Bagnodas, Raymond: The Devil's General - The Life of Hyazinth Graf von Strachwitz, "The Panzer Graf" - part 3/3

After the successful third battle of Kharkov, Groẞdeutschland was sent to Poltava for rest and refit. It received new modern self propelled artillery pieces like SdKfz 124 Wespe and SdKfz 165 Hummel to reinforce the artillery regiment. A brand new German tank, PzKpfw V Panther sub model D was sent to its first battle in the ranks of Groẞdeutschland. Panthers formed a panzer regiment with two battalions consisting some 200 tanks. Out of those 188 were ordinary battle tanks whereas 10 command and two recovery tanks (Bergepanthers) which supplemented the fighting force. Although these Panthers were quite an impressive formation, before the start of Operation Citadel no less than 26 tanks were out use due to mechanical problems and design faults. The Tiger Company of Groẞdeutschland grew into a full sized battalion of tree companies totalling 42 tanks. This made GD the only Wehrmacht panzer division to have Tigers and even more: it was stronger and more potent striking force than any other Wehrmacht division. That’s why it’s curious that Germans gave it on the 23rd of June, 1943 a new official name of Panzergrenadierdivision Groẞdeutschland.

Operation Citadel - the impossible way to Obojan

Before the operation would start Strachwitz was more than busy organizing battle drills and trying to merge Tigers and medium PzKpfw IV tanks as a co-operative force. As the operation started the Groẞdeutschland Division would serve under the Fourth Panzer Army commanded by Generaloberst Hoth.  To form the XLVIII Panzer Corps GD had the Third and Eleventh Panzers alongside. Strachwitz’s oldest son was still serving with the 11th Panzer so there would be two Strachwitzs fighting in the Kursk salient.  Fourth Panzer Army was to be the southern pincer to capture and surround the Red Army. It was also the strongest individual German battle formation on the field with nearly 1200 tanks.

Strachwitz doubted from the start the future success of Operation Citadel even the German deployment seemed powerful and unstoppable. He had learned to respect the tactical skills of Russians in a defence mode and in particular the Maskirovka, the camouflage and diversion. This time the Bliztkrieg styled pincer penetrations with rapid advances to the enemy rear areas would not take place.  The terrain would be unfavourable for the tanks and the width of the Panzerkeil, the tank wedge, would be only two kilometres.
 
Since the Operation Citadel is widely covered by numerous narratives, I’m going to have a focus on Strachwitz only. His unit had 360 tanks when the operation started on the 5th of July, 1943. After the first day of battle his tank core consisted of four PzKpfw II, 12 PzKpfw III, 51 PzKpfw IV and tree Tigers. The battle was fierce and the Germans tried all they could, but the well hoped breakthrough didn’t materialize. After three days of fighting Strachwitz still had 11 kilometres to reach Obojan, the divisional objective. At the same time they had nine battle worthy tanks left.

While on an armed reconnaissance mission on the no man's land on the 10th of July, 1943 Strachwitz saw an overpowering Soviet tank formation. This did not stop him to give orders to charge! Accurate German cannon fire blew up Soviet ranks. This, however, did not prevent losses on the German side either. The numerical superiority made the difference here. Soon one of the command tanks was in serious trouble. Strachwitz made a sudden rush with his tank to help the comrade at risk. This led him in a perilous situation between the enemy and German tanks.  In a hectic cannon fire duel, the Panzer Count lacked to notice his position inside the tank. This caused him severe injuries as the breech mechanism of the main gun hit him in the elbow as it reversed after a shot. The battle was over for him; he was evacuated and hospitalized for some time in Breslau.

PzKfpw IV, Strachwitz's workhorse in Kursk at display in the Parola Tank Museum
Foto © Historix

Strachwitz Operations in the Baltics

After his recovery Strachwitz did not return to the Groẞdeutschland Division. One of the principal reasons for this might be the open mistrust between him and the commander of the division General Hörnlein.  The two men didn’t get along too well, Hörnlein being an infantry man he could not understand or appreciate the cavalry way of thinking. For a while Strachwitz was a nominee for the leader of the other Wehrmacht elite division, the Panzer Lehr. In the end he was sent to the Army Group North to be a panzer commander of the entire army group. That, however, didn’t mean a considerable force. There was the Heavy Panzer Battalion 502 (Schwere Panzer-Abteilung 502, sPzAbt. 502) with its 12 remaining Tigers and a collection of various survived tanks.

Strachwitz was given a mission: to destroy three dangerous Soviet bridgeheads on the western banks of the river Narva in East Estonia.  These battles are known as the Strachwitz Operations I, II and III. As usual, Strachwitz carefully studied the enemy positions and rehearsed the oncoming action. The Operation I was launched on the 26th of March, 1944. It soon became a startling success. Russians were completely surprised and beaten. This is also what happened with the Operation II: both bridgeheads were eliminated with existing pontoon bridges across the river. Operation III proved to be a failure. Stiff Soviet resistance in Krivasso was too much for Germans and they had to break off the assault and withdraw. One of the Tiger aces, Otto Carius, in his memoirs “Tigers in the Mud” praised Strachwitz and his skilful leadership.

German war graves on the west bank of river Narva 2012
Foto © Historix

The Red Army launched a great summer offensive on the 22nd of June, 1944. Operation Bagration, as it was called by the Russians, started exactly three years after the German Operation Barbarossa. It was a devastating blow for the Germans: the entire Army Group Centre was destroyed and the Baltic States with the Army Group North were cut off and encircled. The destruction of the Army Group Centre was in fact ever bigger loss of materiel and soldiers for Germans than Stalingrad had been. Now it was time to resume a land connection to the Army Group North by launching a relief attack. Strachwitz with his panzer force joined the effort only to see how an enemy tank brigade of nearly 50 T-34 tanks was blocking the way in Tukums. Showing inventiveness and initiative Strachwitz asked the heavy cruiser Prinz Eugen, which was sailing nearby in the Baltic Sea, to help his panzers with the salvoes of the cruiser’s heavy 203 mm artillery. The floatplanes of the cruiser acting as fire observers and with Strachwitz’s guidance over the radio the centre of Tukums was blown up with the Soviet tank brigade.  Later Germans counted as many as 48 destroyed T-34s.  Germans had another asset as well, this one came from the sky: Hans-Ulrich Rudel with his Junkers Ju 87G (“Kanonenvogel") tank buster plane flew over the battlefield smashing enemy tanks with his twin 37 mm cannons. The land connection was, however, short lived and soon the Army Group North was again cut off; this time for good.

Junkers Ju 87G Tank Buster with 37 mm twin cannons

German radio intelligence service intercepted radio messages sent by Russians to warn their troops about the “Devils’s General” who was supposed to be nearby. Is there a better proof about the reputation Strachwitz had gained? In November 1944 Strachwitz was on his way with his adjutant in a VW Kübelwagen to attend a military conference at the HQ of the Army Group North. Suddenly in a turn the driver lost the control of the VW with serious consequences: the VW rolled over several times. The driver and the adjutant lost their lives instantly and Strachwitz got severely injured. He was hurriedly evacuated by the Ju-52 transport plane to hospital in Breslau.


Am Ende – The Last Battles 

Neglecting doctors orders and advise, Strachwitz left the hospital with crutches. Car accident had caused him to suffer broken legs and arduous headaches. That did not stop him to report at the HQ of the Army Group North and ask for commission. Finally he got his marching orders: he was to establish and train a new unit in Silesia. Panzerjäger-Brigade Oberschlesien was a unit of a new concept. It was based on a grim reality of war situation just before the collapse of the Third Reich. The unit was a collection of surviving soldiers from the decimated old units with miscellaneous weaponry. The core of the brigade was an infantry regiment with supporting branches, a small artillery detachment and some excellent Jagdpanzer IV tank destroyers.

Despite the chaotic situation and lack of proper logistic support Strachwitz's brigade could defend Silesia and cause havoc among the arrogant and sometimes carefree Soviets by using ambushes. Hans-Ulrich Rudel with his efficient Ju 87Gs assisted him for a while. Successful defence brought Strachwitz yet another promotion to the rank of Lieutenant general on the 30th of January, 1945. His joy must have been shadowed by the news of the death of his youngest son. Young Strachwitz had already lost one leg as a tank lieutenant, but had insisted to join the last battles to defend the area of the Reich. The final days of the war were at hand, so Strachwitz led his troops through the Sudetenland to Bavaria in order to surrender themselves to Americans.

War was over and Strachwitz as a POW in an American interrogation camp for high ranking officers. Conditions and treatment were harsh.  Bagnodas even mentions how Eisenhower had taken away the POW status from the German prisoners of war. They were treated as "disarmed enemies" which meant Germans were not treated according to the Geneva Convention protocols. While in prison camp Strachwitz received a shocking news: his wife had died in an accident with an American lorry. They had been married for 28 years but Americans did not let Strachwitz to attend her funeral. Finally the imprisonment was over and in June 1947 Strachwitz had to start a new life. This was the second time for him to return from imprisonment to Germany which had changed a lot. He was no longer a war hero, highly decorated General and being a nobleman served nothing. Instead he was a homeless and poor ex-prisoner. The family estate in Gross-Stein was gone.

For Strachwitz it was time to get married and accept the invitation of the Government of Syria to work as an advisor to reorganize the Syrian Armed Forces and especially its tank troops. He moved to Damascus in January 1949 to start working but just after six months he was forced to leave the country due to a CIA led coup. In the end he purchased a farmhouse in Bavaria and settled down. He lived a quiet life and organised a refugee foundation for the expelled people of Upper-Silesia. Der Panzer Graf died on the 25th of April, 1968. He was buried in Grabenstatt in a family grave with his first wife. In the funeral there was an honour guard present from the Bundeswehr.

"Be careful, the leader of the enemy forces is the Devil's General von Strachwitz himself. Avoid all contact if possible until the strengthening forces have arrived"

                                                        A Russian radio message intercepted by the Army Group North




It is quite a hard task to evaluate this book. The person in centre of the story did not leave much written sources behind him. Probably this is the reason why in the book there is a lot of background information about the war situation in the Eastern Front and about the units Strachwitz served with. Once in a while the reader loses his sights on Strachwitz in the middle of all this. Further more it is annoying to read the book in a novel format. This makes it tiresome, if not impossible to follow dates and find details. One reason I took the trouble to add into this series of blogs information about tank and gunnery technology was the fact that in the book one finds it very little. It would be fair to expect to see a good amount of technological facts and comparisons as well. 

I'm wondering what has happened as in the book there are some confusions or faults on historical time lines or military terms used improperly. For instance page 220 claims there are battalions in an artillery regiment. What are those T-17 tanks doing in this book on page 248? What exactly happened when on page 221 we are being told about the "attempted murder of Stauffenberg"? Finally, why on earth the short barrelled L/24 cannon was better for the PzKpfw IV than the longer barrelled and newer ones L/43 or L/48 like the page 170 claims? This may seem trivial, but in order to understand what happened and why all details must be correctly presented.  

Operation Citadel is the most widely described section, the hard road of Obojan. As Bagnodas is narrating operations in the Baltic he quotes the memoirs of Otto Carius. The birth of German Tank Forces in the latter part of 1930's is well presented. Notes, bibliography and pictures are fine but maps are rare, although one gets along with them. The lack of index is a disappointment.

With all its shortcomings the book is a valuable item in to a war historical collection. It is a story of a straight officer, nobleman and gentleman, a real patriot and his honourable life and battles. 


* * *



SOURCES:

Carius, Otto (2003) Tigers in the Mud. Mechanicsburg: Stackpoole Books.

Rudel, Hans-Ulrich (2000) Stuka-lentäjä. Helsinki: Koala-kustannus.



Pictures: 
Historix
Wikimedia Commons

Bagnodas, Raymond: Panssarikreivi - Kenraali von Strachwitzin elämä – osa 3/3

Harkovan menestyksellisen taistelun jälkeen Groẞdeutschland vedettiin Pultavaan. Siellä divisioona sai huomattavan täydennyksen ja vahvistuksen. Uusina taisteluvälineinä saatiin mm. SdKfz 124 Wespe ja SdKfz 165 Hummel panssarihaupitseja tykistörykmenttiin ja PzKpfw V Panther taisteluvaunuja.  Pantherit muodostivat erillisen kaksipataljoonaisen panssarirykmentin, jonka vahvuus oli kaikkiaan 200 vaunua (188 taisteluvaunua, 10 komentovaunua ja kaksi Bergepantheria eli hinausvaunua).  Vahvuudesta poistui kuitenkin jo ennen Kurskin hyökkäystä 26 vaunua erilaisten teknisten vikojen vuoksi. Tiikerikomppania laajennettiin pataljoonaksi, jonka kolmessa komppaniassa oli yhteensä 42 vaunua.  Groẞdeutschland oli koko sodan aikana Wehrmachtin ainoa divisioona, jolla oli Tiikeripataljoona. Divisioonasta oli näin tullut Wehrmachtin panssaridivisioonia huomattavasti vahvempi ja iskukykyisempi. Siksi onkin erikoista, että divisioona sai 23.6.1943 uudeksi nimekseen Panzergrenadierdivision Groẞdeutschland.


Kohti Kurskin taistelua

Panssarikreivin aika kului harjoitusten ja koulutuksen järjestämisessä. Erityisesti hän painotti Tiikereiden ja keskiraskaiden PzKpfw IV –vaunujen yhteistyön sujumista.  Kurskin operaation lähetessä Groẞdeutschland alistettiin osaksi Hothin komentamaa 4. panssariarmeijaa, sen XLVIII Panssariarmeijakuntaan. Armeijakunnan muodostivat GD:n ohella 3. ja 11. panssaridivisioona. Panssarikreivin esikoispoika palveli edelleen 11. PD:ssa, joten Kurskin operaatiossa tulisi taistelemaan kaksi Strachwitzia. Hothin armeija oli saksalaisten suunnitteleman saarrostushyökkäyksen eteläinen osa ja operaatioon osallistuvista yhtymistä kaikkein voimakkain lähes 1200 panssarivaunullaan.

Vahvasta joukosta huolimatta Panssarikreivi epäili operaation onnistumisen mahdollisuuksia jo ennen sen käynnistämistä. Hän oli oppinut kunnioittamaan venäläisten taktisia taitoja – varsinkin puolustuksessa – ja naamiointia eli ”maskirovkaa”. Operaatiosta ei tulisi tyypillistä panssareiden läpimurtoa vihollisen linjojen läpi. Siltä puuttuisi tila ja maasto liikuntaoperaatioihin, sillä alueen maasto sopi huonosti panssarien käytölle ja hyökkäyskiilan leveys olisi vain kaksi kilometriä. Salamasodan vauhdikkaat manööverit jäisivät tällä kertaa vain toiveeksi.

Kurskin taistelusta (Operaatio Citadel) on kirjoitettu paljon, joten käsittelen sitä tässä vain Panssarikreivin osalta. Groẞdeutschland lähti operaatioon 5.7.1943 kaikkiaan 360 panssarivaunulla, ensimmäisen päivän jälkeen jäljellä oli neljä PzKpfw II, 12 PzKpfw III, 51 PzKpfw IV ja kolme Tiger-vaunua. Saksalaiset yrittivät uhrautuvasti parhaansa, mutta silti toivottua läpimurtoa ei saavutettu.  Kolmen taistelupäivän jälkeen, 8.7.1943 Panssarikreivi miehineen oli vielä 11 km päässä Obojanista, divisioonan taktisesta tavoiteesta. Operaatiokykyisiä panssarivaunuja oli siinä vaiheessa jäljellä yhdeksän kappaletta.  Panssarikreivin tiedustellessa etumaastoa 10.7.1943 klo 4.00 havaittiin voimakas, jopa ylivoimainen vihollisen T-34/76 panssariyksikkö. Luonteelleen ominaisesti hän antoi hyökkäyskäskyn. PzKpfw IV –vaunujen kanuunat tuhosivat tarkalla tulellaan vihollisen panssareita, mutta myös lukumääräisesti ylivoimaiset neuvostovaunut onnistuivat saamaan osumia saksalaisten vaunuihin. Panssarikreivi näki erään komppanian PzKpfw IV komentovaunun olevan pulassa ja kiirehti omalla vaunullaan avuksi. Samalla hän joutui omien ja vihollisten vaunujen väliin. Seuranneessa intensiivisessä tulitoiminnassa Panssarikreivi ei huomannut varoa vaunun tykin rekyyliä, se löi häntä kovaa olkapäähän. Taistelu oli Panssarikreivin osalta ohi, operaatio Citadel oli ollut hänelle pettymys, eikä hän ollut pystynyt toistamaan aikaisempia saavutuksiaan. Strachwitz evakuoitiin toipumaan vammoistaan jälleen kerran sotasairaalaan Breslauhin.

Panssarikreivin työkalu PzKpfw IV Parolan panssarimuseossa
Foto © Historix

Strachwitz - operaatiot

Toivuttuaan Panssarikreivi ei palannut Groẞdeutschland divisioonaan. Tähän varmasti vaikutti hänen  huonot välinsä divisioonan komentajaan Hörnleiniin, joka jalkaväen upseerina ei ollut ymmärtänyt Panssarikreivin ratsuväestä kumpuavaa toimintaa. Panssarikreiviä harkittiin Panzer-Lehr divisioonan komentajaksi, mutta lopulta nimityksen sai Fritz Bayerlein. Panssarikreivi lähetettiin keväällä 1944 Pohjoiseen Armeijaryhmään, sen panssarikomentajaksi. Joukot, joita hän tulisi komentamaan, olivat pienet. Ne koostuivat raskaan Panssaripataljoona 502. (Schwere Panzer-Abteilung 502, sPzAbt. 502.) jäljellä olevista 12 Tiger-vaunusta ja osastosta muita eri vaunumalleja. Luonteelleen ominaisella tarmolla ja taidolla Panssarikreivi alkoi suunnitella ja toteuttaa hänelle annettua uutta tehtävää: Narvajoen länsirannalla olevien neuvostosillanpääasemien tuhoamista. Tämä tehtäväkokonaisuus tunnetaan nimellä Strachwitz operaatiot I, II ja III. Operaatio I alkoi 26.3.1944 perusteellisen tiedustelun ja harjoittelun jälkeen. Kaksi ensimmäistä operaatiota olivat menestyksellisiä. Panssarikreivi johti joukkojaan edestä ja onnistui tuhoamaan Puna-armeijan sillanpäät ja ponttoonisillat. Taistelussa mukana ollut tiikeriässä Otto Carius ylisti muistelmissaan Panssarikreivin johtamis- ja organisointikykyjä. Hyökkäys kolmatta sillanpäätä vastaan Krivassossa tyrehtyi neuvostojoukkojen liian kovaan vastarintaan, saksalaisten oli vetäydyttävä kesken operaation.

Saksalaisten sotilashautoja Narvajoen länsirannalla 2012
 Foto © Historix

Puna-armeijan suuri kesähyökkäys (Operaatio Bagration) alkoi, kuinkas muulloin, juuri 22.6.1944 eli Operaatio Barbarossan kolmantena vuosipäivänä. Sen seurauksena syksyllä koko Pohjoinen Armeijaryhmä oli menettänyt maayhteytensä muuhun rintamaan ja oli siten saarroksissa Baltiassa. Panssarikreivi oli joukoillaan mukana avaamassa maayhteyttä Pohjoiseen Armeijaryhmään. Tukumsin kaupungissa etenemistä esti kokonainen panssariprikaati T-34 –vaunuja. Kekseliäs Panssarikreivi pyysi Itämerellä olevaa raskasta risteilijää Prinz Eugenia antamaan raskailla tykeillään tulitukea. Risteilijä lähetti vesitasojaan johtamaan tulta ja kahdeksan 203 mm laivatykin yhteislaukaukset Tukumsin keskustaan tuhosivat venäläisten vaunuprikaatin 48 Sotkaa. Taistelussa oli mukana saksalaisten korkeasti palkittu Stukalentäjä: Hans-Ulrich Rudel lensi Junkers Ju 87G (”Kanonenvogel”) tykkikoneellaan taistelukentän yllä tuhoten 37 mm tykeillään neuvostovaunuja.

Rudelin työkalu: Junkers Ju 87G

Panssarikreivin maineesta kertoo hyvin se, että Saksan radiotiedustelu sieppasi Puna-armeijan viestiliikennettä, jossa varoitettiin omia joukkoja alueella olevasta ”Paholaiskenraalista”.  Marraskuussa 1944 Panssarikreivi oli matkalla käskynjakoon, kun VW Kübelwagen, jossa hän matkusti, joutui sivuluisuun ja pyörähti usean kerran ympäri. Kuljettaja ja adjutantti saivat välittömästi surmansa, mutta erittäin pahoin loukkaantunut Panssarikreivi lennätettiin JU-52 koneella Saksaan saamaan hoitoa. Jälleen hän paranteli vammojaan jo tutuksi tulleessa Breslaussa.


Viimeiset taistelut

Toivuttuaan pahemmasta Panssarikreivi lähti lääkäreiden vastalauseista huolimatta kainalosauvojen varassa Pohjoisen Armeijaryhmän esikuntaan anomaan komennusta taistelutehtäviin. Lopulta hänet komennettiin muodostamaan uutta yhtymää: Panzerjäger-Brigade Oberschlesien. Kyseessä oli tyypillinen sodan loppuvaiheen yhtymä, johon koottiin tuhoutuneiden yksiköiden henkiinjääneitä sotilaita. Yksikkö koostui jalkaväkirykmentistä tukiosineen, pienestä tykistöyksiköstä ja Jagdpanzer IV –panssarintorjuntavaunuista. Vaikka sodan lopun kaaoksessa olikin puutetta kaikesta mahdollisesta, Panssarikreivi pystyi talvella 1945 tehokkaasti puolustamaan Schleesiaa väijytys- ja yllätyshyökkäyksillä itsevarmaa Puna-armeijaa vastaan. Vanha tuttu Rudel lensi Ju 87G "tykkistukallaan" Panssarikreivin tukena. Tehokas toiminta toi Panssarikreiville 30.1.1945 ylennyksen kenraaliluutnantiksi. Iloa vaimensi tieto Panssarikreivin kuopuksen kaatumisesta. Poika Strachwitz oli menettänyt toisen jalkansa, mutta ilmoittautunut uudestaan rintamalle ja kaatunut panssarijoukkojen luutnanttina Holsteinissa. Sodan viimeisinä viikkoina Panssarikreivi johdatti joukkonsa Sudeettialueen halki Baijeriin, jossa antautui amerikkalaisille. Panssarikreivin sota oli ohi.

Sotavankina Panssarikreiviä kohdeltiin huonosti: amerikkalaiset kuulustelivat ankarasti upseerivankejaan ja antoivat niukalti ravintoa. Eisenhowerin käskystä vangeilta vietiin sotavangin status, heitä pidettiin ”aseista riisuttuina vihollisina”. Näin heitä ei kohdeltu Geneven sopimuksen mukaisesti. Kesken vankeuden Panssarikreivi sai järkyttäviä uutisia. Hänen vaimonsa oli kuollut liikenneonnettomuudessa jäätyään amerikkalaisen kuorma-auton alle. Amerikkalaiset eivät antaneet Panssarikreiville lupaa osallistua vaimon hautajaisiin. Panssarikreivin sotavankeus päättyi kesäkuussa 1947. Oli aika aloittaa uusi elämä. Tämä oli jo toinen kerta, kun hän palasi sotavankeudesta muuttuneeseen Saksaan. Hän itse oli muuttunut aatelisesta sotasankarista ja kenraalista köyhäksi ja kodittomaksi entiseksi vangiksi.

Panssarikreivi avioitui uudestaan ja otti tammikuussa 1949 vastaan Syyrian hallituksen kutsun tulla kouluttamaan ja organisoimaan maan armeijaa ja varsinkin sen panssarijoukkoja. Tehtävä oli tuskin alkanut, kun CIA:n järjestämä vallankaappaus pakotti Panssarikreivin perheineen lähtemään kesäkuussa 1949 maasta pois. Lopulta hän osti maatilan Baijerista, asettui aloilleen viettämään rauhallista perhe-elämää ja perusti Ylä-Schleesian pakolaissäätiön. Der Panzer Graf, Panssarikreivi, kuoli 25.4.1968 ja hänet haudattiin Bundeswehrin kunniavartioston läsnä ollessa Grabenstattin sukuhautaan vaimonsa viereen.

”Pitäkää varanne, sillä vihollisjoukkoja johtaa itsensä paholaisen komentaja von Strachwitz. Välttäkää kosketusta mahdollisuuksien mukaan vahvistusten saapumiseen asti”

                             Pohjoisessa Armeijaryhmässä vuonna 1944 siepattu neuvostojoukkojen radioviesti






Bagnodasin teos on vaikea arvosteltavaksi: siinä on käsitelty henkilöä, josta on hyvin vähän lähdeaineistoa. Kirjassa on paljon taustoittavaa tietoa joukko-osastoista, joissa Strachwitz taisteli ja itärintaman yleistilanteen esittelyä. Siksi siinä on myös osioita, joissa kirjan päähenkilö Strachwitz on kateissa. Harmillista on kirjan käyttämä romaanimuotoinen kerrontatapa. Sitä johtuen lukijan on vaikea hahmottaa tapahtumien aikatauluja ja yksityiskohtia. Panssaritekniikasta ja eri vaunumallien eroista on niukalti tietoa. Tällaisessa kirjassa odottaisi panssarivaunujen tarkkaa esilletuontia.

Vielä käsittämättömämpiä ovat kirjan lukuisat asiavirheet sotateknisessä terminologiassa tai historiallisessa aikakehyksessä. Esimerkkeinä näistä ovat sivulla 220 mainitut tykistörykmentin ”pataljoonat” tai sivulla 248 esitellyt T-17 vaunut. Entä miten PzKpfw IV:n lyhyt tykinputki oli parempi kuin pitkä, kuten sivulla 170 väitetään? Mitä oikeastaan tapahtui, kun sivulla 221 kerrotaan ”Stauffenbergin murhayrityksestä”? Suomen kielen sanajärjestys on määritelmän mukaan vapaa, mutta silti kannattaa olla tarkkana, ettei lauseen sanoma hämärry taitamattoman sanajärjestyksen käytön vuoksi. Olisi mielenkiintoista saada kirja luettavaksi  alkuperäiskielellä. Silloin selviäisi onko edellä mainitut ongelmat Bagnodasin vai kirjan suomentajan Lauri Mäkelän aikaansaannoksia.  Luen parhaillaan toista Mäkelän suomentamaa panssarihistoriallista teosta ”Tiger raskas panssarivaunu”, Koala 2014. Kirjassa esiintyy samanlaisia sotateknisiä terminologiavirheitä kuin Bagnodasin teoksen suomennoksessa, jopa niin runsaasti, että ne pilaavat lukunautinnon.

Kirjan kuvaamista taisteluista Kursk on laajimmin käsitelty. Baltian alueen taisteluja kuvatessaan Bagnodas lainaa sumeilematta Otto Cariuksen muistelmien tekstiä. Kirjan ansioita ovat Saksan panssarijoukkojen synnyn esittely 1930-luvun loppupuoliskolla ja hyvät viitteet, liitteet ja lähdekirjaluettelo. Erinomainen kuvaliite on maininnan arvoinen. Karttoja on niukalti, mutta niillä tulee toimeen.

Puutteineenkin kirja on arvokas lisä sotahistorian kirjakokoelmaan. Se kertoo ryhdikkään, uljaan ja rehdin upseerin, aatelisen ja herrasmiehen, todellisen isänmaanystävän kunniakkaasta elämästä ja taistelusta.


* * *



LÄHTEET:

Carius, Otto (2003) Tigers in the Mud. Mechanicsburg: Stackpoole Books.

Rudel, Hans-Ulrich (2000) Stuka-lentäjä. Helsinki: Koala-kustannus.



Kuvat: 
Historix
Wikimedia Commons

Bagnodas, Raymond: The Devil's General - The Life of Hyazinth Graf von Strachwitz, "The Panzer Graf" - part 2/3

Count von Strachwitz had pretty much reasons to be satisfied with the previous year of 1942 as he was treated for his wounds in a hospital in Breslau. He had already gained the Ritterkreuz of the Iron Cross with Oak Leaves. His troops had given him an honour name of "Der Panzer Graf", which translates to English as The Panzer Count. After the disaster of Stalingrad, individual units of the 6th Army, which were destroyed inside the Kessel, were recreated. Strachwitz, however, did not join the ranks of reformed 16th Panzer. Instead, he was, after his recovery, sent to the elite Wehrmacht formation - the Großdeutschland Panzergrenadier Division. Strachwitz was to lead its panzer regiment.

The Großdeutschland Panzergrenadier Division had evolved from the Guards Company of the General Staff in Berlin. This Guards Company was founded in 1921 to serve on sentry and parade duties. However, as the war broke out in 1939 it had become a truly battle worthy infantry regiment. To amplify its status as an elite formation, regiment was given some privileges. For instance it had  a special regimental insignia of GD with styled font in the collar tabs. The official regimental insignia was the side profile of the German standard steel helmet M35. The Großdeutschland Division was kept better armed, equipped and resupplied all through the war than any other Wehrmacht division. After the victorious Fall Gelb, or the Case Yellow, the German invasion of France in May - June 1940, Großdeutschland was given in Wehrmacht a rare honour of the right to wear a regimental armband.

Operation Barbarossa led the division near the gates of Moscow, where it fought with the 3rd Panzer (also known as the Bear Division of Berlin) to capture city of Tula. Stiff Soviet resistance and harsh winter mounted heavy casualties. Battalions had lost more than 50 % of their ranks.  It was time for GD to be sent home for reinforcements. In April 1942 GD become a motorized division. It was augmented with another infantry regiment, a panzer battalion of two companies, anti-tank, anti-aircraft and reconnaissance battalions. Equally important was the artillery regiment of three batteries.  All these required, naturally, more signals corps and strengthened supply train. All in all, the reformed GD was very potent and capable fighting unit. Although GD was officially a motorized division, it, with all respects, equalled  normal Wehrmacht panzer division. Summer 1942 meant for GD busy times and hard fighting in Voronezh, Rostov of Don and Rzhev. Division was used as a role of a fire brigade, which was trying to stabilize threatened or collapsing sectors of the front.  This resulted, obviously,  in mounting heavy casualties. GD had to withdraw the front to resupply and rest.

The latest resupply of winter 1943 in fact made the GD to be a full sized panzer division and even more. It received another panzer battalion and, most interestingly, a company of new heavy PzKpfw VI Tiger Ausf H tanks.

A PzKpfw VI Tiger Ausf H with some crewmembers

The famous Tiger had a cannon almost second to none! The 8,8 cm KwK 36 L/56 was powerful and very accurate. It had a penetration power to match all used firing ranges and armour protection until the introduction of Soviet JS-2 heavy tank.  As a basic AT-round Germans used PzGr. 39, which had an astonishing penetrating power of 83 mm at 2000 metres and 100 mm at 1000 metres. This was achieved by the sole physics of kinetic energy: the projectile weighted 10,2 kg and the muzzle velocity was as high as 800 m/s.  The accuracy of the cannon was legendary.  The hit probability in combat circumstances at 2000 meters was still 50 % and at 1000 meters much higher 93 %.  There were also other AT-rounds for the cannon,  for instance especially potent PzGr. 40 with a sub-calibre tungsten core. It scored even better than previous ammunition, but, since tungsten was rare and expensive, and not really needed here, it was not widely used.  One important factor related to the accuracy was the use of electric detonating cap, which enabled smoother firing.

PzGr.39 HL, shaped-charge warhead projectile or HEAT, had fixed penetrating power of 90 mm at all ranges, but it lost dramatically its accuracy as the shooting range got longer: at 1000 meters hitting probability was 63 % and at 2000 meters only dismal 20 %.  The very idea of shaped-charge warhead is interesting, lets have a closer look on how it works. In the HEAT projectile the explosive is packed around an inverted metal cone. On detonation, the cone collapses inwards to form a high velocity liquid-like jet which is capable of penetrating armour. I've seen the effects of HEAT penetration in the front turrets of T-55 and T-72 MBTs. The actual hole in the armour is relatively small, one could not always stick a finger though the hole, but the tanks were destroyed all right. Let's get back to Tiger, shall we? Some enemy tanks were destroyed by simply shooting them with High Explosive or HE-rounds, just another proof of the kinetic power the Tiger's cannon could provide.

The armour protection of a Tiger tank was outstanding and enabled its crew to survive and carry on fighting as Soviet T-34 shells were fired at it. Frontal armour was as thick as 100 mm, this, however, led to other problems such as very heavy weight and poor power to weight ratio. Tiger was like an up scaled PzKpfw IV with a lot of more of everything. This led to a design error: the armour was not sloped, but almost at 90 degree angle.

A direct hit, but no penetration. Tiger fights on...

The Tiger company of the GD was later augmented to full sized battalion and Strachwitz become the leader of Tiger battalion. He did a great job, as usual. Tigers of GD destroyed all together 1034 enemy tanks during the war and had a winning ratio of 16,67. Most of these were scored during the time Strachwitz was on the lead. The Großdeutschland Division was supplied and ready for front line service once again. It received orders to march to Belgorod in Ukraine.


The Third Battle of Kharkov

As GD arrived in Belgorod it was attached to German Army Detachment Lanz (Armee-Abteilung Lanz). With GD in the detachment there was the 168th Infantry Division led by General Lanz. The mission was to help 2nd SS-Panzer Corps commanded by SS-General Paul Hausser to defend and hold firmly Kharkov at any cost. The SS-Panzer Corps was the ultimate best what Germans could deploy on the battlefield: the elite troops of divisions like Leibstandarte Adolf Hitler, Das Reich and Totenkopf were nothing but battle hardened and ferocious panzergrenadier veterans of many engagements with the enemy.

The Red Army had advanced from the killing grounds of Stalingrad to the outskirts of Kharkov. Yet, Soviets had only one goal in mind, to trust further west and liberate Kharkov. The Third Battle of Kharkov was an outstanding success for Germans, although it was at the same time their last tactical or any major victory at all over the Red Army. By disobeying the direct Führerbefehl from Hitler himself not to leave the city but stay firm, General Hausser evacuated Kharkov and thus saved 2nd SS-Panzer Corps from the fate of the unfortunate 6th Army. Even better was to came, Hausser managed to encircle and annihilate Soviet forces involving the battle in and around the city. With his outstanding victory he was left unpunished by Hitler.

The initial phase of the battle in February was not opening promisingly for the Germans. The practically immobile 168th Infantry was cracking when facing a full Soviet onslaught. The GD managed to stabilize their situation for a moment, but finally the 168th collapsed and started to escape westwards. There was a gap in the front, which was fully exploited by the Soviets. They send 69th Army to push through the gap all the way to Kharkov. Germans had no other choice than to split the Großdeutschland Division into three separate battle groups in order to back up the wobbling 168th Infantry and 2nd SS-Panzer Corps. The strongest of these battle groups was the one named as "Strachwitz".  By this far the battle group was the biggest one Strachwitz had ever commanded. 

The Panzer Graf did not hold on and wait for things to happen. No, he seized the initiative and let his high professionalism, courage and use of innovative, if sometimes unorthodox, methods to lead the way to success. By studying three different examples of his methods one can form a picture of his brilliance. Strachwitz used the long range capabilities of  his Tiger's cannons as well as two individual trickery to cope with overwhelming enemy. In Perekop Strachwitz with his Tiger company saw an incoming large Soviet tank formation far ahead on the steppe. He quickly gave orders to take ambush positions and to wait for command to open fire. Some Tiger crews, in a brink of losing their nerves, watched unsuspicious enemy tank column getting nearer and nearer from the horizon with no authorisation to open fire. Suddenly Strachwitz's voice was heard over the radio: Feuer frei! Nine enemy T-34/76s and one KV-1 tank were left burning on the battlefield with no German losses. Remaining enemy tanks fled the scene.

The war diary of the Großdeutschland's 13th company of the Panzer Regiment stated on the 27th of March 1943 as follows: "Usually the first shot scored a hit at ranges between 600 to 1000 metres. At these ranges panzergranate penetrated the frontal armour with devastating results, destroying also the engine of the tank located in the back of the vehicle."

Tigers on the hunt

It was snowing and roads were slippery for the panzer drivers when Strachwitz's troops took the village of Popov. Soviets tried instantly to recapture Popov by sending in a reinforced tank battalion of 30 T-34/76 tanks.  Strachwitz divided his panzers to two groups: first was to form a defensive line to counter incoming enemy. The second was to make a pincer move and get into the back of the enemy.  The plan worked well and as the second group had Soviet tanks in their crosshairs they fired a salvo. Totally surprised Soviet tankers turned their turrets to six o'clock to face the treat.  It was the moment the first group had waited for: now it was their turn to fire a salvo at the most vulnerable armour of the enemy tanks, their rear plates. The outcome of the battle was evident, 28 tanks out of 30 were destroyed while only two managed to escape.

Even if Strachwitz's Tigers were temporarily out of battle condition, that couldn't stop him. He arranged an ambush by setting up a special decoy team out of couple of PzKpfw IIIs and SdKfz 251 halftracks. These lured pursuiting Soviet tanks to a prearranged position, where German PzKfpw IIIs, IVs and StuG 40s opened fire hitting the side armour of enemy tanks at point blank range. Again the Soviet tanks had no chances of survival.

The Third Battle of Kharkov

The Third Battle of Kharkov took place between the 19th of January and the 15th of March, 1943. For Strachwitz it had been quite a successful one, for his merits he received swords to his ritterkreuz.  It has been estimated that this battle cost the Red Army huge casualties of 154 000 troops (dead and wounded) and some 1000 tanks, not to mention 20 000 dead civilian inhabitants of Kharkov. Losses for Wehrmacht were 11 500 troops but annoyingly Bagnodas doesn't supply us with the exact figures of KIA and WIA proportions or any figures concerning German tank losses. As the Red Army had stretched its supply lines to the extreme, losses were mounting and the spring thaw, the Rasputitsa, was beginning,  the front in Ukraine stabilized. Kharkov was firmly in the German hands. The Großdeutschland Division was once again sent to the rear for rest and refit.


A Conspirator

A growing dissatisfaction had been evolving among the officer core of the Wehrmacht against the way National Socialists were waging the war. Several incidents had been starting to compromise the trust, notably the infamous "Komissarbefehl", the Commissar Order, which dictated all communist commissars to be shot on the spot of their captivity. In the 16th Panzer of General Hube, however, this order was not followed. Many individuals in the Wehrmacht, especially officers who had had some access to the general situation, blamed Hitler and Göring for the disaster of Stalingrad. These were also concerns for Strachwitz as he tried to understand what had happened to him and to the German Army. Sacking the qualified leader of the XIV Panzer Corps, von Wietersheim, by Hitler, only gave Strachwitz a personal motive to start doubting the skills of the Führer himself.

Bagnodas quotes the first published Strachwitz biography (Günther Fraschka: Der Panzergraf: Ein Leben für Deutschland, Rastatt 1962) by giving us an insight what was troubling him at the time. This is the comment Strachwitz gave right after the successful medical evacuation flight from the Kessel of Stalingrad. He said: "The day I abandoned my comrades into a hopeless situation... I firmly decided to invent a way to let loose our military leadership from the power of Hitler and liberate the political life of Germany from its burdens."

Before the battle of Kharkov, early in the 1943, Strachwitz took part in a conspiracy plot to arrest Hitler and put him in trial for war crimes. The plan was called "The Poltava Plot". Strachwitz was to form a small, but loyal panzer unit out of Großdeutschland's panzer regiment to arrest Hitler as  he was to make a front line visit to Poltava. The plot never worked as Hitler changed his plans and instead flew to Manstein's HQ in Zaporozhye.

Interestingly enough, an another member of Großdeutschland Division had a major role in suppressing the von Stauffenberg coup on the 20th of June, 1944 in Berlin. Major Otto Remer, commander of the Infantry Regiment of Großdeutschland took direct orders by the telephone from the Führer himself, out of Wolfschanze in Rastenburg, to crush the conspirators. Hitler and the Third Reich were saved, at least for the moment. In the aftermath of the 20th of June Strachwitz got his name into the files of Gestapo. He was, however, not arrested and no consequences ever fell upon him. It's probable that early, pre 1933, party membership, membership of the SS and the favour of Himmler saved him.




SOURCES:

Anderson, Thomas (2014) Tiger - Raskas Panssarivaunu. Helsinki: Koala-Kustannus.

Guderian, Heinz (1956) Sotilaan Muistelmia. Helsinki: Otava.

Quarrie, Bruce (1989) Encylopaedia of the German Army in the 20th Century. London: Patrick Stephens Limited.


Internet  http://en.wikipedia.org/wiki/8.8_cm_KwK_36

Pictures Wikimedia Commons

Bagnodas, Raymond: Panssarikreivi - Kenraali von Strachwitzin elämä – osa 2/3

Kotimaahan toipumaan lähetetyllä von Strachwitzilla oli aihetta olla hyvin tyytyväinen vuoden 1942 saavutuksiinsa. Hänet oli palkittu Rautaristin ritariristillä ja myöhemmin hänelle myönnettiin lisäksi tammenlehvät ritariristiin. Hän oli taisteluillaan saanut itselleen joukkojen keskuudessa kunnianimen Der Panzer Graf, Panssarikreivi. Toivuttuaan Breslaussa Stalingradin haavoittumisestaan, Panssarikreiviä odottivat uudet tehtävät ja yksiköt. Stalingradissa tuhoutunut 16. PD perustettiin uudelleen, kuten useat muutkin 6. armeijan yhtymät. Panssarikreivi kuitenkin määrättiin talvella 1943 Wehrmachtin Groẞdeutschland valiodivisioonaan, sen panssarirykmentin komentajaksi.

Groẞdeutschland -divisioona oli laajentunut 1921 perustetusta Berliinin Pääesikunnan kaartinkomppaniasta, jonka tehtävänä oli ollut vartio- ja paraatipalvelus, rintamakelpoiseksi jalkaväkirykmentiksi vuoteen 1939 mennessä. Osoituksena valiojoukon asemasta yksikön univormujen kauluslaattoihin oli kirjailtu tyylitellyt GD-kirjaimet. Rykmentin virallisena tunnuksena oli saksalaisten teräskypärän, M35 Stalhhelmin sivuprofiili. Koko sodan ajan Groẞdeutschland pidettiin tavallisia Wehrmachtin divisioonia paremmin varustettuna ja sen yksiköt määrävahvuisina. Menestyksekkään Ranskan sotaretken jälkeen, elokuussa 1940 rykmentti sai Wehrmachtissa harvinaisen oikeuden käyttää hihanauhaa. Operaatio Barbarossaan Groẞdeutschland osallistui Keskustan Armeijaryhmässä ja taisteli lopulta Moskovan edustalla Tulassa yhdessä berliiniläisen, Karhu-divisioonaksi kutsutun 3. PD:n kanssa. Tappiot olivat raskaat, rykmentin pataljoonien miesvahvuudet olivat laskeneet alle 50 % määrävahvuudesta. Groẞdeutschland vedettiin Saksaan lepoon ja täydennettäväksi.

Huhtikuussa 1942 Groẞdeutschland muutettiin motorisoiduksi divisioonaksi ja sitä laajennettiin uusilla yksiköillä. Divisioonaan liitettiin toinen jalkaväkirykmentti, kahden komppanian vahvuinen panssaripataljoona, pst-, it- ja tiedustelupataljoonat ja kolmen patteriston tykistörykmentti. Lisäksi viesti- ja huoltoyksiköitä vahvistettiin. Uudessa kokoonpanossaan Groẞdeutschland oli varsin iskukykyinen joukko-osasto. Se vastasi käytännössä tavallista Wehrmachtin panssaridivisioonaa, mutta jostain syystä haluttiin pitää kiinni sen motorisoituun jalkaväkidivisioonaan viittaavasta nimestä. Iskukykyä koeteltiin vuoden 1942 kesähyökkäyksessä, jossa Groẞdeutschland taisteli Voronezissa, Donin Rostovissa ja Rzevissä. Divisioonaa käytettiin kuin palokuntaa, siirtäen sitä aina uhatulle rintamanosalle. Käytäntö aiheutti raskaita tappioita ja ennen pitkää Groẞdeutschlandia ei pidetty enää rintamakelpoisena. Oli jälleen aika siirtyä täydennettäväksi Saksaan.

Talven 1943 täydennys kasvatti divisioonan  tosiallisesti panssaridivisioonaksi. Groẞdeutschland sai toisen panssaripataljoonan ja komppanian uusia raskaita PzKfpw VI Tiger Ausf H -vaunuja.

PzKpfw VI Tiger Ausf H 

Tiikerin 8,8 cm KwK 36 L/56 oli toisen maailmansodan parhaita ja tarkimpia kanuunoita. Sen panssarinläpäisykyky oli riittävä kaikilta käytetyiltä ampumaetäisyyksiltä ennen JS-2 vaunun ilmestymistä rintamalle. Perusammuksena käytetyn PzGr. 39:n läpäisykyky 2000 m päähän oli huikeat 83 mm ja tavallisimman ampumamatkan 1000 m  yli 100 mm.  Hyvä läpäisy perustui ammuksen painoon (10,2 kg) ja toisaalta sen suureen lähtönopeuteen (800 m/s). Näin ammuksen kineettinen energia riitti vaivatta saavuttamaan läpäisyn T-34:n etupanssarointiin. Kanuunan tarkkuus oli omaa luokkaansa: osuman todennäköisyys taisteluolosuhteissa PzGr. 39 kranaatilla oli 2000 m matkalla 50 % ja 1000 m jopa 93 %.  Osaltaan kanuunan tarkkuuteen vaikutti sen ammustarvikkeissa käytetty sähköinen nalli, joka takasi tavallista iskunallia tasaisemman laukauksen.

Kanuunalle tehtiin myös PzGr. 40, eli wolframiydinammus, jolla oli edellistäkin paremmat suoritusarvot. Sitä kuitenkin käytettiin harvemmin, koska PzGr. 39:n huomattiin olevan täysin riittävän. Itse asiassa kanuunan sirpalelaukauksellakin tuhottiin vastustajan vaunuja. Ampumatarvikevalikoimaan kuului vielä ontelokranaatti PzGr. 39 HL. Sen läpäisykyky pysyi kaikilla ampumamatkoilla samana (90 mm), mutta osuman todennäköisyys laski jyrkästi ampumamatkan kasvaessa. Pitkällä 2000 m matkalla se oli vain 20 % ja 1000 m matkalla 63 %. 

Tiikerin panssarointi oli omaa luokkaansa. Etupanssarin paksuus oli jopa yli 100 mm ja sen ansiosta vaunu suojasi hyvin miehistöään ja säilyi taistelukelpoisena. Panssaroinnin suunnittelussa oli kuitenkin tehty perusvirhe: koska Tiger I oli kuin suurennettu ja vahvistettu PzKpfw IV, niin sen panssarit olivat suorat, lähes 90 asteen kulmassa. Tämä aiheutti sen, että riittävän panssarisuojan saamiseksi vaunun paino nousi ongelmalliseksi. Tiikeri olikin koko palvelusaikansa alitehoinen ja vaati paljon huoltoa.

Tiikerin panssari kesti, ei läpäisyä!

Divisioonan Tiger -komppania kasvoi myöhemmin täydeksi pataljoonaksi. Panssarikreivin tehtävänä divisioonassa oli komentaa sen Tiikeri-pataljoonaa. Eikä hän huonosti pataljoonaansa komentanutkaan: Groẞdeutschlandin Tiikerit tuhosivat koko sodan aikana 1034 vihollisvaunua ja saavuttivat voittokertoimen 16,67. Suurin osa vaunuista tuhottiin Panssarikreivin komentaessa yksikköä. Täydennetty ja määrävahvuinen divisioona oli valmis rintamalle ja se saikin komennuksen siirtyä Belgorodiin Ukrainaan.


Harkovan kolmas taistelu

Ukrainassa Groẞdeutschland liitettiin erillisosasto Lanziin. Kenraali Hubert Lanzin komentamaan erillisosastoon kuului sen toisena yksikkönä 168. jalkaväkidivisioona (168. ID). Erillisosaston tehtävänä oli auttaa II SS-Panssariarmeijakuntaa Harkovan puolustuksessa. SS-Kenraali Paul Hausserin komentama Armeijakunta oli parasta, mitä Saksalla oli asettaa taisteluun. Sen muodostivat kokeneet Waffen-SS rintamaveteraanit kolmessa panssarikrenatööridivisioonassa: Leibstandarte Adolf Hitler, Das Reich ja Totenkopf.

Stalingradin taistelun päätyttyä 6. armeijan tuhoutumiseen Puna-armeijan hyökkäys jatkui kohti länttä. Uutena tavoitteena oli vallata Kursk ja Harkova. Taistelu Harkovasta oli saksalaisille loistava taktinen voitto, itse asiassa se oli heidän viimeinen voittonsa Puna-armeijasta. SS-panssariarmeijakunnan komentaja Hausser vetäytyi vastoin Hitlerin nimenomaista kieltoa Harkovasta ja vältti näin joukkojensa saarrostuksen. Seuraavassa vaiheessa saksalaiset vuorostaan saartoivat ja tuhosivat Harkovan vallanneet neuvostojoukot. Voittonsa ansiosta Hausser sai pitää asemansa, eikä häntä rangaistu Führerbefehlin rikkomisesta.

Taistelun alku helmikuussa 1943 ei ollut saksalaisille lupaava: huonosti liikkuva 168. ID oli lähellä murtua Puna-armeijan panssareiden hyökkäyksen alla. Groẞdeutschlandin apu vakiinnutti aluksi tilanteen, mutta jopa valiodivisioona joutui taipumaan ylivoiman edessä. Tätä 168. ID ei enää kestänyt, vaan se romahti ja pakeni kohti länttä. Näin myös Groẞdeutschland joutui perääntymään. Rintamaan syntyneestä aukosta Neuvostoliiton 69. armeija hyökkäsi kohti Harkovaa. Syntyneessä uhkaavassa tilanteessa Groẞdeutschland jaettiin kolmeen taisteluosastoon. Näiden tehtävänä oli tukea 168. ID:aa ja,  alistettuna II SS-PsAK:lle, Harkovan puolustusta. Voimakkain kolmesta taisteluosastosta oli nimeltään "Strachwitz".  Se oli Panssarikreivin komentamista joukko-osastoista siihen mennessä suurin.

Luonteelleen ominaisesti Panssarikreivi ei jäänyt odottamaan tapahtumien kehitystä.  Hän otti aloitteen haltuunsa. Panssarikreivin korkea ammattitaito ja rohkeus tulevat hyvin esille kolmen yksittäisen taistelun metodeja tutkimalla. Hän käytti hyväkseen Tiikereiden 8,8 cm KwK 36 L/56 -kanuunoiden pitkää kantamaa ja kahta erilaista juonta saadakseen yliotteen neuvostopanssareista. Panssarikreivi valtasi Tiikeri-komppaniallaan Perekopin ja näki kaukana arolla vihollisen panssarimuodostelman. Tiikerit ajettiin korkealle väijytysasemiin. Saksalaisvaunuista tietämätön vihollinen tuli lähemmäksi, joidenkin Tiikereiden miehistöt odottivat jo hermot kireällä Panssarikreivin tulikomentoa. Suuren metsästäjän kärsivällisyydellä Panssarikreivi odotti, kunnes viholliset olivat sopivassa kohdassa ja antoi tulikomennon. Pitkänmatkan ammunnan seurauksena yhdeksän T-34/76 Sotkaa ja yksi KV-1 Klimi jäivät tuhottuna kentälle. Vihollisella ei ollut mitään mahdollisuuksia vastarintaan.

Groẞdeutschlandin panssarirykmentin 13. komppanian (Tiger I) taistelukertomus 27. maaliskuulta 1943 toteaa seuraavasti: " Enimmäkseen ensimmäinen laukaus osui 600-1000 metrin päästä. Niiltä etäisyyksiltä panssarikranaatti läpäisi etupanssarin ehdottoman tuhoisin seurauksin ja tuhosi myös perässä olleen moottorin".

Tiikerit metsästävät

Popovin kylän taistelussa sääolosuhteet olivat vaikeat, sankka lumisade ja liukkaus saattoivat ajajien taidot koetukselle. Panssarikreivin joukkojen vallattua kylän Puna-armeijan vahvistettu panssaripataljoona lähti vastahyökkäykseen kohti Popovia. Saksalaisten vaunut jaettiin kahteen osastoon: ensimmäinen muodosti puolustuslinjan kylään ja toinen kiersi hyökkäävien neuvostovaunujen selustaan. Selustaan kiertäneet vaunut ampuivat yhteislaukauksen hyökkäävien Sotkien takapanssareihin. Jäljelle jääneet vihollisvaunut käänsivät torninsa uutta uhkaa kohtaan, vain saadakseen kylässä odottaneiden vaunujen yhteislaukauksen takapanssareihinsa. Hyökkäävistä Sotkista 28 tuhottiin kahden päästessä pakenemaan Panssarikreivin Tiikereiden murhaavalta tulitukselta. Edes Tiikereiden tilapäinen taistelukelvottomuus ei pysäyttänyt Panssarikreiviä: hän muodosti muutamasta PzKpfw III -vaunusta ja SdKfz 251 -puolitelavaunusta houkutusosaston, joka johdatti takaa ajavat vihollisvaunut ennalta sovittuun väijytykseen, jossa PzKpfw IIII, IV ja StuG 40 -vaunut tuhosivat ne lähietäisyydeltä.

Harkovan kolmas taistelu

Harkovan taistelu käytiin 19.2. - 15.3.1943 välisenä aikana. Alkava kevään liejukausi - Rasputitsa - ja venäläisten tappiot ja venyneet huoltolinjat rauhoittivat lopulta rintaman. Maaliskuun lopulla Panssarikreivi sai loistavasta toiminnastaan  miekat ritarinristiinsä. Koko Wehrmachtissa vain 27 sotilaalle myönnettiin tämä kunnianosoitus.  On arvioitu, että Harkovan 3. taistelu maksoi Puna-armeijalle noin 154 000 sotilaan ja 1000 panssarivaunun tappiot, Harkovan siviilejä menehtyi taisteluiden keskellä 20 000. Wehrmacht menetti noin 11 500 sotilasta, mutta harmillisesti kirja ei kerro saksalaisten vaunumenetyksiä. Niitä ei löytynyt muistakaan lähteistä. Harkovan taistelun jälkeen Groẞdeutschland siirrettiin rintamalta lepoon ja täydennettäväksi.


Salaliittolainen

Wehrmachtin upseeriston piirissä oli ilmennyt lisääntyvää tyytymättömyyttä kansallissosialistien sodankäyntitapaa kohtaan viimeistään operaatio Barbarossasta lähtien. Bagnodasin tietojen mukaan myös Strachwitz liittyi Hitlerin vastaiseen salaliittoon. Päätös ei ollut hänelle helppo, pikemminkin se oli tulosta pitkästä prosessista. Sen osia olivat mm. Hitlerin pahamaineinen "Komissaarikäsky", jota ei kenraali Huben 16. PD:ssa kuitenkaan noudatettu,  XIV panssariarmeijakunnan pätevän komentajan von Wietersheimin erottaminen Hitlerin määräyksestä ja 6. armeijan kylmäverinen hylkääminen kuolemaan Stalingradissa.

Kirjan sivulla 254 lainataan aikaisemmasta Strachwitzin elämänkerrasta (Günther Fraschka: Der Panzergraf: Ein leben für Deutschland, Rastatt 1962) hänen tunnelmiaan Stalingradin evakuointilennon jälkeisenä päivänä seuraavasti: "Sinä päivänä, jona hylkäsin toverini toivottomaan tilanteeseen... päätin vakaasti keksiä keinon, jolla sotilasjohtomme päästetään irti Hitlerin vallasta ja Saksan poliittinen elämä vapautetaan ikeestä".

Ei siis ole yllättävää, että Panssarikreivi oli alkuvuonna 1943, ennen Harkovan kolmatta taistelua,  mukana nk. "Pultavan-juonessa".  Sen mukaan hänen komentamansa pieni Groẞdeutschlandin riveistä koottu panssariyksikkö pidättäisi rintamavierailulle tulevan Hitlerin ja toimittaisi hänet oikeuden eteen. Suunnitelma kariutui Hitlerin muutettua matkakohdettaan Pultavasta von Mansteinin esikuntaan Zaporizzjaan.

Salaliittoon ja Hitlerin murhayritykseen liittyy mielenkiintoinen detalji: mies joka kukisti kriittisellä hetkellä Berliinin salaliittolaiset ja näin säilytti Hitlerin vallan oli Groẞdeutschlandin jalkaväkirykmentin komentaja majuri Otto Remer. Heinäkuun 20.1944 murhayrityksen jälkimainingeissa Strachwitzin nimi oli esillä Gestapon muistioissa. Hänet kuitenkin pelasti tutkinnalta puolueen aikainen, ennen vuotta 1933 hankittu jäsenyys, SS-järjestön jäsenyys, maine sotasankarina ja suosio Himmlerin silmissä.



LÄHTEET:

Anderson, Thomas (2014) Tiger - Raskas Panssarivaunu. Helsinki: Koala-Kustannus.
Guderian, Heinz (1956) Sotilaan Muistelmia. Helsinki: Otava.

Quarrie, Bruce (1989) Encylopaedia of the German Army in the 20th Century. London: Patrick Stephens Limited.

Internet  http://en.wikipedia.org/wiki/8.8_cm_KwK_36

Kuvat: Wikimedia Commons