torstai 23. kesäkuuta 2022

Riivinrautoja herrattarina

Juhannusta on vanhastaan pidetty taikojen, erityisesti lemmentaikojen tekemisen aikana. Silloin erilaiset noitakonstit ja taiat on otettu käyttöön tulevaisuutta ja onnea selvittämään. Tästä ajatukset johtivatkin muutamiin oman aikamme taikoihin, joilla on jo pitkään - ja ilmeisen tuloksellisesti - pyritty vääristämään ihmisten tietoisuutta muokkauksen arvoisiksi koetuista asioista. 

Hyvinä esimerkkeinä onnistuneista taioista voivat toimia laajasti levinneet käsitykset keskiajan noitavainoista ja äänioikeuden laajenemiskehityksestä 1900-luvun alun Suomessa. 

Keskiajan Euroopan noitavainoilla ja äänioikeuden laajenemisella Suomen suuriruhtinaskunnassa on ainakin yksi niitä yhdistävä tekijä: nimittäin varallisuus. On myös syytä selventää erästä noitavainoja koskevaa keskeistä määrettä. Noitavainot olivat kiihkeimmillään myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa. Silloin puhumme vuosista 1550–1650. Varsinaisella sydänkeskiajalla, vuosina 1000-1300, Katolinen kirkko suhtautui varsin suopeasti kristillistettyjen alueiden paikallisiin kansanuskontoihin, kunhan tietyt kirkolliset reunaehdot vuodenkierrossa täyttyivät. Niinpä noitavainoille ei juurikaan ollut tilausta. 

Tilanne muuttui uskonpuhdistuksen ja vastauskonpuhdistuksen kiristettyä yhteiskunnallista, ja varsinkin uskonnollista ilmapiiriä. Kuka sitten joutui noitavainojen kohteeksi? Valtaosassa tapauksista siihen vaikutti varallisuus ja asema yhteisössä. Monissa tapauksissa noitasyytökset perustuivat syytetyn lähipiirin, naapurin tai kilpailijan kateuteen. Omaa epäonnistumista tai huonoa onnea saatettiin selittää epämieluisan henkilön noituudella. Noitavainojen uhreista vain vähemmistö oli rohtoja, taikoja tai muita pakanallisia loitsuja harrastaneita naisia. Populaarikulttuurissa silti levitetään feminististä muunneltua totuutta noitavainojen uhrien sukupuolijakaumasta. 

Yhtään sen paremmin ei olla onnistuttu naisten äänioikeusnarratiivinkaan suhteen. Lukuisten, ja usein tarkoituksellisten, historian vääristelyjen jatkeeksi Iltalehden skribentti Sanna Ukkola kolumnissaan 16.6.2022 jatkaa naisellisen uhripääoman keräystä sivuuttaen historialliset faktat. Kas näin se häneltä käy: 

"Suomi on ollut niin ikään tasa-arvon takapajula: naisia on kahlittu ja kontrolloitu läpi historian, he ovat olleet miesten omaisuutta. Vielä 1900-luvun alussa naiset eivät saaneet äänestää…". 

Parhaissa valheissa on aina mukana osatotuuksia, niin tässäkin. Historiallisesti on tarkempaa korjata lauseen alkua seuraavasti: 

 ": johtava yhteiskunnallinen luokka, jossa on ollut sekä miehiä että naisia, on kahlinnut ja kontrolloinut alempiarvoisia miehiä ja naisia läpi historian, rälssiin, aateliin, porvaristoon tai talonpoikiin kuulumattomat ovat olleet sitä ylempänä olleen luokan omaisuutta (sukupuolestaan riippumatta).

Ja mitä tulee äänioikeuteen, tekstissään Ukkola joko osoittaa tietämättömyytensä tai tahallisen pyrkimyksensä vääristellä historiaa mieleisekseen. Kuten valitettavan usein naisilla on tapana.

Naiset saivat 1900-luvun alussa Suomen suuriruhtinaskunnassa äänestää, mikäli heillä oli verokalenterissa riittävästi äyrejä! Ja vastaavasti miehet, joilta äyrejä ei tarpeeksi löytynyt, eivät voineet äänestää. 

Äänioikeus oli siten sidottu varallisuuteen, veroäyreihin - ei sukupuoleen. Lisäksi äänioikeus ei ollut yhtäläinen. Näin äänestyksessä käytettävien äänien määrä riippui henkilön varallisuudesta. 

Huomaamme, että Ukkola typistää tasa-arvon vain miesten ja naisten väliseksi. Hän sivuuttaa muut näkökulmat ja laajemman kokonaiskuvan tai ei ymmärrä niitä muuntaen samalla historiaa. 

Oman aikamme ilmiöitä ovat uudet noitavainot. Niissä naiset vainoavat miehiä, joita he pitävät yhteiskunnallisen tai taloudellisen menestyksen, mielipiteiden, politiikan tai rodun vuoksi vastenmielisinä. Valtaosassa tapauksista, voisi sanoa lähes kaikissa, vainon kohteena ovat valkoiset heteromiehet.

Niinpä maahamme on pystytetty matriarkaatin toveritartuomioistuimia. Niissä huutoäänestyksellä ja muulla julkisella rääkymisellä päätetään syyllisyyksistä - ohi maan virallisten rikostutkimus- ja oikeuskanavien. Sukupuolentutkimuksen professoreista, Helsingin Sanomien toimittajista ja muista "asiantuntijoista" on muodostunut uuden ajan inkvisiittorit. Naispoliitikot takovat raudan ollessa kuumaa, kilpaillen uhripääoman keräämisessä. Säälittävää, mutta myös yhteiskunnallisesti vaarallista kulttuurivallankumouksellisuutta. Valittu menetelmä johtaa mielivaltaisuuksiin ja oikeusturvan kaventumiseen loppujen lopuksi kaikkien kansalaisten osalta.

Tarinan varsinaisia konnia ovat kuitenkin eräät selkärangattomat, tekopyhät miespoliitikot ja muut yhteiskunnalliset miesvaikuttajat. Valmiiksi aisankannattajiksi alennettuina he myötäilevät kuuliaisesti mitä tahansa naisten hysteriaa tai hulluutta. Peloissaan, kuin odottaen omaa vuoroaan tullakseen heitetyksi ns. linja-auton alle. 

Nyt meillä on elettävänämme raukkamainen, ala-arvoinen ja vastenmielinen, orwellilaiseksi muuttunut yhteiskunta. Jossa riehuvat uhripääomaansa keräävät ja turvallisia tilojaan vaativat naiset - etsien muille varoitukseksi ja toki tasa-arvon ylevissä nimissä uusia lynkattavia miehiä. Yhteiskunta, jonka peruspalvelutkaan eivät tahdo enää toimia, kun naiset jakavat Suomen varallisuuden pitkin maailmaa ja kutsuvat koko maailman meille kylään - jäämään uusiksi isänniksi. 

Aikamoisia riivinrautoja.

Nämä uudet herrattaremme. 

 


maanantai 25. huhtikuuta 2022

Strategista totuutta, пожалуйста!

Sattuipa silmiin venäläisen uutistoimisto IA Regnumin artikkeli päiväyksellä 23.4.2022, jonka otsikossa kysyttiin ”Miksi Suomi haluaa liittyä Natoon?” Samaisessa otsikossa annettiin vastaus: ”Koska sillä [Suomella] on hitleriläinen kultti”. Päätin kääntää koko artikkelin ja katsoa mitä muuta sieltä löytyisi. 

Ja löytyihän sieltä. Uutisjutussa esitettiin erilaisia Suomen rikoksia ja syntejä venäläisiä kohtaan aina 1940-luvulta nykypäiviin asti. Osa väitteistä oli vanhoja tuttuja, mutta joukossa oli myös uusia ja yllättäviä. Uutisen kirjoittajaksi mainittiin Modest Kolerov.

Piti ensin ottaa selvää uutistoimiston ja sen kirjoittajan taustoista. IA Regnum on 2002 perustettu venäläinen uutistoimisto, sen pääpaikka on Moskovassa ja se keskittyy kotimaan ja sen lähialueiden uutisiin. Regnumilla on Kremlin tuki takanaan, jo sillä perusteella, että se voi ylipäätään julkaista mitään. 

Kolerov on yksi uutistoimiston perustajista ja toiminut sen päätoimittajana. Hän on 59-vuotias ja syntyjään venäläinen. Wikipedian mukaan hän on anti-fasisti, mitä se tarkoittaakaan. Joka tapauksessa uutistoimituksessa huhutaan tervehdittävän toisiaan "СФО" sloganilla joka tarkoittaa ”kuolema fasistisille miehittäjille!”. 

Uutistoimiston agendalla on mm. vastustaa venäläisiä sijoituksia maihin, joiden politiikka on Venäjälle vihamielistä tai jotka edistävät toisen maailmansodan aikaisen natsismin tai fasismin kunnianpalauttamista. Venäläisten tietojen mukaan Regnum on kohdistanut toimia mm. Viroa vastaan.

Nytkö on Suomen vuoro? 

Ilmeisesti Suomen, ja samalla Ruotsin, Nato-jäsenyyskaavailut ovat provosoineet tässä käsiteltävän uutisen julkaisun. Uutisessa on kahdeksan ydinväitettä, koskien Suomen asemaa tai tekemisiä, kuten todettua, aina 1940-luvulta nykypäiviin. Katsotaanpas väitteitä.

Suomen halu liittyä Natoon rikkoo 1947 [Pariisin rauhan] sopimuksen velvoitteita vastaan.

Suomessa on säilynyt Mannerheim-kultti.

Suomi antautui Stalinille 1944.

Mannerheim oli Hitlerin liittolainen, Leningradin saarron rikoskumppani ja  Neuvostoliiton Karjalan venäläisten kansanmurhaaja.

40 vuotta suomettumista NL:n alaisuudessa oli turhaa, sillä Suomi on Hitlerin ja Mannerheimin Suomi.

Suomi toteuttaa kansallista ja kielellistä, aggressiivista laajentumista Venäjän Karjalassa. Ekspansio alkoi NL:n kaatumisen jälkeen.

Bryssel yritti pitkään Yhdysvaltojen alaisuudessa vetää Ruotsia ja Suomea Natoon.

Lännen hallitsemien tiedotusvälineiden kautta tehtiin johdonmukaista työtä yleisen mielipiteen muuttamiseksi Ruotsissa ja Suomessa Natoon liittymiskysymyksessä.

Historioitsija Arto Luukkanen totesi taannoin, että Venäjä ei vain katso historiaan, se elää siellä ja sen kautta. Yllä olevat väittämät ovat omiaan vahvistamaan Luukkasen havaintoja. Osaa näistä voi pitää vain tarkoitushakuisena historian vääristelynä ja esimerkkeinä ns. venäläisestä strategisesta totuudesta – eli pravdasta. Mahtuupa silti joukkoon väittämiä, joita Venäjä voisi käyttää perusteina halutessaan käynnistää Suomen denatsifiointi- ja demilitarisointioperaation. 

Kansanmurha- ja natsioperaatioista puheen ollen, muistetaanpa, että päivälleen 82 vuotta sitten Katynin metsässä Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi NKVD täytti joukkohautoja ampumillaan puolalaisilla siviileillä ja sotavangeilla. Nyt löydetään Ukrainasta yhä uusia siviilien joukkohautoja. Niinpä niin. 

maanantai 18. huhtikuuta 2022

Voihan Venäjä!

Venäjän sotatoimet Ukrainassa ovat jatkuneet nyt jo toista kuukautta. Ne ovat muuttaneet nopeasti mm. suomalaisten suhtautumista itäiseen naapuriimme ja saanut aikaan Suomen Natoon liittymisen kannatuksen huomattavan nousun. Mikä sitten on tuo Venäjä, joka muokkaa suomalaisten asenteita noinkin voimakkaasti? Blokkauksessani katson Venäjää, sen paikkaa maailmassa, sen yhteiskunnallista hallintoa ja Venäjän perintöä eri näkökulmista.

Meille lännessä saattoi helposti olla, ainakin ennen Krimin ja Ukrainan tapahtumia, muodostunut kuva venäläisistä länsimaalaisten kaltaisina. Ovathan he päällisin puolin länsimaalaisen oloisia ja heidän kulttuurinsa näyttää pinnallisesti samanlaiselta. Venäjän läntiset osat luetaan kuuluviksi Eurooppaan, mutta ovatko venäläiset ja heidän johtajansa eurooppalaisia? Venäläisten tavat ja käytös osoittavat, että he kuuluvat henkisesti ja maailmankatsomuksellisesti Aasiaan, eivät Eurooppaan tai ylipäätään läntiseen maailmaan. Jyväskylän yliopiston filosofian tohtorin Martti J. Karin taannoinen ja varsin erinomainen luento Venäjästä toi esille 1200-luvun julman mongolivalloituksen pitkän ja perusteellisen vaikutuksen venäläiseen sieluun. Kärsitty väkivalta, epäoikeudenmukaisuus, valehtelu ja pettäminen henkiinjäämiskeinoina sekä konkreettinen ero keskiajan Euroopasta ja sen kehityksestä muovasi venäläisistä muista kansoista erilaisia. Mongoliaika ja varsinkin se, ettei sen aikana kärsittyjä kauheuksia käsitelty, kohdattu ja saatu poistettua kansallisesta sielusta, jarruttivat ja kierouttivat venäläisten henkistä kehitystä – näin erottaen heidät muista kansoista. Jotkut venäläiset myöntävät kansallisen erityispiirteensä kirjoittaessaan maansa maanis-depressiivisestä psykoosista, jatkuvasta suuruudenhulluudesta ja siihen liittyvästä vainokompleksista, eikä vähiten massiivisesta kleptomaniasta.

Venäjää ei voi pitää yhtenä väestöllisenä kokonaisuutena. Tutkijat puhuvatkin neljästä Venäjästä: on urbaani, koulutettu ja verrattain varakas, on urbaani teollinen ja toimeentuleva, on agraari, köyhä ja apoliittinen ja on etnisesti ei-venäläinen, pääosin Kaukasuksen alueella asuva. Näitä venäläisyyksiä yhdistää enemmän tai vähemmän käsitys Venäjästä suurvaltana ja imperiumina, muita moraalisempana ja parempana kansana. Kuten Yhdysvalloissa, myös Venäjällä on sitkeässä käsitys omasta poikkeuksellisuudesta muihin nähden. Venäjä näkee itsenä kolmantena ja viimeisenä Roomana, mallina ja johtajana maailman kaikille kristityille. On todettava, että myös juutalaiset ja muslimit kokevat olevansa muita parempia ja muiden yläpuolella – ainoan totuuden haltijoita. Ainahan näitä itseään yli-ihmisinä pitäneitä on ollut ja tulee olemaan. Mutta Venäjän yhteiskunnallinen korruptio, kleptomania ja heikko taloudellis-tieteellinen tilanne, sen pieni bruttokansantuote, pitää maan kaukana maailman johtoasemista. Pelaamalla pelinsä huonosti Venäjästä voi tulla pelkkä Kiinan raaka-aine reservaatti vähäisellä, jos millään korkean jalostusarvon tuotannolla.

Realiteeteista huolimatta Venäjällä ajatus imperiumista on edelleen politiikan keskiössä. Siksi Venäjä hakee rajanaapureistaan sen vallassa olevia ”alusmaita”, puskurivyöhykettä erottamaan Venäjä sen vastustajista (Keisarillinen Saksa, Natsi-Saksa ja nykyisin Nato). Kannattaa huomata, ettei USA:n, EU:n tai Naton yhteistyö Venäjän naapureiden kanssa ole Venäjän vastaista, mutta se on vahingollista Venäjän vaatiman etupiirin kannalta. Venäjä haluaa saada nykyistä enemmän globaalisti kantavaa ääntä eli vaikutusvaltaa. Georgian ja Ukrainan esimerkkien mukaisesti se haluaa myös erivapautta valtioiden käyttäytymistä säätelevistä säännöistä. Kaikkein eniten venäläiset haluavat länneltä kunnioitusta. He eivät näytä ymmärtävän, ettei kunnioitusta välttämättä saa uhkailemalla ja väkivallan käytöllä. Venäjä ei ole normalisoitunut (eli hyväksynyt imperiuminsa menetystä) imperialismin jälkeisellä ajalla kuten muut 1800–1900 -l. imperialistiset valtiot. Se haikailee edelleen imperiumiaan takaisin. Venäjän johto luonnehtii naapurialueita perinnökseen ("votshina", "historialliset venäläisalueet" eli Iso-, Vähä- ja Valko-Venäjä), jotka se haluaa ottaa jälleen haltuunsa.

Tämän logiikan mukaisesti Venäjän tulisi palauttaa ”historiallisille” omistajilleen esim. Kaliningradin alue, Puolan entiset itäosat, Suomen-Karjala, Siperian entiset kiinalaisalueet ja Kuriilien saaret. Tätä tuskin tulemme näkemään. Sen sijaan Venäjä ensin käyttäytyy huonosti ja sitten vaatii muilta myönnytyksiä ennen kuin suostuu palauttamaan suhteet ennalleen (esimerkkeinä ilmatilan loukkaukset, lentokoneiden transponderien käyttö, laivojen liikehdintä, erilaiset rajasopimukset ja muut mielenosoitukselliset provokaatiot). Valitettavasti Venäjän epäluulot ja huono käytös länttä kohtaan eivät johdu Putinin hallinnosta, vaan jo tsaarien ja Neuvostoliiton aikaisesta imperialismista, siten ei ole näköpiirissä muutosta Venäjän politiikkaan. Kiteyttäen: Putin ei luonut Venäjää sellaiseksi kuin se on, vaan Venäjä loi Putinista sen mikä hän on.

Jos haluaa ymmärtää, miten venäläiset kohtelevat muita maita ja miksi niin tapahtuu, niin vastausta voi hakea katsomalla kuinka he kohtelevat toisiaan. Ranskalainen aristokraatti ja matkakirjailija Marquis De Custine vieraili Venäjällä 1800-luvulla ja kirjasi ylös havaintojaan tsaarien maasta:

Mies, joka on noussut pikkuisenkin rahvasta ylemmäksi, saa heti oikeuden - enemmänkin, hän saa velvoitteen - kohdella kaltoin muita miehiä, joille hänen tehtävänään on antaa niitä iskuja, joita hän itse ottaa vastaan ylempää; hän on vapaa etsimään tekemästään pahasta hyvitystä sille pahalle, johon vuorostaan alistuu. Näin vääryyden henki laskeutuu hierarkiassa taso tasolta alemmaksi tämän onnettoman yhteiskunnan pohjalle.”

Entä miten tästä eteenpäin? Venäjältä, niin sen kansalta kuin johtajiltakin, on jäänyt tekemättä kansallinen tilinteko, historian tunnustaminen ja siihen sopeutuminen, varsinkin omista virheistä oppien. Niin kauan kun Venäjä ei halua tai kykene puhdistamaan historiansa ja kansallisen psyykensä luurankoja kaapeistaan, se tulee jäämään erilleen yksinäiseksi häirikkövaltioksi kaltaistensa seuraan. Näin se ei myöskään pysty liittymään kansainväliseen yhteisöön. Voihan Venäjä, onko se maa tuomittu ikuisesti pitämään kiinni totalitaristisesta ja imperialistisesta, mutta vain sen omiin harhoihin perustuvasta suurvallan aseman tavoittelusta?


Lähde: https://www.dw.com/en/
memes-and-cartoons-thrive-in-times-of-war/a-61082221