Bottom 5 Tanks from the Parola Armour Museum

In the second blog about Parola Armour Museum I’ll list my 5 Bottom Tanks from the museum's collection. 

But we start with some basic information about the museum. The Parola Armour Museum (opened 1961) is a specialized war museum of the Finnish Tank Core. The museum preserves the traditions of the WWII era Finnish Panssaridivisioona (Armoured Division) and Jääkäriprikaati (Jäger Brigade). In the Museum there are some 100 exhibits all of whom are not on display. Several tanks in the museum are still roadworthy.

So, You may ask, why these tanks and the museum is worthy of to write about? It goes back to the year of 1944. The Soviets had unleashed their major summer offensive against Finns. Front lines were breached, defensive posts overrun. The Finnish HQ used the Panssaridivisioona and Jääkäriprikaati as a decisive elite force to stop Soviet breakouts and advances. If possible, to push them back in order to regain the lost main defensive lines in Kuuterselkä, Viipuri, Portinhoikka, Tali, Ihantala and Vuosalmi.

WWII era tanks of the museum and the men that used them in their part saved Finland from the Soviet occupation by being the necessary "Fire Brigade" to stabilize the front. However not all of those tanks were of the first class, a far cry from it. In fact some of them were so bad they even couldn't be used in the front line service.

Thus here they are: the bottom ones!

5 Soviet KV-1E Model 1940 Heavy Tank  

KV-1E at Parola 2026 © Historix

Bottom 5 and 4 tanks have a special connection between them: the reason why the KV-1 tank was developed in the first place came from the battle experiences of the Spanish Civil War 1935-1939. There Soviet T-26 light tanks had been the masters of tank combat against Italian CV L3/33-35 tankettes and German PzKpfw I tanks. The entry of a new German anti-tank gun the 3,7 cm Pak 36 (Panzerabwehrkanone) and anti-aircraft gun 8,8 cm Flak 18 (Flugabwehrkanone) changed the situation. Now it became clear for the Soviets something heavier and better armoured has to be manufactured in order to regain initiative and proper armour protection.

KV-1 was designed to meet the challenge: it had to be protected well enough to be immune against 3,7 cm Pak 36 and other modern anti-tank guns. This was achieved by making the armour protection previously unseen heavy. As a rule in order to be successful tank has to find a balance between three factors: protection, firepower and mobility. KV-1 had the protection and also firepower to to some extent, but mobility and reliability became much of an issue. Poor mobility and high weight combined with unreliable transmission and drive train made KV-1 to struggle to keep up with faster and more agile T-34/76. 

Despite the heavy structure of KV-1 it had no firepower advantage over the much lighter T-34/76 as both tanks shared the same F-32/F-34 tank cannon. KV-1 had very poor ergonomics and crew layout with limited visibility. This led to poor overall situational awareness - crews were essentially blind. Last, but not the least, KV-1 was significantly more expensive and slower to produce than the T-34/76.

To summarize; KV-1's heavy armour came at too high a cost in other vital areas. In fact these issues stayed unsolved leading to the cancellation of KV-1 production in 1943. KV-1 was replaced by more balanced designs like the IS series and upgraded T-34s.

Parola museum has the sole surviving KV-1E in the world. It was captured at Solomanni, north of Petrozavodsk, East Karelia, in the autumn of 1941. Finns had captured several KV-1s in various technical conditions but could take into use only two of them, one being this registered as Ps 272-1 and in Finnish use it was named as KV-1B. 

Finnish troops gave it a nickname "Pulttiklimi" or "Boltklimi" referring to sub-index E (Ekranyi = Reinforced or with Screens) which meant that the tank had additional 25 mm applique armour riveted onto hull and turret with large bolts. 

Due to mechanical unreliability and lack of spare parts KV-1E was seldom used in combat and was released from the army inventory in 1945. Today KV-1E is a very interesting and rare museum exhibit but as a fighting weapon it belongs to the list of bottom ones.

KV-1E technical data:

Weight: 45 t         

Armour: 30 – 110 mm 

Armament: F-32 cannon 76,2 mm, 2x7,62 MG

Penetration: at 90 angles at 500 m distance 69 mm with standard BR-350A AP round (initial velocity of 662m/sec)

Powerplant: V-2K, 12-cylinder diesel, 600 hp

Speed: 35 km/h    

Range: 225 km

Crew: 5 men; commander, gunner, loader, driver and assistant driver/bow gunner

4 Soviet T-26 light tank 

Early in the 1930's Soviets purchased 15 Vickers 6-ton Model A tanks and manufacturing licences from England. It marked the beginning of a Soviet nine year production run of T-26 tanks with many sub variants. There were twin turreted MG and single turreted cannon tanks, flamethrowers, bridge layers, radio controlled versions, artillery tractors and ammunition carriers as well as fire support tanks with 76 mm regimental guns and even 122 mm howitzers. Soviets produced some 10 000 gun tanks and another 2 000 specialized versions.

 Very rare T-26 Model 1933 at Parola 2026 © Historix

The combat debut for T-26 was the Spanish Civil War. There it first shined, and at the same time Spain became it's swansong. After initial successes in the last part of 1936 the role of T-26 tanks declined. T-26 suffered multiple issues like weak tracks prone to break, poor vision devices which made the crew almost blind, practically nonexistent ventilation inside the turret and troublesome 71-TK-1 radio. But the most alarming feature was the thin armour of max. 15 mm. That had been sufficient when enemy tanks had no cannons. 

Armour penetrated, T-26 at Parola 2026 © Historix

Things changed dramatically at the beginning of 1937 when Germans supplied 3,7 cm PAK 36 anti-tank guns to Nationalist Forces. 

The PAK 36 swept T-26 tanks like MG's the infantry: simply the thin armour of T-26 wasn't able to resist new German gun.

Exit holes, T-26 at Parola 2026 © Historix

Adding the unreliable mechanics of the T-26, Soviets came to conclusion to start design a completely new battle tanks on their own resources. This, after couple of years, lead to the famous KV-1 and T-34/76 series. 

The Spanish Civil War gave the T-26 reputation as the best interwar period tank
and at the same time destroyed it's fame. As the World War Two started the T-26 had already sunken to the category of bottom tanks with all its deadly shortcomings. 

Finns captured numerous T-26s in the Winter and Continuation Wars. Some 100 examples were put in the front line service until mid July 1944, the last ones retiring as conscript trainers early in the 1960's.

T-26 with penetration holes, Winter War booty, at Parola 2026 © Historix

T-26 technical data (in Soviet use):

Weight: 9,4 – 11 t            

Armour: 6 – 15 mm

Armament: 45 mm 20-K cannon, 1 – 2 x 7,62 MG

Penetration at 90 angles at 300 m distance 53 mm

Powerplant: 4-cylinder, 6,4 liter horizontal air-cooled petrol. 90 hp

Speed: 35 km/h        

Range: 340 km

Crew: 3 men; commander/loader, gunner, driver

3 Soviet T-60 M 1941 light tank

                                         ”братская могила на двоих” 

T-60 Light Tank at Parola 2026 © Historix

This is how Soviet tankers named the T-60. In English it says "The Coffin for Two Brothers". The Soviet Union was attacked by Germans in June 1941 and Soviet tank losses had been tremendous. 

Soviet tank factories had been transferred to the Urals and before their output become sufficient to make good amounting losses and Lend-Lease program to take effect, Soviets had make do what they got. That wasn't much and  in the desperation even stopgap T-60 tanks were sent to fight German Panzers. Soviet tankers' losses were predictably horrifying.

T-60 had a 20 mm TNSh-1 automatic cannon as a main weapon. The cannon, actually a modified aircraft gun, couldn't penetrate the frontal armour of German tanks from mid-1941 onward. Though it could deal with lighter vehicles, half-tracks or side/rear shots on early tanks at close range. This limited the tank mostly to infantry support and recce roles. Failed attempts were made to up-gun the T-60 with 37 or 45 mm cannons. These led to the development of better armed T-70. 

T-60 shows the 20 mm cannon at Parola 2026 © Historix

Finns captured one T-60 in the summer of 1944 at Portinhoikka, on the Karelian Isthmus, while fighting a decisive defensive battle by stopping the advancing Soviet elite Guards tank formations dash to the inner part of Finland. T-60 never served with the Finnish army - perhaps it was only better that way. Since the T-60 definitely belongs to the bottom tanks.  

 

T-60 technical data:

Weight: 6,4 t            

Armour: 7 – 35 mm

Armament: 20 mm TNSh automatic cannon, DT MG 7,62 mm

Penetration: at 90 angles at 500 m distance 15 mm

Powerplant: Gaz 202 6-cylinder petrol, 76 hp

Speed: 45 km/h        

Range: 450 km

Crew: 2 men; commander/gunner, driver

2 Finnish BT-42 Assault Gun 

What You expect the outcome to be if You take two obsolete weapon, put them together and hope to get a sound fighting combination? In 1942 Finns tried to get this done. Predictably the outcome was just one more tank straight into the Bottom Tank list.

Just before the start of the Continuation War, June 1941, Finns had a tank core of some 200 tanks, armoured cars or armoured tractors. Most of those were captured from the Soviet Red Army in the Winter War. However, of these Finns could field only some 50 battle worthy tanks. These were the British Vickers 6-ton tanks purchased to Finland before the Winter War (now equipped with captured Soviet 45 mm cannons) and war booty T-26 tanks of various sub-models.

German Panzerwaffe was taken as an example for the Finnish tank core how to improve and develop its structure and tactics. That in mind Finns formed in first half of the 1942 the Panssaridivisioona (Armour Division).  It was done to replace the 1941 Panssaripataljoona (Armour Battalion) by adding new units to the composition of new Armoured Division. The main units of the body being HQ, Jääkäriprikaati (Jäger Brigade) and Panssariprikaati (Armoured Brigade). These were supported by Artillery-, Engineer-, Armoured AA- and Assault Gun Battalions among others and Quartermaster's Corps. 

Now the BT-42 enters the stage: at the time Germans were unwilling to sell modern equipment to Finland, such as assault guns like Stug40. With no other options available, the Finns decided to build their own. In 1942 they took captured Soviet BT-7 tanks - already known to be unreliable and largely unusable - and rebuild them into a Finnish assault gun.

Lets have a look how it materialized. Timo Teräsvalli writes:

"The turrets of BT-7 tanks were renewed, and British howitzers of caliber 114 mm, year-model 1918 were installed. The new turret was large and sighting- and viewing equipment sorrowful."

And what can be said about the BT-7 chassis itself? 

"The vehicle was indeed fast, but constantly suffered from all sorts of technical faults. The tracks often slipped off, and the track/road wheel changing mechanism was a poor concept". 

Not much good it seems. What about the BT-42 in combat, how did it score? There was just one battle in which BT-42s took part. It was quite a significant one as well: to help the 20. Prikaati (20. Brigade) to defend the second largest city of Finland in 1944 - Viipuri, modern day Russian Vyborg in the Karelian Isthmus.

So, how did it go - the battle? Mr. Teräsvalli describes the situation:

"The explosive squash head (HESH) grenades from the old British howitzer had no effect on the Red Army tanks."

In fact one of the BT-42s hit enemy tank 18 times with no results. Respectively the very same enemy tank fired eight rounds back and scored no hits! 

In Viipuri there were 9 BT-42 assault guns taking part to the defensive battle. Five (5) of them were lost during the fight. Other four ones withdrew the battleground. After the Battle of Viipuri all but one were scrapped. Good riddance, I suggest, their crews must have thought. Today the one remaining BT-42 is preserved at the Armour Museum of Parola.

The BT-42 at Parola 2026 © Historix

P.S. the sorrowful career of BT-42s was a result of misunderstood tactical use as an anti-tank weapon. Had it been used as an armoured mobile indirect fire artillery against infantry, it would have been a sound weapon system with its potent HE round.

BT-42 technical data (in Finnish use):

Weight: 15,5 t            

Armour: 6 – 22 mm

Armament: 114 mm H 18 howitzer, velocity of 345m/sec)  

Penetration: HE and HESH round, armour penetraton almost nil

Powerplant: M-17T, V-12 petrol liquid cooled, 450 hp

Speed: on tracks 52 km/h, on wheels 72 km/h       

Range: on tracks 230 km, on wheels 500 km

Crew: 3 men; commander/gunner, loader, driver

1 British Vickers-Carden-Loyd MkVI tankette

Finally the number one on my list. To be precise, it's not really a tank. We better characterize it as a tankette. That is to say a small tracked combat vehicle, usually with only two man crew, lightly armoured just to stop bullets and usually with no rotating turret. Armament consisting only machine guns of various calibers. One might not expect much of a fighting capabilities with this kind of mix. Still in the 1920's-1930's this concept became surprisingly popular. How that came to be?

To find an answer we must look at politicians and money. Tankettes were cheap and easy to produce by great numbers. The numbers and at the same time saving costs seemed to be more important than to produce for the army capable tanks. The concept was born in Great Britain but was widely accepted by various armies around the world. Some nations purchased tankettes, others bought their manufacturing licences.

One of the most notable tankette is the British Vickers-Carden-Loyd MkVI. It was copied by Italy (CV L3/33 - 35), Poland (TK, TKS), Czechoslovakia (Tancik vz. 33), Japan (Type 94) and Soviet Union (T-27). 

Vickers-Carden-Loyd MkVI at Parola 2026 © Historix

Tankettes fought on during the 1930's in Bolivia Chacao War between Bolivia and Paraguay, in Abyssinia (modern day Ethiopia) as Italy invaded and colonized the country, in Spanish Civil War and by Polish Army trying to stop the invading German forces in 1939. Needless to highlight the fact: tankettes were of little combat value. 

MkVI Produced in July 1933 © Historix

That's why they were phased out of service or were relegated to secondary roles after the early stages of the Second World War. With the exception of Italy, whose tankers had to fight on with their tankettes in North Africa 1940-1943. Germans used captured Polish TKS-tankettes as a security vehicles around airfields in Norway. Soviet T-27 was seen in the front lines of the Eastern Front 1941 but soon vanished the scene.

In the early 1930's Finland was seeking for replacement to its ageing and obsolete fleet of Renault FT-17 tanks. That's why an order of four Vickers tanks were made for trials. One of these was MkVI tankette. It had several serious drawbacks: in summer MkVI became unbearable hot for its crew due to engine which lay unprotected between the two crew members. It was armed only with one 7,7 mm MG and the armour protection barely managed to stop rifle bullets. Its cross-country mobility was weak and the engine kept interiors very noisy.

After the trials Finns selected wisely another option for their new service tank. The chosen one was Vickers 6-ton Tank type E.

MkVI has got some style of its own © Historix

And there You have it: my choices for the 5 Bottom Tanks from the collection of The Armour Museum of Parola.

Vickers-Carden-Loyd Mk VI technical data:

Weight: 1,36 t            

Armour: 4 – 9 mm

Armament: 7,7 mm MG

Powerplant: Ford four cylinder petrol, 40 hp

Speed: 45 km/h        

Range: 160 km

Crew: 2 men; commander/gunner, driver

Notes

Soviet KV-1E Heavy Tank

1. Zaloga, Steven J. KV-1 & 2 Heavy Tanks 1939-45. p. 6-11

2. Teräsvalli, Timo. The Parola Armour Museum. p. 32-33

3. Green, Michael. Russian Armour in the Second World War.p. 117-126

Soviet T-26 Light Tank 

1. Teräsvalli, Timo. The Parola Armour Museum. p. 25-27

2. Zaloga, Steven J. T-26 light tank. p. 4-5

3. Green, Michael. Russian Armour in the Second World War.p. 20-25

Soviet T-60 Light Tank

1. Teräsvalli, Timo. The Parola Armour Museum. p. 41

2. Green, Michael. Russian Armour in the Second World War. p. 19, 28-32

3. Kantakoski, Pekka. Panssarimuseo. p.24

4. Grog AI

Finnish BT-42 Assault Gun

1. Teräsvalli, Timo. The Parola Armour Museum. p. 29-31

2. Käkelä, Erkki. Panssaridivisioona 1942-1944. p. 170-175

3. Haapanen, Atso. Suomen Panssariase 1918-1944. p. 81, 96-97, 127

4. Zaloga, Steven J. BT Fast Tank The Red Army's Cavalry Tank 1931-45. p. 44

British Vickers-Carden-Loyd MkVI Tankette

1. Teräsvalli, Timo. The Parola Armour Museum. p. 15-16

2. Kantakoski, Pekka. Panssarimuseo. p. 10-11

3. Grog AI

Viidennen valtakunnan vieraana - Saksa matkalla punaiseen totalitarismiin

 

Ylen eläköitynyt ja maassa edelleen asuva Saksan kirjeenvaihtaja Pertti Rönkkö tekee uudessa kirjassaan tärkeätä työtä tuodessaan nykyisen saksalaisen yhteiskunnan kipupisteitä laajemman yleisön tietoon. Tähän asti on ollut mahdollista seurata näitä Saksan vähemmän positiivisia tapahtumia hyvin niukalti, oikeastaan vain Rönkön Facebook-päivityksinä.

Teos esittelee saksalaisten käsittelemättömien sotatraumojen ja syyllisyydentunteiden vaikutuksia yhteiskunnan elämään. Siis sitä, kuinka yhteiskunnallinen elämä, oikeuslaitos, poliisi, media, poliitiikka ja demokratia itsessään ovat vääristynyttä ja johtamassa yhteisön tuhoon. Saksalaisten tulisi jo päästää irti toisesta maailmansodasta ja katsoa eteenpäin, mutta he sen sijaan märehtivät natsiajassa. Ja kuten Rönkkö osoittaa; he ajavat samalla itseänsä yhä syvemmälle harhoihinsa. Samalla lukijalle selviää, kuinka vasemmistolainen yhteiskunta nykyinen Saksa – Viides valtakunta – onkaan. Yhteiskuntaa hallitsevat jatkuva ”äärioikeiston” pelko ja laitavasemmiston, esim. Antifan, erilaiset cancel- , syytös- ja mustamaalaamiskampanjat - jopa poliitinen katuväkivalta. Vanhaan kunnon SA-tyyliin, 1930-luvun hengessä, mutta punaisin värein ja toki valtiovallan suojeluksessa.

Vasemmiston erityisen vihan kohteena ovat AfD ja muiden puolueiden kansallismielisiksi koetut poliitikot. Länsiliittoutuneiden vuonna 1945 käynnistämä denazifikaatio-ohjelma taisi onnistua liiankin hyvin: saksalaisten itsetunto on murskana ja tervekin kansallismielisyys tabuaihe. Kaiken lisäksi Saksan juutalaisten keskusneuvosto käyttää hyvin näkyvää ja vaikuttavaa valtaa erilaisilla kannanotoillaan ja vaatimuksillaan yhteiskunnallisiin aiheisiin.

Kuinka hyvin Saksan nykyistä tilannetta kuvaakaan eräs Adolf Hitlerin lausuma, jonka julkinen siteeraminen on tietenkin Saksassa kiellettyä. Lausuma kuuluu: 

”Mikä onni hallitsijoille, että ihmiset eivät ajattele”. 

Toinen, yhtä osuva taasen jatkaa:

 ”Kukaan ei kysy voittajalta, onko hän oikeassa”. 

Näin mieleen tulevat esim. Dresdenin pommitukset 1945 tai Itä-Preussin siviilien kohtalot 1944-45. Voittaja on oikeassa. Saksalaiset eivät saa ja voi olla sodan uhreja, heille on varattu vain tekijöiden, eli syyllisten osa. Saamansa aivopesun jäljiltä saksalaiset pitävät tätä itsestään selvänä asiain tilana. Näin esim. Wehrmachtin kaatuneiden sotilashautausmaat ovat heille hyvin problemaattinen asia. 

 

Halben sotilashautasmaa, Berliinin eteläpuolella

Lisää vaikeuksia tuli, kun ns. Kristalliyö ja Berliinin muurin murtuminen sattuivat samalle päivälle, eli 9. marraskuuta. Näin muurin murtumista ja Saksojen jälleenyhdistymistä ei voida juhlia 9.11., kun on muisteltava aivan toista, varhaisempaa historiallista tapausta.

Rönkön teos tarjoaa musertavan määrän esimerkkejä koko saksalaisen yhteiskunnan häiriintyneisyydestä, vainoharhoista, ääreensä viedystä vihervasemmistolaisuudesta, feminismistä ja henkisestä alennustilasta. Viides valtakunta muistuttaa yhä enemmän ja enemmän kammoamaansa kolmatta, eli Natsi-Saksaa. Rönkkö tiivistääkin kirjansa sanoman:

”Saksassa ei voi välttyä ajatukselta, että Natsi-Saksan synkkiä varjoja yritetään hälventää niin tarmokkaasti, että ollaan vaarassa ajautua samaan jamaan: mielipide ja sana on vapaa, mutta vain vallanpitäjien pelisäännöillä.”

Niinpä, Aristoteleen mukaan mikä tahansa hyve vietynä liian pitkälle, muuttuu vastakohdakseen. Tämä on hyvä meidän muistaa myös Suomessa kaiken hyvesignaloinnin keskellä.

 

Top 5 Tanks with Historix – Armour Museum of Parola, Finland

In a small municipality of Hattula, Southern Finland, lies an interesting tank museum. It may not be the largest of tank museums, but its collection is quite unique and well worth to see. 

Finns had to fight two times in a row to keep their freedom as the Soviet Red Army tried to occupy Finland in the Second World War. Thus, through the Winter and subsequent Continuation War, Finns captured a good bunch of Soviet war materiel, most notably a collection of tanks. Some of these vehicles are so rare that there are only one or two other examples existing outside the Armour Museum of Parola – that is to say in a Russian main tank museum in Kubinka near Moscow.

In this blog text I’ll list my personal Top 5 Tanks from the collection of the Armour Museum of Parola. To be honest five isn’t in no way enough, there are plenty more of worthy tanks to include into the list. But let's start with these Top 5 Tanks.

5     T-34/76A (early pre-Barbarossa production model 1941)

This Soviet tank was a nasty surprise for the Wehrmacht as it was fighting its way to the Ukraine in the summer of 1941. The infamous German 6th Army with the support of the 1st Panzer Group met with T-34/76 and had to fight the new Soviet type with tanks and anti-tank weaponry of inadequate firepower and armour protection.

T-34/76 in Parola 2023 © Historix

 

Technically considering T-34/76, the ”Sotka” or ”The short barreled Sotka” as Finns nicknamed it, was a failure. Biggest issue being the powertrain. Medium tank T-34’s gearbox and clutch derived from the much lighter BT-7 tank and did not work well in a heavier weight class. This, combined with the fact that the technical and service support for the Red Army’s armoured forces left a lot to be desired. That leading to the acute lack of spare parts, which resulted in numerous breakdowns and losses of the otherwise usable tank. The design of T-34 was superbly suited for mass production, but in use it was not nearly as good.

Although T-34/76 was a technically unreliable, initially had no radios, it was essentially blind with a very bad vision blocks, periscopes, or prisms and with no cupola, it was well armoured with sloped plates, had an effective cannon and a good mobility (when in usable status). Importantly, the T-34 managed to do its job by slowing the attacking Germans down and later forming the tank masses which broke through the German lines all the way to Berlin. T-34/85, the upgraded and upgunned version, kept on soldiering even through the years of the Cold War receiving two major modernization programmes in 1960 and as late as in 1969. Quite a way to go for this iconic Soviet tank. Still not necessarily the best tank of The Second World War, but a very suitable asset for the Soviets considering their climate, capabilities of their tankers and industrial output and the military doctrine in use.

T-34/76A technical data:
Weight: 27 t            
Armour: 20 – 45 mm, front armour sloped at an angle of 30 degrees (3x stronger than same vertical plate)
Armament: F-34 cannon 76,2 mm. Penetration at 90 angles at 500 m distance 69 mm. 2x7,62 MG
Powerplant: V-2, 12-cylinder diesel, 500 hp
Speed:    55 km/h    
Range: 230 km
Crew: 4 men; commander/gunner, loader, driver and assistant driver/bow gunner


 4    Vickers-Armstrongs 6-ton, Type E  

Early in the 1930s the Finnish army realized its mainstay tank, the French Renault FT-17, had become obsolete and needed to be replaced by a modern tank. Thus in 1931 Finns purchased from England four different tanks for evaluation. One of them was Vickers-Armstrongs 6-ton, type B. At the time it was the most advanced design in the market. Finns were satisfied and presented an order of total 36 type E tanks. New British tanks were the only battleworthy ones when the Winter War started.

 

Vickers-Armstrongs 6-ton in Parola 2023, © Historix

Soviets had on the other hand begun to produce various sub types of Vickers-Armstrongs tanks in the 1930s under the name of T-26. The overall construction and engine of the Soviet variant was cruder, but it had a long barreled 45 mm cannon, which made it the premier tank of the inter-war years and the winner of tank battles in the Spanish civil war of 1930s. As the Second World War started the T-26 had become the backbone of the Red Army tank corps, and before long the Finnish too. In the Soviet Union the bulk of T-26 tanks were lost by end of 1941. Whereas in Finland Vickers-Armstrongs and the captured Soviet T-26 variants were in service until 1959.  The Soviet Union sold Finland T-54 tanks in 1959.  These became the first post-war era modern battle tanks in Finnish service thus sending the 6-tons and T-26s into the museum.

 

Same tank, another angle 2023, © Historix

 

Finns and Soviets were not the only users of the 6-ton tank. Although the British Army rejected the type, it was exported to various countries like Poland, Bolivia, Thailand, China and Bulgaria where it was used in a various conflicts and battles. That's why this tank was quite a remarkable design after all and deserves to be remembered. And by the way the tank in display at Parola is the sole surviving example of the type in the world.

© Historix

Vickers-Armstrongs 6-ton, type E technical data (in Finnish use):
Weight: 8,6 t            
Armour: 6 – 17 mm
Armament: Bofors cannon 37 mm. Penetration at 90 angles at 300 m distance 56 mm. Submachine gun
Powerplant: 4-cylinder, horizontal, air-cooled petrol. 87 hp
Speed: 35 km/h        
Range: 165 km
Crew: 4 men; commander/loader, gunner, driver and bow submachine gunner


3    Comet Mk. I

”Eleven British cruiser tank designs were produced between 1934 and 1945. Some never saw enemy action at all and were retained for training purposes; others saw action but were no match for the German machines. Only two of the designs were really satisfactory – the Meteor-engined Cromwell and the up-gunned Comet variant.” This is how Pat Ware so aptly describes the troubles Brits had finding a way to build a sound cruiser tank. And it wasn’t any better with infantry tanks either.

Enter the Comet Mk. I with a 77 mm gun. Well, the gun was related to 17-pounder (76,2 mm) but had its own classification. What was crucial here was the successful balance of firepower, armour protection and mobility the Comet had. Of course, when talking about British tanks, also reliability had to be considered. The Comet triumphed all these aspects and became a superior Tiger or Panther killer with its new high-velocity armour-piercing discarding sabot (APDS) round.

The Comet came a bit too late to make a difference in the Second World War, but its real contribution was to put the British tank designing back in track after several dismal failures in the past. Comet pioneering the development, the subsequent models became successful and able machines of war: think of the Centurion with a Royal Ordnance L7 cannon or Challenger II. That’s why Comet is number 3 on my list.

 

Comet on a display run at Parola, © Historix

Comet Mk. I technical data (in Finnish use):
Weight: 33 t            
Armour: thickest 106 mm
Armament: OQF 77 mm HV cannon. Two 7,62 mm MG
Powerplant: Rolls-Royce Meteor V-12-cylinder, liquid-cooled petrol. 600 hp
Speed: 51 km/h        
Range: 198 km
Crew: 5 men; commander, gunner, loader, driver and bow MG gunner


2     PzKfpw IV Ausf. J

There are just a few tanks or other combat vehicles that have done such a career as a German Panzer IV. Wehrmacht’s Panzertruppen used it from the Polish and France campaigns via East Front against the Russians all the way to the sands of the North Africa to fight the British 8th Army.  Panzer IV was produced and in active combat use for the duration of The Second World War, and it comprised 30 % of Panzertruppen’s tank strength. It was widely exported to the German allies. With its numerous variations Panzer IV saw combat to the bitter end of the Third Reich. But the story does not end here.

Panzer IV kept on going after the war. It was used at least by Finnish, Turkish, Spanish and Syrian Armed Forces. On the battlefields of the Middle East Panzer IV, used by Syrians, fight the Israeli M4 Shermans and later Centurions. Finnish Army received in the summer of 1944 only 15 Panzer IVs from the promised batch of 30 tanks. That was worth of just one tank company. A number which was further diminished after the war by a tank warehouse fire at the Army Technical Depot. Surviving Panzer IVs were taken for training service. Today one remaining example of Panzer IV stands on the exhibition slope of the Armour Museum of Parola. And is the number two on my Top 5 Tanks list.

 

Panzer IV Ausf. J with Finnish markings, © Historix

PzKfpw IV Ausf. J technical data3 (in Finnish use):
Weight: 25 t            
Armour: 20 – 80 mm
Armament: 7,5 mm KwK L/48 cannon. Penetration at 90 angles at 500 m distance:
HE 140, APDS 160, HEAT 93 mm.  Two 7,62 MG2
Powerplant: Maybach HL 120 TRM V-12, 11 867 cc petrol, 300 bhp at 3000 rpm
Speed: 38 km/h        
Range: 270 km
Crew: 5 men; commander, gunner, loader, driver and bow gunner/radio operator

1    T-55

T-55M in 2023, © Historix

It has been said that T-54/55 family of tanks are the most important
ones of the post-World War Two period almost to the end of the Cold War when they finally became obsolete. The sheer number of manufactured tanks (even 100 000 examples) and its extensive combat career on the battlefields of Vietnam, Angola and the Middle East over the past half-century makes this Soviet medium tank special.

Made to be easily used and maintained, in whatever climate, even with low trained personnel, T-55 made itself a true universal tank of its period. It was the last of an all-steel armoured Soviet design, the age of composite armour made T-55 and its failed successor T-62 obsolete.

For me personally T-55 is a very important tank. In Finland there are three major military parades: the Independence Day, Marshal Mannerheim’s birthday and Tank Forces anniversary. As a kid and a youngster, I was always there in a front row watching T-55s passing by with earth trembling under my feet, air filled with black and blue diesel fumes and V-54 engine roaring its wonderful growling V-12 sound. The sound of something historic, the sound, in fact, of the same engine used in T-34 tanks.

T-55 on the training ground, © Historix

T-55 technical data (in Finnish use):
Weight: 36 t            
Armour: 20 – 200 mm
Armament: D-10TG cannon 100 mm. Penetration at 90 angles at 1000 m distance 150 mm. Two 7,62 MG
Powerplant: V-54 diesel, V-12-cylinder water cooled giving 520 hp at 2000 rpm.
Speed: 50 km/h        
Range: 500 km
Crew: 4 men; commander, gunner, loader and driver

Notes

T-34/76A

1. Teräsvalli, Timo. The Parola Armour Museum. p. 36

2. Kavalerchik, Boris. The Tanks of Operation Barbarossa. p. 149

3. Kavalerchik, Boris. The Tanks of Operation Barbarossa. p. 150

4. Green, Michael. Russian Armour in the Second World War. p. 81

Vickers-Armstrongs 6-ton, type E

1. Zaloga, Steven J. T-26 light tank. p. 4-5

2. Kantakoski, Pekka. Panssarimuseo. p. 16, 47

Comet Mk. I

1. Ware, Pat. British Tanks: The Second Word War. p. 31

PzKfpw IV Ausf. J

1. en.wikipedia.org/wiki/Panzer_IV

2. Teräsvalli, Timo. The Parola Armour Museum. p. 50

3. Quarrie, Bruce. Encyclopaedia of the German Army in the 20th Century. p. 199-200

T-55M

1. Zaloga, Steven J. T-54 and T-55 Main Battle Tanks 1944-2004. p. 3

2. Tucker-Jones, Anthony. T-54/55 The Soviet Army’s Cold War Main Battle Tank. p. 16-17

3. Teräsvalli, Timo. The Parola Armour Museum. p. 63

Huomenta Suomi, hyvin pyyhkii - vai kuinka?

Herään työaamuina kelloradion avaamiin Ylen klo 6 aamu-uutisiin. Tämä ei välttämättä ole terveellisin heräysmetodi, sillä Yle on onnistunut nostattamaan verenpainetta jo kovin useana aamuna. Tämä viikko on ollut varsin herkeämätöntä tulitusta Ylen suunnalta. Valtion propagandakone näyttää käyvän täysiä kierroksia. Ja mikäs sen on käydessä, sillä onhan maassa vielä keskiluokkaa, jolla on edelleen omaisuutta ulosmitattavaksi. 

Omaisuuden uusjako on naamioitu taitavasti hyvien tarkoitusperien sisälle. Sillä kukapa nyt tohtisi tai haluaisi vastustaa niinkin jaloa ja tärkeätä asiaa kuin ilmastonmuutoksen torjunta. Tai leimautua tiedevastaiseksi, vaikka järjellään ymmärtäisi kuinka ilmastoasioista on tullut uskonnon korvike ja ilmiselvä taloudellinen vedätys vailla tieteellistä pohjaa.

Kun jotain tieteellistä teoriaa ei saa enää epäillä tai kyseenalaistaa, on siitä tullut dogmi, eli uskonnollinen opinkappale. Ja uskovaisten kanssahan ei ole mitään järkeä argumentoida, he eivät hyväksy mitään uskoaan horjuttavaa. Oli vasta-argumentilla miten hyvät perusteet tahansa. 

Ilmastonmuutos ja sen vauhti Jäämerellä

Ylen aamu-uutinen maanantailta 24.10. kertoi arktisen yhteistyön loppuneen Venäjän aloittaman sodan seurauksena. Tämähän on selkeätä faktaa, ei siinä mitään. Uutiseen oli saatu sivulauseessa väite, jonka mukaan arktisen Jäämeren ilmasto lämpenee kolme kertaa nopeammin muihin alueisiin verrattuna. Jos näin olisi, Pohjoisnavan jääpeitteen pitäisi olla sulanut huomattavasti ja merien pinnan noussut nykyisestä. 

Blogisti Professori on ansiokkaasti seurannut ja julkistanut NASA:n satelliittimittausten tuloksia varsin pitkän mittausjakson ajalta. NASA:n mittauksissa ei ole havaittu Ylen uutisen väittämää kolminkertaista lämpenemistä ja siitä aiheutuvaa jääpeitteen sulamista yli normaalien kesän ja talven vaihteluvälien. Yle siis tarjoilee seuraajilleen verovaroin kustannettuja, valheiksi osoittautuneita "uutisia". 

Kansallinen liikenteen päästökauppa

Seuraava annos propagandaa saatiin keskiviikkoaamuna 26.10. Nyt Suomen ilmastopaneelin Markku Ollikainen kertoi tarpeesta nopeuttaa ilmastotavoitteisiin pääsyä esittämällä seuraavalle hallitukselle "Kansallisen liikenteen päästökaupan" käyttöönottoa. 

Siinä autoilijoilta kerättäisiin kohonneina liikennepolttoaineiden pumppuhintoina valtiolle verotuloina huikea summa. Laupiaasti Ilmastopaneeli olisi valmis kierrättämään rahaa kompensoimalla kaikkein vähätuloisimmille autoilijoille pumppuhintojen nousua. Näissä rahankierrätyksissä yleensä rahaa katoaa välistä, eikä kukaan oikein tiedä minne. Tämäkin rahankerääminen perustellaan tieteellisesti todistamattomalla ja ristiriitaisella teorialla ihmisen ja hiilen aiheuttamasta "ilmastonmuutoksesta". 

Ilmasto muuttuu, se on tieteellinen fakta, mutta se muuttuu miten se haluaa. Ihmisen osuus prosessissa on vähäinen - jos sitäkään. Sumerilaisten kulttuuri katosi 2000-1900 eKr. ilmaston muututtua ja maanviljelyksen tultua mahdottomaksi. Sumerilaisilla ei ollut välineitä tai mahdollisuuksia aiheuttaa sateiden harvenemista ja lopulta poisjääntiä joillain hiilipäästöillä tms. Lukuisia muitakin esihistoriallisia ja esiteollisia sivilisaatioita on kadonnut ilmaston muututtua epäsuotuisaksi. Tämä esimerkiksi ihmisen ja luonnon suhteen mittakaavasta. Ja muuten, se hiilidioksidi on kaikelle elämälle välttämätön kaasu. Kasvihuoneissa työskennelleet tietävät tämän varsin hyvin.

Lisäys tekstiin: huomasin että Olli Pusa otti OM-verkkolehden artikkelissaan hyvin kantaa suomalaiseen ilmastohulluuteen, kansalliseen päästökauppaan ja ilmastopaneelin osuuteen kehityksessä. Linkki artikkeliin https://www.oikeamedia.com/o1-189702 

Koronarokotteiden tehosta

Ja kolmas annos valtiomme meille tarjoamia uutisia koski koronakotuksia. Sotehenkilöstölle pitäisi nyt Husin Eeva Ruotsalaisen mukaan suositella 4. rokotetta koska:

"Kyllä mielestäni on lääketieteellisiä perusteita antaa se rokote. Meille on tullut nyt aivan uusi rokote, omikronräätälöity täsmärokote. Sillä voi olla sekä tarttumista että tartuntaa estävä vaikutus."

Kannattaa lukea Ruotsalaisen sanat tarkkaan. Hän siis myöntää, että uudella räätälöidyllä täsmärokotteella voi olla tarttumista, että tartuntaa estävä vaikutus. 

Voi siis olla tai sitten ei, mitään tietoa tai takeita tehosta ei ole. Koko koronarokote ja -pandemiakeskustelua ja tiedotusta on alusta asti leimannut salailu, peittely, jopa valehtelu. Nyt Ruotsalainen kuin vahingossa paljastaa sen asian oleellisen yksityiskohdan: rokotteiden tehosta ei ole mitään tietoa! Silti Suomessakin on menty pakkorokotuksiin sotehenkilöstön osalta ja uhkailtu muutakin väestöä pakollisilla koronarokotuksilla vastoin perustuslakia.

Tässä oli kolme esimerkkiä siitä, miten Yle aivopesee suomalaisia. Eivätkä esimerkit tähän jää: varsinaisten uutisten ja asialähetysten ohessa Ylen viihde- ja urheilutuotannot pitävät huolen siitä, ettei tavallisen kansalaisen aika tule pitkäksi - eikä eliitin kannalta harmillisia ajatuksia vain pääse syntymään sinne pikku pääkoppaan. 

Kysynkin siis: Huomenta Suomi, hyvinkö pyyhkii?

Riivinrautoja herrattarina

Juhannusta on vanhastaan pidetty taikojen, erityisesti lemmentaikojen tekemisen aikana. Silloin erilaiset noitakonstit ja taiat on otettu käyttöön tulevaisuutta ja onnea selvittämään. Tästä ajatukset johtivatkin muutamiin oman aikamme taikoihin, joilla on jo pitkään - ja ilmeisen tuloksellisesti - pyritty vääristämään ihmisten tietoisuutta muokkauksen arvoisiksi koetuista asioista. 

Hyvinä esimerkkeinä onnistuneista taioista voivat toimia laajasti levinneet käsitykset keskiajan noitavainoista ja äänioikeuden laajenemiskehityksestä 1900-luvun alun Suomessa. 

Keskiajan Euroopan noitavainoilla ja äänioikeuden laajenemisella Suomen suuriruhtinaskunnassa on ainakin yksi niitä yhdistävä tekijä: nimittäin varallisuus. On myös syytä selventää erästä noitavainoja koskevaa keskeistä määrettä. Noitavainot olivat kiihkeimmillään myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa. Silloin puhumme vuosista 1550–1650. Varsinaisella sydänkeskiajalla, vuosina 1000-1300, Katolinen kirkko suhtautui varsin suopeasti kristillistettyjen alueiden paikallisiin kansanuskontoihin, kunhan tietyt kirkolliset reunaehdot vuodenkierrossa täyttyivät. Niinpä noitavainoille ei juurikaan ollut tilausta. 

Tilanne muuttui uskonpuhdistuksen ja vastauskonpuhdistuksen kiristettyä yhteiskunnallista, ja varsinkin uskonnollista ilmapiiriä. Kuka sitten joutui noitavainojen kohteeksi? Valtaosassa tapauksista siihen vaikutti varallisuus ja asema yhteisössä. Monissa tapauksissa noitasyytökset perustuivat syytetyn lähipiirin, naapurin tai kilpailijan kateuteen. Omaa epäonnistumista tai huonoa onnea saatettiin selittää epämieluisan henkilön noituudella. Noitavainojen uhreista vain vähemmistö oli rohtoja, taikoja tai muita pakanallisia loitsuja harrastaneita naisia. Populaarikulttuurissa silti levitetään feminististä muunneltua totuutta noitavainojen uhrien sukupuolijakaumasta. 

Yhtään sen paremmin ei olla onnistuttu naisten äänioikeusnarratiivinkaan suhteen. Lukuisten, ja usein tarkoituksellisten, historian vääristelyjen jatkeeksi Iltalehden skribentti Sanna Ukkola kolumnissaan 16.6.2022 jatkaa naisellisen uhripääoman keräystä sivuuttaen historialliset faktat. Kas näin se häneltä käy: 

"Suomi on ollut niin ikään tasa-arvon takapajula: naisia on kahlittu ja kontrolloitu läpi historian, he ovat olleet miesten omaisuutta. Vielä 1900-luvun alussa naiset eivät saaneet äänestää…". 

Parhaissa valheissa on aina mukana osatotuuksia, niin tässäkin. Historiallisesti on tarkempaa korjata lauseen alkua seuraavasti: 

 ": johtava yhteiskunnallinen luokka, jossa on ollut sekä miehiä että naisia, on kahlinnut ja kontrolloinut alempiarvoisia miehiä ja naisia läpi historian, rälssiin, aateliin, porvaristoon tai talonpoikiin kuulumattomat ovat olleet sitä ylempänä olleen luokan omaisuutta (sukupuolestaan riippumatta)." 

Ja mitä tulee äänioikeuteen, tekstissään Ukkola joko osoittaa tietämättömyytensä tai tahallisen pyrkimyksensä vääristellä historiaa mieleisekseen. Kuten valitettavan usein naisilla on tapana.

Naiset saivat 1900-luvun alussa Suomen suuriruhtinaskunnassa äänestää, mikäli heillä oli verokalenterissa riittävästi äyrejä! Ja vastaavasti miehet, joilta äyrejä ei tarpeeksi löytynyt, eivät voineet äänestää. 

Äänioikeus oli siten sidottu varallisuuteen, veroäyreihin - ei sukupuoleen. Lisäksi äänioikeus ei ollut yhtäläinen. Näin äänestyksessä käytettävien äänien määrä riippui henkilön varallisuudesta. 

Huomaamme, että Ukkola typistää tasa-arvon vain miesten ja naisten väliseksi. Hän sivuuttaa muut näkökulmat ja laajemman kokonaiskuvan tai ei ymmärrä niitä muuntaen samalla historiaa. 

Oman aikamme ilmiöitä ovat uudet noitavainot. Niissä naiset vainoavat miehiä, joita he pitävät yhteiskunnallisen tai taloudellisen menestyksen, mielipiteiden, politiikan tai rodun vuoksi vastenmielisinä. Valtaosassa tapauksista, voisi sanoa lähes kaikissa, vainon kohteena ovat valkoiset heteromiehet.

Niinpä maahamme on pystytetty matriarkaatin toveritartuomioistuimia. Niissä huutoäänestyksellä ja muulla julkisella rääkymisellä päätetään syyllisyyksistä - ohi maan virallisten rikostutkimus- ja oikeuskanavien. Sukupuolentutkimuksen professoreista, Helsingin Sanomien toimittajista ja muista "asiantuntijoista" on muodostunut uuden ajan inkvisiittorit. Naispoliitikot takovat raudan ollessa kuumaa, kilpaillen uhripääoman keräämisessä. Säälittävää, mutta myös yhteiskunnallisesti vaarallista kulttuurivallankumouksellisuutta. Valittu menetelmä johtaa mielivaltaisuuksiin ja oikeusturvan kaventumiseen loppujen lopuksi kaikkien kansalaisten osalta.

Tarinan varsinaisia konnia ovat kuitenkin eräät selkärangattomat, tekopyhät miespoliitikot ja muut yhteiskunnalliset miesvaikuttajat. Valmiiksi aisankannattajiksi alennettuina he myötäilevät kuuliaisesti mitä tahansa naisten hysteriaa tai hulluutta. Peloissaan, kuin odottaen omaa vuoroaan tullakseen heitetyksi ns. linja-auton alle. 

Nyt meillä on elettävänämme raukkamainen, ala-arvoinen ja vastenmielinen, orwellilaiseksi muuttunut yhteiskunta. Jossa riehuvat uhripääomaansa keräävät ja turvallisia tilojaan vaativat naiset - etsien muille varoitukseksi ja toki tasa-arvon ylevissä nimissä uusia lynkattavia miehiä. Yhteiskunta, jonka peruspalvelutkaan eivät tahdo enää toimia, kun naiset jakavat Suomen varallisuuden pitkin maailmaa ja kutsuvat koko maailman meille kylään - jäämään uusiksi isänniksi. 

Aikamoisia riivinrautoja.

Nämä uudet herrattaremme. 

 

Strategista totuutta, пожалуйста!

Sattuipa silmiin venäläisen uutistoimisto IA Regnumin artikkeli päiväyksellä 23.4.2022, jonka otsikossa kysyttiin ”Miksi Suomi haluaa liittyä Natoon?” Samaisessa otsikossa annettiin vastaus: ”Koska sillä [Suomella] on hitleriläinen kultti”. Päätin kääntää koko artikkelin ja katsoa mitä muuta sieltä löytyisi. 

Ja löytyihän sieltä. Uutisjutussa esitettiin erilaisia Suomen rikoksia ja syntejä venäläisiä kohtaan aina 1940-luvulta nykypäiviin asti. Osa väitteistä oli vanhoja tuttuja, mutta joukossa oli myös uusia ja yllättäviä. Uutisen kirjoittajaksi mainittiin Modest Kolerov.

Piti ensin ottaa selvää uutistoimiston ja sen kirjoittajan taustoista. IA Regnum on 2002 perustettu venäläinen uutistoimisto, sen pääpaikka on Moskovassa ja se keskittyy kotimaan ja sen lähialueiden uutisiin. Regnumilla on Kremlin tuki takanaan, jo sillä perusteella, että se voi ylipäätään julkaista mitään. 

Kolerov on yksi uutistoimiston perustajista ja toiminut sen päätoimittajana. Hän on 59-vuotias ja syntyjään venäläinen. Wikipedian mukaan hän on anti-fasisti, mitä se tarkoittaakaan. Joka tapauksessa uutistoimituksessa huhutaan tervehdittävän toisiaan "СФО" sloganilla joka tarkoittaa ”kuolema fasistisille miehittäjille!”. 

Uutistoimiston agendalla on mm. vastustaa venäläisiä sijoituksia maihin, joiden politiikka on Venäjälle vihamielistä tai jotka edistävät toisen maailmansodan aikaisen natsismin tai fasismin kunnianpalauttamista. Venäläisten tietojen mukaan Regnum on kohdistanut toimia mm. Viroa vastaan.

Nytkö on Suomen vuoro? 

Ilmeisesti Suomen, ja samalla Ruotsin, Nato-jäsenyyskaavailut ovat provosoineet tässä käsiteltävän uutisen julkaisun. Uutisessa on kahdeksan ydinväitettä, koskien Suomen asemaa tai tekemisiä, kuten todettua, aina 1940-luvulta nykypäiviin. Katsotaanpas väitteitä.

Suomen halu liittyä Natoon rikkoo 1947 [Pariisin rauhan] sopimuksen velvoitteita vastaan.

Suomessa on säilynyt Mannerheim-kultti.

Suomi antautui Stalinille 1944.

Mannerheim oli Hitlerin liittolainen, Leningradin saarron rikoskumppani ja  Neuvostoliiton Karjalan venäläisten kansanmurhaaja.

40 vuotta suomettumista NL:n alaisuudessa oli turhaa, sillä Suomi on Hitlerin ja Mannerheimin Suomi.

Suomi toteuttaa kansallista ja kielellistä, aggressiivista laajentumista Venäjän Karjalassa. Ekspansio alkoi NL:n kaatumisen jälkeen.

Bryssel yritti pitkään Yhdysvaltojen alaisuudessa vetää Ruotsia ja Suomea Natoon.

Lännen hallitsemien tiedotusvälineiden kautta tehtiin johdonmukaista työtä yleisen mielipiteen muuttamiseksi Ruotsissa ja Suomessa Natoon liittymiskysymyksessä.

Historioitsija Arto Luukkanen totesi taannoin, että Venäjä ei vain katso historiaan, se elää siellä ja sen kautta. Yllä olevat väittämät ovat omiaan vahvistamaan Luukkasen havaintoja. Osaa näistä voi pitää vain tarkoitushakuisena historian vääristelynä ja esimerkkeinä ns. venäläisestä strategisesta totuudesta – eli pravdasta. Mahtuupa silti joukkoon väittämiä, joita Venäjä voisi käyttää perusteina halutessaan käynnistää Suomen denatsifiointi- ja demilitarisointioperaation. 

Kansanmurha- ja natsioperaatioista puheen ollen, muistetaanpa, että päivälleen 82 vuotta sitten Katynin metsässä Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi NKVD täytti joukkohautoja ampumillaan puolalaisilla siviileillä ja sotavangeilla. Nyt löydetään Ukrainasta yhä uusia siviilien joukkohautoja. Niinpä niin. 

Voihan Venäjä!

Venäjän sotatoimet Ukrainassa ovat jatkuneet nyt jo toista kuukautta. Ne ovat muuttaneet nopeasti mm. suomalaisten suhtautumista itäiseen naapuriimme ja saanut aikaan Suomen Natoon liittymisen kannatuksen huomattavan nousun. Mikä sitten on tuo Venäjä, joka muokkaa suomalaisten asenteita noinkin voimakkaasti? Blokkauksessani katson Venäjää, sen paikkaa maailmassa, sen yhteiskunnallista hallintoa ja Venäjän perintöä eri näkökulmista.

Meille lännessä saattoi helposti olla, ainakin ennen Krimin ja Ukrainan tapahtumia, muodostunut kuva venäläisistä länsimaalaisten kaltaisina. Ovathan he päällisin puolin länsimaalaisen oloisia ja heidän kulttuurinsa näyttää pinnallisesti samanlaiselta. Venäjän läntiset osat luetaan kuuluviksi Eurooppaan, mutta ovatko venäläiset ja heidän johtajansa eurooppalaisia? Venäläisten tavat ja käytös osoittavat, että he kuuluvat henkisesti ja maailmankatsomuksellisesti Aasiaan, eivät Eurooppaan tai ylipäätään läntiseen maailmaan. Jyväskylän yliopiston filosofian tohtorin Martti J. Karin taannoinen ja varsin erinomainen luento Venäjästä toi esille 1200-luvun julman mongolivalloituksen pitkän ja perusteellisen vaikutuksen venäläiseen sieluun. Kärsitty väkivalta, epäoikeudenmukaisuus, valehtelu ja pettäminen henkiinjäämiskeinoina sekä konkreettinen ero keskiajan Euroopasta ja sen kehityksestä muovasi venäläisistä muista kansoista erilaisia. Mongoliaika ja varsinkin se, ettei sen aikana kärsittyjä kauheuksia käsitelty, kohdattu ja saatu poistettua kansallisesta sielusta, jarruttivat ja kierouttivat venäläisten henkistä kehitystä – näin erottaen heidät muista kansoista. Jotkut venäläiset myöntävät kansallisen erityispiirteensä kirjoittaessaan maansa maanis-depressiivisestä psykoosista, jatkuvasta suuruudenhulluudesta ja siihen liittyvästä vainokompleksista, eikä vähiten massiivisesta kleptomaniasta.

Venäjää ei voi pitää yhtenä väestöllisenä kokonaisuutena. Tutkijat puhuvatkin neljästä Venäjästä: on urbaani, koulutettu ja verrattain varakas, on urbaani teollinen ja toimeentuleva, on agraari, köyhä ja apoliittinen ja on etnisesti ei-venäläinen, pääosin Kaukasuksen alueella asuva. Näitä venäläisyyksiä yhdistää enemmän tai vähemmän käsitys Venäjästä suurvaltana ja imperiumina, muita moraalisempana ja parempana kansana. Kuten Yhdysvalloissa, myös Venäjällä on sitkeässä käsitys omasta poikkeuksellisuudesta muihin nähden. Venäjä näkee itsenä kolmantena ja viimeisenä Roomana, mallina ja johtajana maailman kaikille kristityille. On todettava, että myös juutalaiset ja muslimit kokevat olevansa muita parempia ja muiden yläpuolella – ainoan totuuden haltijoita. Ainahan näitä itseään yli-ihmisinä pitäneitä on ollut ja tulee olemaan. Mutta Venäjän yhteiskunnallinen korruptio, kleptomania ja heikko taloudellis-tieteellinen tilanne, sen pieni bruttokansantuote, pitää maan kaukana maailman johtoasemista. Pelaamalla pelinsä huonosti Venäjästä voi tulla pelkkä Kiinan raaka-aine reservaatti vähäisellä, jos millään korkean jalostusarvon tuotannolla.

Realiteeteista huolimatta Venäjällä ajatus imperiumista on edelleen politiikan keskiössä. Siksi Venäjä hakee rajanaapureistaan sen vallassa olevia ”alusmaita”, puskurivyöhykettä erottamaan Venäjä sen vastustajista (Keisarillinen Saksa, Natsi-Saksa ja nykyisin Nato). Kannattaa huomata, ettei USA:n, EU:n tai Naton yhteistyö Venäjän naapureiden kanssa ole Venäjän vastaista, mutta se on vahingollista Venäjän vaatiman etupiirin kannalta. Venäjä haluaa saada nykyistä enemmän globaalisti kantavaa ääntä eli vaikutusvaltaa. Georgian ja Ukrainan esimerkkien mukaisesti se haluaa myös erivapautta valtioiden käyttäytymistä säätelevistä säännöistä. Kaikkein eniten venäläiset haluavat länneltä kunnioitusta. He eivät näytä ymmärtävän, ettei kunnioitusta välttämättä saa uhkailemalla ja väkivallan käytöllä. Venäjä ei ole normalisoitunut (eli hyväksynyt imperiuminsa menetystä) imperialismin jälkeisellä ajalla kuten muut 1800–1900 -l. imperialistiset valtiot. Se haikailee edelleen imperiumiaan takaisin. Venäjän johto luonnehtii naapurialueita perinnökseen ("votshina", "historialliset venäläisalueet" eli Iso-, Vähä- ja Valko-Venäjä), jotka se haluaa ottaa jälleen haltuunsa.

Tämän logiikan mukaisesti Venäjän tulisi palauttaa ”historiallisille” omistajilleen esim. Kaliningradin alue, Puolan entiset itäosat, Suomen-Karjala, Siperian entiset kiinalaisalueet ja Kuriilien saaret. Tätä tuskin tulemme näkemään. Sen sijaan Venäjä ensin käyttäytyy huonosti ja sitten vaatii muilta myönnytyksiä ennen kuin suostuu palauttamaan suhteet ennalleen (esimerkkeinä ilmatilan loukkaukset, lentokoneiden transponderien käyttö, laivojen liikehdintä, erilaiset rajasopimukset ja muut mielenosoitukselliset provokaatiot). Valitettavasti Venäjän epäluulot ja huono käytös länttä kohtaan eivät johdu Putinin hallinnosta, vaan jo tsaarien ja Neuvostoliiton aikaisesta imperialismista, siten ei ole näköpiirissä muutosta Venäjän politiikkaan. Kiteyttäen: Putin ei luonut Venäjää sellaiseksi kuin se on, vaan Venäjä loi Putinista sen mikä hän on.

Jos haluaa ymmärtää, miten venäläiset kohtelevat muita maita ja miksi niin tapahtuu, niin vastausta voi hakea katsomalla kuinka he kohtelevat toisiaan. Ranskalainen aristokraatti ja matkakirjailija Marquis De Custine vieraili Venäjällä 1800-luvulla ja kirjasi ylös havaintojaan tsaarien maasta:

”Mies, joka on noussut pikkuisenkin rahvasta ylemmäksi, saa heti oikeuden - enemmänkin, hän saa velvoitteen - kohdella kaltoin muita miehiä, joille hänen tehtävänään on antaa niitä iskuja, joita hän itse ottaa vastaan ylempää; hän on vapaa etsimään tekemästään pahasta hyvitystä sille pahalle, johon vuorostaan alistuu. Näin vääryyden henki laskeutuu hierarkiassa taso tasolta alemmaksi tämän onnettoman yhteiskunnan pohjalle.”

Entä miten tästä eteenpäin? Venäjältä, niin sen kansalta kuin johtajiltakin, on jäänyt tekemättä kansallinen tilinteko, historian tunnustaminen ja siihen sopeutuminen, varsinkin omista virheistä oppien. Niin kauan kun Venäjä ei halua tai kykene puhdistamaan historiansa ja kansallisen psyykensä luurankoja kaapeistaan, se tulee jäämään erilleen yksinäiseksi häirikkövaltioksi kaltaistensa seuraan. Näin se ei myöskään pysty liittymään kansainväliseen yhteisöön. Voihan Venäjä, onko se maa tuomittu ikuisesti pitämään kiinni totalitaristisesta ja imperialistisesta, mutta vain sen omiin harhoihin perustuvasta suurvallan aseman tavoittelusta?

Lähde: https://www.dw.com/en/
memes-and-cartoons-thrive-in-times-of-war/a-61082221