Viidennen valtakunnan vieraana - Saksa matkalla punaiseen totalitarismiin

 

Ylen eläköitynyt ja maassa edelleen asuva Saksan kirjeenvaihtaja Pertti Rönkkö tekee uudessa kirjassaan tärkeätä työtä tuodessaan nykyisen saksalaisen yhteiskunnan kipupisteitä laajemman yleisön tietoon. Tähän asti on ollut mahdollista seurata näitä Saksan vähemmän positiivisia tapahtumia hyvin niukalti, oikeastaan vain Rönkön Facebook-päivityksinä.

Teos esittelee saksalaisten käsittelemättömien sotatraumojen ja syyllisyydentunteiden vaikutuksia yhteiskunnan elämään. Siis sitä, kuinka yhteiskunnallinen elämä, oikeuslaitos, poliisi, media, poliitiikka ja demokratia itsessään ovat vääristynyttä ja johtamassa yhteisön tuhoon. Saksalaisten tulisi jo päästää irti toisesta maailmansodasta ja katsoa eteenpäin, mutta he sen sijaan märehtivät natsiajassa. Ja kuten Rönkkö osoittaa; he ajavat samalla itseänsä yhä syvemmälle harhoihinsa. Samalla lukijalle selviää, kuinka vasemmistolainen yhteiskunta nykyinen Saksa – Viides valtakunta – onkaan. Yhteiskuntaa hallitsevat jatkuva ”äärioikeiston” pelko ja laitavasemmiston, esim. Antifan, erilaiset cancel- , syytös- ja mustamaalaamiskampanjat - jopa poliitinen katuväkivalta. Vanhaan kunnon SA-tyyliin, 1930-luvun hengessä, mutta punaisin värein ja toki valtiovallan suojeluksessa.

Vasemmiston erityisen vihan kohteena ovat AfD ja muiden puolueiden kansallismielisiksi koetut poliitikot. Länsiliittoutuneiden vuonna 1945 käynnistämä denazifikaatio-ohjelma taisi onnistua liiankin hyvin: saksalaisten itsetunto on murskana ja tervekin kansallismielisyys tabuaihe. Kaiken lisäksi Saksan juutalaisten keskusneuvosto käyttää hyvin näkyvää ja vaikuttavaa valtaa erilaisilla kannanotoillaan ja vaatimuksillaan yhteiskunnallisiin aiheisiin.

Kuinka hyvin Saksan nykyistä tilannetta kuvaakaan eräs Adolf Hitlerin lausuma, jonka julkinen siteeraminen on tietenkin Saksassa kiellettyä. Lausuma kuuluu: 

”Mikä onni hallitsijoille, että ihmiset eivät ajattele”. 

Toinen, yhtä osuva taasen jatkaa:

 ”Kukaan ei kysy voittajalta, onko hän oikeassa”. 

Näin mieleen tulevat esim. Dresdenin pommitukset 1945 tai Itä-Preussin siviilien kohtalot 1944-45. Voittaja on oikeassa. Saksalaiset eivät saa ja voi olla sodan uhreja, heille on varattu vain tekijöiden, eli syyllisten osa. Saamansa aivopesun jäljiltä saksalaiset pitävät tätä itsestään selvänä asiain tilana. Näin esim. Wehrmachtin kaatuneiden sotilashautausmaat ovat heille hyvin problemaattinen asia. 

 

Halben sotilashautasmaa, Berliinin eteläpuolella

Lisää vaikeuksia tuli, kun ns. Kristalliyö ja Berliinin muurin murtuminen sattuivat samalle päivälle, eli 9. marraskuuta. Näin muurin murtumista ja Saksojen jälleenyhdistymistä ei voida juhlia 9.11., kun on muisteltava aivan toista, varhaisempaa historiallista tapausta.

Rönkön teos tarjoaa musertavan määrän esimerkkejä koko saksalaisen yhteiskunnan häiriintyneisyydestä, vainoharhoista, ääreensä viedystä vihervasemmistolaisuudesta, feminismistä ja henkisestä alennustilasta. Viides valtakunta muistuttaa yhä enemmän ja enemmän kammoamaansa kolmatta, eli Natsi-Saksaa. Rönkkö tiivistääkin kirjansa sanoman:

”Saksassa ei voi välttyä ajatukselta, että Natsi-Saksan synkkiä varjoja yritetään hälventää niin tarmokkaasti, että ollaan vaarassa ajautua samaan jamaan: mielipide ja sana on vapaa, mutta vain vallanpitäjien pelisäännöillä.”

Niinpä, Aristoteleen mukaan mikä tahansa hyve vietynä liian pitkälle, muuttuu vastakohdakseen. Tämä on hyvä meidän muistaa myös Suomessa kaiken hyvesignaloinnin keskellä.

 

Uusinta: Miksi annamme kaiken tämän tapahtua?

Julkaisin alla olevan kirjoituksen tasan vuosi sitten. Kulunut vuosi on osoittanut, että Sir John Glubbin teoria onnistui kuvamaan yhteiskunnallista kehitystä paremmin kuin hyvin. Eurooppa on alennustilassa. Se on kuin 950-luvun Bagdad ennen romahtamistaan. Euroopasta on tullut heikko feministinen, selkärangaton surkimus, joka ei yrityksistään huolimatta osaa tai pysty puolustautumaan. Ehkä se ei edes halua? Katujen turvallisuus on romahtanut. Eurooppalaisia murhataan ja häpäistään heidän omissa kotimaissaan rasistisin ja uskonnollisin perustein. 

Monikulttuurisen onnelan sijasta saimme yhteiskunnan, jossa käytämme taloudelliset voimavaramme ja otamme lisää velkaa elättääksemme alati kasvavaa, meitä ja meidän elintapojamme vihaavaa muukalaisten joukkoa. Tapahtumat ovat osoittaneet, että niin kuin Belgiassa, Saksassa, Ranskassa, Englannissa tai Ruotsissa, myös Suomessa maahan tunkeutunut kehitysmaiden (liika)väestö, varsinkin rauhanuskonnon harjoittajat, pilaavat meidän ja lastemme elämän pelkästään olemalla läsnä yhteiskunnissamme.

Jätän Sir John Glubbin historiantutkimuksen tulokset osoitukseksi, kuin testamentiksi siitä. 

Edellisessä bloggauksessani tarkastelin Sir John Glubbin esseen pohjalta kansakuntien elinkaaria, joista viimeinen, kuudes aikakausi on yhteiskunnan rappio ja romahtaminen. Aikakauteen johtaneita syitä ja sen seurauksia havainnollistaessaan Glubb käytti rappion aikaan siirtyvää Arabien imperiumia esimerkkinään. Hän siteerasi esseessään säilyneitä aikalaishistorioitsijoiden kuvauksia 900-luvun alusta.

Bagdad kauan sitten...

Lähtökohta oli mitä parhain: Arabien imperiumin pääkaupunki Bagdad oli 800-luvun ensimmäisellä puoliskolla maailman rikkain ja hyvinvoivin tieteiden ja taiteiden keskus. Kalifi Mutawakkilin aikana 860-luvulla käynnistyi kuitenkin kehitys, jonka seurauksena imperiumi hajosi, sen vauraus oli mennyttä ja kaduilla vallitsi anarkia ennen lopullista romahdusta. Mitä oli tapahtunut?

Aikalaishistorioitsijat valittivat teoksissaan oman aikansa yhteiskunnallista rappiota. Heidän mukaansa rappio näkyi uskonnon merkityksen hiipumisena, sitä seuranneena materialismina ja löyhtyneenä seksuaalimoraalina. Valtionhallinnon virkailijat olivat korruptoituneita ja poliitikot keskittyivät vallassa ollessaan vain kokoamaan mahdollisimman suuren omaisuuden yhteisistä varoista.

Erityisen kitkerästi historioitsijat kommentoivat suosittujen laulajien ja soittajien suosiota nuorison keskuudessa. Nämä Bagdadin "popparit" käyttivät nykyaikaista kitaraa muistuttavaa luuttua säestämään rakkauslaulujaan. Laulajien vaikutus nuorisoon oli hämmästyttävän voimakas: 950-luvulla nuorison käyttämään kieleen oli tullut rivouksia, joita ei aikaisimpina vuosikymmeninä olisi suvaittu. Itse asiassa useatkin kalifit karkottivat pop-laulajat Bagdadista samalla kieltäen heidän paluunsa. Vuosien kuluessa laulajat kuitenkin palasivat ja konsertit alkoivat uudestaan.

Niin hämmästyttävältä kun se kuulostaakin, 900-luvun Bagdadissa oli voimakas ja taisteleva feministinen liike. Tärkein feministien vaatimuksista oli avata naisille ennen vain miehille varatut ammatit. Feminismin voittaessa yhteiskunnallista vaikutusvaltaa naiset pääsivätkin mm. lakimiehiksi, veronkantajiksi, kirjanpitäjiksi, yliopistojen professoreiksi ja mikä hämmästyttävintä - myös papeiksi. Ehkä on syytä muistuttaa, että yhteiskunnan valtauskontona oli islam. Yhden taistelun feministit kuitenkin hävisivät: tuomarin virkaa ei avattu naisille.

Arabien imperiumissa elettiin 950-lukua. Tasa-arvo oli toteutunut, luuttu, rauha ja rakkaus vallitsi ja villitsi. Oltiin myös saatu rakennettua hyvinvointivaltio. Yhteiskunta tarjosi avoimen ja ilmaisen terveydenhoidon kaikille asukkailleen ja vastikkeettomat opintotuet opiskelijoille. Oppineeseen, rikkaaseen ja kauppaa käyvään Bagdadiin virtasi kauppiaita ja opiskelijoita kaikkialta tunnetusta maailmasta.

Aikalaishistorioitsijoiden mukaan pian tämän jälkeen valtionhallinto ja julkinen järjestys romahtivat maahanmuuttajien vyöryessä tulvan lailla maahan. Mitä sitten tapahtui? Glubb vastaa:

"The resulting increase in confusion and violence made it unsafe for women to move unescorted in the streets, with the result that this feminist movement collapsed." 

Lainausta lukiessa tulee väistämättä mieleen oman aikamme Ruotsi. No, ei anneta sen häiritä käännöstä. Maahanmuuttajien tuloa seurasivat sekasorto ja väkivaltaisuudet, jotka tekivät kaduista turvattomia yksinään ilman saattajaa liikkuvalle naiselle. Sen ajan feministinen liike romahti.

Imperiumin talous oli ollut vaikeuksissa jo pidemmän ajan. Olisi kuvitellut kansalaisten yhdessä ryhtyvän talkoisiin pelastamaan maata vararikolta. Vielä mitä! Keskellä kuihtuvaa ulkomaankauppaa ja rahoituskriisiä Bagdadiin saatettiin voimaan viisipäiväinen työviikko.

Entä Suomi?

Edellä on avattu Glubbin esittelemää teoriaa suurten valtioiden, aikansa imperiumien kautta. Glubb esittää kysymyksen voidaanko samaa teoriaa soveltaa pieniin valtioihin, joilla ei ole imperiumia? Hän vastaa sen olevan mahdollista. Teoria voidaan yleistää koskemaan myös pieniä valtiota, jos ne saavuttavat tarvittavan korkean vaurauden ja hyvinvoinnin tason. Sillä rappio on tulosta liian pitkästä vaurauden ajanjaksosta. Riippumatta yhteiskunnan koosta, uskonnosta, sijainnista tai muista tekijöistä.

Seuraavassa tarkastelen Suomen vaiheita ja pohdin, voisiko niistä löytää Glubbin teorian toteumia. Suomi on ollut valtiollisena, itsenäisenä toimijana olemassa vain vajaat sata vuotta.Voisiko olla, että pienen maan ja kansan historiassa kuusi askelta tuhoon voidaan kulkea hyvinkin nopeasti? Se vaikuttaisi olevan mahdollista.

Syntyvän valtion tai kansakunnan saa aikaiseksi pioneerien aikakausi. Ajatus, idea konkretisoituu teoiksi ja synnyttää uutta. Suomen pioneeriajaksi voisi laskea  vuodet 1860-1917. Huomautan, että määrittämäni aikahaarukat ovat vain likiarvoja ja ne voivat mennä osin päällekkäin ja rinnakkain. Suomi siirtyi valloitusten aikaan 1918-1920 määrittäessään rajojaan suhteessa naapureihinsa. Kehitys saavutti kulminaationsa Tarton rauhassa 1920, kun Suomi sai hyvin edullisen itärajan. Vakiinnutettuaan asemansa nuori valtio alkoi kaupankäynnin. Itse pidän 1990-luvun alun lamaa, tai viimeistään 2008 alkanutta talousromahdusta kaupankäynnin vaiheen hiipumisen merkkinä. Suomalaiset pääsivät nauttimaan vaurauden ajasta 1960-luvun lopusta alkaen. Näen 1980-luvun vaurauden ajan kulminaationa, josta lähdettiin talouskuplan puhkeamisen ja idänkaupan romahtamisen kautta hiljalleen uuden talouden aikaan. Vaurautta maassa oli, mutta se jakautui entistä epätasaisemmin, yhä useampi jäi sitä ilman. Koulutuksen ylikorostaminen 1990-luvulta lähtien johti älyn aikakauteen, mutta myös työttömiin maistereihin ja tusinatohtoreihin työvoimatoimiston kortistossa.

Glubb on useaan kertaan osoittanut rahan olevan rappion pääasiallinen käyttövoima. Niinpä haen ajankohtaa, jolloin suomalaisessa yhteiskunnassa raha vapautui ja siitä tuli itsetarkoitus. 1980-luvun lopulla alkoi Suomessa ennennäkemätön sijoitus- ja pörssibuumi Holkerin hallituksen vapauttaessa rahamarkkinat säätelystä. Raha sai perinteisen talouselämän voiteluaineen roolinsa lisäksi uuden tehtävän: sen piti tuottaa voittoa voitolle lyhyen tähtäimen sijoituskeinottelussa. Tulkitsen rahamarkkinoiden vapauttamisen olleen se pieni, omana aikaan huomaamaton valinta, joka käynnisti kehityksen kohti rappion aikakautta. Feminismi tuli yhteiskunnalliseen keskusteluun 1960-luvun lopulla, mutta se löi itsensä läpi 1990-luvun myötä. Aatteelliseen ja käytännölliseen valtiofeminismiin Suomi siirtyi viimeistään 2000-luvun ensimmäisen kymmenen vuoden aikana. Näin se oli naapuriaan Ruotsia paljon jäljessä mutta suunta oli yhteneväinen.

Huomaamme, että Glubbin esittelemät yhteiskunnan kehityksen aikakausimääritykset sopivat Suomenkin historialliseen kehitykseen. Suomi vuonna 2015 on älyn ja rappion aikakautta elävä feministinen ja taloudeltaan taantuva hyvinvointivaltio. Suomi on hylännyt uskontonsa, maallistunut ja menettänyt visionsa. Kyyninen materialismi on vallalla. Näennäisen humanismin nimessä halutaan auttaa koko maailmaa, mutta oman kansan kärsivät, pahoinpidellyt, raiskatut ja ryöstetyt halutaan unohtaa. Uusin merkkipaalu on ylitetty 2010-luvulla, kun käytännössä rajoittamaton maahanmuuttajien vyöry on alkanut.

Sir John Glubb vetosi lukijoihinsa, että he käyttäisivät historiasta saamiaan opetuksia oman aikansa ongelmien ratkaisuun. On käynyt selväksi, että Suomen päättäjillä ei ollut viisautta, rohkeutta tai malttia tähän. Tehdyt ratkaisut osoittavat, ettei Ruotsin, Ranskan, Englannin, Norjan ja Saksan epäonnistuneista monikulttuurisuuskokeilusta opittu mitään. Ehkä ei haluttukaan. Muodikas termi kotouttaminen, jonka piti onnistua meillä päinvastoin muualta saatuja kokemuksia, osoittautui tyhjäksi sanahelinäksi. SPR ja maahanmuuttobisnes tekee kotouttamisella korruptoituneiden poliitikkojen myötävaikutuksella riskitöntä voittoa. Suomi elää valheellisessa feministisessä monikulttuuriutopiassa. Kaiken huipuksi tämä kustannetaan velkarahalla.

Lopulta jää vain kaksi kysymystä:

Kuinka kauan Suomen kansantalous kestää ulkomaisella velkarahalla ylläpidettyä massamaahanmuuttoa, monikulttuurisuusutopiaa ja maailman sosiaalitoimistona toimimista? 

Mitä tapahtuu yhteiskuntamme, katujemme, puistojemme ja kotiemme  turvallisuudelle ja vakaudelle kehitysmaista tulevien maahanmuuttajien vyöryessä rajoittamattomana virtana maahamme?

Kumpaankin kysymykseen Sir John Glubbin essee The Fate of Empires and Search for Survival antaa perustellun vastauksen. Muitakin esimerkkejä on jo käytössämme.

Talous ei tule kestämään monikulttuurisuuden ja massamaahanmuuton aiheuttamia kustannuksia. Väistämätöntä talouden kantokyvyn romahdusta viivytettäessä kantaväestön sosiaalisia tulonsiirtoja ja etuja leikataan, mutta verorasitetta nostetaan. Enemmän maksamalla kantaväestö saa vähemmän.

900-luvun Bagdadissa feministit kamppailivat vallan itselleen, mutta he onnistuivat vain ajamaan maan kaaokseen ja väkivaltaan. Ruotsissa on toteutettu valtiofeminismiä ehkäpä sen äärimuodossa. Tuloksena on epävakaa, turvaton ja väkivaltainen yhteiskunta, jonka hysteerinen ja epädemokraattinen käytös muistuttaa jo Kiinan kulttuurivallankumouksen vuosia 1960-luvun lopulta. Ruotsi on vaaraksi naapureilleen: mitä tapahtuu kun se on täynnä maahanmuuttajia, mutta tulijoiden virta ei tyrehdy? Entä kun Ruotsin väistämätön yhteiskunnallinen romahdus tapahtuu?

Valitettavasti Suomi on valinnut Ruotsin tien. Yhteiskuntamme muuttuu kiihtyvällä vauhdilla yhä epämiellyttävämmäksi, vieraammaksi ja turvattomammaksi paikaksi suomalaisille - varsinkin naisille. Kantaväestöä syyllistetään olemattomasta rasismista, näin poliitikot yrittävät piilottaa monikulttuuriutopiansa ja maahanmuuttopolitiikkansa todellisuuden: kansalaisista piittaamattoman maahanmuuttobiseksen. Kantaväestön kansalaistuntoja loukataan surutta kun feministien monikulttuurisen helvetin rakentaminen Suomessa etenee.

"Jokaisen yhteiskunnan on ensisijaisesti täytettävä tietty moraalinen ominaisuus ennen kuin mikään mitä yhteiskunnassa tapahtuu koetaan legitiiminä. Juuri siitä on kyse kansalaistunnoissa. Jos ne kadotetaan, kadotetaan yhteiskunnan koko laillisuus ja oikeutus."

Seppo Oikkonen, 2015

Monikulttuurisen yhteiskuntautopian tavoittelun yksi hyvin surullinen seuraus on ollut suomalaisten kääntyminen toisiaan vastaan. Erilaiset tahallisiin väärinymmärtämisiin perustuneet poliittiset ja henkilöihin kohdistuneet ajojahdit ovat osa yhteiskunnan arkea. Itsesuojeluvaisto näyttää osalta kansaa kadonneen. Keskusteluyhteyttä ei ole. Ideologisin perustein annetaan ulkomaisille tiedotusvälineille tarkoituksellisesti harhaanjohtavia tai vääristeltyjä uutisia Suomesta. Glubbin essee osoittaa, että jos jotain kannattaa oppia historiasta, niin se on kansallisen yhtenäisyyden tärkeys.

Sir John Glubbin vetoomus on enemmän kuin ajankohtainen:

"In a wider national sphere, the survival of the nation depends basically on the loyalty and self-sacrifice of the citizens"

Kansakunnan henkiinjääminen perustuu pohjimmiltaan sen kansalaisten uskollisuuteen ja uhrivalmiuteen.



Glubb, Sir John: The Fate of Empires and Search for Survival, Blackwood (Edinburgh), 1978.

Feminismi tuhoaa lopulta itse itsensä - ja meidät siinä samalla!

Iben Thranholm:

Euroopan tragedia: liikaa Angela Merkeliä, liian vähän maskuliinisutta

Uutena vuotena muslimimaahanmuuttajat ahdistelivat seksuaalisesti saksalaisia naisia Kölnissä, Saksassa. Tapahtumien jälkeen feministit saivat uutta puhtia puolustellessaan tapahtumia eurooppalaisessa keskustelussa. 

Asiantuntijat ja poliitikot vakuuttelivat yleisölle, että Lähi-idästä, Pohjois-Afrikasta ja Keski-Aasiasta Euroopan porteille hyökyvien, turvapaikkaa hakevien miesten on tarpeen oppia että läntiset naiset ovat itsenäisiä ja seksuaalisesti vapautettuja. Tällaiset väitteet ovat kuitenkin ilmeisen liian heikkoja vaikuttaakseen tiettyjen pakolaisryhmien mieskulttuureihin.

Näille yksilöille vahvat eurooppalaiset naiset ovat helppoja saaliita; he kunnioittavat vain vahvoja miehiä – ja vahvoja miehiä on Euroopassa vähän.

Maskuliinisuuden heikkous eurooppalaisessa kulttuurissa tekee siitä kyvyttömän kohtaamaan poliittista ja kulttuurista kaaosta, joka on noussut kasvavan maahanmuuton mukana.

Sen asemasta, että yritettäisiin yksipuolisesti istuttaa liberaalifeministien arvoja muslimimiehille, voisi olla paljon hyödyllisempää eurooppalaisille miettiä olisiko feministien sota maskuliinisuutta vastaan eurooppalaisen kulttuurin heikkouden perimmäinen syy? Eurooppahan on voimaton ja puolustuskyvytön maahanmuuttajien ja pakolaisten kulttuureja vastaan. Ironiaa on, että feministien luoma maskuliinisuuden tyhjiö on tehnyt naisista väkivaltaisen mieskulttuurin uhreja.

Hiljattainen Pew Research Centren tutkimus osoitti että USA:ssa naimisiin haluavien nuorten miesten määrä on pudonnut alemmalle tasolle koskaan mittaushistoriassa.
Amerikkalainen kirjailija Suzanne Venker väittää, että ilmiön taustalla on feminismin kokonaisvaltainen vaikutus kulttuuriin. Venker painottaa, että miehet selittävät haluttomuuttaan naimisiinmenolle huomioillaan siitä, että ”naiset eivät enää ole naisia”.

Feminismi on ohjelmoinut naiset näkemään miehet vihollisena. Tämän seurauksena miehistä on tehty turhia ja tarpeettomia post-modernissa läntisessä kulttuurissa. Naiset eivät enää tarvitse miehiä materiaalisen hyvinvointinsa tuojiksi, suojaksensa tai lastensa isiksi; anonyymi luovuttaja voi auttaa naista lapsen saannissa, jos nainen niin valitsee.

Jo 1960-luvulta lähtien nykyaikaiset äidit ovat kasvattaneet poikansa naisiksi liottaen heidät feminiinisissä arvoissa ja hyväksymään vastuunoton kotitöissä, hoivaamaan, ymmärtämään, olemaan huomaavaisia ja taipumaan naisen jokaisen toiveen edessä. Tämä on tuottanut pehmeiden, epävarmojen miesten sukupolven, joilla ei ole kosketusta heidän maskuliiniseen luonteeseensa, identiteettiinsä tai voimaansa.

Nykyisin monet pojat kasvavat ilman kotona olevaa isää, eikä heillä ole miehisiä roolimalleja. Keskiverto länsimainen mies on feminisoitu. Hänellä ei ole tietoa tai tottumusta miehisistä hyveistä kuten rohkeudesta, urhoollisuudesta, päättäväisyydestä, itsensä uhraamisesta, oikeudenmukaisuudesta, itsehillinnästä, pidättyväisyydestä, itsekurista ja kunniasta. Hänellä ei ole aavistustakaan miehisyyden todellisesta ilmauksesta. Feminismi halveksuu miehisiä hyveitä ja on hylännyt ne. Tällä on ollut vahingollinen ja rapauttava vaikutus Euroopan kulttuuriin, ”hakatun vaimon” heikkoon mantereeseen.

Massiivisella kulttuurin feminisoinnilla on ollut suuri vaikutus politiikkaan. Läntisen liberaalin demokratian hallitseva ideologia on sekulaari humanismi, joka on luonteeltaan erityisen feminististä. Politiikka, varsinkin maahanmuuttajiin sovellettuna, on äidillisen hyvyyden syleilyä ja ylitsevuotavan hemmottelevaa ja suopeata. Se voitaisiin myös tulkita naiiviudeksi, heikkoudeksi ja myöntyväisyydeksi. Kun pakolaiskriisi nousi ja yllätti Euroopan, sen johtajat – etunenässä Saksan liittokansleri Angela Merkel – käyttäytyivät kuin arat, säikyt ja pelokkaat kanaäidit, eivät kuten vahvat miehet, joiden vastuulla on suojella maataan hyökkäykseltä.

Todellakin, tanskalaiset poliisit nähtiin leikkimässä pakolaislasten kanssa moottoriteillä kun heidän olisi pitänyt hoitaa työnsä lain ja järjestyksen takaajina. Medioissa heitä ylistettiin sankareina. He käyttäytyivät pehmeäsydämisten naisten tavoin, eivät kuten miehet, joille on uskottu maansa puolustaminen ja lain ja järjestyksen ylläpito.

Feministinen toisinajattelija Camille Pagilla tarkasteli Daily Mailissa samaa ilmiötä: ”Lähes koko nykyiseltä eliittiluokalta, taloudessa ja politiikassa, puuttuu sotilastausta. Sillä se ei ole enää houkutteleva uravalinta. Tämä on onnettomuuden resepti. Nykyinen eliitti ei osaa ajatella sotilaallisesti, niinpä he elävät harhoissa, joiden mukaan kaikki ihmiset ovat perimältään mukavia ja kilttejä meille, jos me vain olemme hyvätahtoisia ja lempeitä heille. Eliittiluokalla ei ole mitään käsitystä pahuudesta tai rikollisuudesta.”

Täsmällinen ongelma on, että Euroopan poliittisilla johtajilla ei ole sotilastaustaa, toisin kuin menneisyydessä esimerkiksi Rooseveltillä, de Gaullella ja Churchillilla. Tästä syystä heillä ei ole perusymmärrystä kulttuurinsa, maansa ja sen perinnäisarvojen puolustamisesta. He väheksyvät itse omia arvojaan, pyytelevät niitä anteeksi, ovat herkkäuskoisia ja hoivaavia siinä määrin, että heidän politiikastaan on tullut vakavasti vaarallista väestölle, jota heidän oli määrä suojella.

Feminiininen lähestymistapa uhkaa syöstä yhteiskunnan kaaokseen ja selvään romahdukseen, koska laillisuus ja sen valvonta on alisteista hoivan, ymmärtämisen ja kotouttamisen prioriteeteille. Miehisten hyveiden puute vaikuttaa yhteiskuntaan ja poliittiseen järjestelmään. Maahanmuuton ongelmien perustavana syynä on miehisten hyveiden puute eurooppalaisissa yhteiskunnissa.

Tämänhetkinen yhteenotto Islamin kanssa, joka on hallitsevasti mieskulttuuri, paljastaa valitettavia puutteita post-modernissa feministisessä kulttuurissa, jolla ei ole voimaa puolustaa itseään miesvaltaista kulttuuria vastaan. Massarikokset naisia vastaan uuden vuoden yönä antoivat pelottavan muistutuksen vastakohdista; miehinen väkivalta on saanut jalansijaa ja feminiiniset arvot ovat avuttomia ja kyvyttömiä torjumaan tai vastustamaan sitä.

Parhaillaan Eurooppa muistuttaa naista, joka sallii aviomiehensä hakata ja hyväksikäyttää häntä. Kuten monet hakatut naiset, hän yrittää peitellä miehensä rikoksia, selittää miehen tekoja parhain päin ja kerta toisensa jälkeen palaa hänen luoksensa.

Samaan aikaan maahanmuutto on globalisoituneessa maailmassa väistämätöntä. Jos Eurooppa aikoo jäädä henkiin massamaahanmuuton ajassa, tarvitaan miesvallankumous. Läntisten miesten on tärkeätä tunnistaa tämä tarve ja ryhtyä rakentamaan miehisiin hyveisiin perustuvaa sosiaalista, kulttuurista ja poliittista pääomaa, pystyäkseen puolustamaan arvoja, joiden päälle Eurooppa on rakennettu.

https://www.rt.com/op-edge/329241-europes-tragedy-merkel-immigration/

Menetetty lenkkipolku

Miltä tuntuisi asua maassa, jossa olisit toisen luokan kansalainen ihonvärisi perusteella? Syntyperäsi määrittämänä olisit menettänyt osan ihmisoikeuksistasi, eivätkä viranomaiset tai laki enää suojelisi sinua tai läheisiäsi. Joutuisit kulkemaan julkisilla paikoilla turvattomana ja kohtaamaan väkivallan uhkan myös kotipihallasi. Kaiken tämän lisäksi yhteiskunta ottaisi varallisuuttasi yhä kiihtyvällä tahdilla ja omaisuuden suojaasi murrettaisiin uusilla pakkomääräyksillä.

Kuulostaako jotenkin tutulta? Muistuvatko mieleesi niiden lukuisten Ylen esittämien natsidokumenttien yhteiskunta, jossa "rasistit" saivat terrorisoida vähemmistöjä? Vai ollaanko tässä apartheidia harjoittavassa Etelä-Afrikassa? Onko sittenkin kyseessä tulevaisuuden dystopia, kauhukuva siitä, mitä tapahtuu, jos vaikka Suomen Sisu saa vallan?

Mietipä vielä uudestaan. Sinä nimittäin elät jo tuossa yhteiskunnassa, nyt, Suomessa ja parhaillaan.

Olet luultavasti vieraillut jossakin virastossa, yrityksessä tai työpaikalla. Samalla olet ehkä huomannut, että päivän muotivillitys on pitää niin ulko- kuin sisäovetkin kiinni sähkölukoilla. Panitko myös merkille ulko-ovien, asiakaspalvelutilojen ja porraskäytävien valvontakamerat? Niitä on sielläkin, missä vain työntekijät liikkuvat. Oletko suunnitellut matkaa Viroon, kenties Tallinnaan shoppailemaan? Eteläiseen EU-maahan sinulla ei kuitenkaan ole asiaa ilman passia, itäiseen naapuriin tarvitset myös viisumin. En ole aivan varma haluatko enää mennä läntiseen, tiedät kyllä miksi. Voit virkistää muistiasi tästä ja tästä.

Samaan aikaan Suomen valtakunnan rajat ovat sepposen selällään: jokainen oikeavärinen ja oikeauskoinen tulija pääsee kuin kutsuvieras rajan yli maahan. Lännestä Ruotsista, idästä Venäjältä ja uusin reitti on auki etelästä suoraan Saksasta tulevilla laivoilla. Niinpä niin, ei toteudu yhdenvertaisuus maailmassa ja varsinkaan Suomessa!

Toisin kuin suomalaisten, vastaanottokeskusten  asukkaiden liikkumista ei ole rajoitettu millään tavoin ja sitä et ole voinut olla huomaamatta. Lehdet ja poliisitiedotteet ovat täyttyneet väkivalta-, ryöstö-, murha- ja raiskausuutisista. Olet kuitenkin saanut lukea tulijoiden tekemisestä ensin pelkästään vaihtoehtomedioista, sillä valtamedian tehtävänä on yrittää pitää sinut rauhallisena - ja valehdellen pettää sinua.

Olet saanut seurata itsenäisen Suomen historian ala-arvoisinta ajanjaksoa: näennäisdemokratian vaihtumista totalitarismiin ja alkuperäisväestön kansanmurhan käynnistymistä. Kaikki tämä vain siksi, että julkista rahaa saadaan riskittömästi siirrettyä yksityisille voitontavoittelijoille. Riskit, ne kannamme arjessamme sinä, minä ja läheisemme.

Entä jos jotain ikävää tapahtuu? Vaaransa kaikilla nimittäin. Oma lenkkipolkuni kulkee lapsuuden maisemissa, juurimaassani. Nyt lenkkipolun viereen on ilmestynyt vastaanottokeskus. Entä jos kuljen liian läheltä sitä ja saan yllättäen perääni neljä poliisipartiota, kuten eräs Jesse tyttöystävineen? Entä jos kesken lenkin kimppuuni hyökätään, eikä poliiseja hätäpuhelustani huolimatta tule?

Sanoinko edellä vaaransa kaikilla? Ei nyt sentään liioitella! Suomesta on tehty maa, jossa tietyt suojatut ryhmät voivat tehdä mitä raskaampia rikoksia ja saada sitä varmemmin jäädä maahan. Katsos kun ne kansainväliset sopimukset, joihin Suomikin on sitoutunut, eivät ole sinusta ja ihmisarvostasi kiinnostuneita. Ne suojelevat rikollisia ja heistä hyötyviä. Nokkimisjärjestys on maassamme perin muuttunut. Viranomaisten mukaan meidän, sinun ja minun on vain sopeuduttava "uuteen tilanteesen" tai muuten me itkemme ja sopeudumme.

Sinun on syytä ymmärtää, että kolmannen maailman kehitysmaista tulevat miljoonat maahantunkeutujat  tuhoavat vastaanottavat yhteiskunnat pelkästään lukumäärällään. Saksassa 3000 asukkaan yhteisöön tuotiin yhdessä hetkessä yli 6000 "turvapaikanhakijaa". Sen yhteisön rauhallinen, arvokas ja turvallinen elämä loppui siihen päivään. Niin käy myös Suomelle ja meille, jos nykyisen kaltainen maahantulijoiden virta jatkuu. Toistaiseksi se jatkuu päivästä toiseen ja tulevaisuutesi, kaikkien suomalaisten, muuttuu yhä mustemmaksi.

Sinua pidetään silmällä, matkustamistasi rajoitetaan, olet mahdollisesti töissä lukkojen takana, silti et ole arvokas - olet pelkkä objekti jota hyödynnetään. Ihmisarvosi on annettu muille. Sinulla ei ole niin väliä. Kadulla et ole turvassa, etkä edes kotonasi. Sinä olet suomalainen. Sinun ja läheistesi tulevaisuuden tuhoaminen on parhaillaan käynnissä. Katsottuasi Ylen uutiset voit kuitenkin rauhoittua: ei ole syytä huoleen, hallitus tietää mitä se tekee. Sehän tässä niin karmeata onkin, kun se tietää - ja tarkkaan. Sinulle ja minulle, tavallisille suomalaisille se tarkoittaa elinpiirin jatkuvaa kapenemista, syyllistämistä, tulevaisuuden ja toivon hiipumista ja menetystä.

Kansallinen henkiinjäämisemme on vaarassa. Sitä uhkaavat EU:n liittovaltiokehitys ja kansallisten viranomaistemme rajat auki -politiikka, joka sallii maahantunkeutujien vyöryn kaikkine nyt jo hyvin tunnettuine haittavaikutuksineen. Muutosta tilanteeseen voi olla turha odottaa, sillä valitettavan moni suomalainen elää yhä unelmissa, vailla itsesuojeluvaistoa tai kaukana todellisuudesta.

Eipä silti, on minullakin unelma: haluan lenkkipolkuni takaisin!

Rajat kiinni - nyt heti!

Tänään ja tulevana viikonloppuna on määrä järjestää eri paikkakunnilla maahantunkeutumista vastustavia ja, niin hämmästyttävää ja valitettavaa kun se onkin, myös sitä tukevia mielenosoituksia.

Joku voi edelleen miettiä, miksi kansalaiset haluavat rajakontrollin takaisin, maahantunkeutumisen Suomeen loppuvan ja tänne jo tulleiden, meitä, vieraanvaraisuuttamme ja ruokiamme halveksuvien, vain parempaa elintasoa etsivien ”hädänalaisten” palauttamista lähtömaihinsa.

Kyseessä on eurooppalainen kriisi. Sen ovat aiheuttaneet EU-komission epädemokraattiset, liittovaltiota ajavat byrokraatit yhdessä yksittäisten EU-maiden moraalittomien johtajien kanssa. Saksa on eurooppalaisittain mitaten vaarallisen lähellä valtiollisten rakenteiden ja kaiken järjestyksen luhistumista.

Taustaksi Suomessa nyt järjestettäville marsseille, niin maahantunkeutumisen puolesta kuin vastaan, käänsin englantilaisen videobloggaaja Pat Condellin videon ”The Invasion of Europe”. Se on julkaistu 28.9.2015 ja löytyy täältä. Videon lisäksi osoitteesta löytyy linkkejä uutisiin ja kommentteihin Saksan ja EU:n pakolaispolitiikan seurauksista tavallisille eurooppalaisille.

Olen hieman lyhentänyt käännöstä, tiedättehän englantilaisten monipolvisen tavan asioiden esittämiselle. Joitakin videolla käytettyjä fraaseja ja adjektiiveja olen sovittanut suomalaisittain tutuimmiksi.

Tunkeutuminen Eurooppaan

Euroopan unioni aiheuttaa kaaoksen Eurooppaan kompuroidessaan yhdestä itse aiheuttamastaan kriisistä toiseen ilman minkäänlaista demokraattista mandaattia. Ei riittänyt, että EU komissio on syrjäyttänyt eri maiden hallitukset. Se on myös avannut EU:n ulkorajat yhdelle takapajuisimmalle ja väkivaltaisimmalle kulttuurille koko maailmassa, sellaiselle, joka hylkää kaikki ihmisoikeuksien perusteet.

Mikä tässä meni vikaan? Nämä maahantulijat eivät enää täytä pakolaisen statusta, kun kieltäytyvät rekisteröitymästä turvapaikanhakijoiksi saavuttuaan ensimmäiseen turvallisen maahan. Kuitenkin EU on kieltäytynyt toteuttamasta omia lakejaan antamalla kansallisille poliisivoimille signaalin päästää sadattuhannet maahan tulijat jatkamaan matkaansa.  Miljoonia rohkaistaan tulemaan ja miljoonat muut ovat myös tulossa. Ulkoavaruudesta puolueettomana tarkkaileva voisi ajatella, että eurooppalaiset ovat menettäneet järkensä. Mutta eivät eurooppalaiset sitä ole menettäneet, vaan demokratiansa. Ja nyt eurooppalaiset parhaillaan menettävät turvallisuutensa.

Euroopan unioni olisi voinut pysäyttää tämän kriisin heti alkuunsa noudattamalla hyväksi havaittua ja onnistunutta australialaista pakolaispolitiikkaa käännyttämällä veneet takaisin ja käsittelemällä turvapaikkahakemukset muualla. Tämä olisi ollutkin liian järkevää. Päinvastoin, EU komissio käyttäytyi tavanomaisen ylimielisesti, tehden samalla tilanteen paljon pahemmaksi rikkomalla lakejaan kutsumalla muslimimaailman Eurooppaan. Tämä takaa Euroopan muuttuvan kaikille vaarallisemmaksi paikaksi. Näin tulee käymään erityisesti naisille, seksuaalivähemmistöille ja juutalaisille. EU myös rahoittaa rikollisjärjestöjä ja ihmissalakuljetusteollisuutta.

Angela Merkel haluaa Saksan maksavan toisesta maailmansodasta tekemällä kansallisen itsemurhan. Hänen kolmannen maailman muslimeille esittämänsä mielipuolinen kutsu tulla Saksaan on nostanut raiskaukset Saksassa uusiin ennätyksiin. Kiitos siitä kuuluu henkilökohtaisesti Merkelille. Kaikki te edistykselliset,  hyödylliset idiootit "Tervetuloa pakolaiset" -kyltteinenne kannatte myös oman vastuunne tilanteesta. Sillä huolimatta siitä, mitä media haluaa meidän uskovan, suurin osa tulijoista on yksinäisiä miehiä. Euroopan vankilat ovat jo täynnä kolmannen maailman muslimimiehiä, jotka eivät tiedä kuinka käyttäytyä sivistyneissä valtioissa.  Kaikkein vähiten tarvitsemme heitä nyt vielä lisää, sillä mihin he tulevat, sinne tulevat myös raiskaukset. Se on kulttuurinen asia. Kuitenkin juuri heitä EU haluaa lisää.

Lakia rikkoen Eurooppaan tuodaan väkivaltainen, naisvihamielinen raiskauskulttuuri, joka suoraan uhkaa naisten turvallisuutta ja rikkoo heidän ihmisoikeuksiaan. Saksan media auttaa tässä. Jos olet Saksassa oleva kolmannen maailman muslimimaahantulija ja nautit satunnaisten raiskausten tekemisestä, niin voit jatkaa raiskauksiasi tietäen, että media vaikenee teostasi. Media on puolellasi. Tähän asti media ja poliisi on ollut hyvin hiljaa pakolaisten vastaanottokeskusten raiskaus-, lasten hyväksikäyttö- ja pakkoprostituutioepidemiasta. Tilanne on mennyt niin pahaksi, että naisten ja tyttöjen on ollut pakko nukkua vastaanottokeskuksissa päällysvaatteissaan. Naisjärjestöt jopa kirjoittivat julkisen kirjeen hallitukselle vaatien vastaanottokeskuksiin naisille omia, erillisiä tiloja pitämään saalistavat miehet poissa. Poliisi ei halua puhua raiskauksista, koska se ei halua samalla oikeuttaa massamaahanmuuton kritiikkiä. Kuinka jaloa heiltä! Poliisi ei halua oikeuttaa lainrikkomisen arvostelua. Silti poliisi kokee tarvetta varoittaa paikallisia ihmisiä jättämästä lapsiaan ulos yksin tai teinityttöjä pukeutumasta liian paljastavasti. He myös varoittavat naisia liikkumasta yksin rautatieasemilla, jotka sijaitsevat lähellä vastaanottokeskuksia.

Poliisi tietää sen, minkä kaikki jo Euroopassa nyt tietävät: sen että kolmannen maailman muslimimiehet on kasvatettu kehdosta asti halveksimaan ja pelkäämään naisia ja pitämään heitä alempiarvoisena. Kun he tulevat sivistyneeseen paikkaan, kuten Eurooppaan, he kohtelevat eurooppalaisia naisia samalla tavalla, koska he ovat liian tietämättömiä osatakseen muuta. Me siedämme tätä koska olemme niin edistyksellisiä, suvaitsevaisia ja myötätuntoisia. Emmekä halua puhua heidän käytöksestään, koska se voisi olla rasistista. Yritämme ymmärtää ja antaa heille erivapauksia selittäen kaiken kulttuurisilla tekijöillä. Me vetäydymme pelkurimaisesti tyhjien sanojen taakse, sanojen kuten kotouttaminen ja syrjintä. Taputamme itsellemme omasta humanitaarisuudestamme kuin hevonpaskahylkeet samalla kun Eurooppa tulee aina vaan vaarallisemmaksi naisille, sukupuolivähemmistöille ja juutalaisille. Itse asiassa nyt jo jokaiselle. Sillä vapaa liikkuvuus tarkoittaa myös jihadin vapaata liikkumista. Täytyy olla joko idiootti tai poliitikko ettei näe sen olevan tulossa. ISIS väittää Euroopassa olevan jo tuhansia sen taistelijoita. Lisää tulee joka päivä, sillä EU:n rikollinen välinpitämättömyys tarkoittaa sitä, että EU:lla ei ole ulkorajoja. Syyrian verilöyly on matkalla Eurooppaan. EU on siitä sataprosenttisesti vastuussa. Tästä ei poliitikkojen omine henkivartioineen tarvitse olla huolissaan, koska he eivät ole todennäköisimpiä murhattavia.

Ainoa syy miksi kaikki tämä tapahtuu on se, että EU rikkoo lakia. Jos EU-johtajat voivat rikkoa lakia, miksemme me kaikki sitten? Miksi me kaikki emme vain tee mitä haluamme ja ota mitä haluamme? Miksi kenenkään tulisi kunnioittaa lakia, kun laki selvästi ei tarkoita mitään?

Jos emme pysäytä maahantulijoiden virtaa, laiton maahantunkeutuminen ei lopu koskaan. On myös selvää, että EU:lla ei ole halua pysäyttää tulijoiden virtaa. EU haluaa tämän inhimillisen hyökyaallon jatkuvan kunnes Eurooppaan on väkisin ja peruuttamattomasti tullut takapajuinen ja väkivaltainen kulttuuri, joka on vihamielinen kaikkia meidän eurooppalaisia arvojamme kohtaan. EU maahantuo barbariaa. EU maahantuo sotaa. EU näyttää ilman epäilyksen häivää, ettei siihen voi luottaa Euroopan turvallisuuden ollessa kyseessä.

On Euroopan kansojen aika vaatia turvapaikkaa Euroopan Unionilta!

Pat Condell
28.9.2015


Jotkin Condellin mainitsemat epäkohdat ovat jo meillä Suomessakin tuttuja. Suomen poliisi on jo myöntänyt katurauhan rikkoutuneen maahantunkeutujien tekemien rikosten määrän noustessa rajusti. Silti YLE pyrkii loppuun asti valehtelemaan suomalaisille  asioiden todellisesta tilasta.

Sisäministeriö laatii salassa valmiuslakejaan, joilla maahantunkeutujille tullaan pakko-ottamaan suomalaisilta julkisia tiloja ja vuokra-asuntoja. Uutiset Torniosta ja Helsingistä kertoivat suomalaisten vuokralaisten häädöistä maahantunkeutujien tieltä.  Kehitys Saksassa on tässä paljon pidemmällä. Siellä on yksityinen omaisuudensuoja vaarassa, kun omistusasuntojakin halutaan pakkolunastaa maahantunkeutujille sijoituspaikoiksi. Saksa käy kohti tuntematonta tulevaisuutta, sitä samaako haluatte myös Suomeen ja suomalaisille?

On aika puolustaa turvallisuuttamme, omistusoikeuttamme ja vaatia takaisin kansalaisoikeuksiamme!

Yksin jätetty kansa

Suomi sai kesän 2015 alussa uuden hallituksen, jolta kansalaiset odottivat paljon. Hallituksen ensimmäiset kuukaudet eivät kuitenkaan ole luvanneet hyvää. Varsinkin sisäministeri Petteri Orpon ja ulkoministeri Timo Soinin tekemisiä, sanomisia ja tekemättä jättämisiä ihmeteltiin hämmentyneinä. Jatkuva edestakainen vatvominen EU:n taakanjako-kysymyksessä ja epäonnistunut tiedottaminen nosti epäilyksiä ministeri Orvon kyvykkyydestä tehtäväänsä. Ihmetystä herätti Soinin ja Perussuomalaisten hiljaisuus. Ihmetys muuttui vähitellen pahaenteiseksi epävarmuudeksi. Elo-syyskuun aikana hiljaisuuden syy selvisi. Perussuomalaiset ovat päättäneet pettää äänestäjilleen antamansa lupaukset ja liittyä ns. puolueeseen, eli yhtä linjaa ajavaan, joskin erilaisilla puoluenimillä varustettuun vaihtoehdottomuuteen.

Suomi syksyllä 2015 on koko sen itsenäisyyden aikansa lohduttomimmassa tilanteessa. Maan talous on tahallaan, kiitos siitä erikoisesti Kokoomuksen ja RKP:n, ajettu kriisiin ja valtion velka on kasvanut jatkuvista leikkauksista ja säästöistä huolimatta. Kansa on eripurainen ja jaettu ainakin kolmeen osioon: 1) maahanmuuttobisnestä pyörittävät, heidän apurinsa ja hyödylliset idioottinsa 2) ns. tavallinen kansa 3) kriittiseen ajatteluun pystyvät ja rohkenevat ns. maahanmuuttokriittiset. Tavallisen kansan, jota kiinnostaa harrastukset, urheilu ja viihde, asenteista käydään eri areenoilla jatkuvaa kamppailua. Tähän asti eliitti on onnistunut johdattelemaan kansan antamaan sille mieluisensa valtakirjan, äänestihän lähes 80 % ns. vanhoja puolueita. Miten he ovat onnistuneet näin hyvin manipuloinnissaan? Kyse on tietenkin vallasta ja sen mukanaan tuomista resursseista valvoa tiedonvälitystä. Erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden tuki eliitille on ollut rikkoutumatonta: kirkkokunnat, media ja yliopistomaailma ovat yhteistuumin tukemassa maahanmuuttobisneksen rikoksia suomalaisia vastaan, eikä ensimmäistäkään kriittistä soraääntä kuulu.

Napoleon, Ranskan 1700-l. vallankumousajan jälkeinen johtaja, ei ollut kristitty. Valtiomiehenä hän kuitenkin ymmärsi yhteiskunnan ja uskomusjärjestelmän kohtalonyhteyden. Kaikilla yhteisöillä ja yhteiskunnilla on ollut oma uskomusjärjestelmänsä, ilman sitä ne eivät ole kauan kestäneet. Napoleon näki uskonnon vähintäänkin sen välinearvon kautta ja antoi katolisen kirkon toimia Ranskassa opettamassa kansalle moraalin alkeita. Toisin on tämän päivän Suomessa: jo pitkään Suomen evankelisluterilainen kirkko on toiminut juuri päinvastoin. Se on kieltänyt omat periaatteensa, valehdellut itselleen ja muille toimien moraalin rappeuttajana sen rakentamisen asemesta. Kehitys alaspäin alkoi 1960-l. radikaaleista punapapeista, jatkui 1980-l. naispapeilla, seuravana olivatkin erilaiset vähemmistöt ja huipentumana tänä päivänä arkkipiispa. Hän kehottaa laumaansa hyväksymään omien elinehtojensa kurjistamisen ja vähittäisen ryöstön. Vääristyneen humanismin hengessä hän kirkkoineen, eliitin toimeksiannosta, julistaa suvaitsevaisuutta ja kehottaa kannattamaan maahanmuuttoa sen nykyisessä, kantaväestölle vaarallisessa muodossa. Feminismin mädättämä kirkko ei toimi enää arvojohtajana, vaan on osa rappiota. Jotta kirkon mädännäisyys olisi täydellistä, se edesauttaa Suomen islamisoimista ja moskeijan rakentamista Helsinkiin.

Kun Saksat yhdistyivät 1990-luvulla tehtiin itäisen alueen yliopistoissa puhdistuksia. Sosialismin ajan johtajia, professoreita ja opettajia irtisanottiin poliittisin perustein. Näin haluttiin puhdistaa yliopistomaailma SED:n ja kommunistien vaikutuksesta. Suomessa ei Neuvostoliiton kaaduttua vastaavaa ryhtiliikettä tehty. Vanhat bolsevikit saivat rauhassa kasvattaa työlleen jatkajia niin yliopistomaailmaan kuin medioihinkin. Tästä on seurannut tutkimuksen lähes täydellinen kritiikittömyys. Huomasin sen istuessani aikoinani luennoilla. Yliopistomaailman vasemmistolaiset tutkijat tukevat eliittiä sen kamppailussa kansaa vastaan julkaisemalla erilaisia tutkimuksia tilaustyönä. Näissä pyritään perustelemaan toteutettavaa politiikkaa ja johtamaan kansaa harhaan. Onhan väitteen oltava totta, kun siitä on oikein tutkimus! Kehäpäätelmän logiikkaa seuraten tutkijat ja toimittajat perustelevat omat argumenttinsa toistensa tutkimuksilla.

Median rooli on tunnetusti merkittävä. Varsinkin epädemokraattisissa, totalitaristisissa valtioissa median tehtävä on varmistaa vallassaolijoiden totuuden monopoli. Näin on myös Suomessa 2015. Pakkoveroilla toimintansa rahoittava Yle ja sen vanavedessä kaikki muutkin mediat ja sanomalehdet ovat käynnistäneet ennennäkemättömän propagandahyökkäyksen ja aivopesun. Valtamedia johdattelee, manipuloi, jättää kertomatta ja jopa valehtelee yrittäessään vaientaa kritiikin ja harhauttaa kansan myötämieliseksi sitä itseään vahingoittavalle maahanmuutolle. Muistissa on mm. taannoinen medioiden natsidokumenttien tulva, jolla ihmisille pyrittiin luomaan syyllisyydentunteita omasta eurooppalaisuudestaan. Työvoimapulaa ei koskaan tullut, päin vastoin, automaatio hävittää jo keskiluokan työpaikkoja. Eikä kestävyysvajettakaan paikata ottamalla lisää ikuisesti työttöminä sosiaalihuollon tukien varassa eläviä maahanmuuttajia.

Entä poliittinen järjestelmä ja virkamiehistö? Mitä heistä on tullut? Tämän syksyn tapahtumat viimeistään  osoittavat, että osa poliitikoista ja virkamiehistöstä on yksiselitteisesti moraalisesti rappeutuneita. Nämä häikäilemättömät pelurit käyttävät maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia hyväkseen ryöstäessään kansaltaan sen elämisen edellytykset. Kansan tyrmistys on ollut nähtävissä Timo Soinin ja Perussuomalaisten osoittauduttua lupauksensa kyynisesti pettäviksi, vanhojakin puolueita irvokkaammaksi toimijoiksi. Soini on hiljaa ja on hiljentänyt myös puolueensa maahanmuuttokriittisen osan. Seuraavissa vaaleissa on todennäköistä tai ainakin toivottavaa, että Perussuomalaiset-puolueesta tulee uudestaan se, mikä sen ansioidensa perusteella kuuluukin olla: merkityksetön pikkupuolue. Jos Perussuomalaiset jotain saivat aikaan, niin sen, että monelta meni usko koko poliittiseen järjestelmään, yksilöpoliitikkoihin ja "demokratiaan". Tällä on eittämättä negatiivinen vaikutus myös suomalaisten aiemmin tuntemaan keskinäiseen luottamukseen.

Usein kuulee sadatteluja joissa ihmetellään "miten poliitikot voivat olla noin tyhmiä?". Totuus on karumpi: he tietävät tarkkaan mitä tekevät ja miksi. Suunnitelmat on tehty jo kauan sitten ja ne toteutetaan loppuun asti - ellei sitten kansa herää ja vapauta itseään.  Kansan alistamisen suunnitelmallisuus tulee hyvin esille  Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Minna Karhusen lausunnosta alueellisen maanpuolustuskurssin avajaisissa. Karhunen on olennaisen äärellä pohtiessaan turvallisuustilanteen muutoksia:


– Jos valmiussuunnitelmat eivät ole ajan tasalla, on nyt korkea aika päivittää ne. Suurinta riskiä eivät kuitenkaan muodosta maahanmuuttajat, vaan meidän suomalaisten kyky mukautua uuteen tilaisuuteen.

– Heikko taloustilanne ja korkea työttömyys lisäävät ihmisten ahdistusta, joka saattaa purkautua monenlaisina ääri-ilmiöinä. Rasismi ja väkivaltaisuus pitää tuomita heti alkuunsa.


Jokainen valistunut lukija ymmärtää, että tuomittava rasismi ja väkivaltaisuus tarkoittavat uuskielessä kaikkea maahanmuuton väärinkäytöksiin ja ongelmiin kohdistuvaa kritiikkiä. Kuinka helppoa onkaan kuitata asiallinenkin kritiikki "nettihuuteluksi" tai "äärioikeistolaisuudeksi". Näin pyritään tukahduttamaan avoin keskustelu. Valitettavasti menetelmä on toiminut hyvin ja kansa on saatu pidettyä pitkään pimitettynä reaalitapahtumista. Voimalla on kuitenkin myös vastavoima, vaikka aluksi heikkokin. On surullista ja tilannetta hyvin kuvaavaa, että tällä hetkellä ainoa uutismedia, joka kertoo maahanmuuton kielteisistä liitännäisilmiöistä on MV-lehti. Puutteistaan huolimatta se toimii tiedotuskanavana niille, jotka haluavat lukea muutakin kuin ideologisesti manipuloitua maahanmuuttomyönteistä valtamedioiden propagandaa.

Virkamiehistöltä kansan taitaa olla turha odottaa apua tai myötätuntoa. AVI:n ylijohtajan ja eräiden poliisien lausunnot kertovat karua viestiä: poliisi on olemassa vain suojellakseen maahanmuuttoprojektia ja uusia kunniakansalaisia. Suomalaiset on pudotettu toisen luokan kansalaisiksi, joiden tehtävänä on vain toimia hyväksikäytettävänä massana, joka maksaa maahanmuuttobisneksen laskun ja kokee sen kielteiset seuraukset arjessaan. Kansa saa vähemmän maksamalla enemmän!

Kirjoitin aikaisemmin Sir John Glubbin esseestä, jossa hän analysoi yhteiskuntien elinkaaria. Suomi on nyt siirtynyt askeleen eteenpäin Glubbin kuvaamassa kehityskaaressa: on aika rajoittamattoman maahanmuuttajien vyöryn ja yhteiskunnan turvallisuuden romahtamisen. Puolustusvoimien rooli kriisin käsittelyssä on toistaiseksi tuntematon, mutta se voi olla tilanteen pahetessa ratkaiseva. Vai onko niin, että kuten poliisilta, ei armeijaltakaan ole luvassa kansalle mitään turvaa?

Ammattisotilaiden harrastama Venäjän uhkan paisuttelu, natotus ja vaikeneminen toteutuneesta maahantunkeutumisesta länsirajan - huom! ei itärajan - yli ei lupaa hyvää. Tiedän, Suomessa sotilaat eivät saa osallistua politiikkaan, ainakaan virallisesti. Mutta kun käsillä oleva kriisi on sotakuntoisten nuorten miesten maahantunkeutuminen ja siten sotilaalliseen uhkaan verrattava puolustuskysymys.

Eliitti on kääntynyt kansaansa vastaan ja tekee parhaillaan maanpetoksen. Kansa on jätetty yksin selviytymään lisääntyvästä väkivallasta, raiskauksista, murhista ja tartuntataudeista. Kansa on ajettu toisiaan vastaan, Suomessa vallitsee hyytävä vastakkainasettelun ilmapiiri ja taloudellinen eriarvoisuus. Valtion annetaan tahallaan velkaantua. Suomalaisten elinedellytyksiä, hengen ja omaisuuden turvaa ja luottamusta viranomaisiin romutetaan parhaillaan ennennäkemättömällä tavalla.

Mitä tavallinen kansalainen voi enää tehdä? Jotain sentään, sekä henkistä että materiaalista:


Älkää uskoko valtamedioiden kuten Ylen, MTV:n, Nelosen tai sanomalehtien uutisointia tarkistamattomana, hakekaa vaihtoehtoisia uutisia, olkaa mediakriittisiä!

Kirjoittakaa someen tai blogeihin näkemästänne ja kokemastanne, ottakaa kuvia ja filmiä, jakakaa tietoa!

Hankkikaa kotiin ns. kotivara välttämättömyystarvikkeita ja säilyviä elintarvikkeita!

Älkää luottako viranomaisiin tai heidän apuunsa,  toimikaa itse! Ottakaa vastuu itsestänne ja läheisistänne, unohtakaa rappeutunut "hyvinvointivaltio"!

Näin Ruotsissa, eihän meille Suomessa koskaan tälläistä tule...

Kirkostani tulee moskeija!

En ole erityinen kirkkoihminen, vaan paremminkin samanlainen kuin muut 6,3 miljoonaa Ruotsin kirkon maksavaa jäsentä. Kotikirkkoni on rakennettu 1200-luvulla. Kuulen kotiini kirkonkellojen ilmoittavan alkavasta jumalanpalveluksesta. Vanha kaunis kirkko on sitä paitsi nyt täysin remontoitu.

Nyt ruotsalaiset papit ovat sitä mieltä, että kirkkoa voidaan käyttää moskeijana! Näiden pappien mukaan kirkosta tulee perjantaisin moskeija muslimeille, joilla ei ole omia toimitiloja. Suunnaton petos kirkon jäseniä kohtaan. Nämä "modernit" papit Tukholman tuomiokirkosta viittaavat Nathan Söderblomin ekumeeniseen tapaamiseen 1900-alun Tukholmassa. Siellä kokoontui 700 edustajaa 37 kristillisestä maasta yhteiseen keskusteluun. On olemassa enemmän kuin yksi tie Jumalan luo, oli piispa Söderblomin viesti eri kristittyjen suuntauksille, jotka tapasivat Tukholmassa. Onko sillä väliä onko kristitty katolinen, muslimi tai jokin muu. Nathan Söderblom sai myöhemmin Nobelin rauhanpalkinnon ekumeenisesta rauhantyöstään.

Voin ehkä ymmärtää näiden pappien toiveen jatkaa hänen rauhantyötään. En kuitenkaan siten, että minun kirkostani tehdään moskeija! Jumala auttakoon minua sellaista typeryyttä vastaan. Puhtaan käytännöllisesti, tuskin voin nähdä kuinka muslimit voisivat suorittaa perjantairukouksiaan kirkonpenkkien välissä. Jos he nyt vastoin odotuksia ovat valmiita hyödyntämään tarjousta. Tärkeämpäähän on, että muslimit eivät koskaan tule hyväksymään kristinuskoa,  he eivät koskaan  voisi ajatella kristillistä jumalanpalvelusta moskeijassa. Päin vastoin - kristittyjä vainotaan ja murhataan ja kirkkoja poltetaan islamin nimessä. Kristityt Irakissa ja Syyriassa saavat antaa henkensä uskostaan Jeesukseen Kristukseen. Eikö arkkipiispan pitäisi osoittaa enemmän solidaarisuutta näihin uskonveljiin kuin heidän teloittajiinsa?

Mutta minun raivoni näitä poliittisesti korrekteja pappeja kohtaan ei ole ensisijaisesti uskonkysymys. Kotikirkkoni on minulle pyhä myös muista syistä. Uskoin yksinkertaisuudessani,  että kirkko oli viimeinen, läpäisemätön ruotsalaisen identiteettini linnake. Siellä on pidetty vanhempieni hautajaiset. Siellä lapseni on kastettu, konfirmoitu ja vihitty. Siellä olen todistanut monen ystävän ja naapurin hautajaiset. Siellä sytytämme hautakynttilät pyhäinpäivänä. Siellä koristelemme haudat kukkasin isoina juhlapäivinä. Sinne menemme juhannussalon tansseista ja laulamme Söderblomin "I denna ljuva sommartid". Sinne me menemme uneliaana jouluaamun kirkkoon. Siellä voi löytää lyhyen hetken turvaa aina vain sietämättömämmältä ruotsalaiselta monikulttuurisuushysterialta ja median halveksunnalta ruotsalaista kulttuuriperintöä kohtaan.

Uskon, että monet kirkon 6,3 miljoonasta jäsenestä tuntevat itsensä yhtä loukatuksi kuin minä tästä halveksunnasta meidän ruotsalaisia perinteitämme ja arvojamme kohtaan. Vaikka olemme maailman maallistunein yhteiskunta, on monet elämämme tärkeimmistä tapahtumista ja voimakkaimmista tunteista sidoksissa kotikirkkoomme ja niihin rituaaleihin, jotka kuuluvat yhdessä meidän suuriin juhliimme. Surussa ja ilossa. Kirkko on pyhä paikka jopa miljoonille maallistuneille ruotsalaisille.

Että kaikki pääsi näin pitkälle ja että myös tämä turvapaikka poliittisella ja monikulttuurisella sorrolla islamisoituu, on käsittämätön ja uskomaton ennätys ruotsalaisen kansan alennustilassa. Edes esi-isämme eivät saa kauaa levätä rauhassa.

Aina vain useammin kansa esittää kysymyksen, mistä tämä ruotsalaisuuden halveksunta tulee. Johtuuko se eliittipoliitikkojen tietoisesta, tahallisesta suunnitelmasta, jonka mukaan meidät pitää tutustuttaa moniavioisuuteen, meidän pitää hyväksyä 200 miljoonaa maahanmuuttajaa ja korvata jollakin muulla kansallislippumme ja kansallislaulumme. Onko se meiltä tavallisilta kansalaisilta salattu, peitetty tavoite. Vai onko se puhdasta tyhmyyttä, jolla maata ohjataan. Tai yksinkertaisesti puhdasta ilkeyttä, pahuutta ja kostoa henkilökohtaisesta vajaudesta, epäonnistumisesta tai heikkoudesta.

Ei tarvitse olla valtiotieteiden professori käsittääkseen että tämä systemaattinen ruotsalaisuuden vainoaminen johtaa siihen, että yhä useampi tuntee itsensä kodittomaksi omassa maassaan. Kun ruotsalaisuuden linnakkeet yksi toisensa jälkeen kaatuvat, monet ruotsalaiset etsivät uusia yhteisiä konteksteja. Aikamme äänestäjiä kunnioittamattomalla propagandapolitiikalla heille jää vain yksi vaihtoehto. Siksi Ruotsidemokraatit ovat nyt Ruotsin suurin puolue. Tämä antaa heille historiallisen raskaan vastuun käytettäväksi. Jumalan avulla voimme toivoa heidän selviytyvän tästä raskaasta haasteesta.

Rolf Malm

http://avpixlat.info/2015/08/22/min-kyrka-ska-bli-moske/

EDIT 12.9.2015


Tilanne on todella paha, kun jopa Yle uutisoi seuraavasti: Suomessa maahantulijoita omilla teillään – poliisilla ei tietoa määristä ja olinpaikoista.

Jean Raspailin romaanin 1970-luvulla kuvaama tulevaisuuden dystopia käy pelottavasti toteen silmiemme edessä. Tanskan ja Unkarin moottoriteillä parhaillaan kävelevät maahantunkeutujalaumat ovat suoraan Raspailin kirjasta The Camp of the Saints.

Teoksen voi ladata pdf-muodossa vaikka täältä. Kirjan alku on hieman pitkäveteinen, mutta kunhan päästään vauhtiin, niin alkaa tapahtua senkin edestä. On kuin kirjan asemesta seuraisikin syksyn 2015 uutisia...

Miksi annamme kaiken tämän tapahtua?

Edellisessä bloggauksessani tarkastelin Sir John Glubbin esseen pohjalta kansakuntien elinkaaria, joista viimeinen, kuudes aikakausi on yhteiskunnan rappio ja romahtaminen. Aikakauteen johtaneita syitä ja sen seurauksia havainnollistaessaan Glubb käytti rappion aikaan siirtyvää Arabien imperiumia esimerkkinään. Hän siteerasi esseessään säilyneitä aikalaishistorioitsijoiden kuvauksia 900-luvun alusta.

Bagdad kauan sitten...

Lähtökohta oli mitä parhain: Arabien imperiumin pääkaupunki Bagdad oli 800-luvun ensimmäisellä puoliskolla maailman rikkain ja hyvinvoivin tieteiden ja taiteiden keskus. Kalifi Mutawakkilin aikana 860-luvulla käynnistyi kuitenkin kehitys, jonka seurauksena imperiumi hajosi, sen vauraus oli mennyttä ja kaduilla vallitsi anarkia ennen lopullista romahdusta. Mitä oli tapahtunut?

Aikalaishistorioitsijat valittivat teoksissaan oman aikansa yhteiskunnallista rappiota. Heidän mukaansa rappio näkyi uskonnon merkityksen hiipumisena, sitä seuranneena materialismina ja löyhtyneenä seksuaalimoraalina. Valtionhallinnon virkailijat olivat korruptoituneita ja poliitikot keskittyivät vallassa ollessaan vain kokoamaan mahdollisimman suuren omaisuuden yhteisistä varoista.

Erityisen kitkerästi historioitsijat kommentoivat suosittujen laulajien ja soittajien suosiota nuorison keskuudessa. Nämä Bagdadin "popparit" käyttivät nykyaikaista kitaraa muistuttavaa luuttua säestämään rakkauslaulujaan. Laulajien vaikutus nuorisoon oli hämmästyttävän voimakas: 950-luvulla nuorison käyttämään kieleen oli tullut rivouksia, joita ei aikaisimpina vuosikymmeninä olisi suvaittu. Itse asiassa useatkin kalifit karkottivat pop-laulajat Bagdadista samalla kieltäen heidän paluunsa. Vuosien kuluessa laulajat kuitenkin palasivat ja konsertit alkoivat uudestaan.

Niin hämmästyttävältä kun se kuulostaakin, 900-luvun Bagdadissa oli voimakas ja taisteleva feministinen liike. Tärkein feministien vaatimuksista oli avata naisille ennen vain miehille varatut ammatit. Feminismin voittaessa yhteiskunnallista vaikutusvaltaa naiset pääsivätkin mm. lakimiehiksi, veronkantajiksi, kirjanpitäjiksi, yliopistojen professoreiksi ja mikä hämmästyttävintä - myös papeiksi. Ehkä on syytä muistuttaa, että yhteiskunnan valtauskontona oli islam. Yhden taistelun feministit kuitenkin hävisivät: tuomarin virkaa ei avattu naisille.

Arabien imperiumissa elettiin 950-lukua. Tasa-arvo oli toteutunut, luuttu, rauha ja rakkaus vallitsi ja villitsi. Oltiin myös saatu rakennettua hyvinvointivaltio. Yhteiskunta tarjosi avoimen ja ilmaisen terveydenhoidon kaikille asukkailleen ja vastikkeettomat opintotuet opiskelijoille. Oppineeseen, rikkaaseen ja kauppaa käyvään Bagdadiin virtasi kauppiaita ja opiskelijoita kaikkialta tunnetusta maailmasta.

Aikalaishistorioitsijoiden mukaan pian tämän jälkeen valtionhallinto ja julkinen järjestys romahtivat maahanmuuttajien vyöryessä tulvan lailla maahan. Mitä sitten tapahtui? Glubb vastaa:

"The resulting increase in confusion and violence made it unsafe for women to move unescorted in the streets, with the result that this feminist movement collapsed." 

Lainausta lukiessa tulee väistämättä mieleen oman aikamme Ruotsi. No, ei anneta sen häiritä käännöstä. Maahanmuuttajien tuloa seurasivat sekasorto ja väkivaltaisuudet, jotka tekivät kaduista turvattomia yksinään ilman saattajaa liikkuvalle naiselle. Sen ajan feministinen liike romahti.

Imperiumin talous oli ollut vaikeuksissa jo pidemmän ajan. Olisi kuvitellut kansalaisten yhdessä ryhtyvän talkoisiin pelastamaan maata vararikolta. Vielä mitä! Keskellä kuihtuvaa ulkomaankauppaa ja rahoituskriisiä Bagdadiin saatettiin voimaan viisipäiväinen työviikko.

Entä Suomi?

Edellä on avattu Glubbin esittelemää teoriaa suurten valtioiden, aikansa imperiumien kautta. Glubb esittää kysymyksen voidaanko samaa teoriaa soveltaa pieniin valtioihin, joilla ei ole imperiumia? Hän vastaa sen olevan mahdollista. Teoria voidaan yleistää koskemaan myös pieniä valtiota, jos ne saavuttavat tarvittavan korkean vaurauden ja hyvinvoinnin tason. Sillä rappio on tulosta liian pitkästä vaurauden ajanjaksosta. Riippumatta yhteiskunnan koosta, uskonnosta, sijainnista tai muista tekijöistä.

Seuraavassa tarkastelen Suomen vaiheita ja pohdin, voisiko niistä löytää Glubbin teorian toteumia. Suomi on ollut valtiollisena, itsenäisenä toimijana olemassa vain vajaat sata vuotta.Voisiko olla, että pienen maan ja kansan historiassa kuusi askelta tuhoon voidaan kulkea hyvinkin nopeasti? Se vaikuttaisi olevan mahdollista.

Syntyvän valtion tai kansakunnan saa aikaiseksi pioneerien aikakausi. Ajatus, idea konkretisoituu teoiksi ja synnyttää uutta. Suomen pioneeriajaksi voisi laskea  vuodet 1860-1917. Huomautan, että määrittämäni aikahaarukat ovat vain likiarvoja ja ne voivat mennä osin päällekkäin ja rinnakkain. Suomi siirtyi valloitusten aikaan 1918-1920 määrittäessään rajojaan suhteessa naapureihinsa. Kehitys saavutti kulminaationsa Tarton rauhassa 1920, kun Suomi sai hyvin edullisen itärajan. Vakiinnutettuaan asemansa nuori valtio alkoi kaupankäynnin. Itse pidän 1990-luvun alun lamaa, tai viimeistään 2008 alkanutta talousromahdusta kaupankäynnin vaiheen hiipumisen merkkinä. Suomalaiset pääsivät nauttimaan vaurauden ajasta 1960-luvun lopusta alkaen. Näen 1980-luvun vaurauden ajan kulminaationa, josta lähdettiin talouskuplan puhkeamisen ja idänkaupan romahtamisen kautta hiljalleen uuden talouden aikaan. Vaurautta maassa oli, mutta se jakautui entistä epätasaisemmin, yhä useampi jäi sitä ilman. Koulutuksen ylikorostaminen 1990-luvulta lähtien johti älyn aikakauteen, mutta myös työttömiin maistereihin ja tusinatohtoreihin työvoimatoimiston kortistossa.

Glubb on useaan kertaan osoittanut rahan olevan rappion pääasiallinen käyttövoima. Niinpä haen ajankohtaa, jolloin suomalaisessa yhteiskunnassa raha vapautui ja siitä tuli itsetarkoitus. 1980-luvun lopulla alkoi Suomessa ennennäkemätön sijoitus- ja pörssibuumi Holkerin hallituksen vapauttaessa rahamarkkinat säätelystä. Raha sai perinteisen talouselämän voiteluaineen roolinsa lisäksi uuden tehtävän: sen piti tuottaa voittoa voitolle lyhyen tähtäimen sijoituskeinottelussa. Tulkitsen rahamarkkinoiden vapauttamisen olleen se pieni, omana aikaan huomaamaton valinta, joka käynnisti kehityksen kohti rappion aikakautta. Feminismi tuli yhteiskunnalliseen keskusteluun 1960-luvun lopulla, mutta se löi itsensä läpi 1990-luvun myötä. Aatteelliseen ja käytännölliseen valtiofeminismiin Suomi siirtyi viimeistään 2000-luvun ensimmäisen kymmenen vuoden aikana. Näin se oli naapuriaan Ruotsia paljon jäljessä mutta suunta oli yhteneväinen.

Huomaamme, että Glubbin esittelemät yhteiskunnan kehityksen aikakausimääritykset sopivat Suomenkin historialliseen kehitykseen. Suomi vuonna 2015 on älyn ja rappion aikakautta elävä feministinen ja taloudeltaan taantuva hyvinvointivaltio. Suomi on hylännyt uskontonsa, maallistunut ja menettänyt visionsa. Kyyninen materialismi on vallalla. Näennäisen humanismin nimessä halutaan auttaa koko maailmaa, mutta oman kansan kärsivät, pahoinpidellyt, raiskatut ja ryöstetyt halutaan unohtaa. Uusin merkkipaalu on ylitetty 2010-luvulla, kun käytännössä rajoittamaton maahanmuuttajien vyöry on alkanut.

Sir John Glubb vetosi lukijoihinsa, että he käyttäisivät historiasta saamiaan opetuksia oman aikansa ongelmien ratkaisuun. On käynyt selväksi, että Suomen päättäjillä ei ollut viisautta, rohkeutta tai malttia tähän. Tehdyt ratkaisut osoittavat, ettei Ruotsin, Ranskan, Englannin, Norjan ja Saksan epäonnistuneista monikulttuurisuuskokeilusta opittu mitään. Ehkä ei haluttukaan. Muodikas termi kotouttaminen, jonka piti onnistua meillä päinvastoin muualta saatuja kokemuksia, osoittautui tyhjäksi sanahelinäksi. SPR ja maahanmuuttobisnes tekee kotouttamisella korruptoituneiden poliitikkojen myötävaikutuksella riskitöntä voittoa. Suomi elää valheellisessa feministisessä monikulttuuriutopiassa. Kaiken huipuksi tämä kustannetaan velkarahalla.

Lopulta jää vain kaksi kysymystä:

Kuinka kauan Suomen kansantalous kestää ulkomaisella velkarahalla ylläpidettyä massamaahanmuuttoa, monikulttuurisuusutopiaa ja maailman sosiaalitoimistona toimimista? 

Mitä tapahtuu yhteiskuntamme, katujemme, puistojemme ja kotiemme  turvallisuudelle ja vakaudelle kehitysmaista tulevien maahanmuuttajien vyöryessä rajoittamattomana virtana maahamme?

Kumpaankin kysymykseen Sir John Glubbin essee The Fate of Empires and Search for Survival antaa perustellun vastauksen. Muitakin esimerkkejä on jo käytössämme.

Talous ei tule kestämään monikulttuurisuuden ja massamaahanmuuton aiheuttamia kustannuksia. Väistämätöntä talouden kantokyvyn romahdusta viivytettäessä kantaväestön sosiaalisia tulonsiirtoja ja etuja leikataan, mutta verorasitetta nostetaan. Enemmän maksamalla kantaväestö saa vähemmän.

900-luvun Bagdadissa feministit kamppailivat vallan itselleen, mutta he onnistuivat vain ajamaan maan kaaokseen ja väkivaltaan. Ruotsissa on toteutettu valtiofeminismiä ehkäpä sen äärimuodossa. Tuloksena on epävakaa, turvaton ja väkivaltainen yhteiskunta, jonka hysteerinen ja epädemokraattinen käytös muistuttaa jo Kiinan kulttuurivallankumouksen vuosia 1960-luvun lopulta. Ruotsi on vaaraksi naapureilleen: mitä tapahtuu kun se on täynnä maahanmuuttajia, mutta tulijoiden virta ei tyrehdy? Entä kun Ruotsin väistämätön yhteiskunnallinen romahdus tapahtuu?

Valitettavasti Suomi on valinnut Ruotsin tien. Yhteiskuntamme muuttuu kiihtyvällä vauhdilla yhä epämiellyttävämmäksi, vieraammaksi ja turvattomammaksi paikaksi suomalaisille - varsinkin naisille. Kantaväestöä syyllistetään olemattomasta rasismista, näin poliitikot yrittävät piilottaa monikulttuuriutopiansa ja maahanmuuttopolitiikkansa todellisuuden: kansalaisista piittaamattoman maahanmuuttobiseksen. Kantaväestön kansalaistuntoja loukataan surutta kun feministien monikulttuurisen helvetin rakentaminen Suomessa etenee.

"Jokaisen yhteiskunnan on ensisijaisesti täytettävä tietty moraalinen ominaisuus ennen kuin mikään mitä yhteiskunnassa tapahtuu koetaan legitiiminä. Juuri siitä on kyse kansalaistunnoissa. Jos ne kadotetaan, kadotetaan yhteiskunnan koko laillisuus ja oikeutus."

Seppo Oikkonen, 2015

Monikulttuurisen yhteiskuntautopian tavoittelun yksi hyvin surullinen seuraus on ollut suomalaisten kääntyminen toisiaan vastaan. Erilaiset tahallisiin väärinymmärtämisiin perustuneet poliittiset ja henkilöihin kohdistuneet ajojahdit ovat osa yhteiskunnan arkea. Itsesuojeluvaisto näyttää osalta kansaa kadonneen. Keskusteluyhteyttä ei ole. Ideologisin perustein annetaan ulkomaisille tiedotusvälineille tarkoituksellisesti harhaanjohtavia tai vääristeltyjä uutisia Suomesta. Glubbin essee osoittaa, että jos jotain kannattaa oppia historiasta, niin se on kansallisen yhtenäisyyden tärkeys.

Sir John Glubbin vetoomus on enemmän kuin ajankohtainen:

"In a wider national sphere, the survival of the nation depends basically on the loyalty and self-sacrifice of the citizens"

Kansakunnan henkiinjääminen perustuu pohjimmiltaan sen kansalaisten uskollisuuteen ja uhrivalmiuteen.



Glubb, Sir John: The Fate of Empires and Search for Survival, Blackwood (Edinburgh), 1978.

Kuusi askelta kansalliseen tuhoon

Käsittelen tekstissäni tällä kertaa esseetä The Fate of Empires and Search for Survival. Sen on kirjoittanut englantilainen ammattisotilas, hallinnon virkamies, kirjailija ja luennoitsija Sir John Glubb. Essee kuvailee historiallisten esimerkkien valossa eri imperiumien elinkaaria ja varsinkin niiden hiipumisen ja tuhoutumisen syitä. Glubb esittää myös meille suomalaisille ajankohtaisen kysymyksen: voiko imperiumien kohtaloita selittäviä ilmiöitä soveltaa myös pienenpiin valtioihin ja kulttuureihin?

Johdannoksi

Sir John Bagot Glubb, myös Glubb Pashana tunnettu, syntyi Englannissa 1897. Matkat, opiskelu ulkomailla ja tutustuminen erilaisiin kulttuureihin ja työskentely niissä vaikuttivat oleellisesti Glubbin elämään ja hänen kirjalliseen tuotantoonsa.

Hän opiskeli Cheltenham Collegessa ja Royal Military Academyssä Woolwichissä. Isänsä esimerkkiä seuraten Glubb liittyi Kuninkaallisiin Pioneereihin 1915 ja palveli ensimmäisen maailmansodan länsirintamalla Ranskassa ja Belgiassa. Hän haavoittui kolme kertaa ja sai ansioistaan Sotilasristin (Military Cross). Sodan jälkeen Glubb palveli upseerina Englannin Irakin joukoissa, Irakin ja Transjordanian siviilihallinnossa ja kuuluisan Jordanian Arabilegioonan komentajana. Eläkkeelle jäätyään hän julkaisi 17 kirjaa Lähi-idästä ja luennoi laajasti Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa.

Glubb tutki neljän tuhannen vuoden aikana tallennettua kirjallista historiaa. Hän toteaa havainneensa samojen toimintamallien ja -tapojen toistuvan kulttuureista tai asuinpaikoista riippumatta eri valtakuntien ja imperiumien vaiheissa. Glubb kysyy: voisimmeko käyttää näiden neljän vuosituhannen aikana kertynyttä tietoa oman aikamme ongelmien ratkaisussa käytettävien johtopäätösten tekoon? Sillä, niin kuin hän huomauttaa, kaikki ympärillämme nyt esiintyvät ilmiöt ovat jo tapahtuneet historiassa useaan kertaan ennen meidän aikaamme.  Esseessään hän kehottaa lukijoitaan tutkimaan historiaa perusteellisesti ja löytämään sen sisältämät arvokkaat opetukset.

Aluksi on syytä avata käsitteen imperiumi merkitystä. Joillekin se merkitsee emovaltiota, jolla on siirtomaita merten takana, mutta se voi tarkoittaa myös suurta, yhtenäistä valtioaluetta. Itse asiassa useimmat imperiumit ovat olleet yhtenäisiä alueita vailla siirtomaita. Nykypäivän termein niitä kutsuttaisiin suurvalloiksi.

Kaikkia maailmanvaltoja, kuten Assyrian, Persian, Kreikan, Rooman, Arabien, Ottomaanien, Romanovien Venäjän ja Englannin imperiumeja, yhdistää niiden laskennallinen elinaika. Näiden imperiumien elinajan keskiarvo on 238 ja mediaani 240 vuotta. Toki on ollut imperiumeja, jotka eivät ole kestäneet laskennallisen elinkaarensa loppuun asti tai ovat ylittäneet sen.  On kuitenkin olemassa riittävä näyttö, jotta voidaan yleistäen päätellä imperiumien elinkaaren normipituuden olevan vähän alle 250 vuotta. Pituuteen ei näytä vaikuttavan tekniikan kehitys: Glubb muistuttaa, että assyrialaiset marssivat jaloin taisteluun, kun briteillä oli höyrylaivat, junat ja konetuliaseet. Assyrialaiset onnistuivat valloittamaan vain naapureitaan kun englantilaiset pääsivät laivoillaan merten taakse, mutta eivät onnistuneet saamaan naapureitaan osaksi imperiumiaan. Silti kummankin imperiumin elinajassa on vain kolmen vuoden ero.

Imperiumien iän samankaltaisuuden syynä voi olla sukupolvien seurantaketjun vaikutus. Suurvallan keskimääräinen ikä, 250 vuotta, vastaa Glubbin teoriassa kymmenen sukupolven ajanjaksoa. Imperiumin siirtyessä sukupolvien ketjun myötä eteenpäin elinkaarellaan, se muuntuu sukupolvien elintapojen ja arvojen muutoksen pakottamana. Esseessä jaetaan imperiumien elinkaari kuuteen vaiheeseen, joissa muuntumisprosessi etenee samalla tavalla riippumatta aikakaudesta, uskonnoista tai tekniikan kehitysasteesta - kehityskaari on siten nähtävissä yleisinhimillisenä.

Imperiumien kuusi elinkaarivaihetta

Elinkaaren aloittaa pioneerivaihe "alkusysäys", sitä seuraavat valloitukset ja kaupankäynti. Sitten siirrytään vaurauden ja hyvinvoinnin vaiheeseen, joka mahdollistaa älyn ajan ja sitä väistämättä seuraavan rappion, imperiumin tuhoon johtavan jakson.

Pioneerivaiheessa jokin pieni merkityksetön valtio tai kansa yhtäkkiä lähtee liikkeelle valloittaen suuren osan maailmasta. Tämä on mahdollista alkuvaiheen sukupolvien osoittaman uskomattoman kekseliäisyyden, aloitteellisuuden, rohkeuden ja tehdyn kovan työn ansiosta. Vanha maailmanvalta on rappiovaiheessaan unohtanut edellä mainitut hyveet eikä pysty pysäyttämään uutta valloittajaa saati pelastamaan itseään. Vuonna 600 jKr. maailmaa hallitsi kaksi kilpailevaa suurvaltaa: Bysantti ja Persia. Arabit olivat välissä väheksyttynä paimentolaisjoukkona. Profeetta Muhammedin yhdistettyä arabit he lähtivät niemimaaltaan liikkeelle vuonna 633 haastaen samanaikaisesti kummatkin imperiumit. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua Persian suurvaltaa ei enää ollut. Arabien valtakunta sen sijaan ulottui Atlantilta Intian rajoille 70 vuoden taistelun jälkeen.

Sotilaalliset valloitukset laajentavat uuden, nousevan imperiumin alueita ja mahdollistavat kukoistavan ja kasvavan kaupankäynnin hyödyttämään nousevaa valtaa ja sen kauppiasluokkaa. Kaupungit ja sen julkiset rakennukset saavat osansa uudesta vauraudesta. Taiteet kukoistavat ja ylellisyystarvikkeiden kysyntä kasvaa. Yhteiskunta arvostaa ylpeänä ja yhtenäisenä vanhoja hyveitään kuten rohkeutta, isänmaallisuutta ja velvollisuudentuntoa. Velvollisuusetiikka on vallitseva normi. Imperiumi on päässyt valtansa ja hyvinvointinsa huipulle.

Kaupankäynti ja valloitukset ovat tuoneet imperiumille hyvinvoinnin ajan. Samalla sen rappio käynnistyy. Muutos on hiljainen ja ensin huomaamaton, mutta sen käyttövoimana oleva raha korvaa kunnian ja rohkeuden kansakunnan parhaiden miesten tavoitteena. Hyvinvoinnin aika hämärtää velvollisuudentunteen ihmisten mielistä. Tilalle tulevat omat oikeudet ja nopean rikastumisen tavoittelu. Arabifilosofi Ghazali (1058–1111) valitti juuri näin käyneen rappeutuvassa imperiumissaan.

Imperiumin elinvaiheet kulkevat osin toistensa rinnalla ja päällekkäin. Tämä pitää erityisesti paikkansa siirryttäessä hyvinvoinnin ajasta älyn aikakauteen. Materiaalisten tarpeiden tultua tyydytetyksi on hyvinvoinnissa mahdollisuus keskittyä kehittämään henkisiä ominaisuuksia. Sama kehityskaari kuvataan myös Maslowin tarvehierarkiateoriassa (Maslow’s Hierarchy of Needs). Älyn aikautena yliopistoja rakennetaan yhä kasvavalla vauhdilla ja miksipä ei, koska nuorison mielenkiinto on keskittynyt akateemisten arvojen saamiseen.  Entiset hyveet ovat vaihtuneet helpon elämän ja rikkauden tavoitteluun. Velvollisuudet on älyn aikakaudella unohdettu. Arabien rappeutuvassa imperiumissa 1000-luvulla sulttaani Malik Shahin pakkomielteenä oli uusien yliopistojen rakentaminen. Ateenalaisille älyn aikakausi tarkoitti loputtomien väittelyjen ja keskusteluiden näivettämää tehotonta hallintoa. Puhe korvasi teot.

Älyn ja rappion aikakauden rajapinnalla koulutuksen merkitys yhteiskunnassa on ylikorostunut. Imperiumi on muuttunut passiiviseksi ja defensiiviseksi. Se haluaa olla moraalinen suurvalta, ei niinkään enää sotilaallinen. Tästä syystä on aloitettu yksipuolinen aseistariisunta. Näinhän on käynyt mm. Saksalle ja Ruotsille, joilla ei käytännössä ole enää puolustusvoimia. Älyn aikakaudella tieteet ja uudet taidemuodot kukoistavat. Tämä luo ihmisille harhaluulon, että maailman ongelmat, todelliset tai kuvitellut, ovat älyn avulla ratkaistavissa. Omana aikanamme taistelu ilmastonmuutosta vastaan on ehkäpä näkyvin esimerkki älyn aikakauden ponnisteluista. Älyn aikakausi ei kuitenkaan voi pelastaa yhteiskuntaa, Sir John Glubb muistuttaa. Älyn aika yhdistettynä hyvinvointivaltioon turmelee siinä elävän sukupolven ja saa aikaan velvollisuusetiikan ja vastuuntunnon hiipumisen. Näin on siirrytty rappion aikakauteen.

Miten Glubb kuvailee hyvinvointivaltiota, sellaisessahan suomalaistenkin kerrotaan elävän? Historia näyttää osoittavan että hyvinvointivaltioon siirtyminen on yksi, mutta aina toistuva merkkipaalu taantuvien ja rappeutuvien valtioiden tai imperiumien kehityskaarissa. Glubb väittää, että hyvinvointivaltiota leimaa näennäinen ihmisrakkaus ja sympatia muita rotuja kohtaan. Kehitys- ja muuta apua annetaan avokätisesti oman moraalisen ylimielisyyden vallatessa auttajat. Rooman imperiumi ylitti tämän merkkipaalun antaessaan kaikille sen alueella asuville ennen niin tarkkaan säädellyn Rooman kansalaisuuden. Samoin menetteli USA:n Obama myöntäessään maassaan oleskeleville laittomille siirtolaisille kansalaisoikeudet. Toki USA:n ratkaisuun vaikutti osaltaan halvan työvoiman tarve. Kalifornian osavaltio päätti kesällä 2015 tarjota ilmaisen perusterveydenhoidon myös maassa laittomasti oleskeleville. Tämä ei ole historian valossa mitenkään ainutlaatuista; palaan aiheeseen esimerkissäni Arabien imperiumista 800–900 lukujen Bagdadista. Joka tapauksessa hyvinvointivaltio on osa älyn ja rappion aikakautta ja edeltää valtion romahtamista.

Rappiolla on hyvä olla, vai onko?

Entä se rappio, jonka ihanuutta aikoinaan eräs joensuulainen pop-yhtyekin ylisti? Mitä se on? Mistä se johtuu ja, ehkä kaikkien tärkeimpänä kysymyksenä, mihin se johtaa? Glubb määrittelee rappion seuraavasti:

“Decadence is both mental and moral deterioration, produced by the slow decline of the community from which its members cannot escape, as long as they remain in their old surroundings.”

Rappio on sekä henkinen että moraalinen huonontuminen aivan kuin sairaus, jonka aiheuttaa yhteiskunnan hidas alamäki. Tältä ei kukaan yhteisön jäsen voi välttyä niin kauan kun hän on yhteisönsä parissa. Mitä tämä huonontuminen voisi olla käytännössä? Ensinnäkin kansakunnan tie rappioon on hidas usean sukupolven aikana tapahtuva kumulatiivinen prosessi. Sen sisältönä Glubb näkee uskonnon aseman heikkenemisen, feminismin, hyvinvointivaltion, henkisen laman ja pessimismin, sitä seuraavan turhamaisuuden ja pinnallisuuden. Erilaiset viihteen muodot, seksuaaliset nautinnot ja kaupallinen urheilu ylikorostuneissa muodoissaan ovat keinoja lievittää näköalattomuutta ja pessimismiä. Osa väestöstä pakenee päihteisiin ja huumeisiin. Yhteiskuntaa aikoinaan rakentaneet hyveet ovat vaihtuneet ihmisten itsekkyyteen, velvollisuuden tunteen poistumiseen, rahanahneuteen ja laiskuuteen. Heidän elämäänsä leimaavat katkerat sisäiset riidat ja poliittiset vastakkainasettelut entisen hyvinvoinnin huvetessa.

Kaikkien oleellisin ja vakavin seuraus on rappeutuneen kansan itsesuojeluvaiston katoaminen! Tällainen kansa ei edes yritä pelastaa itseään joutuessaan vaaraan. Se ei koe enää itseään, elämäänsä ja kulttuuriaan säilyttämisen arvoiseksi! Vähintäänkin se epäilee omaa arvoaan. Kyyninen nihilismi ja ateismi (mihin tahansa uskontoon liittyvä) ovat tuhonneet sen tulevaisuudenuskon. Valitettavasti mm. Ruotsissa, Saksassa ja Englannissa tämä henkinen tila on erityisen selkeästi nähtävissä. Mitä itsesuojeluvaiston häviäminen sitten tarkoittaa käytännössä? Sitä, että taantuva yhteiskunta jakaa näennäisen humanismin vallassa jäljellä olevaa vaurauttaan avokätisesti ja vastikkeetta kaikille maahantulijoille. Rappeutuneiden ja korruptoituneiden poliitikkojen heikkous ja haluttomuus suojella omaa yhteisöään saavat aikaan suuren mittakaavan maahanmuuttajien vyöryn.

Aina näin ei ole ollut. Pioneerien ja valloitusten aikakaudella kansakunta oli etnisesti homogeeninen. Vallitseva tunne oli yhteinen kansallinen solidaarisuus ja toveruus. Kaupan ja vaurauden aikakaudet lisäsivät vieraista kulttuureista saapuneiden ihmisten määrää yhteiskunnassa. Tämän seurauksena yhteiskunnan perustanut ja sitä menestyksellä eteenpäin kehittänyt etninen, uskonnollinen ja kulttuurinen kokonaisuus hitaasti, mutta varmasti muuttui joksikin toiseksi. Siitä saattoi tulla uusi menestys, mutta tulijoiden määrän lisääntyessä mahdollisuudet onnistumiseen heikkenivät.

Suuren volyymin maahanmuutto alkoi pääkaupungista, mutta ennen pitkää levisi muihinkin kaupunkeihin. Maahanmuuttajat eristäytyivät omille asuinalueilleen, alkoi ghettoutuminen. Kriisiaikojen kohdatessa yhteiskuntaa sen parissa asuneet maahanmuuttajat eivät olleet yhtä halukkaita uhraamaan itseään tai omaisuuttaan yhteisen hyvän vuoksi kuin kantaväestö.

Monikulttuurisella yhteiskunnalla on monta heikkoutta. Yksi on sen keinotekoisuus. Kun poliittinen tai taloudellinen pakko yhtenäisyyteen poistuu, eri kansallisuudet pyrkivät jälleen itsenäisiksi. Näin tapahtui sekä Itävalta-Unkarissa, Jugoslaviassa että Neuvostoliitossa, unohtamatta Aleksanteri Suuren, Rooman, Ottomaanien tai Espanjan imperiumeja. Toinen heikkous on sen alhainen sisäinen koheesio. Kuten jäljempänä näemme, yhteiskunnasta tulee epävakaa, riitaisa ja epäluuloinen eri kansanryhmien ja poliittisten suuntausten taistellessa resursseista ja vaikutusvallasta. Eräs näkyvä merkkipaalu on katujen muuttuminen turvattomiksi ilman saattajaa kulkeville yksinäisille naisille. Ruotsissa on jo pitkään vallinnut katujen turvattomuus, nyt vuonna 2015 se viimeistään tulee myös osaksi Suomen arkitodellisuutta. Kolmas monikulttuurisen yhteiskunnan tuhoisa seuraus on sen taipumus rikkoa kantaväestön yksimielisyys ja kääntää heidät toisiaan vastaan. Glubb kirjoittaa esseessään:

“This problem does not consist in any inferiority of one race as compared with another, but simply in the differences between them.“

Lause osoittautuu sisällöltään hankalaksi kääntää.  Nykyisessä poliittisesti korrektissa ja hysteerisessä mediailmapiirissä lauseiden tahallinen väärinymmärtäminen on yleistä, yritän silti.  Glubb tarkoittaa suunnilleen, että epäkohdat eivät johdu eri rotujen alemmuudesta tai ylemmyydestä toisiinsa nähden, vaan niiden välisistä [kulttuurisista] eroista.

Seuraavassa tekstissäni käsittelen Glubbin esseen pohjalta kysymyksiä siitä, miten Bagdadin 900-luvun popmuusikot ja laulut rakkaudesta liittyvät 2000-luvun Suomeen ja voiko Glubbin teoriaa soveltaa myös pieniin kansoihin ja valtioihin, ja jos voi, niin kuinka?


Glubb, Sir John: The Fate of Empires and Search for Survival, Blackwood (Edinburgh), 1978.