Uusinta: Miksi annamme kaiken tämän tapahtua?

Julkaisin alla olevan kirjoituksen tasan vuosi sitten. Kulunut vuosi on osoittanut, että Sir John Glubbin teoria onnistui kuvamaan yhteiskunnallista kehitystä paremmin kuin hyvin. Eurooppa on alennustilassa. Se on kuin 950-luvun Bagdad ennen romahtamistaan. Euroopasta on tullut heikko feministinen, selkärangaton surkimus, joka ei yrityksistään huolimatta osaa tai pysty puolustautumaan. Ehkä se ei edes halua? Katujen turvallisuus on romahtanut. Eurooppalaisia murhataan ja häpäistään heidän omissa kotimaissaan rasistisin ja uskonnollisin perustein. 

Monikulttuurisen onnelan sijasta saimme yhteiskunnan, jossa käytämme taloudelliset voimavaramme ja otamme lisää velkaa elättääksemme alati kasvavaa, meitä ja meidän elintapojamme vihaavaa muukalaisten joukkoa. Tapahtumat ovat osoittaneet, että niin kuin Belgiassa, Saksassa, Ranskassa, Englannissa tai Ruotsissa, myös Suomessa maahan tunkeutunut kehitysmaiden (liika)väestö, varsinkin rauhanuskonnon harjoittajat, pilaavat meidän ja lastemme elämän pelkästään olemalla läsnä yhteiskunnissamme.

Jätän Sir John Glubbin historiantutkimuksen tulokset osoitukseksi, kuin testamentiksi siitä. 

Edellisessä bloggauksessani tarkastelin Sir John Glubbin esseen pohjalta kansakuntien elinkaaria, joista viimeinen, kuudes aikakausi on yhteiskunnan rappio ja romahtaminen. Aikakauteen johtaneita syitä ja sen seurauksia havainnollistaessaan Glubb käytti rappion aikaan siirtyvää Arabien imperiumia esimerkkinään. Hän siteerasi esseessään säilyneitä aikalaishistorioitsijoiden kuvauksia 900-luvun alusta.

Bagdad kauan sitten...

Lähtökohta oli mitä parhain: Arabien imperiumin pääkaupunki Bagdad oli 800-luvun ensimmäisellä puoliskolla maailman rikkain ja hyvinvoivin tieteiden ja taiteiden keskus. Kalifi Mutawakkilin aikana 860-luvulla käynnistyi kuitenkin kehitys, jonka seurauksena imperiumi hajosi, sen vauraus oli mennyttä ja kaduilla vallitsi anarkia ennen lopullista romahdusta. Mitä oli tapahtunut?

Aikalaishistorioitsijat valittivat teoksissaan oman aikansa yhteiskunnallista rappiota. Heidän mukaansa rappio näkyi uskonnon merkityksen hiipumisena, sitä seuranneena materialismina ja löyhtyneenä seksuaalimoraalina. Valtionhallinnon virkailijat olivat korruptoituneita ja poliitikot keskittyivät vallassa ollessaan vain kokoamaan mahdollisimman suuren omaisuuden yhteisistä varoista.

Erityisen kitkerästi historioitsijat kommentoivat suosittujen laulajien ja soittajien suosiota nuorison keskuudessa. Nämä Bagdadin "popparit" käyttivät nykyaikaista kitaraa muistuttavaa luuttua säestämään rakkauslaulujaan. Laulajien vaikutus nuorisoon oli hämmästyttävän voimakas: 950-luvulla nuorison käyttämään kieleen oli tullut rivouksia, joita ei aikaisimpina vuosikymmeninä olisi suvaittu. Itse asiassa useatkin kalifit karkottivat pop-laulajat Bagdadista samalla kieltäen heidän paluunsa. Vuosien kuluessa laulajat kuitenkin palasivat ja konsertit alkoivat uudestaan.

Niin hämmästyttävältä kun se kuulostaakin, 900-luvun Bagdadissa oli voimakas ja taisteleva feministinen liike. Tärkein feministien vaatimuksista oli avata naisille ennen vain miehille varatut ammatit. Feminismin voittaessa yhteiskunnallista vaikutusvaltaa naiset pääsivätkin mm. lakimiehiksi, veronkantajiksi, kirjanpitäjiksi, yliopistojen professoreiksi ja mikä hämmästyttävintä - myös papeiksi. Ehkä on syytä muistuttaa, että yhteiskunnan valtauskontona oli islam. Yhden taistelun feministit kuitenkin hävisivät: tuomarin virkaa ei avattu naisille.

Arabien imperiumissa elettiin 950-lukua. Tasa-arvo oli toteutunut, luuttu, rauha ja rakkaus vallitsi ja villitsi. Oltiin myös saatu rakennettua hyvinvointivaltio. Yhteiskunta tarjosi avoimen ja ilmaisen terveydenhoidon kaikille asukkailleen ja vastikkeettomat opintotuet opiskelijoille. Oppineeseen, rikkaaseen ja kauppaa käyvään Bagdadiin virtasi kauppiaita ja opiskelijoita kaikkialta tunnetusta maailmasta.

Aikalaishistorioitsijoiden mukaan pian tämän jälkeen valtionhallinto ja julkinen järjestys romahtivat maahanmuuttajien vyöryessä tulvan lailla maahan. Mitä sitten tapahtui? Glubb vastaa:

"The resulting increase in confusion and violence made it unsafe for women to move unescorted in the streets, with the result that this feminist movement collapsed." 

Lainausta lukiessa tulee väistämättä mieleen oman aikamme Ruotsi. No, ei anneta sen häiritä käännöstä. Maahanmuuttajien tuloa seurasivat sekasorto ja väkivaltaisuudet, jotka tekivät kaduista turvattomia yksinään ilman saattajaa liikkuvalle naiselle. Sen ajan feministinen liike romahti.

Imperiumin talous oli ollut vaikeuksissa jo pidemmän ajan. Olisi kuvitellut kansalaisten yhdessä ryhtyvän talkoisiin pelastamaan maata vararikolta. Vielä mitä! Keskellä kuihtuvaa ulkomaankauppaa ja rahoituskriisiä Bagdadiin saatettiin voimaan viisipäiväinen työviikko.

Entä Suomi?

Edellä on avattu Glubbin esittelemää teoriaa suurten valtioiden, aikansa imperiumien kautta. Glubb esittää kysymyksen voidaanko samaa teoriaa soveltaa pieniin valtioihin, joilla ei ole imperiumia? Hän vastaa sen olevan mahdollista. Teoria voidaan yleistää koskemaan myös pieniä valtiota, jos ne saavuttavat tarvittavan korkean vaurauden ja hyvinvoinnin tason. Sillä rappio on tulosta liian pitkästä vaurauden ajanjaksosta. Riippumatta yhteiskunnan koosta, uskonnosta, sijainnista tai muista tekijöistä.

Seuraavassa tarkastelen Suomen vaiheita ja pohdin, voisiko niistä löytää Glubbin teorian toteumia. Suomi on ollut valtiollisena, itsenäisenä toimijana olemassa vain vajaat sata vuotta.Voisiko olla, että pienen maan ja kansan historiassa kuusi askelta tuhoon voidaan kulkea hyvinkin nopeasti? Se vaikuttaisi olevan mahdollista.

Syntyvän valtion tai kansakunnan saa aikaiseksi pioneerien aikakausi. Ajatus, idea konkretisoituu teoiksi ja synnyttää uutta. Suomen pioneeriajaksi voisi laskea  vuodet 1860-1917. Huomautan, että määrittämäni aikahaarukat ovat vain likiarvoja ja ne voivat mennä osin päällekkäin ja rinnakkain. Suomi siirtyi valloitusten aikaan 1918-1920 määrittäessään rajojaan suhteessa naapureihinsa. Kehitys saavutti kulminaationsa Tarton rauhassa 1920, kun Suomi sai hyvin edullisen itärajan. Vakiinnutettuaan asemansa nuori valtio alkoi kaupankäynnin. Itse pidän 1990-luvun alun lamaa, tai viimeistään 2008 alkanutta talousromahdusta kaupankäynnin vaiheen hiipumisen merkkinä. Suomalaiset pääsivät nauttimaan vaurauden ajasta 1960-luvun lopusta alkaen. Näen 1980-luvun vaurauden ajan kulminaationa, josta lähdettiin talouskuplan puhkeamisen ja idänkaupan romahtamisen kautta hiljalleen uuden talouden aikaan. Vaurautta maassa oli, mutta se jakautui entistä epätasaisemmin, yhä useampi jäi sitä ilman. Koulutuksen ylikorostaminen 1990-luvulta lähtien johti älyn aikakauteen, mutta myös työttömiin maistereihin ja tusinatohtoreihin työvoimatoimiston kortistossa.

Glubb on useaan kertaan osoittanut rahan olevan rappion pääasiallinen käyttövoima. Niinpä haen ajankohtaa, jolloin suomalaisessa yhteiskunnassa raha vapautui ja siitä tuli itsetarkoitus. 1980-luvun lopulla alkoi Suomessa ennennäkemätön sijoitus- ja pörssibuumi Holkerin hallituksen vapauttaessa rahamarkkinat säätelystä. Raha sai perinteisen talouselämän voiteluaineen roolinsa lisäksi uuden tehtävän: sen piti tuottaa voittoa voitolle lyhyen tähtäimen sijoituskeinottelussa. Tulkitsen rahamarkkinoiden vapauttamisen olleen se pieni, omana aikaan huomaamaton valinta, joka käynnisti kehityksen kohti rappion aikakautta. Feminismi tuli yhteiskunnalliseen keskusteluun 1960-luvun lopulla, mutta se löi itsensä läpi 1990-luvun myötä. Aatteelliseen ja käytännölliseen valtiofeminismiin Suomi siirtyi viimeistään 2000-luvun ensimmäisen kymmenen vuoden aikana. Näin se oli naapuriaan Ruotsia paljon jäljessä mutta suunta oli yhteneväinen.

Huomaamme, että Glubbin esittelemät yhteiskunnan kehityksen aikakausimääritykset sopivat Suomenkin historialliseen kehitykseen. Suomi vuonna 2015 on älyn ja rappion aikakautta elävä feministinen ja taloudeltaan taantuva hyvinvointivaltio. Suomi on hylännyt uskontonsa, maallistunut ja menettänyt visionsa. Kyyninen materialismi on vallalla. Näennäisen humanismin nimessä halutaan auttaa koko maailmaa, mutta oman kansan kärsivät, pahoinpidellyt, raiskatut ja ryöstetyt halutaan unohtaa. Uusin merkkipaalu on ylitetty 2010-luvulla, kun käytännössä rajoittamaton maahanmuuttajien vyöry on alkanut.

Sir John Glubb vetosi lukijoihinsa, että he käyttäisivät historiasta saamiaan opetuksia oman aikansa ongelmien ratkaisuun. On käynyt selväksi, että Suomen päättäjillä ei ollut viisautta, rohkeutta tai malttia tähän. Tehdyt ratkaisut osoittavat, ettei Ruotsin, Ranskan, Englannin, Norjan ja Saksan epäonnistuneista monikulttuurisuuskokeilusta opittu mitään. Ehkä ei haluttukaan. Muodikas termi kotouttaminen, jonka piti onnistua meillä päinvastoin muualta saatuja kokemuksia, osoittautui tyhjäksi sanahelinäksi. SPR ja maahanmuuttobisnes tekee kotouttamisella korruptoituneiden poliitikkojen myötävaikutuksella riskitöntä voittoa. Suomi elää valheellisessa feministisessä monikulttuuriutopiassa. Kaiken huipuksi tämä kustannetaan velkarahalla.

Lopulta jää vain kaksi kysymystä:

Kuinka kauan Suomen kansantalous kestää ulkomaisella velkarahalla ylläpidettyä massamaahanmuuttoa, monikulttuurisuusutopiaa ja maailman sosiaalitoimistona toimimista? 

Mitä tapahtuu yhteiskuntamme, katujemme, puistojemme ja kotiemme  turvallisuudelle ja vakaudelle kehitysmaista tulevien maahanmuuttajien vyöryessä rajoittamattomana virtana maahamme?

Kumpaankin kysymykseen Sir John Glubbin essee The Fate of Empires and Search for Survival antaa perustellun vastauksen. Muitakin esimerkkejä on jo käytössämme.

Talous ei tule kestämään monikulttuurisuuden ja massamaahanmuuton aiheuttamia kustannuksia. Väistämätöntä talouden kantokyvyn romahdusta viivytettäessä kantaväestön sosiaalisia tulonsiirtoja ja etuja leikataan, mutta verorasitetta nostetaan. Enemmän maksamalla kantaväestö saa vähemmän.

900-luvun Bagdadissa feministit kamppailivat vallan itselleen, mutta he onnistuivat vain ajamaan maan kaaokseen ja väkivaltaan. Ruotsissa on toteutettu valtiofeminismiä ehkäpä sen äärimuodossa. Tuloksena on epävakaa, turvaton ja väkivaltainen yhteiskunta, jonka hysteerinen ja epädemokraattinen käytös muistuttaa jo Kiinan kulttuurivallankumouksen vuosia 1960-luvun lopulta. Ruotsi on vaaraksi naapureilleen: mitä tapahtuu kun se on täynnä maahanmuuttajia, mutta tulijoiden virta ei tyrehdy? Entä kun Ruotsin väistämätön yhteiskunnallinen romahdus tapahtuu?

Valitettavasti Suomi on valinnut Ruotsin tien. Yhteiskuntamme muuttuu kiihtyvällä vauhdilla yhä epämiellyttävämmäksi, vieraammaksi ja turvattomammaksi paikaksi suomalaisille - varsinkin naisille. Kantaväestöä syyllistetään olemattomasta rasismista, näin poliitikot yrittävät piilottaa monikulttuuriutopiansa ja maahanmuuttopolitiikkansa todellisuuden: kansalaisista piittaamattoman maahanmuuttobiseksen. Kantaväestön kansalaistuntoja loukataan surutta kun feministien monikulttuurisen helvetin rakentaminen Suomessa etenee.

"Jokaisen yhteiskunnan on ensisijaisesti täytettävä tietty moraalinen ominaisuus ennen kuin mikään mitä yhteiskunnassa tapahtuu koetaan legitiiminä. Juuri siitä on kyse kansalaistunnoissa. Jos ne kadotetaan, kadotetaan yhteiskunnan koko laillisuus ja oikeutus."

Seppo Oikkonen, 2015

Monikulttuurisen yhteiskuntautopian tavoittelun yksi hyvin surullinen seuraus on ollut suomalaisten kääntyminen toisiaan vastaan. Erilaiset tahallisiin väärinymmärtämisiin perustuneet poliittiset ja henkilöihin kohdistuneet ajojahdit ovat osa yhteiskunnan arkea. Itsesuojeluvaisto näyttää osalta kansaa kadonneen. Keskusteluyhteyttä ei ole. Ideologisin perustein annetaan ulkomaisille tiedotusvälineille tarkoituksellisesti harhaanjohtavia tai vääristeltyjä uutisia Suomesta. Glubbin essee osoittaa, että jos jotain kannattaa oppia historiasta, niin se on kansallisen yhtenäisyyden tärkeys.

Sir John Glubbin vetoomus on enemmän kuin ajankohtainen:

"In a wider national sphere, the survival of the nation depends basically on the loyalty and self-sacrifice of the citizens"

Kansakunnan henkiinjääminen perustuu pohjimmiltaan sen kansalaisten uskollisuuteen ja uhrivalmiuteen.



Glubb, Sir John: The Fate of Empires and Search for Survival, Blackwood (Edinburgh), 1978.

Euroopan Unionista Murhaunioniksi

Tiedotusvälineet ovat kertoneet EU:n uusista suunnitelmista. Niistä merkittävämpiä lienevät EU:n kaavailut omasta armeijasta, Turkille myönnettävä viisumivapaus, uudistukset taakanjakomekanismiin ja maksuvälineuudistus. Taustalla vaikuttaa EU:n pyrkimys vahvistaa ylivaltaansa syventämällä liittovaltiokehitystä.

Turkille myönnettävä viisumivapaus viestii EU:n päättäjien ahdingosta Turkin kiristäessä EU:ta maahantunkeutujien vyöryllä. Se kertoo myös EU:n neuvottomuudesta, säälittävästä ja halveksittavasta selkarangattomuudesta ja korruptiosta. EU johtajineen on ajanut itsensä nurkkaan ollessaan kykenemätön ja haluton torjumaan viime vuonna alkanutta laitonta maahantunkeutumista. EU-maiden sisäiseen taakanjakoon kaavaillut uudistukset vain pahentavat tilannetta: EU pakottaa Unionin jäsenvaltiot tuhoamaan itsensä. Tavallista kuluttajaakaan ei ole unohdettu. Suunnitelmat luopua käteisestä ja myöhemmin maksuvälinekorteista ovat yksilölle sitä samaa, mitä EU-maiden välinen taakanjako on jäsenvaltiolle. Siirryttäessä yksilön käteen istutettaviin älyimplantteihin ihmiset pakotetaan järjestelmän osaksi. Ilman älyimplanttia yksilö ei voi toimia kuluttujana tai kansalaisena uudessa uljaassa yhteiskunnassa. Miten mieleeni tulekaan Raamatussa mainittu "pedon merkki", joka kuten kirjoituksissa mainitaan "pakotettiin ottaman käteen" ja "ilman sitä kukaan ei voinut ostaa tai myydä".

EU-armeija on looginen tavoite liittovaltiokehityksen varmistamiseksi: ylikansalliset joukot voivat ilman tunnesiteitä palauttaa kapinoivan kansan tai valtion ruotuun. Liittovaltion rakentaminen johtaa muistelemaan toista, jo jonkin aikaa sitten omaan mahdottomuuteensa sortunutta liittovaltiota eli Neuvostoliittoa. Periaatteellinen rakenteellinen yhtäläisyys EU:n ja Neuvostoliiton kesken on ilmeinen: keskusjohtoinen liittovaltio yrittää tukahduttaa kansallisia virtauksia ja korostaa omaa valtaansa. Tätä tavoitellessaan se pyrkii häivyttämään varsinkin pienten kansojen erityispiirteitä ja tasapäistämään väestörakenteen. Neuvostoliitto karkotti ja pakkosiirrätti useita pieniä kansoja Kaukasuksella ja Baltiassa. Volgan saksalaisten, marien tai Tverin karjalaisten kohtalo kertoo sorrosta ja kansallisten piirteiden tukahduttamisyrityksistä. Neuvostoliitto alisti ukrainalaiset toteuttamalla 1930-luvun alussa kansanmurhan tahallisella nälänhädällä (Holodomor). Näin huomaamme, että suurikin kansa on vain pelinappula keskusjohtoisessa ylikansallisessa valtakoneistossa.

EU maahanmuuttopolitiikkansa ja taakanjakojensa kanssa jatkaa Neuvostoliiton linjalla kansojen hävittämispyrkimyksiä. Ensimmäisenä vaarassa ovat pienet kansat kuten baltit, suomalaiset ja ruotsalaiset, joiden väestörakenne ja yhteiskunta eivät kestä kummoistakaan etnistä muutosta. Toisaalta myös suuret kansat kuten saksalaiset ja britit ovat tuhoutumassa silmiemme edessä EU:n aiheuttaman etnisen pudistuksen seurauksena. Tiivistäen voi sanoa, että niin kuin Neuvostoliitto aikoinaan, samoin Euroopan Unioni omana aikanamme merkitsee varsinkin pienille kansoille ja kulttuureille kuolemanvaaraa ja isotkin kansat saavat siitä osansa. Liittovaltiossa kansallinen ja ylikansallinen etu ovat aina ristiriidassa.

Historia on armotonta ja kun ihmiskunta ei pysty oppimaan menneistä, se on tuomittu toistamaan samat virheet aikakaudesta toiseen. Ei tämä Euroopan ja eurooppalaisten ahdinko mitään uutta ole. Kaksisataa vuotta sitten maanosassamme oli myös meneillään ylikansallisen Euroopan rakennusprojekti. Ranskan itsevaltias Napoleon alisti ja sorti Euroopan kansoja. Ensin kaikki oli vaikuttanut lupaavalta: Napoleonin monet yhteiskunnalliset uudistukset modernisoivat Ranskan valtiota ja hyödyttivät sen kansalaisia. Lopulta Napoleonin alati lisääntyvä vallanhalu ajoi hänet alistamaan naapureitaan, painostamaan Englantia, Ruotsia ja Venäjää. Itä on näemmä aina kiehtonut ylikansallisen Euroopan rakentajia. Niin Napoleonkin yritti Venäjän nujertamista, tunnetuin seurauksin. Euroopan Unionin alkuvaiheiden onnistumiset ovat vaihtuneet hirmuhallinnon rakentamiseen ja Unionin kansojen alistamiseen. Venäjä on saanut tuntea nahoissaan EU:n mielenkiinnon alueitaan ja luonnonvarojaan kohtaan ja EU:n itälaajentumisen seuraukset naapureissaan, ehkä konkreettisimmin juuri Ukrainassa.

Napoleonin Eurooppa sai pienet kansat nousemaan sortajaansa vastaan, onnettomin seurauksin tosin. Voimakas keskusvalta kukisti kansojen kapinat, mutta samalla kylvi tulevan romahduksensa siemenet. Tarvittiin Euroopan ulkopuolinen voima vapauttamaan mantereen kansat. Venäjää johtanut valistunut tsaari Aleksanteri I lopetti Napoleonin vallan Euroopassa valloittamalla Pariisin ja ajamalla itsevaltiaan maanpakoon. Mistä nyt löydettäisiin valistunut vapauttaja, joka valloittaisi Brysselin ja ajaisi EU:n virkamiehineen ja komissioineen maanpakoon? Mikäli EU:n oma armeija toteutuu, niin kansallisten vapauspyrkimysten käy kuten Napoleonin aikana, ne murskataan. Jää nähtäväksi, onko EU:n suurissa jäsenmaissa kykyä tai tahtoa vastustaa sortovaltaa ja erota Unionista tai peräti kaataa se. Itse en siihen usko, sillä läntisen Euroopan kansat ovat henkisesti jo liian turmeltuneita edes ymmärtääkseen mitä heille parhaillaan tapahtuu. Itäisen Euroopan valtiojohtajat ovat tähän asti osoittaneet kiitettävää realismia ja pyrkineet huolehtimaan kansojensa turvallisuudesta. Osana ylikansallista Unionia niille kuitenkin käy kuten puolalaisille tai Preussille Napoleonin aikana. EU pakottaa ne alistumaan joko taloudellisilla sanktioilla tai voimakeinoilla.

Euroopan Unioni on muuttunut Murhaunioniksi, jossa ylikansallinen EU-rahaeliitti näyttää vähät välittävän Euroopan alkuperäisväestöstä. Erityisessä vaarassa ovat pienet valtiot ja kansat, jotka eivät väestörakenteensa vuoksi kestä maahanmuuton ja monikultturismin etnistä painetta kauaakaan. Kuka vapauttaa meidät näistä EU-maanpettureista ja kansanmurhaajista? Alkavat olla viimeiset hetket. Missä olet Aleksanteri I?

Muistio ja sen päivitetty sanoma

Kun perustin Sotahistoriaa-blogin kaksi vuotta sitten, ajatuksenani oli kirjoittaa lukemistani sotahistorian kirjoista ja tutkimuksista. Suunnitelmani muuttuivat kesällä 2015, kun Suomen hallitus petti kansansa ja aikaisemmin ollut vähäinenkin demokraattisen vaikuttamisen mahdollisuus käytännössä poistettiin suomalaisilta. Tilalle saatiin The Puolue, joka toimii kattojärjestönä useille näennäisesti erilaisille puolueille. Päätöksenteko on kuitenkin vaihtoehdotonta yhden näkemyksen sanelua. Suomen tilanne muistuttaa Itä-Saksan ajoista, jolloin The Puolue (SED) toimi kattojärjestönä lukuisille näennäisen itsenäisille pikkupuolueille. Järjestelmällä varmistettiin kommunistien yksinvalta. Kun Suomen yhteiskunta muuttui nopealla tahdilla totalitaristisesti hallituksi pakkovaltioksi, aloin kirjoittaa myös yhteiskunnallisesti. Tässä kirjoituksessa sotahistoria ja  yhteiskunnallinen keskustelu yhdistyvät.

Luen parhaillaan Thomas Goodrichin teosta: Hellstorm - The Death of Nazi Germany, 1944-1947. Kirjassa on mielenkiintoinen ote Englannin tiedustelupalvelun sodanaikaisesta salaisesta muistiosta, jossa ohjeistettiin maan ylimpiä hallintovirkamiehiä ja eri medioitten vaikuttajia.

Briteillä oli näet ongelma: heillä oli sodassa liittolaisena Stalinin Neuvostoliitto. Englantilaiset tiesivät Stalinin terrorista neuvostokansalaisia kohtaan, samoin uutiset Puna-armeijan hirmuteoista itärintamalla tahrasivat liittolaisen mainetta tavallisten englantilaisten silmissä. Jotta kansan tuki ja työpanos sotavarustelu- ja siviiliteollisuudessa saataisiin varmistettua, oli tarpeen aloittaa salainen mielipiteenmuokkauskampanja. Suunnitelma oli nerokas ja toimiva: jos kiusallista asiaa ei voinut kieltää, siitä oli vaiettava ja johdettava julkinen mielenkiinto muuanne!

Tiedustelupalvelun muistio totesi:

"We cannot reform the Bolsheviks but we can do our best to save them - and ourselves - from the consequences of their acts. The disclosures of the past quarter of a century will render mere denials unconvincing. The only alternative to denial is to distract public attention from the whole subject. Experience has shown that the best distraction is atrocity propaganda directed against the enemy.

Your cooperation is therefore earnestly sought to distract public attention from the doings of the Red Army by your wholehearted support of various charges against the Germans ... which has been and will be put into circulation by the Ministry."

Udo Walendy, The Methods of Reeducation (Vlotho/Weser, Germany: Verlag fur Volksturm und Zeitgeschichtsforschung, 1979), 5.


"Emme voi muuttaa bolsevikkeja, mutta voimme tehdä parhaamme pelastaaksemme heidät - ja itsemme - heidän tekojensa seurauksilta. Viimeisen neljännesvuosisadan paljastusten jälkeen pelkkä kieltäminen on epäuskottavaa. Ainoa vaihtoehto kieltämiselle on harhauttaa julkista mielenkiintoa ja johtaa se pois koko aiheesta. Kokemus on osoittanut, että parhainta harhautusta on viholliseen kohdistettu julmuuspropaganda.

Yhteistyönne tarkoitus on vakavasti pyrkiä harhauttamaan julkista mielipidettä ja johtaa se pois Puna-armeijan teoista tukemalla täysin erinäisiä Saksaa vastaan esitettyjä syytöksiä ... joita ministeriö on laittanut levitykseen ja joita tullaan laittamaan levitykseen."


Euroopan Unionissa ja Suomessa käytetään parhaillaan surutta muistion oppeja harhautukseen ja julkisen mielipiteen johtamiseen pois ilmeisen kiusallisesta aiheesta; maahanmuuton monista ongelmista, joita ei voi kieltääkään. Keinona on kantaväestön jatkuva syyllistäminen, eli julmuuspropaganda. Murtamalla väestön itsetunto ja arvokkuus varmistetaan samalla, ettei se kykene tai halua nousta vastarintaan elinolojensa tuhoamista ja omaisuutensa ryöstöä vastaan.

Eri medioissa esiintyvät termit kuten vihapuhe, rasismi, äärioikeisto, populismi, naisviha ja muukalaisvastaisuus ovat tehokkaiksi osoittautuneita välineitä julkisen mielipiteen harhautuksessa ja julmuuspropagandassa.


Entä jos tiedustelupalvelun muistion tekstiä hieman päivitetään?

"Emme voi muuttaa maahan laittomasti tunkeutuneita muslimeja, mutta voimme tehdä parhaamme pelastaaksemme heidät - ja itsemme - heidän tekojensa seurauksilta. Viimeisen kahden vuosikymmenen paljastusten jälkeen pelkkä kieltäminen on epäuskottavaa. Ainoa vaihtoehto kieltämiselle on harhauttaa julkista mielenkiintoa ja johtaa se pois koko aiheesta. Kokemus on osoittanut, että parhainta harhautusta on kantaväestöön kohdistettu julmuuspropaganda.

Yhteistyönne tarkoitus on vakavasti pyrkiä harhauttamaan julkista mielipidettä ja johtaa se pois maahan laittomasti tunkeutuneiden muslimien teoista tukemalla täysin erinäisiä kantaväestöä vastaan esitettyjä syytöksiä ... joita ministeriö on laittanut levitykseen ja joita tullaan laittamaan levitykseen."


Hetkinen, näinhän suomalaiset mediat ja ministeriöiden virkanaiset juuri toimivat...

Feminismi tuhoaa lopulta itse itsensä - ja meidät siinä samalla!

Iben Thranholm:

Euroopan tragedia: liikaa Angela Merkeliä, liian vähän maskuliinisutta

Uutena vuotena muslimimaahanmuuttajat ahdistelivat seksuaalisesti saksalaisia naisia Kölnissä, Saksassa. Tapahtumien jälkeen feministit saivat uutta puhtia puolustellessaan tapahtumia eurooppalaisessa keskustelussa. 

Asiantuntijat ja poliitikot vakuuttelivat yleisölle, että Lähi-idästä, Pohjois-Afrikasta ja Keski-Aasiasta Euroopan porteille hyökyvien, turvapaikkaa hakevien miesten on tarpeen oppia että läntiset naiset ovat itsenäisiä ja seksuaalisesti vapautettuja. Tällaiset väitteet ovat kuitenkin ilmeisen liian heikkoja vaikuttaakseen tiettyjen pakolaisryhmien mieskulttuureihin.

Näille yksilöille vahvat eurooppalaiset naiset ovat helppoja saaliita; he kunnioittavat vain vahvoja miehiä – ja vahvoja miehiä on Euroopassa vähän.

Maskuliinisuuden heikkous eurooppalaisessa kulttuurissa tekee siitä kyvyttömän kohtaamaan poliittista ja kulttuurista kaaosta, joka on noussut kasvavan maahanmuuton mukana.

Sen asemasta, että yritettäisiin yksipuolisesti istuttaa liberaalifeministien arvoja muslimimiehille, voisi olla paljon hyödyllisempää eurooppalaisille miettiä olisiko feministien sota maskuliinisuutta vastaan eurooppalaisen kulttuurin heikkouden perimmäinen syy? Eurooppahan on voimaton ja puolustuskyvytön maahanmuuttajien ja pakolaisten kulttuureja vastaan. Ironiaa on, että feministien luoma maskuliinisuuden tyhjiö on tehnyt naisista väkivaltaisen mieskulttuurin uhreja.

Hiljattainen Pew Research Centren tutkimus osoitti että USA:ssa naimisiin haluavien nuorten miesten määrä on pudonnut alemmalle tasolle koskaan mittaushistoriassa.
Amerikkalainen kirjailija Suzanne Venker väittää, että ilmiön taustalla on feminismin kokonaisvaltainen vaikutus kulttuuriin. Venker painottaa, että miehet selittävät haluttomuuttaan naimisiinmenolle huomioillaan siitä, että ”naiset eivät enää ole naisia”.

Feminismi on ohjelmoinut naiset näkemään miehet vihollisena. Tämän seurauksena miehistä on tehty turhia ja tarpeettomia post-modernissa läntisessä kulttuurissa. Naiset eivät enää tarvitse miehiä materiaalisen hyvinvointinsa tuojiksi, suojaksensa tai lastensa isiksi; anonyymi luovuttaja voi auttaa naista lapsen saannissa, jos nainen niin valitsee.

Jo 1960-luvulta lähtien nykyaikaiset äidit ovat kasvattaneet poikansa naisiksi liottaen heidät feminiinisissä arvoissa ja hyväksymään vastuunoton kotitöissä, hoivaamaan, ymmärtämään, olemaan huomaavaisia ja taipumaan naisen jokaisen toiveen edessä. Tämä on tuottanut pehmeiden, epävarmojen miesten sukupolven, joilla ei ole kosketusta heidän maskuliiniseen luonteeseensa, identiteettiinsä tai voimaansa.

Nykyisin monet pojat kasvavat ilman kotona olevaa isää, eikä heillä ole miehisiä roolimalleja. Keskiverto länsimainen mies on feminisoitu. Hänellä ei ole tietoa tai tottumusta miehisistä hyveistä kuten rohkeudesta, urhoollisuudesta, päättäväisyydestä, itsensä uhraamisesta, oikeudenmukaisuudesta, itsehillinnästä, pidättyväisyydestä, itsekurista ja kunniasta. Hänellä ei ole aavistustakaan miehisyyden todellisesta ilmauksesta. Feminismi halveksuu miehisiä hyveitä ja on hylännyt ne. Tällä on ollut vahingollinen ja rapauttava vaikutus Euroopan kulttuuriin, ”hakatun vaimon” heikkoon mantereeseen.

Massiivisella kulttuurin feminisoinnilla on ollut suuri vaikutus politiikkaan. Läntisen liberaalin demokratian hallitseva ideologia on sekulaari humanismi, joka on luonteeltaan erityisen feminististä. Politiikka, varsinkin maahanmuuttajiin sovellettuna, on äidillisen hyvyyden syleilyä ja ylitsevuotavan hemmottelevaa ja suopeata. Se voitaisiin myös tulkita naiiviudeksi, heikkoudeksi ja myöntyväisyydeksi. Kun pakolaiskriisi nousi ja yllätti Euroopan, sen johtajat – etunenässä Saksan liittokansleri Angela Merkel – käyttäytyivät kuin arat, säikyt ja pelokkaat kanaäidit, eivät kuten vahvat miehet, joiden vastuulla on suojella maataan hyökkäykseltä.

Todellakin, tanskalaiset poliisit nähtiin leikkimässä pakolaislasten kanssa moottoriteillä kun heidän olisi pitänyt hoitaa työnsä lain ja järjestyksen takaajina. Medioissa heitä ylistettiin sankareina. He käyttäytyivät pehmeäsydämisten naisten tavoin, eivät kuten miehet, joille on uskottu maansa puolustaminen ja lain ja järjestyksen ylläpito.

Feministinen toisinajattelija Camille Pagilla tarkasteli Daily Mailissa samaa ilmiötä: ”Lähes koko nykyiseltä eliittiluokalta, taloudessa ja politiikassa, puuttuu sotilastausta. Sillä se ei ole enää houkutteleva uravalinta. Tämä on onnettomuuden resepti. Nykyinen eliitti ei osaa ajatella sotilaallisesti, niinpä he elävät harhoissa, joiden mukaan kaikki ihmiset ovat perimältään mukavia ja kilttejä meille, jos me vain olemme hyvätahtoisia ja lempeitä heille. Eliittiluokalla ei ole mitään käsitystä pahuudesta tai rikollisuudesta.”

Täsmällinen ongelma on, että Euroopan poliittisilla johtajilla ei ole sotilastaustaa, toisin kuin menneisyydessä esimerkiksi Rooseveltillä, de Gaullella ja Churchillilla. Tästä syystä heillä ei ole perusymmärrystä kulttuurinsa, maansa ja sen perinnäisarvojen puolustamisesta. He väheksyvät itse omia arvojaan, pyytelevät niitä anteeksi, ovat herkkäuskoisia ja hoivaavia siinä määrin, että heidän politiikastaan on tullut vakavasti vaarallista väestölle, jota heidän oli määrä suojella.

Feminiininen lähestymistapa uhkaa syöstä yhteiskunnan kaaokseen ja selvään romahdukseen, koska laillisuus ja sen valvonta on alisteista hoivan, ymmärtämisen ja kotouttamisen prioriteeteille. Miehisten hyveiden puute vaikuttaa yhteiskuntaan ja poliittiseen järjestelmään. Maahanmuuton ongelmien perustavana syynä on miehisten hyveiden puute eurooppalaisissa yhteiskunnissa.

Tämänhetkinen yhteenotto Islamin kanssa, joka on hallitsevasti mieskulttuuri, paljastaa valitettavia puutteita post-modernissa feministisessä kulttuurissa, jolla ei ole voimaa puolustaa itseään miesvaltaista kulttuuria vastaan. Massarikokset naisia vastaan uuden vuoden yönä antoivat pelottavan muistutuksen vastakohdista; miehinen väkivalta on saanut jalansijaa ja feminiiniset arvot ovat avuttomia ja kyvyttömiä torjumaan tai vastustamaan sitä.

Parhaillaan Eurooppa muistuttaa naista, joka sallii aviomiehensä hakata ja hyväksikäyttää häntä. Kuten monet hakatut naiset, hän yrittää peitellä miehensä rikoksia, selittää miehen tekoja parhain päin ja kerta toisensa jälkeen palaa hänen luoksensa.

Samaan aikaan maahanmuutto on globalisoituneessa maailmassa väistämätöntä. Jos Eurooppa aikoo jäädä henkiin massamaahanmuuton ajassa, tarvitaan miesvallankumous. Läntisten miesten on tärkeätä tunnistaa tämä tarve ja ryhtyä rakentamaan miehisiin hyveisiin perustuvaa sosiaalista, kulttuurista ja poliittista pääomaa, pystyäkseen puolustamaan arvoja, joiden päälle Eurooppa on rakennettu.

https://www.rt.com/op-edge/329241-europes-tragedy-merkel-immigration/