Menetetty lenkkipolku

Miltä tuntuisi asua maassa, jossa olisit toisen luokan kansalainen ihonvärisi perusteella? Syntyperäsi määrittämänä olisit menettänyt osan ihmisoikeuksistasi, eivätkä viranomaiset tai laki enää suojelisi sinua tai läheisiäsi. Joutuisit kulkemaan julkisilla paikoilla turvattomana ja kohtaamaan väkivallan uhkan myös kotipihallasi. Kaiken tämän lisäksi yhteiskunta ottaisi varallisuuttasi yhä kiihtyvällä tahdilla ja omaisuuden suojaasi murrettaisiin uusilla pakkomääräyksillä.

Kuulostaako jotenkin tutulta? Muistuvatko mieleesi niiden lukuisten Ylen esittämien natsidokumenttien yhteiskunta, jossa "rasistit" saivat terrorisoida vähemmistöjä? Vai ollaanko tässä apartheidia harjoittavassa Etelä-Afrikassa? Onko sittenkin kyseessä tulevaisuuden dystopia, kauhukuva siitä, mitä tapahtuu, jos vaikka Suomen Sisu saa vallan?

Mietipä vielä uudestaan. Sinä nimittäin elät jo tuossa yhteiskunnassa, nyt, Suomessa ja parhaillaan.

Olet luultavasti vieraillut jossakin virastossa, yrityksessä tai työpaikalla. Samalla olet ehkä huomannut, että päivän muotivillitys on pitää niin ulko- kuin sisäovetkin kiinni sähkölukoilla. Panitko myös merkille ulko-ovien, asiakaspalvelutilojen ja porraskäytävien valvontakamerat? Niitä on sielläkin, missä vain työntekijät liikkuvat. Oletko suunnitellut matkaa Viroon, kenties Tallinnaan shoppailemaan? Eteläiseen EU-maahan sinulla ei kuitenkaan ole asiaa ilman passia, itäiseen naapuriin tarvitset myös viisumin. En ole aivan varma haluatko enää mennä läntiseen, tiedät kyllä miksi. Voit virkistää muistiasi tästä ja tästä.

Samaan aikaan Suomen valtakunnan rajat ovat sepposen selällään: jokainen oikeavärinen ja oikeauskoinen tulija pääsee kuin kutsuvieras rajan yli maahan. Lännestä Ruotsista, idästä Venäjältä ja uusin reitti on auki etelästä suoraan Saksasta tulevilla laivoilla. Niinpä niin, ei toteudu yhdenvertaisuus maailmassa ja varsinkaan Suomessa!

Toisin kuin suomalaisten, vastaanottokeskusten  asukkaiden liikkumista ei ole rajoitettu millään tavoin ja sitä et ole voinut olla huomaamatta. Lehdet ja poliisitiedotteet ovat täyttyneet väkivalta-, ryöstö-, murha- ja raiskausuutisista. Olet kuitenkin saanut lukea tulijoiden tekemisestä ensin pelkästään vaihtoehtomedioista, sillä valtamedian tehtävänä on yrittää pitää sinut rauhallisena - ja valehdellen pettää sinua.

Olet saanut seurata itsenäisen Suomen historian ala-arvoisinta ajanjaksoa: näennäisdemokratian vaihtumista totalitarismiin ja alkuperäisväestön kansanmurhan käynnistymistä. Kaikki tämä vain siksi, että julkista rahaa saadaan riskittömästi siirrettyä yksityisille voitontavoittelijoille. Riskit, ne kannamme arjessamme sinä, minä ja läheisemme.

Entä jos jotain ikävää tapahtuu? Vaaransa kaikilla nimittäin. Oma lenkkipolkuni kulkee lapsuuden maisemissa, juurimaassani. Nyt lenkkipolun viereen on ilmestynyt vastaanottokeskus. Entä jos kuljen liian läheltä sitä ja saan yllättäen perääni neljä poliisipartiota, kuten eräs Jesse tyttöystävineen? Entä jos kesken lenkin kimppuuni hyökätään, eikä poliiseja hätäpuhelustani huolimatta tule?

Sanoinko edellä vaaransa kaikilla? Ei nyt sentään liioitella! Suomesta on tehty maa, jossa tietyt suojatut ryhmät voivat tehdä mitä raskaampia rikoksia ja saada sitä varmemmin jäädä maahan. Katsos kun ne kansainväliset sopimukset, joihin Suomikin on sitoutunut, eivät ole sinusta ja ihmisarvostasi kiinnostuneita. Ne suojelevat rikollisia ja heistä hyötyviä. Nokkimisjärjestys on maassamme perin muuttunut. Viranomaisten mukaan meidän, sinun ja minun on vain sopeuduttava "uuteen tilanteesen" tai muuten me itkemme ja sopeudumme.

Sinun on syytä ymmärtää, että kolmannen maailman kehitysmaista tulevat miljoonat maahantunkeutujat  tuhoavat vastaanottavat yhteiskunnat pelkästään lukumäärällään. Saksassa 3000 asukkaan yhteisöön tuotiin yhdessä hetkessä yli 6000 "turvapaikanhakijaa". Sen yhteisön rauhallinen, arvokas ja turvallinen elämä loppui siihen päivään. Niin käy myös Suomelle ja meille, jos nykyisen kaltainen maahantulijoiden virta jatkuu. Toistaiseksi se jatkuu päivästä toiseen ja tulevaisuutesi, kaikkien suomalaisten, muuttuu yhä mustemmaksi.

Sinua pidetään silmällä, matkustamistasi rajoitetaan, olet mahdollisesti töissä lukkojen takana, silti et ole arvokas - olet pelkkä objekti jota hyödynnetään. Ihmisarvosi on annettu muille. Sinulla ei ole niin väliä. Kadulla et ole turvassa, etkä edes kotonasi. Sinä olet suomalainen. Sinun ja läheistesi tulevaisuuden tuhoaminen on parhaillaan käynnissä. Katsottuasi Ylen uutiset voit kuitenkin rauhoittua: ei ole syytä huoleen, hallitus tietää mitä se tekee. Sehän tässä niin karmeata onkin, kun se tietää - ja tarkkaan. Sinulle ja minulle, tavallisille suomalaisille se tarkoittaa elinpiirin jatkuvaa kapenemista, syyllistämistä, tulevaisuuden ja toivon hiipumista ja menetystä.

Kansallinen henkiinjäämisemme on vaarassa. Sitä uhkaavat EU:n liittovaltiokehitys ja kansallisten viranomaistemme rajat auki -politiikka, joka sallii maahantunkeutujien vyöryn kaikkine nyt jo hyvin tunnettuine haittavaikutuksineen. Muutosta tilanteeseen voi olla turha odottaa, sillä valitettavan moni suomalainen elää yhä unelmissa, vailla itsesuojeluvaistoa tai kaukana todellisuudesta.

Eipä silti, on minullakin unelma: haluan lenkkipolkuni takaisin!

Oletko ylpeä maastasi?

Viikon päästä on taas aika esittää tympeätä ja vastenmielistä teatteria: itsenäisyyspäivän juhlaa presidentin linnassa, jossa maamme kellokkaat kilvan kehuvat itseään ja toisiaan. Syksyn 2015 aikana Suomen yhteiskunta on muuttunut ennennäkemättömällä tavalla. Demokratiasta on tullut ontto klisee. Suomalaisilla ei ole enää todellista sananvapautta, tai se on samanlainen kuollut kirjain kuin entisen Neuvostoliiton perustuslain takaama sananvapaus oli aikoinaan. Kansalaisten peruspalveluja karsitaan, silti verot ja maksut vain kasvavat. Yhteiskuntaamme huononnetaan. Kotien, katujen ja julkisen tilan turvallisuus vain heikkenee. Luottamus poliisiin on mennyt. Kansa jakautuu, sille valehdellaan ja sitä petetään. Arki on vaihtunut pakolaisteeman päivittäiseksi pakkosyötöksi ja suomalaisten syyllistämiseksi - meiltä on kadonnut normaali elämä. On syytä kysyä, miksi ja mitä ensi sunnuntaina juhlitaan?

Suuri osa juhlijoista on itsekin vaikuttanut tähän yhteiskunnan muutokseen. Jos pitää yhdellä sanalla kuvata nykyistä alennustilaamme, niin se sana on haittamaahanmuutto. Niin paljon negatiivista kiteytyy tähän yhteen sanaan. Presidentinlinnan juhlijat ovat avanneet tietoisella päätöksellä maamme rajat maahantunkeutumiselle. Käki päästettiin munimaan suomalaisten pesään. Vahinko on jo tapahtunut - eurooppalaisittain ajatellen vieläpä hämmästyttävän lyhyessä ajassa - ja nyt joudumme elämään alati huononevan yhteiskuntamme alasajon aikaa. Muslimit marssivat Helsingissä uskonnollisessa juhlassaan. He vaativat viittä moskeijaa maamme pääkaupunkiin. S-ryhmä on alkanut myydä hahal-lihaa. Suomalaisille annetaan pukeutumis- ja käyttäytymissuosituksia, ettemme vain loukkaisi muslimien tunteita tai provosoisi heitä raiskaamaan suomalaisia naisia. Kaikki tämä kertoo vauhtiin päässeestä islamisaatiosta. Media on pullollaan maahanmuuttoa ja islamia ylistäviä uutisia. Joka niemen notkoon ja saarelmaan on saatava perustaa vastaanottokeskus. Meille suomalaisille ei ole enää omassa maassamme paikkaa, jossa saisimme olla rauhassa. Jopa kotiemme pihoille ja autoihimme nämä sotaa pakenevat pakoloiset tunkeutuvat. Yhtäkkiä huomaamme, että meistä on tullut toisen luokan kansalaisia. Raiskaukset, murhat, ryöstöt ja pahoinpitelyt ovat lisääntyneet merkittävästi yhdessä vastaanottokeskusten kanssa. Enää ei auta edes poliisin ja median valehtelu ja asioiden salailu: ilmiöillä on selvä yhteys toisiinsa.

Mitä tapahtui meidän kotimaallemme? 

Miksi Suomesta on tehty nykyisen kaltainen ala-arvoinen ja halveksuttava, feminiininen ja alati paheneva monikulttuurihelvetti? Suomi on nykyisin maa, jossa poliisiin ei enää voi luottaa, jossa mediat ja poliitikot valehtelevat ja kansa on hylätty.  Kaiken takana on tietenkin raha. Maahanmuuttoa ja vastaanottokeskuksia tarvitaan voimaksi, jolla suomalainen hyvinvointivaltio ajetaan alas, synnytetään halpatyömarkkinat ja siirretään julkista rahaa yksityiselle puolelle vastaanottokeskusten avulla. Maahanmuuttobisnes on eliitille riskitön tulonlähde. Meille kansalaisille se tarjoaa vain riskejä väkivallasta, raiskauksista, murhista, taudeista ja omaisuusrikoksista. Mitä pitäisi ajatella esim. Hennalan tilanteesta: noin 600 nuorta miestä sullottuna yhteen majoituspaikkaan? Paljonko Lahdesta löytyy poliiseja, entä Puolustusvoimien virka-apua? No, Puolustusvoimat on lähtenyt Lahden Hennalasta ja heidät on korvannut juuri nämä maahantunkeutujat. Sillä hetkellä kun nuo 600 saavat päähänsä lähteä liikkeelle, kuka heidät pysäyttää? Sääliksi käy lähialueen asukkaita.

Mikä on aiheuttanut yhteiskuntamme muutokset? 

Syitä on monia, mutta yksi suurimmista oli Suomen liittyminen Euroopan Unioniin. Maassamme elää jo nuorten aikuisten sukupolvi, joka ei ole nähnyt itsenäistä Suomea. EU on tuhonnut kansallisen koheesiomme. Näin se on täydentänyt vasemmiston pitkään jatkunutta kansallistunteen, yhteisön arvojen ja moraalin mädättämistä. Tehokasta tukea hajottamistyölle on tullut myös ateisteilta, jotka historiaa tuntemattomina tai sitä vähättelevinä kuvittelevat ihmisten yhteisöjen rakentuvan ja pysyvän pystyssä ilman uskontojärjestelmiä. Feminismin osuutta Suomen ja suomalaisten nykyisessä alennustilassa ei pidä unohtaa. Feminismin, eli naisten ahneen itsekkyyden, syy-seuraussuhteiden ymmärtämättömyyden ja todellisuuspakoisten unelmien on Suomessa annettu jo yli 30 vuoden ajan johtaa yhteiskunnallista kehitystä. Jälki on karmeata ja halveksuttavaa, sen ohittaa vain  yhteiskunnallinen kaaos, jonka Ruotsin ja USA:n feministit ja muut nutturapääpoikaämmät ovat saaneet aikaiseksi. Onhan näitä toki meilläkin: olemme saaneet ihmetellä halosten, lipposten, biaudettien, askoloiden, viljasten, anderssonien ja nergien toilailuja. Joskus kuulee naisten valittavan, ettei heitä arvosteta. Ihan tiedoksi: arvostus täytyy reaalimaailmassa ansaita, myös nukkekotimaistereiden ja muiden sukupuolentutkijoiden. Valitettavan suuri osa naisista suhtautuu maahantunkeutumiseen ymmärtävästi, myönteisesti ja jopa osallistumalla SPR:n tuhotyöhön. Vallalla on merkillinen feminiininen auttamismania - "autamme" toisia niin että itse tuhoudumme!

Migrin, eli Maahanmuuttoviraston johtohenkilöt ovat naisia. Migri on kuin Natsi-Saksan SS-järjestö, valtio valtiossa, jonka SS-Totenkopfverbänd tekee mitä tahtoo, kenelle tahtoo ja missä tahtoo. Naiset ajatuskyvyttömyyttään heikentävät omia ja tyttäriensä vapauksia, elintilaa ja turvallisuutta. En ole koskaan ymmärtänyt miksi niin suuri osa naisista käyttäytyy perin itsetuhoisesti. Asia saa inhottavamman piirteen, kun feministit syyllistävät kantasuomalaiset miehet maahantunkeutujan raiskatessa suomalaisen naisen tai tyttölapsen. Jos ei ole ajattelukykyä ja ymmärrystä syy-seuraussuhteista, niin eihän sille mitään voi. Silloin  ehkä kannattaisi pitää pienempää ääntä, lopettaa valkoihoisten miesten rasistinen demonisointi ja jättää yhteiskunnalliset asiat niistä enemmän ymmärtäville. Tämä tiedoksi "kukkahattutädeille" ja muille "tiedostaville" naisille, nutturapoikaämmille ja tyttösille.

Maamme kerma juhlii ensi sunnuntaina. Juhlahumun lähestyessä muistutan, että poliittinen ja taloudellinen eliitti, virkamiehistö ja "älymystö" ovat julistaneet sodan omaa kansaansa vastaan. Meille valehdellaan, todellisuutta yritetään pimittää ja meitä ryöstetään parhaillaan. Meille väitetään, että muutos on väistämätön ja että meidän on vain hyväksyttävä asiantila. Väärin! Muutos ei ole väistämätön, mutta sitä halutaan ja siksi myös ajetaan eteenpäin mm. avaamalla rajat.

Hei juhlijat, olette menettäneet luottamukseni! 

Vähät välitätte minun ja läheisteni terveydestä, turvallisuudesta tai tulevaisuudesta. Olette vihollisiani. Asuinalueemme olette jo turmelleet niillä uusilla mallikansalaisillanne. Poliitikot ovat purkaneet yksipuolisesti yhteiskuntasopimuksemme, tilalle on tullut koko joukko erilaisia pakkoja, joilla meitä alistetaan. Siksi katson, että sotilasvala ei enää sido minua. Annoin sen aikoinani itsenäiselle Suomelle, maalleni, josta olin ylpeä.

Valtio ja isänmaa eivät välttämättä ole yksi ja sama asia!

Venäjän kansallislaulun kertosäkeessä on osuva kohta, joka saa mietteliääksi.

Славься, Отечество наше свободное,

Брацких народов союз вековой,

Предками данная мудрость народная!

Славься, страна! Мы гордимся тобой!

Viimeinen rivi kertoo: 

Slavsja strana! Myi gardimsja taboi! = Kunnia maalle! Olemme ylpeitä sinusta!

Voitko sinä olla ylpeä Suomesta 6.12.2015?

Vai yhdytkö lauluun: 

Ei laaksoa ei kukkulaa, ei vettä rantaa - ilman vastaanottokeskusta...

В Финляндий криминальное правидельство делают с иммигрантом геноцит для все простой финны.

Господи, помилуй нас!

Juhlat loppuvat aikanaan

Lähi-idän tarinaperinne on, kuten tunnettua, hyvin rikas. Ennen kirjoitustaitoa ja kirjallisia lähteitä tarinat säilyivät sukupolvelta toiselle hyvämuististen, ammattimaisten muistajien ja kertojien välityksellä. Eräs tällainen tarina on kertomus Babylonian kuninkaan Nabû-kudurri-uṣurin (Nebukadressar II) rakentaman suurvallan äkillisestä kukistumisesta.

Katsotaan kuitenkin ensin mitä länsimainen historiankirjoitus tietää kertoa tarinan tapahtumista. Nebukadressar II eli 600-500-lukujen taitteessa eKr. Hänen aikanaan Babyloniasta tuli kukoistava ja rikas maailmanvalta.  Nebukadressaria muutama sukupolvi myöhemmin seurasi valtakunnan viimeisenä kuninkaana Nabu-na'id. Hänen aikanaan (540-luvulla eKr.) hallinto ja valtauskonto oli korruptoitunutta, yhteiskunta eli heikkouden, taantuman ja entisen loiston rappeutumisen kautta. Yhteiskunnan heikkous houkutteli uutta valtaa täyttämään syntyvää tyhjiötä.

Voimistuva Suur-Persia hyökkäsi Kyyros II Suuren johdolla Babyloniin lokakuun 12. päivänä 539 eKr. Kaupungin puolustuslaitteet olivat oman aikansa vaikuttavimmat: Nabû-kudurri-uṣur kuvaili niitä kirjoituksissaan seuraavasti "Linnoitusten  (kolminkertaiset) muurit ja vallit olivat korkeita kuin vuoret" ja vallihaudat leveydessään "muistuttivat merta". Silti Kyyros kukisti Nabu-na'idin valtakunnan ilman taistelua ja liitti sen osaksi Suur-Persiaa. Kyyroksen apuna olivat Babylonin valtauskonnon Marduk-jumalan papisto, jonka hän oli saanut puolelleen jo ennen hyökkäystä Nabu-na'idia vastaan. Myös kansa oli kyllästynyt Babylonian heikkoon hallintoon ja otti valloittajan riemuiten vastaan. Nykyaikaisesti voisi todeta, että hallinnon ja hallittavien yhteiskuntasopimus purkaantui, eikä mittavista puolustusrakennelmista ollut hyötyä.

Kuningas Nabu-na'id oli hallinnut valtakuntaa yhdessä poikansa Belsarussurin (Belsassarin) kanssa. Ikivanha tarina, jonka historiallisuutta ja  kronologiaa on vaikea todentaa, liittää kanssahallisija Belsassarin eeppisellä tavalla valtakunnan viimeiseen päivään. Tarinan mukaan Belsassar oli järjestänyt suuret pidot tuhannelle ylimykselleen, juomingit suoraan sanoen.  Hän haetutti juhlaväen ihailtavaksi kuningas Nebukadressarin aikoinaan Jerusalemin temppelistä ryöstämiä sakraaliesineitä. Belsassar rohkaisi vieraitaan juomaan viiniä juutalaisten pyhistä astioista ja rukoilemaan babylonialaisia jumalia. Kun juhlat olivat ylimmillään, ilmestyi hallitsijan palatsin kalkitulle seinälle käsi kirjoittaen sinne jotain. Kuningas pelästyi ja määräsi valtakuntansa viisaat tulkitsemaan seinälle ilmestynyttä tekstiä. He eivät kuitenkaan kyenneet siihen. Silloin leskikuningatar ehdotti erään Juudan pakkosiirtolaisen, viisaan vanhuksen hakemista avaamaan tekstin merkitys.

Viisas vanhus, nimeltään Daniel, luki kuninkaalle seinällä olevan kirjoituksen ja selitti sen sanoman. Seinälle kirjoitettu lause "Mene, mene, tekel u-farsin" kertoi kuninkaalle, että hänen kuninkuutensa aika oli päättyvä, kuningas tekoineen oli punnittu ja kevyeksi havaittu, siksi hänen valtakuntansa annettaisiin persialaisille. Samana yönä Kyyroksen joukot marssivat Babyloniin ja surmasivat kanssahallitsijan. Belsassarin virheiksi vanha tarina mainitsee ylpeyden, pilkallisuuden ja jumalattomuuden. Tarinan rivien välistä voi nähdä kuninkaan kelvottomuuden johtamaan valtakuntaa ja kansaansa. Samanlaista tematiikkaa pohdin Sir John Glubbin esseetä käsitelleessä kaksiosaisessa blogikirjoituksessani. Kansakunnan kehityskaareen mahtuu nousu, kasvu, uho, viimeiset juhlat eli rappio ja tuho.

Euroopassa on parhaillaan menossa viimeiset juhlat ennen tuhoa, aivan Babylonian malliin. Eurooppalaisten kansojen ja EU:n johtajat ovat juopuneet oman valtansa viinistä ja papisto vehkeilee kansaa vastaan. Samalla vieraat valloittajat uusine uskontoineen ovat jo marssineet sisään. Jokunen vuosi sitten pohdin kysymystä,  mistä eurooppalaisesta maasta valtiorakenteen luhistuminen alkaa. Laitoin silloin kolmeksi todennäköisemmäksi Ruotsin, Englannin tai Hollannin. Vuoden 2015 tapahtumien valossa Ruotsin asettaminen listalle oli hyvin perusteltua, mutta uutena maana siihen voidaan lisätä Saksa.

Suomen tiedotusvälineet ovat tarjoilleet kovin kitsaasti uutisia maahantunkeutumisen vaikutuksista naapurimaidemme yhteiskuntiin. Onneksi on ulkomaiset nettilehdet ja Twitter niiden linkkien jakajana. Saksasta kuuluu perin huolestuttavia uutisia: Merkelin mieletön politiikka on repinyt saksalaisen yhteiskunnan rikki. Merkel on menettänyt laajalti kannatustaan, jopa oman puolueensa sisällä. Hänestä on tehty nelisensataa rikosilmoitusta maanpetoksellisesta toiminnasta Saksaa vastaan. Paikalliset mediat väittävät niiden tekijöiksi mystistä "äärioikeistoa". Saksan ja Itävallan suhteet ovat koetuksella maahantunkeutujien vyöryn jatkuessa. Itävalta onkin ilmoittanut rakentavansa rajoilleen aitoja. Itävallassa muuten aseliikkeet ja ampumakoulut tekevät parhaillaan huipputulosta: varsinkin naiset ostavat nyt aseita ja opettelevat ampumaan. Miksiköhän he tekevät niin?

Berliinin Kreuzbergin kaupunginosahallinto on romuttanut länsimaiseen oikeusjärjestykseen iäti kuuluneen yksityisen omaisuuden suojan. Viranomaiset ovat alkaneet pakkolunastaa tyhjiä asuntoja maahantunkeutujien käyttöön. Freiburgin kylässä poliisit varmistivat väkivalloin maahantunkeutujien bussien saapumisen kyläläisten huutaessa vastalauseitaan. Kyläläiset huusivat poliiseille:


     Te taistelette omaa kansaanne vastaan!

     Emme halua matuja tänne, he tuhoavat maamme! 

    Me maksamme poliisien palkat! 

    Te tuhoatte tulevaisuutemme! 

    Te tuhoatte lastemme tulevaisuuden! 

   Jos teillä on yhtään kunniantuntoa jäljellä, ampukaa meidät!


Poliisien ottaessa pamput esille ihmiset huusivat heille: Petturit! 

Saksalainen yhteiskunta on vaarassa hajota, se on sairas ja ei voi selviytyä mikäli suunta ei muutu. Eipä sitten ihme, että Pegidan suosio vain kasvaa. Vaikka viranomaiset yrittävät leimata Pegidan "äärioikeistoksi", niin katujen realismin ja virallisen propagandan välinen ero alkaa olla jo liian vaikeata peittää.

Ruotsin tilanne ei ole yhtään sen lohdullisempi; päinvastoin, maan romahtaminen on entistä lähempänä. Poliisi tiedotti aikaisemmin, ettei se pysty valvomaan 55 maahanmuuttajajengien aluetta, No-Go Zonea. Syksyllä 2015 Ruotsin poliisi tunnusti, ettei sillä ole enää maan mikään alue hallinnassa. Poliisin voimavarat ovat sidotut maahantunkeutujiin. Tavallisilla rikollisilla on nyt paras sesonki, kun poliisi ei pysty enää kohdistamaan resursseja normaaliin rikostutkintaan. Tämä näkyy katujen, naisten ja vanhusten turvattomuutena. Sosiaali- ja terveydenhoito on kriisissä alati pahenevan maahantunkeutumisen jatkuessa. Asuntopula on valtaisa. Ruotsi velkaantuu ennätystahtia. Yhteiskunta näyttää halvaantuneen ja lopettavan vähän kerrassaan tavallisen veroja maksavan kansalaisen palvelemisen.  Ruotsissa onkin käynnistynyt keskustelu yhteiskuntasopimuksesta ja siitä, ovatko viranomaiset sanoneet sen yksipuolisesti irti. Merit Wagner kirjoittaa:

 "Svenskarna ska alltså ordna och bekosta sin egen och sina familjers säkerhet och sina gårdar från    att drabbas av stölder, trots att det hittills ingått i samhällskontraktet – för vilket vi betalar hög        skatt – att vi ska ha en fungerande polis som vi kan räkna med att skyddar oss och gripa    brottslingar!!?!

 När upphörde samhällskontraktet att gälla? Från oktober 2015? Utan uppsägningstid eftersom den  skatteinkasserande parten inte uppfyller sin del av avtalet? Då har väl också vår del av avtalet – att  betala skatt till det allmänna/gemensamma – upphört att gälla?

 Om samhällskontraktet är brutet så är det. Då gäller hela havet stormar (laglöshet, rättslöshet, inget  skydd) och då ska vi också, varenda en av oss, betala mindre i skatt!"

"Ruotsalaiset tulevat siis järjestämään ja maksamaan itse oman ja perheidensä turvallisuuden ja pitämään varkaat poissa pihoistaan, siitä huolimatta, että tähän asti se on kuulunut yhteiskuntasopimukseen - jonka vuoksi maksamme korkeita veroja - jolla saamme toimivan poliisin johon luottaa että se suojaa meitä ja ottaa kiinni rikolliset.

Milloin yhteiskuntasopimus lakkasi olemasta voimassa? Elokuusta 2015 lähtien? Ilman irtisanomisaikaa, koska veroja maksava osapuoli ei täytä osaansa sopimuksesta? Sittenhän on myös oma osuutemme sopimuksesta maksaa veroja lakannut olemasta voimassa?

Jos yhteiskuntasopimus on rikottu niin se on. Silloin tulee koko joukko ongelmia (laittomuus, oikeudettomuus, suojattomuus) ja silloin tulemme me, jokainen meistä, maksamaan vähemmän veroja!"

Ruotsin yhteiskunta on sairas, rikki kuten Saksankin. Poliittinen elämä on taantunut vaihtoehdottomaksi feministiseksi liberaaliksi fasismiksi, jossa poliittisesti korrekti sensuuri haluaa vaientaa kaiken kritiikin. Ruotsissa sensuuri on onnistunut varsin hyvin ja kansan suuren enemmistön on koettava väärän politiikan negaatiot suoraan arjessaan, ennen kuin ymmärrys vallitsevista realiteeteista syntyy. Yksi tapa, jolla Ruotsin yhteiskunta voi lähteä hajoamaan on tavallisten ruotsalaisten kyllästyminen yhteiskuntaan, joka ei arvosta heitä ja osoittaa sen itse asiassa jo nyt sangen selvästi.

Kun tavallinen ruotsalainen ymmärtää, ettei yhteiskuntasopimuksesta ole hänelle enää hyötyä, myös hän viranomaisten tavoin voi lopettaa yhteiskuntasopimuksen noudattamisen. Silloin Ruotsi hajoaa. Skenaario voi kuulostaa uskomattomalta, mutta 530-luvun eKr. Babyloniassa ja 400-luvun Roomassa kävi juuri näin. Kansalaiset hylkäsivät rasitteeksi muodostuneen hallinnon ja entisen identiteettinsä. Ruotsin valtaapitävät feministit ovat viettäneet omia Belsassarin pitojaan jo useamman vuosikymmenen ajan. Tämä mieletön politiikka on nyt tulossa tiensä päähän, feministit on punnittu ja kevyiksi havaittu. Ruotsin voi olla vaikeaa enää pelastaa itseään, niin perusteellisesti se on itsensä turmellut.

Suomi näyttää valitettavasti seuraavan Ruotsin tietä. Tätä kirjoittaessa omat poliitikkomme yhä kiihtyvällä vauhdilla pettävät ja ryöstävät kansansa moraalittomalla ja turmeltuneella maahanmuuttobisneksellä. Poliisi ja muu virkakoneisto on valjastettu huolehtimaan, vaikka väkivalloin, että toiminta saa jatkua häiriöttömästi, aivan Saksan malliin. Valtamedioissa kuluneet valheet ja latteudet jatkavat elämäänsä propagandan kiihtyessä: työvoimapula, kestävyysvaje, Syyrian sotaa pakenevat (irakilaiset, somalialaiset, afganistanilaiset parta)lapset, Fazer, Sinebrychoff ja ne muut.

Entä missä ovat raiskaavat, väkivaltaiset, ylimielisesti käyttäytyvät, ruokiamme halveksuvat, ihmisten pihoille tunkeutuvat ja ryöstelevät maahantunkeutujat? Heidät eliittimme haluaa vaikenemalla häivyttää pois keskustelusta. Kiitos siitä ns.vanhoille puolueille ja varsinkin Timo Soinille!

Suomen viranomaisten ja poliitikkojen toimet eivät ole olleet omiaan herättämään luottamusta hallinnon kykyihin ja varsinkin haluun toteuttaa osuuttaan suomalaisesta yhteiskuntasopimuksesta. Vallankäyttö Suomessa syksyllä 2015 muistuttaa yhä enemmän järjestäytyneen rikollisjärjestön toimintaa. Myös meillä olisi aihetta keskustelulle hallinnon ja hallittavien sopimuksen toteutumisesta. Timo Vihavaisen mainio aihetta käsittelevä blogi kannattaa lukea.

Maantieteelle emme voi mitään, siinä on yksi suomalainen ulkopoliittinen viisaus. Suomen, kulttuurimme ja suomalaisten, meidän tavallisten valkoihoisten "pottunokkien", kohtaloa ja eloonjäämistä määräävät paljolti EU ja Saksa. Kuinka epäsuosituksi EU muodostuu, varsinkin itäisen Euroopan jäsenmailleen, kun se nykyisin kehittyy yhä synkemmäksi alkuperäiskansojen murhaajaksi?

Saako eurooppalaisia maita koetteleva "pakolaiskriisi" aikaan sen lopullisen särön, joka hajottaa edelleen ratkaisemattoman talous- ja moraalikriisin kanssa painivan Eurostoliiton? Kuinka Saksan käy: onko heillä edessä täydellinen antautuminen ja saksalaisten tuho vai kansannousu Merkelin kansanmurhahallintoa vastaan? Joka tapauksessa aika eurooppalaisen eliitin Belsassarin pidoille alkaa käydä vähiin. Joko valtiorakenteet hajoavat maahantunkeutujien massojen murskatessa eurooppalaiset yhteiskunnat tai kansat heräävät vapauttamaan itsensä EU:sta ja muista sortajistaan.

Hei suomen vallasväki: Mene, mene, tekel u-farsin!

Juhlat alkavat olla ohi!

Rajat kiinni - nyt heti!

Tänään ja tulevana viikonloppuna on määrä järjestää eri paikkakunnilla maahantunkeutumista vastustavia ja, niin hämmästyttävää ja valitettavaa kun se onkin, myös sitä tukevia mielenosoituksia.

Joku voi edelleen miettiä, miksi kansalaiset haluavat rajakontrollin takaisin, maahantunkeutumisen Suomeen loppuvan ja tänne jo tulleiden, meitä, vieraanvaraisuuttamme ja ruokiamme halveksuvien, vain parempaa elintasoa etsivien ”hädänalaisten” palauttamista lähtömaihinsa.

Kyseessä on eurooppalainen kriisi. Sen ovat aiheuttaneet EU-komission epädemokraattiset, liittovaltiota ajavat byrokraatit yhdessä yksittäisten EU-maiden moraalittomien johtajien kanssa. Saksa on eurooppalaisittain mitaten vaarallisen lähellä valtiollisten rakenteiden ja kaiken järjestyksen luhistumista.

Taustaksi Suomessa nyt järjestettäville marsseille, niin maahantunkeutumisen puolesta kuin vastaan, käänsin englantilaisen videobloggaaja Pat Condellin videon ”The Invasion of Europe”. Se on julkaistu 28.9.2015 ja löytyy täältä. Videon lisäksi osoitteesta löytyy linkkejä uutisiin ja kommentteihin Saksan ja EU:n pakolaispolitiikan seurauksista tavallisille eurooppalaisille.

Olen hieman lyhentänyt käännöstä, tiedättehän englantilaisten monipolvisen tavan asioiden esittämiselle. Joitakin videolla käytettyjä fraaseja ja adjektiiveja olen sovittanut suomalaisittain tutuimmiksi.

Tunkeutuminen Eurooppaan

Euroopan unioni aiheuttaa kaaoksen Eurooppaan kompuroidessaan yhdestä itse aiheuttamastaan kriisistä toiseen ilman minkäänlaista demokraattista mandaattia. Ei riittänyt, että EU komissio on syrjäyttänyt eri maiden hallitukset. Se on myös avannut EU:n ulkorajat yhdelle takapajuisimmalle ja väkivaltaisimmalle kulttuurille koko maailmassa, sellaiselle, joka hylkää kaikki ihmisoikeuksien perusteet.

Mikä tässä meni vikaan? Nämä maahantulijat eivät enää täytä pakolaisen statusta, kun kieltäytyvät rekisteröitymästä turvapaikanhakijoiksi saavuttuaan ensimmäiseen turvallisen maahan. Kuitenkin EU on kieltäytynyt toteuttamasta omia lakejaan antamalla kansallisille poliisivoimille signaalin päästää sadattuhannet maahan tulijat jatkamaan matkaansa.  Miljoonia rohkaistaan tulemaan ja miljoonat muut ovat myös tulossa. Ulkoavaruudesta puolueettomana tarkkaileva voisi ajatella, että eurooppalaiset ovat menettäneet järkensä. Mutta eivät eurooppalaiset sitä ole menettäneet, vaan demokratiansa. Ja nyt eurooppalaiset parhaillaan menettävät turvallisuutensa.

Euroopan unioni olisi voinut pysäyttää tämän kriisin heti alkuunsa noudattamalla hyväksi havaittua ja onnistunutta australialaista pakolaispolitiikkaa käännyttämällä veneet takaisin ja käsittelemällä turvapaikkahakemukset muualla. Tämä olisi ollutkin liian järkevää. Päinvastoin, EU komissio käyttäytyi tavanomaisen ylimielisesti, tehden samalla tilanteen paljon pahemmaksi rikkomalla lakejaan kutsumalla muslimimaailman Eurooppaan. Tämä takaa Euroopan muuttuvan kaikille vaarallisemmaksi paikaksi. Näin tulee käymään erityisesti naisille, seksuaalivähemmistöille ja juutalaisille. EU myös rahoittaa rikollisjärjestöjä ja ihmissalakuljetusteollisuutta.

Angela Merkel haluaa Saksan maksavan toisesta maailmansodasta tekemällä kansallisen itsemurhan. Hänen kolmannen maailman muslimeille esittämänsä mielipuolinen kutsu tulla Saksaan on nostanut raiskaukset Saksassa uusiin ennätyksiin. Kiitos siitä kuuluu henkilökohtaisesti Merkelille. Kaikki te edistykselliset,  hyödylliset idiootit "Tervetuloa pakolaiset" -kyltteinenne kannatte myös oman vastuunne tilanteesta. Sillä huolimatta siitä, mitä media haluaa meidän uskovan, suurin osa tulijoista on yksinäisiä miehiä. Euroopan vankilat ovat jo täynnä kolmannen maailman muslimimiehiä, jotka eivät tiedä kuinka käyttäytyä sivistyneissä valtioissa.  Kaikkein vähiten tarvitsemme heitä nyt vielä lisää, sillä mihin he tulevat, sinne tulevat myös raiskaukset. Se on kulttuurinen asia. Kuitenkin juuri heitä EU haluaa lisää.

Lakia rikkoen Eurooppaan tuodaan väkivaltainen, naisvihamielinen raiskauskulttuuri, joka suoraan uhkaa naisten turvallisuutta ja rikkoo heidän ihmisoikeuksiaan. Saksan media auttaa tässä. Jos olet Saksassa oleva kolmannen maailman muslimimaahantulija ja nautit satunnaisten raiskausten tekemisestä, niin voit jatkaa raiskauksiasi tietäen, että media vaikenee teostasi. Media on puolellasi. Tähän asti media ja poliisi on ollut hyvin hiljaa pakolaisten vastaanottokeskusten raiskaus-, lasten hyväksikäyttö- ja pakkoprostituutioepidemiasta. Tilanne on mennyt niin pahaksi, että naisten ja tyttöjen on ollut pakko nukkua vastaanottokeskuksissa päällysvaatteissaan. Naisjärjestöt jopa kirjoittivat julkisen kirjeen hallitukselle vaatien vastaanottokeskuksiin naisille omia, erillisiä tiloja pitämään saalistavat miehet poissa. Poliisi ei halua puhua raiskauksista, koska se ei halua samalla oikeuttaa massamaahanmuuton kritiikkiä. Kuinka jaloa heiltä! Poliisi ei halua oikeuttaa lainrikkomisen arvostelua. Silti poliisi kokee tarvetta varoittaa paikallisia ihmisiä jättämästä lapsiaan ulos yksin tai teinityttöjä pukeutumasta liian paljastavasti. He myös varoittavat naisia liikkumasta yksin rautatieasemilla, jotka sijaitsevat lähellä vastaanottokeskuksia.

Poliisi tietää sen, minkä kaikki jo Euroopassa nyt tietävät: sen että kolmannen maailman muslimimiehet on kasvatettu kehdosta asti halveksimaan ja pelkäämään naisia ja pitämään heitä alempiarvoisena. Kun he tulevat sivistyneeseen paikkaan, kuten Eurooppaan, he kohtelevat eurooppalaisia naisia samalla tavalla, koska he ovat liian tietämättömiä osatakseen muuta. Me siedämme tätä koska olemme niin edistyksellisiä, suvaitsevaisia ja myötätuntoisia. Emmekä halua puhua heidän käytöksestään, koska se voisi olla rasistista. Yritämme ymmärtää ja antaa heille erivapauksia selittäen kaiken kulttuurisilla tekijöillä. Me vetäydymme pelkurimaisesti tyhjien sanojen taakse, sanojen kuten kotouttaminen ja syrjintä. Taputamme itsellemme omasta humanitaarisuudestamme kuin hevonpaskahylkeet samalla kun Eurooppa tulee aina vaan vaarallisemmaksi naisille, sukupuolivähemmistöille ja juutalaisille. Itse asiassa nyt jo jokaiselle. Sillä vapaa liikkuvuus tarkoittaa myös jihadin vapaata liikkumista. Täytyy olla joko idiootti tai poliitikko ettei näe sen olevan tulossa. ISIS väittää Euroopassa olevan jo tuhansia sen taistelijoita. Lisää tulee joka päivä, sillä EU:n rikollinen välinpitämättömyys tarkoittaa sitä, että EU:lla ei ole ulkorajoja. Syyrian verilöyly on matkalla Eurooppaan. EU on siitä sataprosenttisesti vastuussa. Tästä ei poliitikkojen omine henkivartioineen tarvitse olla huolissaan, koska he eivät ole todennäköisimpiä murhattavia.

Ainoa syy miksi kaikki tämä tapahtuu on se, että EU rikkoo lakia. Jos EU-johtajat voivat rikkoa lakia, miksemme me kaikki sitten? Miksi me kaikki emme vain tee mitä haluamme ja ota mitä haluamme? Miksi kenenkään tulisi kunnioittaa lakia, kun laki selvästi ei tarkoita mitään?

Jos emme pysäytä maahantulijoiden virtaa, laiton maahantunkeutuminen ei lopu koskaan. On myös selvää, että EU:lla ei ole halua pysäyttää tulijoiden virtaa. EU haluaa tämän inhimillisen hyökyaallon jatkuvan kunnes Eurooppaan on väkisin ja peruuttamattomasti tullut takapajuinen ja väkivaltainen kulttuuri, joka on vihamielinen kaikkia meidän eurooppalaisia arvojamme kohtaan. EU maahantuo barbariaa. EU maahantuo sotaa. EU näyttää ilman epäilyksen häivää, ettei siihen voi luottaa Euroopan turvallisuuden ollessa kyseessä.

On Euroopan kansojen aika vaatia turvapaikkaa Euroopan Unionilta!

Pat Condell
28.9.2015


Jotkin Condellin mainitsemat epäkohdat ovat jo meillä Suomessakin tuttuja. Suomen poliisi on jo myöntänyt katurauhan rikkoutuneen maahantunkeutujien tekemien rikosten määrän noustessa rajusti. Silti YLE pyrkii loppuun asti valehtelemaan suomalaisille  asioiden todellisesta tilasta.

Sisäministeriö laatii salassa valmiuslakejaan, joilla maahantunkeutujille tullaan pakko-ottamaan suomalaisilta julkisia tiloja ja vuokra-asuntoja. Uutiset Torniosta ja Helsingistä kertoivat suomalaisten vuokralaisten häädöistä maahantunkeutujien tieltä.  Kehitys Saksassa on tässä paljon pidemmällä. Siellä on yksityinen omaisuudensuoja vaarassa, kun omistusasuntojakin halutaan pakkolunastaa maahantunkeutujille sijoituspaikoiksi. Saksa käy kohti tuntematonta tulevaisuutta, sitä samaako haluatte myös Suomeen ja suomalaisille?

On aika puolustaa turvallisuuttamme, omistusoikeuttamme ja vaatia takaisin kansalaisoikeuksiamme!

Yksin jätetty kansa

Suomi sai kesän 2015 alussa uuden hallituksen, jolta kansalaiset odottivat paljon. Hallituksen ensimmäiset kuukaudet eivät kuitenkaan ole luvanneet hyvää. Varsinkin sisäministeri Petteri Orpon ja ulkoministeri Timo Soinin tekemisiä, sanomisia ja tekemättä jättämisiä ihmeteltiin hämmentyneinä. Jatkuva edestakainen vatvominen EU:n taakanjako-kysymyksessä ja epäonnistunut tiedottaminen nosti epäilyksiä ministeri Orvon kyvykkyydestä tehtäväänsä. Ihmetystä herätti Soinin ja Perussuomalaisten hiljaisuus. Ihmetys muuttui vähitellen pahaenteiseksi epävarmuudeksi. Elo-syyskuun aikana hiljaisuuden syy selvisi. Perussuomalaiset ovat päättäneet pettää äänestäjilleen antamansa lupaukset ja liittyä ns. puolueeseen, eli yhtä linjaa ajavaan, joskin erilaisilla puoluenimillä varustettuun vaihtoehdottomuuteen.

Suomi syksyllä 2015 on koko sen itsenäisyyden aikansa lohduttomimmassa tilanteessa. Maan talous on tahallaan, kiitos siitä erikoisesti Kokoomuksen ja RKP:n, ajettu kriisiin ja valtion velka on kasvanut jatkuvista leikkauksista ja säästöistä huolimatta. Kansa on eripurainen ja jaettu ainakin kolmeen osioon: 1) maahanmuuttobisnestä pyörittävät, heidän apurinsa ja hyödylliset idioottinsa 2) ns. tavallinen kansa 3) kriittiseen ajatteluun pystyvät ja rohkenevat ns. maahanmuuttokriittiset. Tavallisen kansan, jota kiinnostaa harrastukset, urheilu ja viihde, asenteista käydään eri areenoilla jatkuvaa kamppailua. Tähän asti eliitti on onnistunut johdattelemaan kansan antamaan sille mieluisensa valtakirjan, äänestihän lähes 80 % ns. vanhoja puolueita. Miten he ovat onnistuneet näin hyvin manipuloinnissaan? Kyse on tietenkin vallasta ja sen mukanaan tuomista resursseista valvoa tiedonvälitystä. Erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden tuki eliitille on ollut rikkoutumatonta: kirkkokunnat, media ja yliopistomaailma ovat yhteistuumin tukemassa maahanmuuttobisneksen rikoksia suomalaisia vastaan, eikä ensimmäistäkään kriittistä soraääntä kuulu.

Napoleon, Ranskan 1700-l. vallankumousajan jälkeinen johtaja, ei ollut kristitty. Valtiomiehenä hän kuitenkin ymmärsi yhteiskunnan ja uskomusjärjestelmän kohtalonyhteyden. Kaikilla yhteisöillä ja yhteiskunnilla on ollut oma uskomusjärjestelmänsä, ilman sitä ne eivät ole kauan kestäneet. Napoleon näki uskonnon vähintäänkin sen välinearvon kautta ja antoi katolisen kirkon toimia Ranskassa opettamassa kansalle moraalin alkeita. Toisin on tämän päivän Suomessa: jo pitkään Suomen evankelisluterilainen kirkko on toiminut juuri päinvastoin. Se on kieltänyt omat periaatteensa, valehdellut itselleen ja muille toimien moraalin rappeuttajana sen rakentamisen asemesta. Kehitys alaspäin alkoi 1960-l. radikaaleista punapapeista, jatkui 1980-l. naispapeilla, seuravana olivatkin erilaiset vähemmistöt ja huipentumana tänä päivänä arkkipiispa. Hän kehottaa laumaansa hyväksymään omien elinehtojensa kurjistamisen ja vähittäisen ryöstön. Vääristyneen humanismin hengessä hän kirkkoineen, eliitin toimeksiannosta, julistaa suvaitsevaisuutta ja kehottaa kannattamaan maahanmuuttoa sen nykyisessä, kantaväestölle vaarallisessa muodossa. Feminismin mädättämä kirkko ei toimi enää arvojohtajana, vaan on osa rappiota. Jotta kirkon mädännäisyys olisi täydellistä, se edesauttaa Suomen islamisoimista ja moskeijan rakentamista Helsinkiin.

Kun Saksat yhdistyivät 1990-luvulla tehtiin itäisen alueen yliopistoissa puhdistuksia. Sosialismin ajan johtajia, professoreita ja opettajia irtisanottiin poliittisin perustein. Näin haluttiin puhdistaa yliopistomaailma SED:n ja kommunistien vaikutuksesta. Suomessa ei Neuvostoliiton kaaduttua vastaavaa ryhtiliikettä tehty. Vanhat bolsevikit saivat rauhassa kasvattaa työlleen jatkajia niin yliopistomaailmaan kuin medioihinkin. Tästä on seurannut tutkimuksen lähes täydellinen kritiikittömyys. Huomasin sen istuessani aikoinani luennoilla. Yliopistomaailman vasemmistolaiset tutkijat tukevat eliittiä sen kamppailussa kansaa vastaan julkaisemalla erilaisia tutkimuksia tilaustyönä. Näissä pyritään perustelemaan toteutettavaa politiikkaa ja johtamaan kansaa harhaan. Onhan väitteen oltava totta, kun siitä on oikein tutkimus! Kehäpäätelmän logiikkaa seuraten tutkijat ja toimittajat perustelevat omat argumenttinsa toistensa tutkimuksilla.

Median rooli on tunnetusti merkittävä. Varsinkin epädemokraattisissa, totalitaristisissa valtioissa median tehtävä on varmistaa vallassaolijoiden totuuden monopoli. Näin on myös Suomessa 2015. Pakkoveroilla toimintansa rahoittava Yle ja sen vanavedessä kaikki muutkin mediat ja sanomalehdet ovat käynnistäneet ennennäkemättömän propagandahyökkäyksen ja aivopesun. Valtamedia johdattelee, manipuloi, jättää kertomatta ja jopa valehtelee yrittäessään vaientaa kritiikin ja harhauttaa kansan myötämieliseksi sitä itseään vahingoittavalle maahanmuutolle. Muistissa on mm. taannoinen medioiden natsidokumenttien tulva, jolla ihmisille pyrittiin luomaan syyllisyydentunteita omasta eurooppalaisuudestaan. Työvoimapulaa ei koskaan tullut, päin vastoin, automaatio hävittää jo keskiluokan työpaikkoja. Eikä kestävyysvajettakaan paikata ottamalla lisää ikuisesti työttöminä sosiaalihuollon tukien varassa eläviä maahanmuuttajia.

Entä poliittinen järjestelmä ja virkamiehistö? Mitä heistä on tullut? Tämän syksyn tapahtumat viimeistään  osoittavat, että osa poliitikoista ja virkamiehistöstä on yksiselitteisesti moraalisesti rappeutuneita. Nämä häikäilemättömät pelurit käyttävät maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia hyväkseen ryöstäessään kansaltaan sen elämisen edellytykset. Kansan tyrmistys on ollut nähtävissä Timo Soinin ja Perussuomalaisten osoittauduttua lupauksensa kyynisesti pettäviksi, vanhojakin puolueita irvokkaammaksi toimijoiksi. Soini on hiljaa ja on hiljentänyt myös puolueensa maahanmuuttokriittisen osan. Seuraavissa vaaleissa on todennäköistä tai ainakin toivottavaa, että Perussuomalaiset-puolueesta tulee uudestaan se, mikä sen ansioidensa perusteella kuuluukin olla: merkityksetön pikkupuolue. Jos Perussuomalaiset jotain saivat aikaan, niin sen, että monelta meni usko koko poliittiseen järjestelmään, yksilöpoliitikkoihin ja "demokratiaan". Tällä on eittämättä negatiivinen vaikutus myös suomalaisten aiemmin tuntemaan keskinäiseen luottamukseen.

Usein kuulee sadatteluja joissa ihmetellään "miten poliitikot voivat olla noin tyhmiä?". Totuus on karumpi: he tietävät tarkkaan mitä tekevät ja miksi. Suunnitelmat on tehty jo kauan sitten ja ne toteutetaan loppuun asti - ellei sitten kansa herää ja vapauta itseään.  Kansan alistamisen suunnitelmallisuus tulee hyvin esille  Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Minna Karhusen lausunnosta alueellisen maanpuolustuskurssin avajaisissa. Karhunen on olennaisen äärellä pohtiessaan turvallisuustilanteen muutoksia:


– Jos valmiussuunnitelmat eivät ole ajan tasalla, on nyt korkea aika päivittää ne. Suurinta riskiä eivät kuitenkaan muodosta maahanmuuttajat, vaan meidän suomalaisten kyky mukautua uuteen tilaisuuteen.

– Heikko taloustilanne ja korkea työttömyys lisäävät ihmisten ahdistusta, joka saattaa purkautua monenlaisina ääri-ilmiöinä. Rasismi ja väkivaltaisuus pitää tuomita heti alkuunsa.


Jokainen valistunut lukija ymmärtää, että tuomittava rasismi ja väkivaltaisuus tarkoittavat uuskielessä kaikkea maahanmuuton väärinkäytöksiin ja ongelmiin kohdistuvaa kritiikkiä. Kuinka helppoa onkaan kuitata asiallinenkin kritiikki "nettihuuteluksi" tai "äärioikeistolaisuudeksi". Näin pyritään tukahduttamaan avoin keskustelu. Valitettavasti menetelmä on toiminut hyvin ja kansa on saatu pidettyä pitkään pimitettynä reaalitapahtumista. Voimalla on kuitenkin myös vastavoima, vaikka aluksi heikkokin. On surullista ja tilannetta hyvin kuvaavaa, että tällä hetkellä ainoa uutismedia, joka kertoo maahanmuuton kielteisistä liitännäisilmiöistä on MV-lehti. Puutteistaan huolimatta se toimii tiedotuskanavana niille, jotka haluavat lukea muutakin kuin ideologisesti manipuloitua maahanmuuttomyönteistä valtamedioiden propagandaa.

Virkamiehistöltä kansan taitaa olla turha odottaa apua tai myötätuntoa. AVI:n ylijohtajan ja eräiden poliisien lausunnot kertovat karua viestiä: poliisi on olemassa vain suojellakseen maahanmuuttoprojektia ja uusia kunniakansalaisia. Suomalaiset on pudotettu toisen luokan kansalaisiksi, joiden tehtävänä on vain toimia hyväksikäytettävänä massana, joka maksaa maahanmuuttobisneksen laskun ja kokee sen kielteiset seuraukset arjessaan. Kansa saa vähemmän maksamalla enemmän!

Kirjoitin aikaisemmin Sir John Glubbin esseestä, jossa hän analysoi yhteiskuntien elinkaaria. Suomi on nyt siirtynyt askeleen eteenpäin Glubbin kuvaamassa kehityskaaressa: on aika rajoittamattoman maahanmuuttajien vyöryn ja yhteiskunnan turvallisuuden romahtamisen. Puolustusvoimien rooli kriisin käsittelyssä on toistaiseksi tuntematon, mutta se voi olla tilanteen pahetessa ratkaiseva. Vai onko niin, että kuten poliisilta, ei armeijaltakaan ole luvassa kansalle mitään turvaa?

Ammattisotilaiden harrastama Venäjän uhkan paisuttelu, natotus ja vaikeneminen toteutuneesta maahantunkeutumisesta länsirajan - huom! ei itärajan - yli ei lupaa hyvää. Tiedän, Suomessa sotilaat eivät saa osallistua politiikkaan, ainakaan virallisesti. Mutta kun käsillä oleva kriisi on sotakuntoisten nuorten miesten maahantunkeutuminen ja siten sotilaalliseen uhkaan verrattava puolustuskysymys.

Eliitti on kääntynyt kansaansa vastaan ja tekee parhaillaan maanpetoksen. Kansa on jätetty yksin selviytymään lisääntyvästä väkivallasta, raiskauksista, murhista ja tartuntataudeista. Kansa on ajettu toisiaan vastaan, Suomessa vallitsee hyytävä vastakkainasettelun ilmapiiri ja taloudellinen eriarvoisuus. Valtion annetaan tahallaan velkaantua. Suomalaisten elinedellytyksiä, hengen ja omaisuuden turvaa ja luottamusta viranomaisiin romutetaan parhaillaan ennennäkemättömällä tavalla.

Mitä tavallinen kansalainen voi enää tehdä? Jotain sentään, sekä henkistä että materiaalista:


Älkää uskoko valtamedioiden kuten Ylen, MTV:n, Nelosen tai sanomalehtien uutisointia tarkistamattomana, hakekaa vaihtoehtoisia uutisia, olkaa mediakriittisiä!

Kirjoittakaa someen tai blogeihin näkemästänne ja kokemastanne, ottakaa kuvia ja filmiä, jakakaa tietoa!

Hankkikaa kotiin ns. kotivara välttämättömyystarvikkeita ja säilyviä elintarvikkeita!

Älkää luottako viranomaisiin tai heidän apuunsa,  toimikaa itse! Ottakaa vastuu itsestänne ja läheisistänne, unohtakaa rappeutunut "hyvinvointivaltio"!

Näin Ruotsissa, eihän meille Suomessa koskaan tälläistä tule...

Kirkostani tulee moskeija!

En ole erityinen kirkkoihminen, vaan paremminkin samanlainen kuin muut 6,3 miljoonaa Ruotsin kirkon maksavaa jäsentä. Kotikirkkoni on rakennettu 1200-luvulla. Kuulen kotiini kirkonkellojen ilmoittavan alkavasta jumalanpalveluksesta. Vanha kaunis kirkko on sitä paitsi nyt täysin remontoitu.

Nyt ruotsalaiset papit ovat sitä mieltä, että kirkkoa voidaan käyttää moskeijana! Näiden pappien mukaan kirkosta tulee perjantaisin moskeija muslimeille, joilla ei ole omia toimitiloja. Suunnaton petos kirkon jäseniä kohtaan. Nämä "modernit" papit Tukholman tuomiokirkosta viittaavat Nathan Söderblomin ekumeeniseen tapaamiseen 1900-alun Tukholmassa. Siellä kokoontui 700 edustajaa 37 kristillisestä maasta yhteiseen keskusteluun. On olemassa enemmän kuin yksi tie Jumalan luo, oli piispa Söderblomin viesti eri kristittyjen suuntauksille, jotka tapasivat Tukholmassa. Onko sillä väliä onko kristitty katolinen, muslimi tai jokin muu. Nathan Söderblom sai myöhemmin Nobelin rauhanpalkinnon ekumeenisesta rauhantyöstään.

Voin ehkä ymmärtää näiden pappien toiveen jatkaa hänen rauhantyötään. En kuitenkaan siten, että minun kirkostani tehdään moskeija! Jumala auttakoon minua sellaista typeryyttä vastaan. Puhtaan käytännöllisesti, tuskin voin nähdä kuinka muslimit voisivat suorittaa perjantairukouksiaan kirkonpenkkien välissä. Jos he nyt vastoin odotuksia ovat valmiita hyödyntämään tarjousta. Tärkeämpäähän on, että muslimit eivät koskaan tule hyväksymään kristinuskoa,  he eivät koskaan  voisi ajatella kristillistä jumalanpalvelusta moskeijassa. Päin vastoin - kristittyjä vainotaan ja murhataan ja kirkkoja poltetaan islamin nimessä. Kristityt Irakissa ja Syyriassa saavat antaa henkensä uskostaan Jeesukseen Kristukseen. Eikö arkkipiispan pitäisi osoittaa enemmän solidaarisuutta näihin uskonveljiin kuin heidän teloittajiinsa?

Mutta minun raivoni näitä poliittisesti korrekteja pappeja kohtaan ei ole ensisijaisesti uskonkysymys. Kotikirkkoni on minulle pyhä myös muista syistä. Uskoin yksinkertaisuudessani,  että kirkko oli viimeinen, läpäisemätön ruotsalaisen identiteettini linnake. Siellä on pidetty vanhempieni hautajaiset. Siellä lapseni on kastettu, konfirmoitu ja vihitty. Siellä olen todistanut monen ystävän ja naapurin hautajaiset. Siellä sytytämme hautakynttilät pyhäinpäivänä. Siellä koristelemme haudat kukkasin isoina juhlapäivinä. Sinne menemme juhannussalon tansseista ja laulamme Söderblomin "I denna ljuva sommartid". Sinne me menemme uneliaana jouluaamun kirkkoon. Siellä voi löytää lyhyen hetken turvaa aina vain sietämättömämmältä ruotsalaiselta monikulttuurisuushysterialta ja median halveksunnalta ruotsalaista kulttuuriperintöä kohtaan.

Uskon, että monet kirkon 6,3 miljoonasta jäsenestä tuntevat itsensä yhtä loukatuksi kuin minä tästä halveksunnasta meidän ruotsalaisia perinteitämme ja arvojamme kohtaan. Vaikka olemme maailman maallistunein yhteiskunta, on monet elämämme tärkeimmistä tapahtumista ja voimakkaimmista tunteista sidoksissa kotikirkkoomme ja niihin rituaaleihin, jotka kuuluvat yhdessä meidän suuriin juhliimme. Surussa ja ilossa. Kirkko on pyhä paikka jopa miljoonille maallistuneille ruotsalaisille.

Että kaikki pääsi näin pitkälle ja että myös tämä turvapaikka poliittisella ja monikulttuurisella sorrolla islamisoituu, on käsittämätön ja uskomaton ennätys ruotsalaisen kansan alennustilassa. Edes esi-isämme eivät saa kauaa levätä rauhassa.

Aina vain useammin kansa esittää kysymyksen, mistä tämä ruotsalaisuuden halveksunta tulee. Johtuuko se eliittipoliitikkojen tietoisesta, tahallisesta suunnitelmasta, jonka mukaan meidät pitää tutustuttaa moniavioisuuteen, meidän pitää hyväksyä 200 miljoonaa maahanmuuttajaa ja korvata jollakin muulla kansallislippumme ja kansallislaulumme. Onko se meiltä tavallisilta kansalaisilta salattu, peitetty tavoite. Vai onko se puhdasta tyhmyyttä, jolla maata ohjataan. Tai yksinkertaisesti puhdasta ilkeyttä, pahuutta ja kostoa henkilökohtaisesta vajaudesta, epäonnistumisesta tai heikkoudesta.

Ei tarvitse olla valtiotieteiden professori käsittääkseen että tämä systemaattinen ruotsalaisuuden vainoaminen johtaa siihen, että yhä useampi tuntee itsensä kodittomaksi omassa maassaan. Kun ruotsalaisuuden linnakkeet yksi toisensa jälkeen kaatuvat, monet ruotsalaiset etsivät uusia yhteisiä konteksteja. Aikamme äänestäjiä kunnioittamattomalla propagandapolitiikalla heille jää vain yksi vaihtoehto. Siksi Ruotsidemokraatit ovat nyt Ruotsin suurin puolue. Tämä antaa heille historiallisen raskaan vastuun käytettäväksi. Jumalan avulla voimme toivoa heidän selviytyvän tästä raskaasta haasteesta.

Rolf Malm

http://avpixlat.info/2015/08/22/min-kyrka-ska-bli-moske/

EDIT 12.9.2015


Tilanne on todella paha, kun jopa Yle uutisoi seuraavasti: Suomessa maahantulijoita omilla teillään – poliisilla ei tietoa määristä ja olinpaikoista.

Jean Raspailin romaanin 1970-luvulla kuvaama tulevaisuuden dystopia käy pelottavasti toteen silmiemme edessä. Tanskan ja Unkarin moottoriteillä parhaillaan kävelevät maahantunkeutujalaumat ovat suoraan Raspailin kirjasta The Camp of the Saints.

Teoksen voi ladata pdf-muodossa vaikka täältä. Kirjan alku on hieman pitkäveteinen, mutta kunhan päästään vauhtiin, niin alkaa tapahtua senkin edestä. On kuin kirjan asemesta seuraisikin syksyn 2015 uutisia...

Miksi annamme kaiken tämän tapahtua?

Edellisessä bloggauksessani tarkastelin Sir John Glubbin esseen pohjalta kansakuntien elinkaaria, joista viimeinen, kuudes aikakausi on yhteiskunnan rappio ja romahtaminen. Aikakauteen johtaneita syitä ja sen seurauksia havainnollistaessaan Glubb käytti rappion aikaan siirtyvää Arabien imperiumia esimerkkinään. Hän siteerasi esseessään säilyneitä aikalaishistorioitsijoiden kuvauksia 900-luvun alusta.

Bagdad kauan sitten...

Lähtökohta oli mitä parhain: Arabien imperiumin pääkaupunki Bagdad oli 800-luvun ensimmäisellä puoliskolla maailman rikkain ja hyvinvoivin tieteiden ja taiteiden keskus. Kalifi Mutawakkilin aikana 860-luvulla käynnistyi kuitenkin kehitys, jonka seurauksena imperiumi hajosi, sen vauraus oli mennyttä ja kaduilla vallitsi anarkia ennen lopullista romahdusta. Mitä oli tapahtunut?

Aikalaishistorioitsijat valittivat teoksissaan oman aikansa yhteiskunnallista rappiota. Heidän mukaansa rappio näkyi uskonnon merkityksen hiipumisena, sitä seuranneena materialismina ja löyhtyneenä seksuaalimoraalina. Valtionhallinnon virkailijat olivat korruptoituneita ja poliitikot keskittyivät vallassa ollessaan vain kokoamaan mahdollisimman suuren omaisuuden yhteisistä varoista.

Erityisen kitkerästi historioitsijat kommentoivat suosittujen laulajien ja soittajien suosiota nuorison keskuudessa. Nämä Bagdadin "popparit" käyttivät nykyaikaista kitaraa muistuttavaa luuttua säestämään rakkauslaulujaan. Laulajien vaikutus nuorisoon oli hämmästyttävän voimakas: 950-luvulla nuorison käyttämään kieleen oli tullut rivouksia, joita ei aikaisimpina vuosikymmeninä olisi suvaittu. Itse asiassa useatkin kalifit karkottivat pop-laulajat Bagdadista samalla kieltäen heidän paluunsa. Vuosien kuluessa laulajat kuitenkin palasivat ja konsertit alkoivat uudestaan.

Niin hämmästyttävältä kun se kuulostaakin, 900-luvun Bagdadissa oli voimakas ja taisteleva feministinen liike. Tärkein feministien vaatimuksista oli avata naisille ennen vain miehille varatut ammatit. Feminismin voittaessa yhteiskunnallista vaikutusvaltaa naiset pääsivätkin mm. lakimiehiksi, veronkantajiksi, kirjanpitäjiksi, yliopistojen professoreiksi ja mikä hämmästyttävintä - myös papeiksi. Ehkä on syytä muistuttaa, että yhteiskunnan valtauskontona oli islam. Yhden taistelun feministit kuitenkin hävisivät: tuomarin virkaa ei avattu naisille.

Arabien imperiumissa elettiin 950-lukua. Tasa-arvo oli toteutunut, luuttu, rauha ja rakkaus vallitsi ja villitsi. Oltiin myös saatu rakennettua hyvinvointivaltio. Yhteiskunta tarjosi avoimen ja ilmaisen terveydenhoidon kaikille asukkailleen ja vastikkeettomat opintotuet opiskelijoille. Oppineeseen, rikkaaseen ja kauppaa käyvään Bagdadiin virtasi kauppiaita ja opiskelijoita kaikkialta tunnetusta maailmasta.

Aikalaishistorioitsijoiden mukaan pian tämän jälkeen valtionhallinto ja julkinen järjestys romahtivat maahanmuuttajien vyöryessä tulvan lailla maahan. Mitä sitten tapahtui? Glubb vastaa:

"The resulting increase in confusion and violence made it unsafe for women to move unescorted in the streets, with the result that this feminist movement collapsed." 

Lainausta lukiessa tulee väistämättä mieleen oman aikamme Ruotsi. No, ei anneta sen häiritä käännöstä. Maahanmuuttajien tuloa seurasivat sekasorto ja väkivaltaisuudet, jotka tekivät kaduista turvattomia yksinään ilman saattajaa liikkuvalle naiselle. Sen ajan feministinen liike romahti.

Imperiumin talous oli ollut vaikeuksissa jo pidemmän ajan. Olisi kuvitellut kansalaisten yhdessä ryhtyvän talkoisiin pelastamaan maata vararikolta. Vielä mitä! Keskellä kuihtuvaa ulkomaankauppaa ja rahoituskriisiä Bagdadiin saatettiin voimaan viisipäiväinen työviikko.

Entä Suomi?

Edellä on avattu Glubbin esittelemää teoriaa suurten valtioiden, aikansa imperiumien kautta. Glubb esittää kysymyksen voidaanko samaa teoriaa soveltaa pieniin valtioihin, joilla ei ole imperiumia? Hän vastaa sen olevan mahdollista. Teoria voidaan yleistää koskemaan myös pieniä valtiota, jos ne saavuttavat tarvittavan korkean vaurauden ja hyvinvoinnin tason. Sillä rappio on tulosta liian pitkästä vaurauden ajanjaksosta. Riippumatta yhteiskunnan koosta, uskonnosta, sijainnista tai muista tekijöistä.

Seuraavassa tarkastelen Suomen vaiheita ja pohdin, voisiko niistä löytää Glubbin teorian toteumia. Suomi on ollut valtiollisena, itsenäisenä toimijana olemassa vain vajaat sata vuotta.Voisiko olla, että pienen maan ja kansan historiassa kuusi askelta tuhoon voidaan kulkea hyvinkin nopeasti? Se vaikuttaisi olevan mahdollista.

Syntyvän valtion tai kansakunnan saa aikaiseksi pioneerien aikakausi. Ajatus, idea konkretisoituu teoiksi ja synnyttää uutta. Suomen pioneeriajaksi voisi laskea  vuodet 1860-1917. Huomautan, että määrittämäni aikahaarukat ovat vain likiarvoja ja ne voivat mennä osin päällekkäin ja rinnakkain. Suomi siirtyi valloitusten aikaan 1918-1920 määrittäessään rajojaan suhteessa naapureihinsa. Kehitys saavutti kulminaationsa Tarton rauhassa 1920, kun Suomi sai hyvin edullisen itärajan. Vakiinnutettuaan asemansa nuori valtio alkoi kaupankäynnin. Itse pidän 1990-luvun alun lamaa, tai viimeistään 2008 alkanutta talousromahdusta kaupankäynnin vaiheen hiipumisen merkkinä. Suomalaiset pääsivät nauttimaan vaurauden ajasta 1960-luvun lopusta alkaen. Näen 1980-luvun vaurauden ajan kulminaationa, josta lähdettiin talouskuplan puhkeamisen ja idänkaupan romahtamisen kautta hiljalleen uuden talouden aikaan. Vaurautta maassa oli, mutta se jakautui entistä epätasaisemmin, yhä useampi jäi sitä ilman. Koulutuksen ylikorostaminen 1990-luvulta lähtien johti älyn aikakauteen, mutta myös työttömiin maistereihin ja tusinatohtoreihin työvoimatoimiston kortistossa.

Glubb on useaan kertaan osoittanut rahan olevan rappion pääasiallinen käyttövoima. Niinpä haen ajankohtaa, jolloin suomalaisessa yhteiskunnassa raha vapautui ja siitä tuli itsetarkoitus. 1980-luvun lopulla alkoi Suomessa ennennäkemätön sijoitus- ja pörssibuumi Holkerin hallituksen vapauttaessa rahamarkkinat säätelystä. Raha sai perinteisen talouselämän voiteluaineen roolinsa lisäksi uuden tehtävän: sen piti tuottaa voittoa voitolle lyhyen tähtäimen sijoituskeinottelussa. Tulkitsen rahamarkkinoiden vapauttamisen olleen se pieni, omana aikaan huomaamaton valinta, joka käynnisti kehityksen kohti rappion aikakautta. Feminismi tuli yhteiskunnalliseen keskusteluun 1960-luvun lopulla, mutta se löi itsensä läpi 1990-luvun myötä. Aatteelliseen ja käytännölliseen valtiofeminismiin Suomi siirtyi viimeistään 2000-luvun ensimmäisen kymmenen vuoden aikana. Näin se oli naapuriaan Ruotsia paljon jäljessä mutta suunta oli yhteneväinen.

Huomaamme, että Glubbin esittelemät yhteiskunnan kehityksen aikakausimääritykset sopivat Suomenkin historialliseen kehitykseen. Suomi vuonna 2015 on älyn ja rappion aikakautta elävä feministinen ja taloudeltaan taantuva hyvinvointivaltio. Suomi on hylännyt uskontonsa, maallistunut ja menettänyt visionsa. Kyyninen materialismi on vallalla. Näennäisen humanismin nimessä halutaan auttaa koko maailmaa, mutta oman kansan kärsivät, pahoinpidellyt, raiskatut ja ryöstetyt halutaan unohtaa. Uusin merkkipaalu on ylitetty 2010-luvulla, kun käytännössä rajoittamaton maahanmuuttajien vyöry on alkanut.

Sir John Glubb vetosi lukijoihinsa, että he käyttäisivät historiasta saamiaan opetuksia oman aikansa ongelmien ratkaisuun. On käynyt selväksi, että Suomen päättäjillä ei ollut viisautta, rohkeutta tai malttia tähän. Tehdyt ratkaisut osoittavat, ettei Ruotsin, Ranskan, Englannin, Norjan ja Saksan epäonnistuneista monikulttuurisuuskokeilusta opittu mitään. Ehkä ei haluttukaan. Muodikas termi kotouttaminen, jonka piti onnistua meillä päinvastoin muualta saatuja kokemuksia, osoittautui tyhjäksi sanahelinäksi. SPR ja maahanmuuttobisnes tekee kotouttamisella korruptoituneiden poliitikkojen myötävaikutuksella riskitöntä voittoa. Suomi elää valheellisessa feministisessä monikulttuuriutopiassa. Kaiken huipuksi tämä kustannetaan velkarahalla.

Lopulta jää vain kaksi kysymystä:

Kuinka kauan Suomen kansantalous kestää ulkomaisella velkarahalla ylläpidettyä massamaahanmuuttoa, monikulttuurisuusutopiaa ja maailman sosiaalitoimistona toimimista? 

Mitä tapahtuu yhteiskuntamme, katujemme, puistojemme ja kotiemme  turvallisuudelle ja vakaudelle kehitysmaista tulevien maahanmuuttajien vyöryessä rajoittamattomana virtana maahamme?

Kumpaankin kysymykseen Sir John Glubbin essee The Fate of Empires and Search for Survival antaa perustellun vastauksen. Muitakin esimerkkejä on jo käytössämme.

Talous ei tule kestämään monikulttuurisuuden ja massamaahanmuuton aiheuttamia kustannuksia. Väistämätöntä talouden kantokyvyn romahdusta viivytettäessä kantaväestön sosiaalisia tulonsiirtoja ja etuja leikataan, mutta verorasitetta nostetaan. Enemmän maksamalla kantaväestö saa vähemmän.

900-luvun Bagdadissa feministit kamppailivat vallan itselleen, mutta he onnistuivat vain ajamaan maan kaaokseen ja väkivaltaan. Ruotsissa on toteutettu valtiofeminismiä ehkäpä sen äärimuodossa. Tuloksena on epävakaa, turvaton ja väkivaltainen yhteiskunta, jonka hysteerinen ja epädemokraattinen käytös muistuttaa jo Kiinan kulttuurivallankumouksen vuosia 1960-luvun lopulta. Ruotsi on vaaraksi naapureilleen: mitä tapahtuu kun se on täynnä maahanmuuttajia, mutta tulijoiden virta ei tyrehdy? Entä kun Ruotsin väistämätön yhteiskunnallinen romahdus tapahtuu?

Valitettavasti Suomi on valinnut Ruotsin tien. Yhteiskuntamme muuttuu kiihtyvällä vauhdilla yhä epämiellyttävämmäksi, vieraammaksi ja turvattomammaksi paikaksi suomalaisille - varsinkin naisille. Kantaväestöä syyllistetään olemattomasta rasismista, näin poliitikot yrittävät piilottaa monikulttuuriutopiansa ja maahanmuuttopolitiikkansa todellisuuden: kansalaisista piittaamattoman maahanmuuttobiseksen. Kantaväestön kansalaistuntoja loukataan surutta kun feministien monikulttuurisen helvetin rakentaminen Suomessa etenee.

"Jokaisen yhteiskunnan on ensisijaisesti täytettävä tietty moraalinen ominaisuus ennen kuin mikään mitä yhteiskunnassa tapahtuu koetaan legitiiminä. Juuri siitä on kyse kansalaistunnoissa. Jos ne kadotetaan, kadotetaan yhteiskunnan koko laillisuus ja oikeutus."

Seppo Oikkonen, 2015

Monikulttuurisen yhteiskuntautopian tavoittelun yksi hyvin surullinen seuraus on ollut suomalaisten kääntyminen toisiaan vastaan. Erilaiset tahallisiin väärinymmärtämisiin perustuneet poliittiset ja henkilöihin kohdistuneet ajojahdit ovat osa yhteiskunnan arkea. Itsesuojeluvaisto näyttää osalta kansaa kadonneen. Keskusteluyhteyttä ei ole. Ideologisin perustein annetaan ulkomaisille tiedotusvälineille tarkoituksellisesti harhaanjohtavia tai vääristeltyjä uutisia Suomesta. Glubbin essee osoittaa, että jos jotain kannattaa oppia historiasta, niin se on kansallisen yhtenäisyyden tärkeys.

Sir John Glubbin vetoomus on enemmän kuin ajankohtainen:

"In a wider national sphere, the survival of the nation depends basically on the loyalty and self-sacrifice of the citizens"

Kansakunnan henkiinjääminen perustuu pohjimmiltaan sen kansalaisten uskollisuuteen ja uhrivalmiuteen.



Glubb, Sir John: The Fate of Empires and Search for Survival, Blackwood (Edinburgh), 1978.

Kuusi askelta kansalliseen tuhoon

Käsittelen tekstissäni tällä kertaa esseetä The Fate of Empires and Search for Survival. Sen on kirjoittanut englantilainen ammattisotilas, hallinnon virkamies, kirjailija ja luennoitsija Sir John Glubb. Essee kuvailee historiallisten esimerkkien valossa eri imperiumien elinkaaria ja varsinkin niiden hiipumisen ja tuhoutumisen syitä. Glubb esittää myös meille suomalaisille ajankohtaisen kysymyksen: voiko imperiumien kohtaloita selittäviä ilmiöitä soveltaa myös pienenpiin valtioihin ja kulttuureihin?

Johdannoksi

Sir John Bagot Glubb, myös Glubb Pashana tunnettu, syntyi Englannissa 1897. Matkat, opiskelu ulkomailla ja tutustuminen erilaisiin kulttuureihin ja työskentely niissä vaikuttivat oleellisesti Glubbin elämään ja hänen kirjalliseen tuotantoonsa.

Hän opiskeli Cheltenham Collegessa ja Royal Military Academyssä Woolwichissä. Isänsä esimerkkiä seuraten Glubb liittyi Kuninkaallisiin Pioneereihin 1915 ja palveli ensimmäisen maailmansodan länsirintamalla Ranskassa ja Belgiassa. Hän haavoittui kolme kertaa ja sai ansioistaan Sotilasristin (Military Cross). Sodan jälkeen Glubb palveli upseerina Englannin Irakin joukoissa, Irakin ja Transjordanian siviilihallinnossa ja kuuluisan Jordanian Arabilegioonan komentajana. Eläkkeelle jäätyään hän julkaisi 17 kirjaa Lähi-idästä ja luennoi laajasti Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa.

Glubb tutki neljän tuhannen vuoden aikana tallennettua kirjallista historiaa. Hän toteaa havainneensa samojen toimintamallien ja -tapojen toistuvan kulttuureista tai asuinpaikoista riippumatta eri valtakuntien ja imperiumien vaiheissa. Glubb kysyy: voisimmeko käyttää näiden neljän vuosituhannen aikana kertynyttä tietoa oman aikamme ongelmien ratkaisussa käytettävien johtopäätösten tekoon? Sillä, niin kuin hän huomauttaa, kaikki ympärillämme nyt esiintyvät ilmiöt ovat jo tapahtuneet historiassa useaan kertaan ennen meidän aikaamme.  Esseessään hän kehottaa lukijoitaan tutkimaan historiaa perusteellisesti ja löytämään sen sisältämät arvokkaat opetukset.

Aluksi on syytä avata käsitteen imperiumi merkitystä. Joillekin se merkitsee emovaltiota, jolla on siirtomaita merten takana, mutta se voi tarkoittaa myös suurta, yhtenäistä valtioaluetta. Itse asiassa useimmat imperiumit ovat olleet yhtenäisiä alueita vailla siirtomaita. Nykypäivän termein niitä kutsuttaisiin suurvalloiksi.

Kaikkia maailmanvaltoja, kuten Assyrian, Persian, Kreikan, Rooman, Arabien, Ottomaanien, Romanovien Venäjän ja Englannin imperiumeja, yhdistää niiden laskennallinen elinaika. Näiden imperiumien elinajan keskiarvo on 238 ja mediaani 240 vuotta. Toki on ollut imperiumeja, jotka eivät ole kestäneet laskennallisen elinkaarensa loppuun asti tai ovat ylittäneet sen.  On kuitenkin olemassa riittävä näyttö, jotta voidaan yleistäen päätellä imperiumien elinkaaren normipituuden olevan vähän alle 250 vuotta. Pituuteen ei näytä vaikuttavan tekniikan kehitys: Glubb muistuttaa, että assyrialaiset marssivat jaloin taisteluun, kun briteillä oli höyrylaivat, junat ja konetuliaseet. Assyrialaiset onnistuivat valloittamaan vain naapureitaan kun englantilaiset pääsivät laivoillaan merten taakse, mutta eivät onnistuneet saamaan naapureitaan osaksi imperiumiaan. Silti kummankin imperiumin elinajassa on vain kolmen vuoden ero.

Imperiumien iän samankaltaisuuden syynä voi olla sukupolvien seurantaketjun vaikutus. Suurvallan keskimääräinen ikä, 250 vuotta, vastaa Glubbin teoriassa kymmenen sukupolven ajanjaksoa. Imperiumin siirtyessä sukupolvien ketjun myötä eteenpäin elinkaarellaan, se muuntuu sukupolvien elintapojen ja arvojen muutoksen pakottamana. Esseessä jaetaan imperiumien elinkaari kuuteen vaiheeseen, joissa muuntumisprosessi etenee samalla tavalla riippumatta aikakaudesta, uskonnoista tai tekniikan kehitysasteesta - kehityskaari on siten nähtävissä yleisinhimillisenä.

Imperiumien kuusi elinkaarivaihetta

Elinkaaren aloittaa pioneerivaihe "alkusysäys", sitä seuraavat valloitukset ja kaupankäynti. Sitten siirrytään vaurauden ja hyvinvoinnin vaiheeseen, joka mahdollistaa älyn ajan ja sitä väistämättä seuraavan rappion, imperiumin tuhoon johtavan jakson.

Pioneerivaiheessa jokin pieni merkityksetön valtio tai kansa yhtäkkiä lähtee liikkeelle valloittaen suuren osan maailmasta. Tämä on mahdollista alkuvaiheen sukupolvien osoittaman uskomattoman kekseliäisyyden, aloitteellisuuden, rohkeuden ja tehdyn kovan työn ansiosta. Vanha maailmanvalta on rappiovaiheessaan unohtanut edellä mainitut hyveet eikä pysty pysäyttämään uutta valloittajaa saati pelastamaan itseään. Vuonna 600 jKr. maailmaa hallitsi kaksi kilpailevaa suurvaltaa: Bysantti ja Persia. Arabit olivat välissä väheksyttynä paimentolaisjoukkona. Profeetta Muhammedin yhdistettyä arabit he lähtivät niemimaaltaan liikkeelle vuonna 633 haastaen samanaikaisesti kummatkin imperiumit. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua Persian suurvaltaa ei enää ollut. Arabien valtakunta sen sijaan ulottui Atlantilta Intian rajoille 70 vuoden taistelun jälkeen.

Sotilaalliset valloitukset laajentavat uuden, nousevan imperiumin alueita ja mahdollistavat kukoistavan ja kasvavan kaupankäynnin hyödyttämään nousevaa valtaa ja sen kauppiasluokkaa. Kaupungit ja sen julkiset rakennukset saavat osansa uudesta vauraudesta. Taiteet kukoistavat ja ylellisyystarvikkeiden kysyntä kasvaa. Yhteiskunta arvostaa ylpeänä ja yhtenäisenä vanhoja hyveitään kuten rohkeutta, isänmaallisuutta ja velvollisuudentuntoa. Velvollisuusetiikka on vallitseva normi. Imperiumi on päässyt valtansa ja hyvinvointinsa huipulle.

Kaupankäynti ja valloitukset ovat tuoneet imperiumille hyvinvoinnin ajan. Samalla sen rappio käynnistyy. Muutos on hiljainen ja ensin huomaamaton, mutta sen käyttövoimana oleva raha korvaa kunnian ja rohkeuden kansakunnan parhaiden miesten tavoitteena. Hyvinvoinnin aika hämärtää velvollisuudentunteen ihmisten mielistä. Tilalle tulevat omat oikeudet ja nopean rikastumisen tavoittelu. Arabifilosofi Ghazali (1058–1111) valitti juuri näin käyneen rappeutuvassa imperiumissaan.

Imperiumin elinvaiheet kulkevat osin toistensa rinnalla ja päällekkäin. Tämä pitää erityisesti paikkansa siirryttäessä hyvinvoinnin ajasta älyn aikakauteen. Materiaalisten tarpeiden tultua tyydytetyksi on hyvinvoinnissa mahdollisuus keskittyä kehittämään henkisiä ominaisuuksia. Sama kehityskaari kuvataan myös Maslowin tarvehierarkiateoriassa (Maslow’s Hierarchy of Needs). Älyn aikautena yliopistoja rakennetaan yhä kasvavalla vauhdilla ja miksipä ei, koska nuorison mielenkiinto on keskittynyt akateemisten arvojen saamiseen.  Entiset hyveet ovat vaihtuneet helpon elämän ja rikkauden tavoitteluun. Velvollisuudet on älyn aikakaudella unohdettu. Arabien rappeutuvassa imperiumissa 1000-luvulla sulttaani Malik Shahin pakkomielteenä oli uusien yliopistojen rakentaminen. Ateenalaisille älyn aikakausi tarkoitti loputtomien väittelyjen ja keskusteluiden näivettämää tehotonta hallintoa. Puhe korvasi teot.

Älyn ja rappion aikakauden rajapinnalla koulutuksen merkitys yhteiskunnassa on ylikorostunut. Imperiumi on muuttunut passiiviseksi ja defensiiviseksi. Se haluaa olla moraalinen suurvalta, ei niinkään enää sotilaallinen. Tästä syystä on aloitettu yksipuolinen aseistariisunta. Näinhän on käynyt mm. Saksalle ja Ruotsille, joilla ei käytännössä ole enää puolustusvoimia. Älyn aikakaudella tieteet ja uudet taidemuodot kukoistavat. Tämä luo ihmisille harhaluulon, että maailman ongelmat, todelliset tai kuvitellut, ovat älyn avulla ratkaistavissa. Omana aikanamme taistelu ilmastonmuutosta vastaan on ehkäpä näkyvin esimerkki älyn aikakauden ponnisteluista. Älyn aikakausi ei kuitenkaan voi pelastaa yhteiskuntaa, Sir John Glubb muistuttaa. Älyn aika yhdistettynä hyvinvointivaltioon turmelee siinä elävän sukupolven ja saa aikaan velvollisuusetiikan ja vastuuntunnon hiipumisen. Näin on siirrytty rappion aikakauteen.

Miten Glubb kuvailee hyvinvointivaltiota, sellaisessahan suomalaistenkin kerrotaan elävän? Historia näyttää osoittavan että hyvinvointivaltioon siirtyminen on yksi, mutta aina toistuva merkkipaalu taantuvien ja rappeutuvien valtioiden tai imperiumien kehityskaarissa. Glubb väittää, että hyvinvointivaltiota leimaa näennäinen ihmisrakkaus ja sympatia muita rotuja kohtaan. Kehitys- ja muuta apua annetaan avokätisesti oman moraalisen ylimielisyyden vallatessa auttajat. Rooman imperiumi ylitti tämän merkkipaalun antaessaan kaikille sen alueella asuville ennen niin tarkkaan säädellyn Rooman kansalaisuuden. Samoin menetteli USA:n Obama myöntäessään maassaan oleskeleville laittomille siirtolaisille kansalaisoikeudet. Toki USA:n ratkaisuun vaikutti osaltaan halvan työvoiman tarve. Kalifornian osavaltio päätti kesällä 2015 tarjota ilmaisen perusterveydenhoidon myös maassa laittomasti oleskeleville. Tämä ei ole historian valossa mitenkään ainutlaatuista; palaan aiheeseen esimerkissäni Arabien imperiumista 800–900 lukujen Bagdadista. Joka tapauksessa hyvinvointivaltio on osa älyn ja rappion aikakautta ja edeltää valtion romahtamista.

Rappiolla on hyvä olla, vai onko?

Entä se rappio, jonka ihanuutta aikoinaan eräs joensuulainen pop-yhtyekin ylisti? Mitä se on? Mistä se johtuu ja, ehkä kaikkien tärkeimpänä kysymyksenä, mihin se johtaa? Glubb määrittelee rappion seuraavasti:

“Decadence is both mental and moral deterioration, produced by the slow decline of the community from which its members cannot escape, as long as they remain in their old surroundings.”

Rappio on sekä henkinen että moraalinen huonontuminen aivan kuin sairaus, jonka aiheuttaa yhteiskunnan hidas alamäki. Tältä ei kukaan yhteisön jäsen voi välttyä niin kauan kun hän on yhteisönsä parissa. Mitä tämä huonontuminen voisi olla käytännössä? Ensinnäkin kansakunnan tie rappioon on hidas usean sukupolven aikana tapahtuva kumulatiivinen prosessi. Sen sisältönä Glubb näkee uskonnon aseman heikkenemisen, feminismin, hyvinvointivaltion, henkisen laman ja pessimismin, sitä seuraavan turhamaisuuden ja pinnallisuuden. Erilaiset viihteen muodot, seksuaaliset nautinnot ja kaupallinen urheilu ylikorostuneissa muodoissaan ovat keinoja lievittää näköalattomuutta ja pessimismiä. Osa väestöstä pakenee päihteisiin ja huumeisiin. Yhteiskuntaa aikoinaan rakentaneet hyveet ovat vaihtuneet ihmisten itsekkyyteen, velvollisuuden tunteen poistumiseen, rahanahneuteen ja laiskuuteen. Heidän elämäänsä leimaavat katkerat sisäiset riidat ja poliittiset vastakkainasettelut entisen hyvinvoinnin huvetessa.

Kaikkien oleellisin ja vakavin seuraus on rappeutuneen kansan itsesuojeluvaiston katoaminen! Tällainen kansa ei edes yritä pelastaa itseään joutuessaan vaaraan. Se ei koe enää itseään, elämäänsä ja kulttuuriaan säilyttämisen arvoiseksi! Vähintäänkin se epäilee omaa arvoaan. Kyyninen nihilismi ja ateismi (mihin tahansa uskontoon liittyvä) ovat tuhonneet sen tulevaisuudenuskon. Valitettavasti mm. Ruotsissa, Saksassa ja Englannissa tämä henkinen tila on erityisen selkeästi nähtävissä. Mitä itsesuojeluvaiston häviäminen sitten tarkoittaa käytännössä? Sitä, että taantuva yhteiskunta jakaa näennäisen humanismin vallassa jäljellä olevaa vaurauttaan avokätisesti ja vastikkeetta kaikille maahantulijoille. Rappeutuneiden ja korruptoituneiden poliitikkojen heikkous ja haluttomuus suojella omaa yhteisöään saavat aikaan suuren mittakaavan maahanmuuttajien vyöryn.

Aina näin ei ole ollut. Pioneerien ja valloitusten aikakaudella kansakunta oli etnisesti homogeeninen. Vallitseva tunne oli yhteinen kansallinen solidaarisuus ja toveruus. Kaupan ja vaurauden aikakaudet lisäsivät vieraista kulttuureista saapuneiden ihmisten määrää yhteiskunnassa. Tämän seurauksena yhteiskunnan perustanut ja sitä menestyksellä eteenpäin kehittänyt etninen, uskonnollinen ja kulttuurinen kokonaisuus hitaasti, mutta varmasti muuttui joksikin toiseksi. Siitä saattoi tulla uusi menestys, mutta tulijoiden määrän lisääntyessä mahdollisuudet onnistumiseen heikkenivät.

Suuren volyymin maahanmuutto alkoi pääkaupungista, mutta ennen pitkää levisi muihinkin kaupunkeihin. Maahanmuuttajat eristäytyivät omille asuinalueilleen, alkoi ghettoutuminen. Kriisiaikojen kohdatessa yhteiskuntaa sen parissa asuneet maahanmuuttajat eivät olleet yhtä halukkaita uhraamaan itseään tai omaisuuttaan yhteisen hyvän vuoksi kuin kantaväestö.

Monikulttuurisella yhteiskunnalla on monta heikkoutta. Yksi on sen keinotekoisuus. Kun poliittinen tai taloudellinen pakko yhtenäisyyteen poistuu, eri kansallisuudet pyrkivät jälleen itsenäisiksi. Näin tapahtui sekä Itävalta-Unkarissa, Jugoslaviassa että Neuvostoliitossa, unohtamatta Aleksanteri Suuren, Rooman, Ottomaanien tai Espanjan imperiumeja. Toinen heikkous on sen alhainen sisäinen koheesio. Kuten jäljempänä näemme, yhteiskunnasta tulee epävakaa, riitaisa ja epäluuloinen eri kansanryhmien ja poliittisten suuntausten taistellessa resursseista ja vaikutusvallasta. Eräs näkyvä merkkipaalu on katujen muuttuminen turvattomiksi ilman saattajaa kulkeville yksinäisille naisille. Ruotsissa on jo pitkään vallinnut katujen turvattomuus, nyt vuonna 2015 se viimeistään tulee myös osaksi Suomen arkitodellisuutta. Kolmas monikulttuurisen yhteiskunnan tuhoisa seuraus on sen taipumus rikkoa kantaväestön yksimielisyys ja kääntää heidät toisiaan vastaan. Glubb kirjoittaa esseessään:

“This problem does not consist in any inferiority of one race as compared with another, but simply in the differences between them.“

Lause osoittautuu sisällöltään hankalaksi kääntää.  Nykyisessä poliittisesti korrektissa ja hysteerisessä mediailmapiirissä lauseiden tahallinen väärinymmärtäminen on yleistä, yritän silti.  Glubb tarkoittaa suunnilleen, että epäkohdat eivät johdu eri rotujen alemmuudesta tai ylemmyydestä toisiinsa nähden, vaan niiden välisistä [kulttuurisista] eroista.

Seuraavassa tekstissäni käsittelen Glubbin esseen pohjalta kysymyksiä siitä, miten Bagdadin 900-luvun popmuusikot ja laulut rakkaudesta liittyvät 2000-luvun Suomeen ja voiko Glubbin teoriaa soveltaa myös pieniin kansoihin ja valtioihin, ja jos voi, niin kuinka?


Glubb, Sir John: The Fate of Empires and Search for Survival, Blackwood (Edinburgh), 1978.

Red Army Tank Commander on the Tiger Hunt

Vasiliy Krysov, the Panzer Destroyer, was an extremely lucky Red Army soldier to survive the war to tell his story in this book. He started the fighting at Stalingrad, soldiered on through the massive tank battle of Kursk, crossed the mighty river of Dnepr to liberate Kiev and finally ended up his war capturing Königsberg, present time city of Kaliningrad in the former East Prussia. His first assignment was to be the leader of a KV-1S tank. Not before long he changed over to the assault guns. There he was to become a platoon and soon a battery leader having as a tool of war SU-122 self-propelled howitzer and later SU-85 tank destroyer. Krysov ended up the fighting commanding the best battle tank Russians could offer: the T-34/85. There are 15 chapters in his memoirs leading the reader from the initial tank training boot camp to the fighting and post war officer training school in Leningrad. The reader is pleased to use fine tactical maps, Index and helpful Notes to amplify the experience.  Although there are just few pictures available in the book, they give an interesting and rarely in the West seen insight to the world of Soviet tankers.

Panzer Destroyer opens up the game with no modesty. On the 29 the of July 1942 there was a battle of Lipologovo taking place in a village near Kalats na Don. Krysov claims the Soviets captured there thirty Panzer IV -tanks and other armoured vehicles intact while Germans, horrified by Katjusha rocket launchers, fled the battlefield.

It gets even better as he describes the battle of Jastrebenka village near Kiev in November - December 1943: he claims he destroyed as many as eight Tiger I -tanks with his own SU-85 self-propelled gun. The opposing troops were no less than the elements of 1st Waffen-SS Panzer Division Leibstandarte Adolf Hitler. It becomes clear what is the main issue of this book - it is exaggeration, we may even say hyperbole. In the book Germans are presented as an incompetent and weak combatant. One may wonder why and by whom there were any casualties on the Soviet side at all. Krysov says he once saw an entire German infantry company equipped with submachine guns. That's not very likely to be true. It was customary for Germans to have Kar98k rifle as a standard weapon for infantry soldier, submachine guns were reserved for squad leaders or other officers. What really may amaze the reader is the number of Tiger I –tanks Krysov claims to have seen or destroyed on the battlefield. Where did all these Tigers come? Since Tigers were a scare resource deployed only with small numbers to the elite Waffen-SS troops and the Gross Deutschland elite Wehrmacht division.

On July 1944 Krysov, with his unit, crossed the river Bug into a "neighbouring country" as he labels the territory of the East-Poland. Thus he actually approves and confirms the notorious Molotov-Ribbentrop -pact and the partition of Poland between the Nazi-Germany and Soviet Union.  Battles fought alongside the crossing gave Krysov more fame, at least he thinks so. He claims his battery of five SU-85 self-propelled guns destroyed uncounted numbers of Tigers of the 5th Waffen-SS Panzer division Wiking by penetrating Tigers through the frontal armour with their 85 mm D-5T cannons. Near the Polish village of Stulno Krysov and another SU-85 backed up with some submachine gunners destroyed a whole German motorized infantry regiment.

How to call the enemy, that's the question for Krysov! He fought from Stalingrad to Königsberg, it was a long and hard way to go. Through the time - until the very end - he confronted, according to his statement, Germans, Fritzes, Nazis and Fascists. He does not mention having any battles against Italians. So we can count out Fascist forces, especially when Italy withdrew from the Eastern front after the disaster of Don late 1942. Why does Krysov claim to have a fight against fascists when there was no such opponent around? Fascists were Italians who wanted to build corporate state according to their view of socialism. Fascists were not the Nazi-German Wehrmacht forces you might think. Why all this controversy? The answer is quite simple: Stalin wanted to fade out any logical links between the two rivalling forms of socialism, which were the Soviet International communism and German National socialism. It was imperative for the Soviets to obscure the reality of the struggle of two similar ideologies by labelling Germans as Fascist or Fritzis (the latter was a non-political, more like a nation based definition). Unfortunately comrade Stalin was more than successful in his mission to misinform, since even the modern day media in the western world can not make a clear distinction between the two. So even today we have to read news where reporters do not have any clue of realism or they are constantly abusing political terms. To make it simple: Nazis, Fascist and Communists were all the same leftist lot! It was only a matter of details which made the difference between them, like the question: are you for nationalism or internationalism?

The strength of the book can be found in its occasionally presented honesty. For instance, Krysov openly describes one of the dubious practices of the Red Army, that is to say the PPzh front wives. The name is a reference and Russian language wordplay to the famous PPSh -machine gun. Again, in this book it is easy to see how the Red Army officers or Stavka did not have much sympathy at all for their subordinates.  On one particular occasion, near Königsberg, Krysov had to roast some loaves of bread in a frying pan using engine oil as a substitute for frying fat.

Krysov claims he destroyed 19 tanks and set on fire 12 ones. Of those, he says, eight were Tigers and one a Panther. He was never decorated nor mentioned by the Red Army.  It seems his story contains a strong element of personal bias. For instance he can’t understand why German civilians fled to the West as the advancing Red Army was approaching their homes. Krysov concludes the German civilians were merely betrayed by the Fascist propaganda to flee. After all this being said the memoirs of Vasiliy Krysov give an interesting and vividly told insight to the everyday life and fighting of the Red Army tankers.

Kryzov, Vasiliy: Panzer Destroyer - Memoirs of a Red Army Tank Commander, English translation by Vladimir Kroupnik, Pen & Sword, Barnsley 2010, 205 pages.

About the armoured fighting vehicles used by Vasiliy Krysov

Soviets had in the early 1930s started their tank mass production by either buying licences (T-26) or simply copying foreign models (T-28, T-35, BT-tanks). The Spanish civil war, Hahin-Gol skirmishes against the Japanese tanks and the Russo-Finnish Winter war had clearly shown the need for a new generation of tanks.

The rise of Nazi-Germany made the modernization programme a priority for the Soviet Union. Thus a new range of airplanes and AFVs were introduced at the opening stages of the Second World War. The Soviet tank core received two battle tanks, KV-1 and T-34/76, which were to play key roles in the battles ahead. The latter one would prove to have a huge and profound impact on the tank design and the history of armoured warfare.

KV-1S

KV-1S
Wikimedia Commons

The first of the new tanks to reach the front line service was KV-1 also known as Klimenti Voroshilov. The name of the KV-1 was carefully chosen. The father-in-law of the chief designer of the tank, S. Kotin, was no one else than the Marshall of the Soviet Union Klimenti Voroshilov. He was then the People’s Commissar for Defence of the Soviet Union and close aide to Stalin himself.

S. Kotin saw it clearly how the single turreted prototype of KV-1 was far superior to the two or more turreted vehicles. To verify his testing results KV-1 was sent in December 1939 to the Russo-Finnish War. While in the Karelian Isthmus the new tank was designated to infantry close support role. The positive demonstration of ruggedness and combat survivability led to the decision to start mass production of KV-1 in December 1939.  The KV-1 shared some components with T-34. Both tanks had the same engines and later on same main gun, the 76,2 mm F-34 (for the KV-1 the gun was named ZiS-5). As the KV-1 was more than 10 tonnes heavier than T-34, it was natural that speed, off road manoeuvrability and ground pressure values of the KV-1 were inferior. The mechanical reliability of the tank was dismal; especially this was true with the powertrain of the tank. However, the KV-1 was heavily armed and armoured. It proved to be a formidable opponent on the battlefield.

Germans had no tank to put up against the KV-1 in the summer of 1941.  The only effective way to kill a KV-1 was to either call Junkers Ju-87 Stukas in or try shoot it with 8,8 cm FlaK 18 Anti-Aircraft cannon. On the other side KV-1 had poor cross-country manoeuvrability, mechanical defects and almost non-existing optics to observe the battlefield. In fact if the hatches were closed, the KV-1 was virtually blind. To make things worse the crew layout was poorly-designed: the vehicle commander was at the same time employed as the gun-loader and he did not have his own hatch or cupola to monitor the battlefield. There was an obvious need for upgrade.

To fix the well known defects of the KV-1 a new version came out of production lines in August 1942. The new design was called KV-1S, suffix S stood for skorostnoi – speedy.  KV-1S was much lighter due to thinned armour: protection had been traded for mobility. Improved powertrain and overhead armoured cupola for the tank commander to observe the battlefield were among the upgrades. The turret had been totally redesigned.  While it was smaller it housed a dedicated tank commander as the fifth crew member. This is how the Soviets learned to follow the German crew layout which had proved to be superior. Despite the upgrades KV-1S was manufactured only for the period of one year. After 1370 units were completed the arrival of new heavy German Tiger and especially Panther tanks made KV-1S obsolete. To meet the new opponents the Soviets composed an interim model of KV-85 while waiting for their own ‘heavies’ like IS-2.

The KV-1S tanks rolled out of production lines just in time to take part of the battle of Stalingrad. In fact, Krysov had his tank from the Stalingrad Tractor Factory overhaul line to have his baptism of fire.


KV-1S technical data

Weight: 42,5 ton
Crew: 5 (commander, gunner, loader, driver, co-driver)
Engine: V-2K-s, four-stroke V-12 diesel, liquid cooling
Max horsepower: 600 hp / 2000 rpm
Power to weight ratio: 12,9 hp / ton
Top speed: 42 km/h
Range: 250 km
Ground pressure: 0,72 kp/cm2
Steering system: clutch-brake
Suspension system: Torsion bar
Gearbox: forward / reverse 5 / 1
Armour thickness: 82-30 mm
Communication: radio and intercom
Main gun: 76,2 mm ZiS-5 / 41,5 calibre

Penetrating performance of the standard armour-piercing round against steel armour at 90 degree angle from 500 metres: 92 mm

T-34/85

T-34/85

 Foto © Historix

The real flagship and legacy maker of the Soviet tank industry saw its birth in the summer of 1939 as the upgraded prototype of A-34 emerged. This version would later be known as the T-34/76 medium tank. Actually the hole range of Soviet medium and later main battle tanks (MBT) were related to T-34/76 basic design and engine. For instance T-72 MBT used the same basic engine layout, only to be upgraded and improved by many ways and fitted with a turbocharger. The first Russian MBT with no connection to the T-34/76 is T-14 Armata.

It is extraordinary for a tank to get such a fame that the T-34 range achieved. But this time Russians had developed something that the world had never seen before: a successful combination of highly advanced technical solutions. The tank was well ahead of its time and later a model for other foreign combat vehicles to come. Perhaps the best known example of this is the mighty German PzKpfw V Panther. The armour of T-34/76 was a result of a huge innovation to use highly-sloped steel plates at the angle of 30 degrees. While the frontal armour was only 45 mm thick, it offered up to three times better protection against an AP-shell than normal 45 mm steel plate at 90 degrees.

Another big innovation was the use of a brand new V-2 diesel engine. This would increase the operational range. Which, in turn, would be exploited by the use of Christie type suspension with wide tracks. The combination enabled T-34/76 to run through swamps or high snow like no other tank. The new T-34/76 tank was simple by design and very robust. It had as its main weapon the 76,2 mm F-34 cannon, which in fact was a loan from KV-1 design. The long barrelled cannon proved to be superior against any opposing tank until late 1942 as the Tiger I came to front line service.

Naturally there were downsides offsetting the battlefield superiority of the T-34/76: the tank was hard to command. Optics were of poor quality and there weren't enough of them. The commander of the tank had to work as a gunner at the same time. Interestingly enough, inside the turret of KV-1 it was the loader who had to be also the commander of the tank. Only a small number of T-34/76s were equipped with radios or intercom. This, of course, made it impossible to command a tank unit during the battle. In this respect the most advanced tank of its time was no better than its predecessors from the early 1930s, namely the T-26 and BT-7.

During the summer of 1941 it was astonishing that Germans had no idea that they would soon meet new Russian tank designs like T-34/76 or KV-1. What a nasty surprise T-34/76 must have been for German tankers who in disbelief saw how their PzKpfw III and IV tanks could practically do  nothing against the enemy tank. This obviously led Germans hurriedly to build something to match the new threat. The interim solution was the introduction of 7,5 cm Pak 40 anti-tank cannon and its tank cannon version of 7,5 cm KwK 40 L/43. New German cannons reduced the battle worthiness of T-34/76 and balanced the situation for Germans. It was, however, the introduction of German heavy Tiger I and medium Panther V tanks that made T-34/76 obsolete.

It was the turn of the Red Army to find a countermeasure against the new menace. The improved T-34/85 design was not yet ready for mass production. As a stopgap solution Russians introduced a new tank hunter SU-85.  It combined a battle worthy chassis and hull of T-34/76 but had bigger and more potent 85 mm anti-aircraft cannon in a fixed superstructure. This cannon was to be the new main weapon of the T-34/85.

As the new T-34/85 got to the front lines in spring of 1944, it was a design with many improvements over the older version. The most important one, besides the stronger cannon, was the introduction of a dedicated tank commander operating with better prisms in his own cupola. Now all T-34/85s were fitted with radios and intercoms. The monstrous four speed gearbox had been changed to new five speed one for the joy of every T-34/85 driver. The new medium tank didn't altogether solve the very basic problem Russians still had: they did not possess a cannon with adequate penetrating power against German late-war tanks like Tigers and Panthers. ZiS-S-53 cannon, the main weapon of T-34/85, and its principal AP-shell BR-365 could destroy a Tiger only when shot from the very favourable position and worse to come: BR-365 couldn't penetrate the frontal armour of a Panther at all.

Despite its obvious limitations T-34/85 was mass produced well into the late 1950s. In fact Soviets released two upgrading programs for the tank in the 1960s. Most post war T-34/85 tanks were exported into the Third World countries and Middle East. As the Soviets attempted to improve their tank inventory, the hull of the T-34/85 was redesigned which gave birth to T-44. This proved to be an unsatisfactory model since it still carried the old 85 mm ZiS-S-53 cannon and was mechanically unreliable. When the turret was redesigned and enlarged to house a 100 mm D-10T naval cannon, a new highly successful family of tanks was born: T-54 and T-55. The production of T-54 started in the late 1940s and its further improved successor T-55 turned out to be a real export hit and universal tank soldiering on all around the world. It is estimated that some 80 - 100 000 pieces were produced. What a legacy for the T-34/76 tank indeed!

T-34/85 technical data

Weight: 32 ton
Crew: 5
Engine: V-2, four-stroke V-12 diesel, liquid cooling
Max horsepower: 500 hp / 1900 rpm
Power to weight ratio: 15,8 hp / ton
Top speed: 55 km/h
Range: 300 km
Ground pressure: 0,85 kp/cm2
Steering system: clutch-brake
Suspension system: Christie
Gearbox: early forward / reverse 4 / 1,  late forward / reverse 5 / 1
Armour thickness: 70-22 mm
Communication: radio and intercom
Main gun: 85 mm ZiS-S-53 / 51,5 calibre

Penetrating performance of the standard armour-piercing round against steel armour at 90 degree angle from 500 metres: 111 mm

SU-122

SU-122 in Kubinka
Wikimedia commons

The Soviet heavy industry managed to design and produce in the Word War II a wide range of armoured fighting vehicles for special roles.  One of the AFVs used by Krysov, the SU-122 medium self-propelled howitzer, was a sound example of this. The SU-122 had a five-man crew in an armoured casemate with limited traverse on a chassis of the T-34/76 tank. The production started by the fall of 1942 and it came to frontline service by the beginning of 1943.

The armament of SU-122, 122 mm Howitzer M-30 barrel length just 22,7 calibre, gave a hint of its designated role on the battlefield. It was to support tank units on the offensive with direct and indirect fire. One additional mission, which, however, proved to be quite unsuccessful, was to fight against enemy tanks. Krysov boasts to have killed Tigers in the battle of Kursk with his SU-122.  There was indeed an anti-tank round available for M-30 howitzer, but it had no real armour penetrating power. So it seems more likely that if there were Tigers destroyed by the fire of SU-122s then the most probable cause would have been the kinetic energy of the HE, or High Explosive, round. It could have severely damaged the turret of the Tiger or even torn it away from the hull. Anyway, the Soviets quickly replaced SU-122s with more potent models based on the chassis of the KV-1.

SU-85

SU-85
Wikimedia Commons

As the Soviet tank core was obligated to wait for the new medium T-34/85 tank until the spring of 1944, a stopgap solutions were pressed into service. One of these was the SU-85. It was fielded to operate in a strictly dedicated anti-tank role. The given role was more than ambitious: the SU-85 was to fight up against Tigers and Panthers to protect the less well-armed T-34/76 tanks still widely in use.

SU-85 tank destroyer, or Istrebitelj as the Soviets called it, had its baptism of fire by the September of 1943 when The Red Army was crossing the river Dnepr. The annoying battle experience was that even the 85 mm cannon didn't have adequate penetrating power to fight on equal basis against new German tanks.

By the summer of 1944 the T-34/85 had become widely available and the production of four man SU-85 was cancelled. To improve the anti-tank hitting performance, the rugged chassis of SU-85 was fitted with an 100 mm D-10S naval gun. The subsequent tank killer was designated the SU-100. Due to production problems of the 100 mm guns, some early SU-100s had to arm with old 85 mm guns. These variants are known as the SU-85M.

В Финляндий криминальное правидельство делают с иммигрантом геноцит для все простой финны.

Господи, помилуй нас!