Näytetään tekstit, joissa on tunniste DDR. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste DDR. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Älä elä valheessa

Edellisessä tekstissäni käsittelin Suomen lipun kehityksen kautta Suomen valtion muuttumista itsenäisestä maasta osaksi totalitaariseksi kehittyvää Euroopan liittovaltiota. Tämänlaisen siirtymän ja tilanteen parhaita asiantuntijoita ovat ne ihmiset, jotka ovat omakohtaisesti kokeneet vapautensa menettämisen ja elämisen pakotetussa valheessa. Käytän tekstissäni pohjana muutamien yllä kuvatun tilanteen läpikäyneiden, entisen sosialistisen itäblokin toisinajattelijoiden kirjoituksia. Ehkä tunnetuimpia heistä olivat neuvostoliittolainen kirjailija ja historioitsija Aleksandr Isajevits Solzenitzyn ja puolalainen runoilija ja kirjallisuuskriitikko Czeslaw Milosz. Kummatkin herrat joutuivat maanpakoon sosialistisista, kommunismia tavoitelleista kotimaistaan. 

Yhdysvaltoihin muutti kylmän sodan aikoihin ja varsinkin sen päätyttyä runsaasti entisen Neuvostoliiton ja muiden itäblokin maiden kansalaisia. Monet heistä sijoittuivat paikallisiin yliopistoihin ja seurasivat uuden kotimaansa poliittista kehitystä. Viimeisten 20 vuoden aikana he ovat huolestuneet Yhdysvaltain – ja koko läntisen maailman – kehityksestä. He ovat nähneet siinä häiritseviä samankaltaisuuksia entisiin kotimaihinsa, jotka olivat siirtyneet läntisestä liberaalista yhteiskuntamuodosta sosialismiin ja valheella ylläpidettyyn pakkovaltaan – eli totalitarismiin.  Erityisesti heitä häiritsee seuraava samankaltaisuus: eliitti ja eliitin instituutiot ovat hylkäämässä vanhanaikaisen liberalismin, jonka perusta on yksilön oikeuksien puolustamisessa. Tilalle halutaan edistyksellinen uskontunnustus, jonka mukaan oikeuksia puolustetaan ryhmäidentiteettien kautta. Ihmisiä rohkaistaan määrittelemään itsensä, ei enää yksilönä, vaan ryhmäidentiteettinsä kautta. Hyvä ja paha on eri ryhmien välisessä taistelussa. Edistyksen nimissä nyt halutaan kirjoittaa historia uudelleen, kaataa vanhan vallan symbolit ja patsaat sekä muodostaa uusi kieli kuvaamaan uutta, haluttua todellisuutta. Kielen muutoksen avulla voidaan heijastaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ideaaleja jokapäiväiseen kielenkäyttöön. Arvojen alati muuttuessa ihminen ei voi enää olla varma, milloin hänet viedään oikeuteen tai tuomitaan somessa, tuhotaan elinkeino ja maine vielä eilispäivänä sallitusta puheesta tai kirjoituksesta. 

Presidentti Niinistö oli taannoin huolissaan yhteiskunnassamme kasvavasta ideologioiden polarisaatiosta ja keskustelemattomuudesta. En huomannut, analysoiko hän mainitsemansa kehityksen aiheuttaneita tekijöitä. Näemme kuitenkin, että poliittisesti korrekti, edistyksellinen kansanosa syyllistää heidän kanssaan eri mieltä olevia somessa ja valtamediassa. Lyömäaseina käytetään sinänsä hyvältä kuulostavia termejä, kuten ”moninaisuus”, ”tasa-arvo” tai ”syrjimättömyys”. Erilaiset polttomerkit tai leimat ovat jo käytössä: yleisimpinä pahan synonyymeinä käytetään rasismia tai jonkin julistamista äärioikeistolaiseksi. Mitä muuten kertoo yhteiskunnan arvoista ja poliittisesta suuntautumisesta, kun suurin paha on vain äärioikealla?

Näen tilanteessa selkeitä samankaltaisuuksia aikamme läntisen maailman yhteiskuntien ja vanhan sosialistisen totalitarismin välillä. Erojakin toki löytyy. Vasemmistolainen totalitarismi 2.0 ei käytä yhtä ilmeisiä ja väkivaltaisia pakkokeinoja kuin sen neuvostoedeltäjä. Uusi totalitarismi, ainakin aluksi on rakenteeltaan pehmeämpää, kuin feminiinistä. Tosiaan, se on kuin Pink Floydin The Wall albumin ja elokuvan Äiti, joka pitää omistaan huolta. Ettei mitään pahaa pääsisi sattumaan, mutta samalla tulee rakennetuksi vankila. Samoin uusi pehmeä totalitarismi kontrolloi kaikkia mahdollisia ihmiselämän osa-alueita ja esittäytyy terapeuttina. Se on aina valmis auttamaan: on erilaisia sosiaalisia ohjelmia, joilla hairahtuneet voivat tehokkaasti katuen yrittää paluuta takaisin poliittisesti korrektiksi yhteiskunnan jäseneksi. Ääriliikkeet ja niiden ääriajattelun toki jättäneenä ja tarpeelliset katumusharjoitteet julkisuudessa esittäneenä!

Tekstissäni on nyt ollut paljon esillä sana totalitarismi. Katsotaan seuraavaksi mitä se on, mitkä sen menetelmät voisivat olla, miten se leviää ja ennen kaikkea: mikä on sen lopputulos. 

Hannah Arendt, yksi totalitarismin huomattavista tutkijoista, määritteli sen yhteiskunnalliseksi tilaksi, jossa yksinvallan saanut ideologia pyrkii poistamaan kaikki entiset perinteet ja instituutiot. Se tavoittelee kaikkia yhteiskunnallisia ja yhteisöllisiä toimintoja ja ilmiöitä ideologiansa valvonnan alle.  Suuruudenhulluudessaan se haluaa muodostaa ja kontrolloida todellisuutta. Näin totuutta on se, mitä kulloinenkin vallanpitäjä sanoo sen olevan. Neuvostoliitossa totuuden määritteli kommunistinen puolue, olihan sen pää-äänenkannattaja sanomalehden nimikin Pravda – Totuus. Puolueen vaatimusten toteuttajana toimi valtiokoneisto. Tänään totalitarismi vaatii uskollisuutta sarjalle erilaisia edistyksellisiä, mutta kaiken järjen ja logiikan vastaisia dogmeja, joista suurin ehkä on ”jakamattoman ihmisarvon” käsite.  Seppo Oikkosen ajatusta seuraten: ”Siitä, että kaikilla on jakamaton ihmisarvo, ei automaattisesti seuraa, että kaikki kulttuurit tulisivat toimeen keskenään”. Ainakin toistaiseksi dogmien omaksumista ja toimeenpanoa yksilöiden elämässä valvoo, valtiota enemmän, edistyksellinen eliitti ja ”tiedostavat” naiset muokkaamalla julkista mielipidettä haluamaansa suuntaan. Mutta on muistettava, että niin Suomen nykyinen vihervasemmistolainen tyttöhallitus kuin EU-komissiokin on valtiovaltaa käyttäen alkanut toteuttaa vihervasemmistolaista ideologiaansa puuttumalla ihmisten jokapäiväiseen elämään ja arvoihin. Ilmaston- ja ympäristönsuojelun verukkeella ajetaan totalitaarista valtiota sisään. Myös suuret liikeyritykset ja erityisesti somejätit voivat uuden teknologian avulla valvoa tekemisiämme ehken enemmän, kuin haluaisimme myöntää.

Puolalainen Milosz väittää olevan mahdollista, että läntisten yhteiskuntien ihmiseltä voi jäädä huomaamatta totalitarismin kehityksen liikkeellelähtö. Hänen mukaansa läntisten yhteiskuntien ihmisiltä puuttuu ymmärrys totalitarismin dynamiikasta ja sen voimien toiminnasta. Tämä selittäisi entisten itäblokin maiden Unkarin, Puolan ja Tsekin asenteita ja toimintaa EU:ssa. Ehkä nämä maat ovat nähneet EU:n kehityksessä jotain ikävän tuttua, mikä jää meiltä huomaamatta. Milosz toteaa kirjassaan The Captive Mind kommunistisen ideologian täyttävän uskonnoista luopuneen älymystön henkistä tyhjyyttä. Monikulttuurisuusideologia ja ilmastonmuutoksen torjunta näyttävät mielestäni kuuluvan samaan, uskontoja korvaavaan ja elämälle tarkoitusta antavaan älymystön aatemaailmaan. Nyt ei tavoitella taivaspaikkaa kuolemanjälkeen, ei, vaan taivas on tehtävä jo täällä maan päällä poistamalla syrjivät rakenteet, valkoinen ylivalta ja hyvitettävä historiallisia vääryyksiä. Näin sosiaalinen oikeudenmukaisuus toteutuu, maapallo pelastuu ja vihervasemmistolaisen totalitaristin sielu virvoittuu. 

Jo 20 vuotta sitten kulttuurikriitikko Rene Girard varoitti profeetallisesti: ”Nykyinen henkinen kansankiihotus ja retoriset ylilyönnit ovat muuntaneet uhreista huolehtimisen totalitaristiseen komentoon ja jatkuvaan inkvisitioon”. Sosialistisissa maissa asuneet varoittavat samansuuntaisesti todeten, että liberalismin kunnioitettava heikoista ja marginalisoiduista huolehtiminen on nopeasti muuttumassa hirviömäiseksi ideologiaksi, joka, jos sitä ei pysäytetä, tulee muuttamaan läntiset demokratiat pehmeiksi, terapeuttisiksi totalitarismeiksi. Pelkäänpä, että läntinen ihminen on jo niin rappeutunut, että sille kelpaa pehmeä totalitarismi. Amerikkalainen sosiologi Philip Rieff kirjoitti vuonna 1966 että [kristillisen]Jumalan kuolema lännessä oli suurempi mullistus kuin bolsevikkivallankumous idässä. Uskonnollinen ihminen, joka eli ja järjesti yhteiskuntansa tuonpuoleisen todellisuuden periaatteiden mukaan, muuttuikin psykologiseksi ihmiseksi, joka ei uskonut tuonpuoleiseen. Uudelle ihmiselle oli tärkeätä vapauttaa itsensä omien nautintojensa etsimiseen. Tämä tulisi johtamaan kulttuurivallankumoukseen lännessä ja kristillisen uskon vesittymiseen. Rieff eli tarpeeksi pitkään nähdäkseen ennustuksensa toteutuvan ja kulttuurivallankumouksen johtavan pehmeän totalitarismin syntyyn.

Totalitarismi johtaa valheiden kierteeseen. Valheet ja valheet valheista syntyvät perusvalheesta: totalitaristinen valtio on ainoa totuuden lähde! Valheiden ylläpitämiseksi tarvitaan uuspuhe, jolla kontrolloidaan mitä ihmiset voivat ajatella ja ilmaista. Itse asiassa tämäkään ei riitä.  Amerikkalaisen kirjailijan Rod Dreherin mukaan ihmisiä opetetaan alistumaan vallanpitäjien ideologiaan kuormittamalla heitä keskenään ristiriitaisilla uskomuksilla. Ihmiset pakotetaan hyväksymään luonnonvastainen kaksoisajattelu, jossa heidän luonnollisen järkensä ja aistiensa havainnot kielletään syöttämällä heille ilmeisiä valheita. Suomessakin on näyttävästi uutisoitu mm. lapsen synnyttäneestä miehestä, useista kymmenistä eri sukupuolista, monikulttuurisuuden yhteiskuntaa rikastavasta vaikutuksesta ja erään aavikkouskonnon rauhanomaisuudesta. 

Kaksoisajattelulta emme voi välttyä, se on jokapäiväistä mielipiteenmuokkausta, jolle altistumme valtamedian ansiosta. Milosz varoittaa meitä: jos huomatessamme näitä valheita vaikenemme, tulemme samalla korruptoineeksi itsemme. Sillä eläminen jatkuvassa valheessa tulee ennen pitkää korruptoimaan luonteemme ja lopulta kaiken yhteiskunnassamme. Alexander Stubb twiittasi taannoin kuinka ”Monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta”, saman puolueen Petteri Orpo tuomitsi 2015 maahan tunkeutuneiden muukalaisten motiivien epäilyn rasismiksi ja väitti, että Suomi ei voi kansainvälisten sopimusten mukaan estää tulijoiden vyöryä. Olemme ympäröineet itsemme valheilla: feminismi on tasa-arvoa, hukkunut pikkupoika Välimeren rannalla, ”Wir Schaffen das”, pakolaiset ovat naisia ja lapsia Syyriasta, elvytyspaketit Etelä-Euroopan maille yms. Arendtin sanoin; missä totalitarismi on vallinnut, se on alkanut tuhota ihmisen perusolemusta.

Solzenitzyn karkotettiin Neuvostoliitosta länteen 1974. Hän julkaisi juuri ennen karkotustaan Venäjän kansalle viestin, jossa vetosi maanmiehiinsä, etteivät he suostuisi elämään valheessa. Solzenitzyn tarkoitti sitä, ettei ihmisten tulisi hyväksyä ilman protesteja kaikkea sitä valheellisuutta ja propagandaa, jota valtio pakottaa kansalaisensa hyväksymään ja ottamaan totena. Tässä välissä lähetän terveiset Ylelle, Eduskunnan äänelle omalle kansalleen. Kaikki sanovat, että ei ole muuta mahdollisuutta kuin alistua ja hyväksyä voimattomuus. Mutta tässä on se perusvalhe, Solzenitzyn jatkaa, joka antaa pahantahtoisen voiman kaikille muille valheille. Kadun mies ei ehkä voi kaataa valheiden kuningaskuntaa, mutta hän voi edes olla olematta sen uskollinen alamainen. Valheiden varaan perustettu totalitarismi on olemassa vain niin kauan, kun ihmiset pelkäävät haastaa järjestelmän valheineen. Berliinin muurin murtuminen 1989 ja pian sen jälkeen valheille rakennetun DDR:n romahtaminen ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Näin ollen, Solzenitzyn korostaa, jos meidän on elettävä totalitaarisen diktatuurin valheiden alla, niin vastauksemme olkoon: älköön heidän valtansa toteutuko ainakaan meidän kauttamme. Siksi on tärkeätä, ettemme elä valheessa.

maanantai 7. syyskuuta 2020

Liputettuja kysymyksiä

Osalta suomalaisista näyttää hämärtyneen käsitys siitä, mikä heidän maansa Suomi oikeastaan on, mitä sen tehtäviin kuuluu ja miksi sitä edelleen tarvitaan, vai tarvitaanko? Niin, onko Suomen kansallisvaltiolla enää mitään annettavaa EU-suomalaisille? Entä mikä olisi Suomen rooli osana liittovaltioksi kehittyvää Euroopan unionia? Ja onko nationalismi vain tunkkainen jäänne menneisyydestä, vai voisiko sillä olla myös meille jotain annettavaa? 


Suomi oli monille 1980-luvun lopulle asti se paras asuinpaikka, suomalaisten biologinen lokero, jossa asua ja olla. Maa ei kuitenkaan ole enää entisensä, siis se etninen kansallisvaltio jota yhdisti kieli, uskonto ja sen mukanaan tuomat moraali- ja käyttäytymisnormit, eli yhtenäiskulttuuri. Yritän hahmottaa tapahtunutta yhteiskunnallista muutosta alla olevalla kuvakollaasilla Suomen valtiolipusta ja sen muutoksista.

Suomen tasavallan ensimmäiseksi valtiolipuksi hyväksyttiin 28.5.1918 etnisille suomalaisille tuttu siniristilippu. Se symboloi nuoren valtion tavoitteita, uskontoa ja arvoja. Lippu kesti tahraantumatta toisen maailmansodan koettelemukset natsismin ja kommunismin välissä. Samoin se kesti kylmän sodan Kekkosslovakian suomettumisen ajan poliittisen realismin. 

 

Suomen lippu 28.5.1918 – 17.11.1994

Merkkinä muuttuvista ajoista alkoi pitkin 1960-lukua esiintyä vasemmistoradikaalien, feministien ja ns. tiedostavan kulttuuriväen parissa suomalaisten tasavaltaista valtionmuodostusta kyseenalaistavaa ja sitä hajottavaa toimintaa. Sen tavoitteena oli saada Suomeen aikaan marxilaisen teorian mukainen ”vallankumouksellinen tilanne”. Nämä sittemmin ”taistolaisiksi” nimetyt tahot ja heidän pyrintönsä sortuivat samaan, mihin heidän esikuva-aatteensakin entisessä itäblokissa: utopioiden tavoitteluun ja siitä johtuvaan jatkuvaan valheessa elämiseen. Taistolaiset jäivät historiaan aikansa hyödyllisinä ja ahkerina idiootteina ajaessaan neuvostobolsevismin asiaa lännessä. Jotain he kuitenkin saivat aikaan; he kylvivät tulevan henkisen ja hengellisen rappion siemenet yhteisöönsä. Suomesta alkoi hitaasti kehittyä pohjolan pikku derkkula.

 

Suomen henkisen ilmapiirin suunta vasemmiston jäljiltä
 
Neuvostoliitto ja itäblokki hajosivat 1990-luvun alussa. Itä-Saksa muureineen jäi historiaan, paitsi Suomessa. Täällä joukko vasemmistopoliitikkoja oli jo 1970-luvun alusta ollut järjestämässä meillekin omaa derkkulaa. Yksi tunnetuimmista heikäläisistä pääsi sittemmin jopa presidentiksi asti. No, nyt Suomi oli itäblokin hajottua ensimmäistä kertaa historiassaan yllättäen oikeasti itsenäinen, yksin markkansa kanssa keskellä suurta lamaa, hulppeitten kulutusjuhlien jälkeisessä krapulassa. Maa ei ollut enää keisarillisen Venäjän tai Saksan, Kolmannen Valtakunnan Saksan eikä sen paremmin Neuvostoliiton ohjailtavana. Kannattava idänkauppakin oli haihtunut Neuvostoliiton bilateraalisopimusten mukana IVY-maiden arojen tuuliin.

Ohjeet oli aikaisemmin saatu ryssiltä Moskovasta. Ilman ulkopuolisia ohjeita suomalainen eliitti näytti olevan hukassa. Tarvittiin uudet isännät. Tilalle löytyivätkin bryssät ja EU. Suomalaisia valmisteltiin tulevaan kansanäänestykseen ja eliitin suureen ja ilmeisen rahakkaaseen projektiin – liittymiseen Euroopan yhteisöön. Valtamedia teki parhaansa: meille kerrottiin elintarvikkeiden tulevista hinnanalennuksista, kunnioitettu sotaveteraanikin antoi katteettomia turvallisuuspoliittisia lupauksia. EU olisi turvanamme inhaa itää vastaan. Näin eliitti käytti härskisti hyväkseen suomalaisten ikiaikaista venäjäpelkoa.

Kansanäänestys meni kerrasta oikein. Suomessa ei tarvittu muissa EU:ta epäröivissä maissa tavaksi tulleita lukuisia uusintaäänestyksiä oikean tuloksen saamiseksi kansallisen eliitin ja ylikansallisen byrokratian projektin jatkamiseksi. Suomen Eduskunnan päätös liittymisestä Euroopan unioniin tehtiin 18.11.1994. Valtakunnan lippukin vaihtui tilannetta paremmin kuvaavaksi.

 

Suomen lippu 18.11.1994 – 31.12.1994

 
Uusi lippu oli kuitenkin tarkoitettu käytettäväksi vain välimenokautena ennen varsinaista liittymistä suureen onnellisten kansojen yhteisöön uuden, tulevan lipun kera. Jotain uutta ja huolestuttavaa välikauden lipussa kuitenkin oli. Siitä oli otettu pois entiset suomalaista yhteiskuntaa kannatelleet elementit: missä oli siniristi ja sen mukana arvot ja uskonto? Joidenkin mielestä tyhjä valkea lippu toi epämiellyttäviä assosiaatioita sotahistoriasta.

Tyhjiöt täyttyvät, kuten kuuluu eräs lainalaisuus. Niin nytkin, sillä kauan ei suomalaisten tarvinnut ihmetellä tyhjää lippuaan, kun tilalle tuli uudet arvot sisältävä sininen keltatähtilippu. 

 

Suomen tosiasiallinen lippu alkaen 1.1.1995

Aluksi lippu näyttikin joillekin kovin hienolta ja suomalaisille sopivalta. Ihastuipa osa kansasta siihen niin, ettei nähnyt tai halunnut nähdä kuinka lippu alkoi Saksan Merkelin kauden myötä muuttua.
EU:n kansalaisilta vietiin vähä kerrallaan heidän demokraattisia, ennen itsestään selviltä tuntuneita läntisen yhteiskunnan perusoikeuksia. Ensin lähti sananvapaus. EU:n ja sen kansallisten lakeilijoiden toiminnan arvostelu kriminalisoitiin erilaisilla pseudolaeilla, kun sopivan väljästi määritellyt ”vihapuhe” tai ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” kriminalisoitiin. Viranomaisten arvostelusta, maahanmuuton kielteisten lieveilmiöiden esilletuonnista, Raamatun julkisesta siteeraamisesta tai poliittisen järjestelmän mädännäisyyden kritisoimisesta löysi itsensä esitutkinnasta poliisiasemalla. Valtiosyyttäjä vain odotti tilaisuuttaan iskeä kiinni.

Historiaa tuntevat pohtivat: miten tuo lippu muistutti menneistä Saksassa? Joku tuttu, mutta kuitenkin virallisesti totaalisen pahaksi julistettu symboli alkoi näkyä lipun keskiössä...

 

Mutti-Merkelin Neljännen Valtakunnan Feminatsilippu


EU muuttui ja muutti sen mukana olevat valtiot. Jotkut huomasivat statuksensa muuttuneen kansalaisista alamaisiksi. He huomasivat myös, kuinka EU ja kansalliset viranomaiset eivät enää luottaneet omiin kansalaisiinsa – siis alamaisiinsa. Valvonta tiukentui niin työpaikoilla kuin jokapäiväisessä elämässäkin. Toki erilaiset sähköiset järjestelmät ja appsit antoivat siihen ennennäkemättömät mahdollisuudet. Stasin Erich Mielke kääntyilisi haudassaan useammankin kierroksen – silkasta kateudesta. ”Verdammt! Ollapa minullakin tuollaiset välineet, ei olisi muuri murtunut” miettisi Erich myrtyneenä. Toisaalta oman valtion tyttöhän se siellä Berliinissä näytti tekevän erityisen hyvää työtä: kohta olisi vanha kunnon DDR taas pystyssä, vieläpä entistä ehompana! Voi sentään, epäilys saattoikin hiipiä Erichin mieleen: mutta mitä tarkoittivat nuo alati lisääntyvät rakennukset, joiden huipulla oli puolikuu?

Etninen väkivalta suomalaisia kohtaan muuttui vähitellen jokapäiväiseksi. Viranomaiset peittelivät sitä minkä pystyivät, valtamedian tehokkaalla avulla. Samaan aikaan ylintä valtiojohtoa myöten pöyristyttiin milloin mistäkin tekaistuista suomalaisen rasismin ilmenemisistä. Heräsipä eräs suomalaisen rasismin vuoksi kuolleeksi "todistettu" irakiaanokin henkiin viranomaisten järkytykseksi. Hallinto muisti silti varoittaa alamaisia valemedioista. Ihmiset jäivät yksin menetyksineen. Keneltä paloi auto, kenet raiskattiin, ryöstettiin, kuka menetti läheisensä ja kuka päänsä. Voimistui tunne, ettei eliitti ja viranomaiset – koko valtiorakenne – enää palvele kansaansa. Valtio oli hylännyt suomalaiset.

Epäluottamus valtiota, poliittista ja taloudellista eliittiä ja virkamiehistöä kohti alkoi voimistua. Oli tunne, että omaa valtiokoneistoahan ja sen toilailuja tässä täytyi pelätä. Koneisto oli jo näyttänyt, mihin kaikkeen se pystyi halutessaan. Ja halusihan se. Mikään ei ollut liikaa, kun valtion uusille kunniakansalaisille tasoitettiin tietä tässä suomalaisen rasismin täyttämässä, kyisessä ja kivisessä maaperässä. Suomalaiset näet saivat valtiokoneistolta tietää olevansa Euroopan rasistisin kansa. Virallinen media lähetti lähes viikoittain dokumentteja, joilla se perusteli kantaväestön kelvottomuutta – alamaisten minäkuvaa muovattiin haluttuun suuntaan. 

Eliitin masinoima aivopesu olikin tehokasta ja jatkuvaa: vääristeltyjä uutisia ja dokumentteja tai suvaitsevaista viihdettä, jonka varjolla ujutettiin uusia aatteita alamaisten tietoisuuteen. Urheilun osuus oli hämmästyttävä. Sen avulla saatiin infantilisoitua aikuisia ihmisiä, vallankin miehiä. Kaikesta eliitin aivopesusta huolimatta kaikki eivät hyväksyneet virallista totuutta. Epäluulo hallinnon aikeita kohtaan entisestään kasvoi.

Epäluottamuksesta syntyi joukko kysymyksiä:

Kenen projektina, mitä ja ketä varten EU-Suomi oikeastaan oli olemassa?

Ketä EU ja euro oikeastaan hyödytti?

Minne Suomen kansallisvarallisuus myytiin ja miksi?

Miksi verotus alati kiristyi mutta kansalaisten palvelut heikkenivät, minne raha hävisi välistä?

Miksi hupenevat verovaramme syydettiin kehitysapuina tai EU-tukina maailmalle?

Oliko feminismi tasa-arvoa vai pelkkiä naisten etuoikeuksia?

Miksi sudet, merimetsot, hanhet ja eri sorkkaeläimet saivat aiheuttaa ihmisille yhä lisääntyviä vahinkoja ja vaaraa?

Miksi kantasuomalaisten itsetuntoa ja kansallistunnetta painettiin syyllistämällä alas?
 
Miksi poliitikot kertoivat meille, että ”oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista”?

Miksi valtiollinen uutismediamme kävi USA:n presidentinvaaleja valiten meille oikean ehdokkaan?

Miksi maamme täytettiin väkivaltaisilla kehitysmaamuslimeilla?

Miksi maassamme oli kaksoisstandardit kantaväestölle ja maahan tunkeutuneille muukalaisille?

Miksi laillisia ja perinteisiä oikeuksiamme rajoitettiin kuten ennen Natsisaksassa tai Neuvostoliitossa?

Miksi kansalta kerättiin aseet pois vedoten valheellisesti ympäristönsuojeluun?

Miksi keskiluokka ryöstettiin välillisen verotuksen avulla ilmastonmuutokseen vedoten?

Miksi kaikki EU:n viralliseen linjaan sopimaton ajattelu, julkaisut tai toiminta olivat aina ”laitaoikeiston” tai ”äärioikeiston” aikaansaannoksia ja sellaisena tuomittavia?

Missä ne paljonpuhutut äärioikeistolaiset oikein piileksivät, kun tavallisen kansan oli niin vaikea niitä missään nähdä? Huolimatta siitä, että alamaisille kerrottiin äärioikeiston uhkan kasvavan vuosi vuodelta.

Ja lopuksi, miksi valtio, sen viranomaiset ja poliitikot valehtelivat kansalleen?


Kysymyksiin ei saatu vastauksia, koskapa oikeastaan tuollaiset kysymykset olivat juuri äärioikeistolaisten valemedioiden tuotteita. Kaikeksi kauheudeksi niiden kerrottiin olevan ruplarahoitteisia. Sellaisten tahojen kanssa ei kukaan patriootti voisi olla tekemisissä! Kansallismielinen oli jo sanana julistettu harhaoppiseksi, olikin poliittisesti korrektia korvata se patriootilla. Sellaisiksi kosher ”isänmaanystäviksi” saattoivat julistautua esim. puoluejärjestelmässä sallitun oikeiston roolia näyttelevät globalistit, joita kutsuttiin myös kokoomuslaisiksi.

Utopiat ovat utopioita, koska ne eivät tosielämässä toimi. Ne tarvitsevat ulkopuoliset rahoittajansa. Tehoton, feministinen, utopistinen, korruptoitunut, osaamaton ja tuhlaileva EU-byrokratia jakoi EU-rahaa taivaan tuuliin tai rikollisille – vaikkapa Italian mafialle tai Välimeren ihmissalakuljettajille. 

Pakolla aikaansaatu yhteisvaluutta osoittautui Suomen lisäksi muillekin maille virhearvioinniksi, joka lopetti talouskasvun, näivetti talouden ja eräät syöksi jopa velkavankeuteen. Pelastaakseen Ranskan ja Saksan pankit, EU:n oli rikottava omia sääntöjään ja rakennettava yhteiseen velkaan ja valheisiin perustuva velkaunioni. Alkoivat massiiviset tulonsiirrot ”rikkaista” ja asiansa paremmin hoitaneista pohjoisista EU-maista valtiontaloutensa kuralle päästäneille etelän maille. Suomalaiset eläkeläiset luulivat saavansa ”vappusatasen” vuonna 2019, ehkä he kuulivat huonosti vaalikiimaisten poliitikkojen puheita, sillä se satanen ja paljon enemmänkin oli menossa etelän eläkeläisille ja mafialle – ei suomalaisille.

 

Euroopan Sosialistisen Yhteisvelkaliittovaltion lippu


EU- ja globalistieliitin valtiopetoksellinen väestönvaihtoprojekti läntisissä yhteiskunnissa johti lippukavalkadin viimeiseen vaiheeseen. Suomi sai muun läntisen Euroopan mukana uuden lipun. Feministinen Suomi ei ollut kyennyt oppimaan mitään naapuriensa kohtaloista, ei edes Ruotsin yhteiskuntajärjestyksen romahtamisesta ja muuttumisesta uudeksi Libanoniksi. Tällä kertaa lipussa oli jälleen uskonnollinen motiivi mukana. 


EU-eliitin harhaisen kansanvaihtopolitiikan tulos Euroopassa, myös Suomessa


Kaiken ei kuitenkaan tarvitse mennä kuten yllä kuvailin.

Lopulta kaikki riippuu meistä itsestämme. Onko suomalaisilla ymmärrystä, tahtoa ja sisua torjua EU:n, kansallisten poliitikkojemme ja globalistien meille valmistama kansanvaihto?

Sillä kansanvaihdolle on myös vaihtoehto: nationalismi, ydinperhe ja uskonto – eli konservatiiviset elämänarvot. 

Niillä voimme pelastaa elämäntapamme, arvomme, uskontomme, geenimme eli yhteiskuntamme, ylipäätään mahdollisuutemme elää vielä suomalaisina Suomessa.

Ei siis ole mikään ihme, että EU käy ideologista sotaansa juuri näitä kansallisia yhteisöjä säilyttäviä, konservatiivisia elämänarvoja vastaan.



lauantai 19. maaliskuuta 2016

Muistio ja sen päivitetty sanoma


Kun perustin Sotahistoriaa-blogin kaksi vuotta sitten, ajatuksenani oli kirjoittaa lukemistani sotahistorian kirjoista ja tutkimuksista. Suunnitelmani muuttuivat kesällä 2015, kun Suomen hallitus petti kansansa ja aikaisemmin ollut vähäinenkin demokraattisen vaikuttamisen mahdollisuus käytännössä poistettiin suomalaisilta. Tilalle saatiin The Puolue, joka toimii kattojärjestönä useille näennäisesti erilaisille puolueille. Päätöksenteko on kuitenkin vaihtoehdotonta yhden näkemyksen sanelua. Suomen tilanne muistuttaa Itä-Saksan ajoista, jolloin The Puolue (SED) toimi kattojärjestönä lukuisille näennäisen itsenäisille pikkupuolueille. Järjestelmällä varmistettiin kommunistien yksinvalta. Kun Suomen yhteiskunta muuttui nopealla tahdilla totalitaristisesti hallituksi pakkovaltioksi, aloin kirjoittaa myös yhteiskunnallisesti. Tässä kirjoituksessa sotahistoria ja  yhteiskunnallinen keskustelu yhdistyvät.

Luen parhaillaan Thomas Goodrichin teosta: Hellstorm - The Death of Nazi Germany, 1944-1947. Kirjassa on mielenkiintoinen ote Englannin tiedustelupalvelun sodanaikaisesta salaisesta muistiosta, jossa ohjeistettiin maan ylimpiä hallintovirkamiehiä ja eri medioitten vaikuttajia.

Briteillä oli näet ongelma: heillä oli sodassa liittolaisena Stalinin Neuvostoliitto. Englantilaiset tiesivät Stalinin terrorista neuvostokansalaisia kohtaan, samoin uutiset Puna-armeijan hirmuteoista itärintamalla tahrasivat liittolaisen mainetta tavallisten englantilaisten silmissä. Jotta kansan tuki ja työpanos sotavarustelu- ja siviiliteollisuudessa saataisiin varmistettua, oli tarpeen aloittaa salainen mielipiteenmuokkauskampanja. Suunnitelma oli nerokas ja toimiva: jos kiusallista asiaa ei voinut kieltää, siitä oli vaiettava ja johdettava julkinen mielenkiinto muuanne!

Tiedustelupalvelun muistio totesi:

"We cannot reform the Bolsheviks but we can do our best to save them - and ourselves - from the consequences of their acts. The disclosures of the past quarter of a century will render mere denials unconvincing. The only alternative to denial is to distract public attention from the whole subject. Experience has shown that the best distraction is atrocity propaganda directed against the enemy.

Your cooperation is therefore earnestly sought to distract public attention from the doings of the Red Army by your wholehearted support of various charges against the Germans ... which has been and will be put into circulation by the Ministry."

Udo Walendy, The Methods of Reeducation (Vlotho/Weser, Germany: Verlag fur Volksturm und Zeitgeschichtsforschung, 1979), 5.


"Emme voi muuttaa bolsevikkeja, mutta voimme tehdä parhaamme pelastaaksemme heidät - ja itsemme - heidän tekojensa seurauksilta. Viimeisen neljännesvuosisadan paljastusten jälkeen pelkkä kieltäminen on epäuskottavaa. Ainoa vaihtoehto kieltämiselle on harhauttaa julkista mielenkiintoa ja johtaa se pois koko aiheesta. Kokemus on osoittanut, että parhainta harhautusta on viholliseen kohdistettu julmuuspropaganda.

Yhteistyönne tarkoitus on vakavasti pyrkiä harhauttamaan julkista mielipidettä ja johtaa se pois Puna-armeijan teoista tukemalla täysin erinäisiä Saksaa vastaan esitettyjä syytöksiä ... joita ministeriö on laittanut levitykseen ja joita tullaan laittamaan levitykseen."


Euroopan Unionissa ja Suomessa käytetään parhaillaan surutta muistion oppeja harhautukseen ja julkisen mielipiteen johtamiseen pois ilmeisen kiusallisesta aiheesta; maahanmuuton monista ongelmista, joita ei voi kieltääkään. Keinona on kantaväestön jatkuva syyllistäminen, eli julmuuspropaganda. Murtamalla väestön itsetunto ja arvokkuus varmistetaan samalla, ettei se kykene tai halua nousta vastarintaan elinolojensa tuhoamista ja omaisuutensa ryöstöä vastaan.

Eri medioissa esiintyvät termit kuten vihapuhe, rasismi, äärioikeisto, populismi, naisviha ja muukalaisvastaisuus ovat tehokkaiksi osoittautuneita välineitä julkisen mielipiteen harhautuksessa ja julmuuspropagandassa.


Entä jos tiedustelupalvelun muistion tekstiä hieman päivitetään?

"Emme voi muuttaa maahan laittomasti tunkeutuneita muslimeja, mutta voimme tehdä parhaamme pelastaaksemme heidät - ja itsemme - heidän tekojensa seurauksilta. Viimeisen kahden vuosikymmenen paljastusten jälkeen pelkkä kieltäminen on epäuskottavaa. Ainoa vaihtoehto kieltämiselle on harhauttaa julkista mielenkiintoa ja johtaa se pois koko aiheesta. Kokemus on osoittanut, että parhainta harhautusta on kantaväestöön kohdistettu julmuuspropaganda.

Yhteistyönne tarkoitus on vakavasti pyrkiä harhauttamaan julkista mielipidettä ja johtaa se pois maahan laittomasti tunkeutuneiden muslimien teoista tukemalla täysin erinäisiä kantaväestöä vastaan esitettyjä syytöksiä ... joita ministeriö on laittanut levitykseen ja joita tullaan laittamaan levitykseen."


Hetkinen, näinhän suomalaiset mediat ja ministeriöiden virkanaiset juuri toimivat...

tiistai 15. joulukuuta 2015

Menetetty lenkkipolku

Miltä tuntuisi asua maassa, jossa olisit toisen luokan kansalainen ihonvärisi perusteella? Syntyperäsi määrittämänä olisit menettänyt osan ihmisoikeuksistasi, eivätkä viranomaiset tai laki enää suojelisi sinua tai läheisiäsi. Joutuisit kulkemaan julkisilla paikoilla turvattomana ja kohtaamaan väkivallan uhkan myös kotipihallasi. Kaiken tämän lisäksi yhteiskunta ottaisi varallisuuttasi yhä kiihtyvällä tahdilla ja omaisuuden suojaasi murrettaisiin uusilla pakkomääräyksillä.

Kuulostaako jotenkin tutulta? Muistuvatko mieleesi niiden lukuisten Ylen esittämien natsidokumenttien yhteiskunta, jossa "rasistit" saivat terrorisoida vähemmistöjä? Vai ollaanko tässä apartheidia harjoittavassa Etelä-Afrikassa? Onko sittenkin kyseessä tulevaisuuden dystopia, kauhukuva siitä, mitä tapahtuu, jos vaikka Suomen Sisu saa vallan?

Mietipä vielä uudestaan. Sinä nimittäin elät jo tuossa yhteiskunnassa, nyt, Suomessa ja parhaillaan.

Olet luultavasti vieraillut jossakin virastossa, yrityksessä tai työpaikalla. Samalla olet ehkä huomannut, että päivän muotivillitys on pitää niin ulko- kuin sisäovetkin kiinni sähkölukoilla. Panitko myös merkille ulko-ovien, asiakaspalvelutilojen ja porraskäytävien valvontakamerat? Niitä on sielläkin, missä vain työntekijät liikkuvat. Oletko suunnitellut matkaa Viroon, kenties Tallinnaan shoppailemaan? Eteläiseen EU-maahan sinulla ei kuitenkaan ole asiaa ilman passia, itäiseen naapuriin tarvitset myös viisumin. En ole aivan varma haluatko enää mennä läntiseen, tiedät kyllä miksi. Voit virkistää muistiasi tästä ja tästä.

Samaan aikaan Suomen valtakunnan rajat ovat sepposen selällään: jokainen oikeavärinen ja oikeauskoinen tulija pääsee kuin kutsuvieras rajan yli maahan. Lännestä Ruotsista, idästä Venäjältä ja uusin reitti on auki etelästä suoraan Saksasta tulevilla laivoilla. Niinpä niin, ei toteudu yhdenvertaisuus maailmassa ja varsinkaan Suomessa!

Toisin kuin suomalaisten, vastaanottokeskusten  asukkaiden liikkumista ei ole rajoitettu millään tavoin ja sitä et ole voinut olla huomaamatta. Lehdet ja poliisitiedotteet ovat täyttyneet väkivalta-, ryöstö-, murha- ja raiskausuutisista. Olet kuitenkin saanut lukea tulijoiden tekemisestä ensin pelkästään vaihtoehtomedioista, sillä valtamedian tehtävänä on yrittää pitää sinut rauhallisena - ja valehdellen pettää sinua.

Olet saanut seurata itsenäisen Suomen historian ala-arvoisinta ajanjaksoa: näennäisdemokratian vaihtumista totalitarismiin ja alkuperäisväestön kansanmurhan käynnistymistä. Kaikki tämä vain siksi, että julkista rahaa saadaan riskittömästi siirrettyä yksityisille voitontavoittelijoille. Riskit, ne kannamme arjessamme sinä, minä ja läheisemme.

Entä jos jotain ikävää tapahtuu? Vaaransa kaikilla nimittäin. Oma lenkkipolkuni kulkee lapsuuden maisemissa, juurimaassani. Nyt lenkkipolun viereen on ilmestynyt vastaanottokeskus. Entä jos kuljen liian läheltä sitä ja saan yllättäen perääni neljä poliisipartiota, kuten eräs Jesse tyttöystävineen? Entä jos kesken lenkin kimppuuni hyökätään, eikä poliiseja hätäpuhelustani huolimatta tule?

Sanoinko edellä vaaransa kaikilla? Ei nyt sentään liioitella! Suomesta on tehty maa, jossa tietyt suojatut ryhmät voivat tehdä mitä raskaampia rikoksia ja saada sitä varmemmin jäädä maahan. Katsos kun ne kansainväliset sopimukset, joihin Suomikin on sitoutunut, eivät ole sinusta ja ihmisarvostasi kiinnostuneita. Ne suojelevat rikollisia ja heistä hyötyviä. Nokkimisjärjestys on maassamme perin muuttunut. Viranomaisten mukaan meidän, sinun ja minun on vain sopeuduttava "uuteen tilanteesen" tai muuten me itkemme ja sopeudumme.

Sinun on syytä ymmärtää, että kolmannen maailman kehitysmaista tulevat miljoonat maahantunkeutujat  tuhoavat vastaanottavat yhteiskunnat pelkästään lukumäärällään. Saksassa 3000 asukkaan yhteisöön tuotiin yhdessä hetkessä yli 6000 "turvapaikanhakijaa". Sen yhteisön rauhallinen, arvokas ja turvallinen elämä loppui siihen päivään. Niin käy myös Suomelle ja meille, jos nykyisen kaltainen maahantulijoiden virta jatkuu. Toistaiseksi se jatkuu päivästä toiseen ja tulevaisuutesi, kaikkien suomalaisten, muuttuu yhä mustemmaksi.

Sinua pidetään silmällä, matkustamistasi rajoitetaan, olet mahdollisesti töissä lukkojen takana, silti et ole arvokas - olet pelkkä objekti jota hyödynnetään. Ihmisarvosi on annettu muille. Sinulla ei ole niin väliä. Kadulla et ole turvassa, etkä edes kotonasi. Sinä olet suomalainen. Sinun ja läheistesi tulevaisuuden tuhoaminen on parhaillaan käynnissä. Katsottuasi Ylen uutiset voit kuitenkin rauhoittua: ei ole syytä huoleen, hallitus tietää mitä se tekee. Sehän tässä niin karmeata onkin, kun se tietää - ja tarkkaan. Sinulle ja minulle, tavallisille suomalaisille se tarkoittaa elinpiirin jatkuvaa kapenemista, syyllistämistä, tulevaisuuden ja toivon hiipumista ja menetystä.

Kansallinen henkiinjäämisemme on vaarassa. Sitä uhkaavat EU:n liittovaltiokehitys ja kansallisten viranomaistemme rajat auki -politiikka, joka sallii maahantunkeutujien vyöryn kaikkine nyt jo hyvin tunnettuine haittavaikutuksineen. Muutosta tilanteeseen voi olla turha odottaa, sillä valitettavan moni suomalainen elää yhä unelmissa, vailla itsesuojeluvaistoa tai kaukana todellisuudesta.

Eipä silti, on minullakin unelma: haluan lenkkipolkuni takaisin!

lauantai 31. lokakuuta 2015

Juhlat loppuvat aikanaan

Lähi-idän tarinaperinne on, kuten tunnettua, hyvin rikas. Ennen kirjoitustaitoa ja kirjallisia lähteitä tarinat säilyivät sukupolvelta toiselle hyvämuististen, ammattimaisten muistajien ja kertojien välityksellä. Eräs tällainen tarina on kertomus Babylonian kuninkaan Nabû-kudurri-uṣurin (Nebukadressar II) rakentaman suurvallan äkillisestä kukistumisesta.

Katsotaan kuitenkin ensin mitä länsimainen historiankirjoitus tietää kertoa tarinan tapahtumista. Nebukadressar II eli 600-500-lukujen taitteessa eKr. Hänen aikanaan Babyloniasta tuli kukoistava ja rikas maailmanvalta.  Nebukadressaria muutama sukupolvi myöhemmin seurasi valtakunnan viimeisenä kuninkaana Nabu-na'id. Hänen aikanaan (540-luvulla eKr.) hallinto ja valtauskonto oli korruptoitunutta, yhteiskunta eli heikkouden, taantuman ja entisen loiston rappeutumisen kautta. Yhteiskunnan heikkous houkutteli uutta valtaa täyttämään syntyvää tyhjiötä.

Voimistuva Suur-Persia hyökkäsi Kyyros II Suuren johdolla Babyloniin lokakuun 12. päivänä 539 eKr. Kaupungin puolustuslaitteet olivat oman aikansa vaikuttavimmat: Nabû-kudurri-uṣur kuvaili niitä kirjoituksissaan seuraavasti "Linnoitusten  (kolminkertaiset) muurit ja vallit olivat korkeita kuin vuoret" ja vallihaudat leveydessään "muistuttivat merta". Silti Kyyros kukisti Nabu-na'idin valtakunnan ilman taistelua ja liitti sen osaksi Suur-Persiaa. Kyyroksen apuna olivat Babylonin valtauskonnon Marduk-jumalan papisto, jonka hän oli saanut puolelleen jo ennen hyökkäystä Nabu-na'idia vastaan. Myös kansa oli kyllästynyt Babylonian heikkoon hallintoon ja otti valloittajan riemuiten vastaan. Nykyaikaisesti voisi todeta, että hallinnon ja hallittavien yhteiskuntasopimus purkaantui, eikä mittavista puolustusrakennelmista ollut hyötyä.

Kuningas Nabu-na'id oli hallinnut valtakuntaa yhdessä poikansa Belsarussurin (Belsassarin) kanssa. Ikivanha tarina, jonka historiallisuutta ja  kronologiaa on vaikea todentaa, liittää kanssahallisija Belsassarin eeppisellä tavalla valtakunnan viimeiseen päivään. Tarinan mukaan Belsassar oli järjestänyt suuret pidot tuhannelle ylimykselleen, juomingit suoraan sanoen.  Hän haetutti juhlaväen ihailtavaksi kuningas Nebukadressarin aikoinaan Jerusalemin temppelistä ryöstämiä sakraaliesineitä. Belsassar rohkaisi vieraitaan juomaan viiniä juutalaisten pyhistä astioista ja rukoilemaan babylonialaisia jumalia. Kun juhlat olivat ylimmillään, ilmestyi hallitsijan palatsin kalkitulle seinälle käsi kirjoittaen sinne jotain. Kuningas pelästyi ja määräsi valtakuntansa viisaat tulkitsemaan seinälle ilmestynyttä tekstiä. He eivät kuitenkaan kyenneet siihen. Silloin leskikuningatar ehdotti erään Juudan pakkosiirtolaisen, viisaan vanhuksen hakemista avaamaan tekstin merkitys.

Viisas vanhus, nimeltään Daniel, luki kuninkaalle seinällä olevan kirjoituksen ja selitti sen sanoman. Seinälle kirjoitettu lause "Mene, mene, tekel u-farsin" kertoi kuninkaalle, että hänen kuninkuutensa aika oli päättyvä, kuningas tekoineen oli punnittu ja kevyeksi havaittu, siksi hänen valtakuntansa annettaisiin persialaisille. Samana yönä Kyyroksen joukot marssivat Babyloniin ja surmasivat kanssahallitsijan. Belsassarin virheiksi vanha tarina mainitsee ylpeyden, pilkallisuuden ja jumalattomuuden. Tarinan rivien välistä voi nähdä kuninkaan kelvottomuuden johtamaan valtakuntaa ja kansaansa. Samanlaista tematiikkaa pohdin Sir John Glubbin esseetä käsitelleessä kaksiosaisessa blogikirjoituksessani. Kansakunnan kehityskaareen mahtuu nousu, kasvu, uho, viimeiset juhlat eli rappio ja tuho.

Euroopassa on parhaillaan menossa viimeiset juhlat ennen tuhoa, aivan Babylonian malliin. Eurooppalaisten kansojen ja EU:n johtajat ovat juopuneet oman valtansa viinistä ja papisto vehkeilee kansaa vastaan. Samalla vieraat valloittajat uusine uskontoineen ovat jo marssineet sisään. Jokunen vuosi sitten pohdin kysymystä,  mistä eurooppalaisesta maasta valtiorakenteen luhistuminen alkaa. Laitoin silloin kolmeksi todennäköisemmäksi Ruotsin, Englannin tai Hollannin. Vuoden 2015 tapahtumien valossa Ruotsin asettaminen listalle oli hyvin perusteltua, mutta uutena maana siihen voidaan lisätä Saksa.

Suomen tiedotusvälineet ovat tarjoilleet kovin kitsaasti uutisia maahantunkeutumisen vaikutuksista naapurimaidemme yhteiskuntiin. Onneksi on ulkomaiset nettilehdet ja Twitter niiden linkkien jakajana. Saksasta kuuluu perin huolestuttavia uutisia: Merkelin mieletön politiikka on repinyt saksalaisen yhteiskunnan rikki. Merkel on menettänyt laajalti kannatustaan, jopa oman puolueensa sisällä. Hänestä on tehty nelisensataa rikosilmoitusta maanpetoksellisesta toiminnasta Saksaa vastaan. Paikalliset mediat väittävät niiden tekijöiksi mystistä "äärioikeistoa". Saksan ja Itävallan suhteet ovat koetuksella maahantunkeutujien vyöryn jatkuessa. Itävalta onkin ilmoittanut rakentavansa rajoilleen aitoja. Itävallassa muuten aseliikkeet ja ampumakoulut tekevät parhaillaan huipputulosta: varsinkin naiset ostavat nyt aseita ja opettelevat ampumaan. Miksiköhän he tekevät niin?

Berliinin Kreuzbergin kaupunginosahallinto on romuttanut länsimaiseen oikeusjärjestykseen iäti kuuluneen yksityisen omaisuuden suojan. Viranomaiset ovat alkaneet pakkolunastaa tyhjiä asuntoja maahantunkeutujien käyttöön. Freiburgin kylässä poliisit varmistivat väkivalloin maahantunkeutujien bussien saapumisen kyläläisten huutaessa vastalauseitaan. Kyläläiset huusivat poliiseille:


     Te taistelette omaa kansaanne vastaan!

     Emme halua matuja tänne, he tuhoavat maamme! 

    Me maksamme poliisien palkat! 

    Te tuhoatte tulevaisuutemme! 

    Te tuhoatte lastemme tulevaisuuden! 

   Jos teillä on yhtään kunniantuntoa jäljellä, ampukaa meidät!


Poliisien ottaessa pamput esille ihmiset huusivat heille: Petturit! 

Saksalainen yhteiskunta on vaarassa hajota, se on sairas ja ei voi selviytyä mikäli suunta ei muutu. Eipä sitten ihme, että Pegidan suosio vain kasvaa. Vaikka viranomaiset yrittävät leimata Pegidan "äärioikeistoksi", niin katujen realismin ja virallisen propagandan välinen ero alkaa olla jo liian vaikeata peittää.

Ruotsin tilanne ei ole yhtään sen lohdullisempi; päinvastoin, maan romahtaminen on entistä lähempänä. Poliisi tiedotti aikaisemmin, ettei se pysty valvomaan 55 maahanmuuttajajengien aluetta, No-Go Zonea. Syksyllä 2015 Ruotsin poliisi tunnusti, ettei sillä ole enää maan mikään alue hallinnassa. Poliisin voimavarat ovat sidotut maahantunkeutujiin. Tavallisilla rikollisilla on nyt paras sesonki, kun poliisi ei pysty enää kohdistamaan resursseja normaaliin rikostutkintaan. Tämä näkyy katujen, naisten ja vanhusten turvattomuutena. Sosiaali- ja terveydenhoito on kriisissä alati pahenevan maahantunkeutumisen jatkuessa. Asuntopula on valtaisa. Ruotsi velkaantuu ennätystahtia. Yhteiskunta näyttää halvaantuneen ja lopettavan vähän kerrassaan tavallisen veroja maksavan kansalaisen palvelemisen.  Ruotsissa onkin käynnistynyt keskustelu yhteiskuntasopimuksesta ja siitä, ovatko viranomaiset sanoneet sen yksipuolisesti irti. Merit Wagner kirjoittaa:

 "Svenskarna ska alltså ordna och bekosta sin egen och sina familjers säkerhet och sina gårdar från    att drabbas av stölder, trots att det hittills ingått i samhällskontraktet – för vilket vi betalar hög        skatt – att vi ska ha en fungerande polis som vi kan räkna med att skyddar oss och gripa    brottslingar!!?!

 När upphörde samhällskontraktet att gälla? Från oktober 2015? Utan uppsägningstid eftersom den  skatteinkasserande parten inte uppfyller sin del av avtalet? Då har väl också vår del av avtalet – att  betala skatt till det allmänna/gemensamma – upphört att gälla?

 Om samhällskontraktet är brutet så är det. Då gäller hela havet stormar (laglöshet, rättslöshet, inget  skydd) och då ska vi också, varenda en av oss, betala mindre i skatt!"


"Ruotsalaiset tulevat siis järjestämään ja maksamaan itse oman ja perheidensä turvallisuuden ja pitämään varkaat poissa pihoistaan, siitä huolimatta, että tähän asti se on kuulunut yhteiskuntasopimukseen - jonka vuoksi maksamme korkeita veroja - jolla saamme toimivan poliisin johon luottaa että se suojaa meitä ja ottaa kiinni rikolliset.

Milloin yhteiskuntasopimus lakkasi olemasta voimassa? Elokuusta 2015 lähtien? Ilman irtisanomisaikaa, koska veroja maksava osapuoli ei täytä osaansa sopimuksesta? Sittenhän on myös oma osuutemme sopimuksesta maksaa veroja lakannut olemasta voimassa?

Jos yhteiskuntasopimus on rikottu niin se on. Silloin tulee koko joukko ongelmia (laittomuus, oikeudettomuus, suojattomuus) ja silloin tulemme me, jokainen meistä, maksamaan vähemmän veroja!"


Ruotsin yhteiskunta on sairas, rikki kuten Saksankin. Poliittinen elämä on taantunut vaihtoehdottomaksi feministiseksi liberaaliksi fasismiksi, jossa poliittisesti korrekti sensuuri haluaa vaientaa kaiken kritiikin. Ruotsissa sensuuri on onnistunut varsin hyvin ja kansan suuren enemmistön on koettava väärän politiikan negaatiot suoraan arjessaan, ennen kuin ymmärrys vallitsevista realiteeteista syntyy. Yksi tapa, jolla Ruotsin yhteiskunta voi lähteä hajoamaan on tavallisten ruotsalaisten kyllästyminen yhteiskuntaan, joka ei arvosta heitä ja osoittaa sen itse asiassa jo nyt sangen selvästi.

Kun tavallinen ruotsalainen ymmärtää, ettei yhteiskuntasopimuksesta ole hänelle enää hyötyä, myös hän viranomaisten tavoin voi lopettaa yhteiskuntasopimuksen noudattamisen. Silloin Ruotsi hajoaa. Skenaario voi kuulostaa uskomattomalta, mutta 530-luvun eKr. Babyloniassa ja 400-luvun Roomassa kävi juuri näin. Kansalaiset hylkäsivät rasitteeksi muodostuneen hallinnon ja entisen identiteettinsä. Ruotsin valtaapitävät feministit ovat viettäneet omia Belsassarin pitojaan jo useamman vuosikymmenen ajan. Tämä mieletön politiikka on nyt tulossa tiensä päähän, feministit on punnittu ja kevyiksi havaittu. Ruotsin voi olla vaikeaa enää pelastaa itseään, niin perusteellisesti se on itsensä turmellut.

Suomi näyttää valitettavasti seuraavan Ruotsin tietä. Tätä kirjoittaessa omat poliitikkomme yhä kiihtyvällä vauhdilla pettävät ja ryöstävät kansansa moraalittomalla ja turmeltuneella maahanmuuttobisneksellä. Poliisi ja muu virkakoneisto on valjastettu huolehtimaan, vaikka väkivalloin, että toiminta saa jatkua häiriöttömästi, aivan Saksan malliin. Valtamedioissa kuluneet valheet ja latteudet jatkavat elämäänsä propagandan kiihtyessä: työvoimapula, kestävyysvaje, Syyrian sotaa pakenevat (irakilaiset, somalialaiset, afganistanilaiset parta)lapset, Fazer, Sinebrychoff ja ne muut.

Entä missä ovat raiskaavat, väkivaltaiset, ylimielisesti käyttäytyvät, ruokiamme halveksuvat, ihmisten pihoille tunkeutuvat ja ryöstelevät maahantunkeutujat? Heidät eliittimme haluaa vaikenemalla häivyttää pois keskustelusta. Kiitos siitä ns.vanhoille puolueille ja varsinkin Timo Soinille!

Suomen viranomaisten ja poliitikkojen toimet eivät ole olleet omiaan herättämään luottamusta hallinnon kykyihin ja varsinkin haluun toteuttaa osuuttaan suomalaisesta yhteiskuntasopimuksesta. Vallankäyttö Suomessa syksyllä 2015 muistuttaa yhä enemmän järjestäytyneen rikollisjärjestön toimintaa. Myös meillä olisi aihetta keskustelulle hallinnon ja hallittavien sopimuksen toteutumisesta. Timo Vihavaisen mainio aihetta käsittelevä blogi kannattaa lukea.

Maantieteelle emme voi mitään, siinä on yksi suomalainen ulkopoliittinen viisaus. Suomen, kulttuurimme ja suomalaisten, meidän tavallisten valkoihoisten "pottunokkien", kohtaloa ja eloonjäämistä määräävät paljolti EU ja Saksa. Kuinka epäsuosituksi EU muodostuu, varsinkin itäisen Euroopan jäsenmailleen, kun se nykyisin kehittyy yhä synkemmäksi alkuperäiskansojen murhaajaksi?

Saako eurooppalaisia maita koetteleva "pakolaiskriisi" aikaan sen lopullisen särön, joka hajottaa edelleen ratkaisemattoman talous- ja moraalikriisin kanssa painivan Eurostoliiton? Kuinka Saksan käy: onko heillä edessä täydellinen antautuminen ja saksalaisten tuho vai kansannousu Merkelin kansanmurhahallintoa vastaan? Joka tapauksessa aika eurooppalaisen eliitin Belsassarin pidoille alkaa käydä vähiin. Joko valtiorakenteet hajoavat maahantunkeutujien massojen murskatessa eurooppalaiset yhteiskunnat tai kansat heräävät vapauttamaan itsensä EU:sta ja muista sortajistaan.

Hei suomen vallasväki: Mene, mene, tekel u-farsin!

Juhlat alkavat olla ohi!

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Uskollinen valalle - Getreu dem Fahneneid, The National People's Army of GDR


Ostalgiaa on tarjolla riittämiin, kun perehtyy vuonna 1981 painettuun Getreu dem Fahneneidiin.  Teos on julkaistu Itä-Saksan kansallisen kansanarmeijan (NVA) kunniaksi sen täyttäessä 25 vuotta. Takakannesta löytyy painettuna kirjan myyntihinta 30,- M. Tämä oli ns. itäblokin maissa yleinen käytäntö, hinnat näet pysyivät pitkälti muuttumattomina. Kirjan nimi voitaisiin kääntää suunnilleen muotoon "Uskollinen valalle". Miksi sitten tämänlainen teos on ylipäätään tehty? Kirja vastaa tähän itse heti sen alkulehdillä: "Bilddokumentation über die Nationale Volksarmee der Deutschen Demokratischen Republik". Kyseessä on siis valokuvadokumentaatio ja kirjallinen tietopaketti NVA:sta. Jotta kaikki menisi protokollan mukaan, Erich Honecker on kirjoittanut alkuun saatesanat. Niissä hän mahdollisesti kiteyttää DDR:n idean "Vom Soldaten bis zum General sind die Klasseninteressen gleich." Taisi kuitenkin käydä niin, että tavoitteeseen ei päästy, ei edes lähelle.  Sotilaan ja kenraalin sosioekonomiset luokkaintressit ovat vaikeasti yhteen sovitettavia - myös sosialistisessa yhteiskunnassa. Vaikuttaa siltä, että tämän kirjayksilön ovat "Dübenerin toverit" antaneet lahjaksi johtajalleen tai kouluttajalleen. Käsin kirjoitettu omistuskirjoitus on kerrassaan taidokasta jälkeä.

Omistuskirjoitus
Koska nyt arvioitava kirja on tehty Itä-Saksassa, niin sen rakenteessa näkyy hyvin saksalainen järjestelmällisyys. Preussilainen arvostaa järjestystä, jopa sosialismin oloissa. Kirja on jaettu kolmeen osioon, jotka luovat loogisen ja kronologisen, toimivan kokonaisuuden. Ensin käsitellään NVA:n olemassaolon tarvetta, tehtävää ja asemaa "Työläisten ja talonpoikien valtiossa". Armeijan ja puolueen (SED) sidos toisiinsa tuodaan peittelemättä esiin. Laajempia taustoja valotetaan mainiolla katsauksella edistyksellisen liikkeen merkkipaaluihin Saksan historiassa. Vanhimpiin kuuluvat mm. talonpoikaiskapina 1525, sota Napoleonia vastaan 1813, Euroopan hullu vuosi 1848 ja Pariisin kommuuni 1871. Vuoden 1848 levottomuudet kuvataan sosialistisessa hengessä seuraavasti: "Bürgerlich-demokratische Revolution in Deutschland"  eli Kansalais-demokraattiseksi vallankumoukseksi Saksassa. Uudempaa edistyksellistä toimintaa edustavat vuoden 1918 marraskuun vallankumous, Ruhrin Puna-armeijan taistelu 1920, Internationalistien osallistuminen Espanjan sisällissotaan 1936 ja saksalaisten kommunistien taistelu Neuvostoliiton Puna-armeijan puolella toisessa maailmansodassa. 

Itä-Saksan kansallisen kansanarmeijan syntyvaiheet ovat erittäin mielenkiintoista seurattavaa. Kaikki alkoi 1950 "nuoren tasavallan turvaksi perustetusta" kansanpoliisista "Volkspolizei", josta osa kehittyi vuoteen 1952 mennessä raskaammin aseistetuksi joukoksi. Samalla sen nimeksi tuli "Kasernierten Volkspolizei". Toukokuussa 1955 Länsi-Saksa liittyi NATOn jäseneksi ja alkoi varustaa uutta armeijaa, Bundeswehriä. Neuvostoliiton vastineena perustettiin Varsovan liitto ja vuonna 1956 sai ensimmäinen NVA:n yksikkö (1. Mekainisoitu rykmentti) joukko-osastolippunsa.  Berliinin muurin rakentamista elokuussa 1961 valvoi ja varmisti jo useita NVA:n yhtymiä. Alusta lähtien korostettiin kansan ja sen armeijan läheistä suhdetta heidän rakentaessaan yhdessä sosialismia.

Kansan parissa s.46
Huomiotani kiinnitti armeijan nuorisojärjestö GST (Die Gesellschaft für Sport und Technik), samoin   puolueen pioneerijärjestö ja FDJ (Freien Deutschen Jugend). Kaikesta päätellen näiden järjestöjen toiminnasta löytyy kiusallisia yhtymäkohtia erääseen toiseen Jugendiin, joskin 1930-40 -luvuilla vaikuttaneeseen, ja sittemmin kiellettyyn saksalaiseen puolisotilaalliseen nuorisojärjestöön. Länsi-Saksassa varottiin  sallimasta mitään toimintaa, jossa  olisi kaikuja menneestä natsiajasta. Itäinen Saksa ilmeisesti ajatteli hyvän tarkoituksen pyhittävän käytettävät keinot. Saksassa muuten kerrotaan anekdoottia siitä, kuinka Kolmannen valtakunnan loputtua toukokuussa 1945 Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeellä "yhdessä yössä ruskeat paidat vaihtuivat punaisiin". Sain tästä selkeän käytännön esimerkin vieraillessani Sachsenhausenin keskitysleirissä 2008. Natsien aikaan leiri oli tarkoitettu poliittisille erityisvangeille ja siinä oli oikeastaan vankila keskitysleirin sisällä: kivisessä "Zellenbau"  vankilarakennuksessa keskellä leiriä pidettiin kaikkein tärkeimpiä vankeja.

Gestapon erityisvankila Zellenbau 2008. Foto © Historix

Kun leiri jäi Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle, siihen rakennettiin vielä lisäosa ja vaihdettiin vartijat. Näin Sachsenhausen jatkoi toimintaansa uuden punaisen lipun alla entistä ehompana ja laajempana. Sen seurauksena leirin ulkopuolella on kommunismin aikana leirissä tapettujen joukkohautausmaa ja uhrien muistomerkki. Niin, palataan kirjan pariin. Reserviläistoimintaakaan ei ole unohdettu: kertausharjoituksia ja ampumakoulutusta riitti reserviläisille vielä varsinaisen armeija-ajan päätyttyäkin. Alla kuvassa NVA:n paraati ajaa kohti Unter den Lindeniä ja on ohittamassa hiljattain valmistunutta Tasavallan palatsia (Palast der Republik), joka rakennettiin vanhan Hohenzollerinin palatsin, eli Berliinin  kaupunginlinnan paikalle, parlamentin "Volkskammerin" kokoontumispaikaksi. Kansan keskuudessa rakennus sai kuitenkin humoristisen nimen "Erichin lamppukauppa" rakennuksessa olleiden lukuisten erilaisten lamppujen mukaan.


Erichin lamppukauppa s. 67

Kirjan toinen osio esittelee NVA:n eri aselajihaarat. Maavoimat on tärkein osa armeijaa ja sen pääiskuvoimaksi nostetaan panssarijoukot. Kirjassa tunnutaan arvostavan muutenkin panssarijoukkoja, sillä ne saavat koko kirjan huomiosta suhteellisesti suurimman osan.
NVA:n T-55 rynnäköi s.111
DDR satsasi myös tykistöön, jota esitellään monipuolisesti. Mukana ovat mm. raketinheittimet ja tykistöohjukset. Erichin lamppukauppakuvassa paraatin ohiajavana kalustona on Neuvostoliittolaisia 9K52 Luna-M,  NATO:n kutsumanimeltä Frog-7 lyhyenmatkan tykistöohjuksia. Ilmavoimat ovat mukana suomalaisillekin tutuilla MiG-21F / bis / U -malleilla ja toisaalta vieraammalla MiG-23 kalustolla. Volksmarine, eli Kansanlaivasto on, kuten ilmavoimatkin edellä lyhyemmin esiteltynä.  Volksmarinen tehtävä on kuitenkin määritelty selkeästi: Kansanlaivasto toimii yhteistyössä muiden aselajien, Baltian punalippuisen laivaston (Kaliningradin neuvostolaivaston) ja Puolan sotalaivaston kanssa turvaamassa DDR:n merirajoja. Esimerkit eri sotilasoppilaitosten nimistä ovat maininnan arvoisia: mm. maavoimien upseerikoulu "Ernst Thälmann", sotilaspoliittinen korkeakoulu "Wilhelm Pieck" ja kansanlaivaston "Karl Liebknecht".


Kirjan ansioiksi on luettava se, että siinä ei unohdeta yleensä syrjään jääviä avustavia aselajeja. Huolto erikoisyksiköineen on mukana ja voidaan huomata DDR:ssä käytetyn samanlaista jaottelua sotilas- ja siviiliasentajien välillä kuin Suomen puolustusvoimissakin. Urheilulla, kulttuurilla ja virkistyksellä oli NVA:ssa tärkeä ja tunnustettu asema. Mikäpä oli upseerien viettäessä lomaa Itämeren rantakylpylöissä. Kulttuurista kun puhutaan, niin lienee väistämätöntä nähdä jossain vaiheessa Puna-armeijan kuoro ja soittokunta esiintymässä. Tällä kertaa kirjassa on kuva yhteiskonsertista, jossa lavalla on mukana myös Kansallisen kansanarmeijan laulajia ja musikantteja. Historiaa tuntevalle moinen näky antaa aihetta mietiskelyyn, varsinkin kun lavan suurena taustakoristeena seisoo Puna-armeijan sotilas lapsi sylissään.
Treptowin puiston muistomerkki 2008.
Foto © Historix
Taustalla viitataan Treptowin puistossa, entisessä Itä-Berliinissä olevaan muistomerkkiin ja sen sotilaspatsaaseen lapsi sylissään. Patsas pystytettiin "vapauttajasotilaiden" muistolle, mutta hyvin pian Berliinin naiset antoivat sille uuden, vähemmän mairittelevan nimen "Tuntematon raiskaaja".

Sosialismin saavutusten ja rauhan puolustaminen oli tietysti tärkeätä ja kirjan kolmas, viimeinen osio paneutuu aiheeseen tarmolla. Sivulla 178 kerrotaan olennaiset lähtökohdat: "Der Schultz des Sozialismus und des Friedens liegt  in starken und zuverlässigen Händen". Näin viitataan Varsovan liiton veljesmaihin ja etenkin Neuvostoliiton osuuteen vahvan ja luotettavan puolustuksen takaajana. Tässä yhteydessä kirjassa seuraavat lyhyet veljesmaiden armeijoiden esittelyt. Mukana ovat Bulgaria, Puola, Romania, Unkari ja Tsekkoslovakia, mutta esittelyn aloittaa Neuvostoliiton armeija, kuinkas muuten! 

Aseveljeys on kirjassa arvossaan ja niinpä yhteisistä harjoituksista on paljon materiaalia. Itä-Saksan huippupoliitikot vierailivat Erich Honeckerin johdolla valtionsa alueella olevissa Neuvostoliiton sotilastukikohdissa osoittamassa ystävyyttään ja aseveljeyttään mm. lahjoittamalla neuvostojoukoille punalippuja. Suomessa samaan aikaan poliitikoilla oli tapana vierailla Tehtaankadulla. Vuosi ennen kirjan painoon menoa Varsovan liitto järjesti suuret Waffenbrüder 1980 -sotaharjoitukset. Kirjassa mainittiin jo aikaisemmin käsite "Sozialistisches Kampfkollektiv" eli sosialistinen taistelukollektiivi. Itselleni käsitteen sisältö jäi hieman epäselväksi, mutta olisiko Waffenbrüder -harjoituksen yhteydessä esitetty sillanrakennus eräs sen käytännön sovellus?  Kun NVA:n ja neuvostoarmeijan pioneerien yhteinen silta oli saatu rakennetuksi, niin sitä juhlistettiin ohimarssilla liput liehuen  ponttonisillan yli.

Sillanrakennusparaati s. 215

Toinen itselleni epäselväksi jäänyt käsitepari oli toteamuksessa, joka mukaan NVA:n sotilaat ovat sitoutuneet sellaiseen kuin "sozialistischer Patriotismus und Proletarischer Internationalismus". Ilmeisesti sosialismi oli määrä ymmärtää ja tulkita käytäntöön hieman eri sisällöillä ja merkityksillä sosialististen ja kapitalististen maiden yhteiskunnissa - aina tarpeen mukaan, vai kuinka? Mitä oli "sosialistinen isänmaallisuus" Itä-Saksassa? Ehkä sitä, mitä kirja kuvaa aikaisemmin  puolisotilaallisena nuorisotoimintana, kansanarmeijan palveluksen kunnioittamisena ja reserviläistoimintana täysin militarisoidussa valtiossa - eli kertausharjoituksina, ammuntoina vapaa-ajalla ja lopulta perin konservatiivisena isänmaallisuutena? Läntisissä demokratioissa sosialistinen isänmaallisuus tarkoitti sen toteuttajille edellisen vastakohtaa. Tällöin se piti sisällään "edistyksellistä" ja kumouksellista, yhteiskunnan vastaista toimintaa, jota harjoitettiin Frankfurtin koulukunnan oppien mukaan. Äärimmilleen vietynä se näyttäytyi maolaisina, stalinistisina ja taistolaisina liikkeinä tai jopa vasemmistolaisina  DDR:n  salaisen poliisin Stasin tukemina terroristijärjestöinä kuten RAF Länsi-Saksassa tai Punaiset prikaatit Italiassa. Sosialistiset aseet olivat "rauhaa puolustamassa", kun lännessä ne olivat imperialistista asevarustelua. Vaikuttaa siltä, että sosialistisen isänmaallisuuden läntinen, eurokommunistinen perinne elää edelleen nykyisen Euroopan Unionin politiikassa ja sen eri jäsenmaiden kansallisissa käytännöissä. Vai miten on ymmärrettävä sosialistisen rauhanliikkeen osaltaan aikaansaama tilanne, jossa läntisen Euroopan maissa oma kansallinen puolustus on ajettu alas ja kaikki kansallismielisyyden ilmaukset ovat paheksuttavia?

Proletaarinen kansainvälisyys aukenee käsitteenä helpommin: sen hengessä Itä-Saksaan tuli huomattavia määriä ystävällismielisten sosialististen veljesmaiden kansalaisia - lähinnä kehitysmaista - koulutettaviksi  tai töihin. Olen lukenut ja kuullut itäisessä Saksassa vieraillessani arvioita, joissa kerrotaan kyseisen kansainvälisyysohjelman synnyttäneen, hämmästyttävää kylläkin, itäiseen Berliiniin sen läntistä osaa vahvemman uusnatsi- ja skiniliikkeen. EU näyttää nykyisellään tavoittelevan joiltain osin samoja poliittisia päämääriä joihin jo DDR pyrki. Historian opetus on kuitenkin selkeä: kauniit ja ylevät yhteiskunnalliset utopiat kestävät reaalielämän koetuksen huonosti ja niillä on taipumus romahtaa ennemmin tai myöhemmin. DDR:n tapauksessa siihen meni vain vähän yli 40 vuotta - Neuvostoliitto puolestaan sinnitteli 74 vuotta ennen väistämätöntä kohtaamistaan todellisuuden kanssa.  Kirjassa korkealle arvostetun aseveljeyden merkitys jäi DDR:n selviytymiselle lopulta täysin merkityksettömäksi.  Waffenbrüder 1980 -sotaharjoituksen tunnuslause kuului silti näinkin mahtipontisesti: "Vereint für Frieden und Sozialismus - dem Fiend keine Chance!" Mutta entäpä jos DDR:n järjestelmän pahin vihollinen olikin DDR itse?

On ilmeistä, että tämän kirjan perustarkoitus oli toimia osana DDR:n sisäistä propagandaa. Siinä teos ansiokkaasti onnistuukin. Toisaalta, kun siitä karsii propagandakerroksia, niin tarjolla on mielenkiintoinen näkökulma "Harppi-Saksan" maailmaan. Runsaasti kuvitettuna se antaa rivienvälistä informaatiota DDR:n elintasosta ja arkipäivästä. Ellei sosialismi olisi aatteena aiheuttanut nyt jo laajalti tunnettuja rikoksia ihmiskuntaa vastaan, niin kirja olisi yksi hullunkurinen ja harmiton esitys keinotekoisesta idealistien leikkivaltiosta, joka kaatui omaan mahdottomuuteensa. Hullunkurinen, niin kuin se Nukkumatin (Unser Sandmännchen) maailma YLE:n pikkukakkosessa 1970-luvulla, jossa hän heitti unihiekkaa milloin milläkin sosialismin teknisellä saavutuksella liikkuen - muistatteko?


Supposedly you know what the phrase "Ostalgia" means? In this book there are plenty of it to see and feel. The book commemorates the 25th anniversary of the NVA, the National Peoples Army of the East Germany (the former DDR). As it was a custom in the former eastern bloc countries, the price of the book  30,- M is printed on the back cover. The name of the book translates roughly in English as "Loyal to the Military Oath". The name also notifies the meaning of the work, "Bilddokumentation über die Nationale Volksarmee der Deutschen Demokratischen Republik". So what we have here is a pictorial documentation dealing with the NVA and it's branches and different services. In order to start it properly, the Head of State Erich Honecker addresses the book as follows: "Vom Soldaten bis zum General sind die Klasseninteressen gleich." It may well be that in this sentence comrade Honecker has managed to crystallize what was theoretically the main idea of the DDR as a state and society.  In DDR the class interests were to be the same for an individual soldier as well as  a general of the army. As it turned out to be, the DDR never reached it's highly ambitious goal. The inscription makes this copy unique. It seems that the copy is meant to be a present for a drill instructor or leader of a group of soldiers who regard themselves "The Comrades of Dübener". The  quality of the handwriting used in the inscription is just outstanding.

Getreu dem Fahneneid is a German book and it is systematically build to meet Prussian values of order and logical arrangement.  The book is divided into three main sections, which, when brought together, form a logical and chronological order to follow. The first section of the book has a mission to justify the need and existence of the NVA in the "State of workers and peasants" i.e. German Democratic Republic. In order to meet the previous demand the tight connection between the army and the socialist party (SED) is brought clearly visible.  History is a useful tool when one tries to find vindication for present ventures.  This is also what happens in the book. The progressive movement of DDR has its roots in the German history, the book argues. As a proof of it reader will be guided through the peasant uprising 1525, war against Napoleon's France 1813, the year of European revolutions 1848 and Paris Commune 1871. Interestingly enough, the European uprising in 1848 has a unique socialist significance in its DDR given name "Bürgerlich-demokratische Revolution in Deutschland". This roughly translates to "civic-democratic revolution in Germany".  If the historical proof presented so far is ancient, there are also modern examples in the book to see. November revolution 1918 in Germany is accompanied by the Red Army of the Ruhr in 1920. These two refer to the post WW I attempts by the German socialist and communist movement to create a socialist state after the example of Soviet Russia. The Spanish civil war in the 1930's gathered progressive people also from the Germany to defend Spanish republic against Nationalist army. As a pinnacle and well valued part of progressive struggle is the role of German communists fighting alongside the Soviet Red Army against the so called Fascist Germany and its Werhmacht.

One of the most interesting part of the book is how it all started for the NVA. It was back in 1950 when a young republic needed security and the "Volkspolizei",  the Peoples police, was founded. By the year 1952 a segment of it had developed into a heavily armed force and it had been renamed by adding a certain prefix. Now it was called as the "Kasernierten Volkspolizei", the Peoples police in the Barracks. The 1950's was the height of the cold war era. West Germany was finally approved to join the NATO in 1955 and to start building a new army, the Bundeswehr. As a countermeasure the Soviet Union founded the Warsaw Pact -alliance in 1955 and the first regular combat unit of the NVA, the 1st Mechanized regiment received its flag in 1956. It was essential from the very beginning to emphasize the close bonding between the army and its people! The reality, however, showed up less sublime. It didn't take too long to see NVA troops securing the building of the infamous Berlin wall in august 1961.

The NVA had its pre-military training organisation GST (Die Gesellschaft für Sport und Technik), literally "Sport and Technology Association” to militarize East German youth. This was completed with the help of party youth organs such as FDJ (Freien Deutschen Jugend) German Free Youth -movement and the Pionere children and teens movement. The book makes its best to show these organisations in a positive light. Still it is relatively easy to find links which takes thoughts 70 years back and to see another German political youth movement on the march, namely the notorious Hitler Jugend. Actually it is not the only demonstration of the turning the brown shirts into the red ones. I had an opportunity to visit Sachsenhausen concentration camp in 2008. During the Nazi era there was a high security special prison "Zellenbau"  inside the camp. It was meant for the high value political prisoners and thus the camp was not an ordinary collecting point for the Jews to be deported into the death camps of the east.

After the collapse of the Reich, the Soviet occupation administration repaired and expanded the camp by adding a supplementary wing in the basic camp. After the repairs were finished a new flag was hoisted up, guards and inmates were renewed and the camp started to operate again.  Thus one can visit a large cemetery and memorial, just outside the camp main area, for the inmates killed during the communist era. The last fragment in this section of the book is to portray NVA reservist activities.  In a completely militarized society like DDR reservist had a lot to do: military refresher courses were frequent activities for the reservists. In the picture where there is an NVA parade going on, we can see how artillery missiles are just passing the Palace of the Republic, (Palast der Republik) the meeting place of the "Volkskammerin" Peoples Chamber. The building was quickly renamed by the East German people as "The Erich's Lamp Store" referring to the vast amount of various lamps inside the Palace of the Republic.

The second main section of the book concentrates to show all service branches of the NVA. Naturally land forces are the most prominent service and especially tank core receive extra attention. Tank enthusiasts find this book as a treasure: it is a fine collection of various tank poses. Other services are presented more briefly. Air force shows up with MiG-21 and 23 fighters. The Peoples navy "Volksmarine" makes a firm statement about its mission. It is to secure the maritime borders of the DDR in a close co-operation with the Baltic Red Banner Navy (Soviet navy in Kaliningrad) and the Navy of Poland.  Military schools and academies, supply services and trains are not forgotten. Even recreation, sports and cultural activities have a decent share of attention. What would be a story like this without a Russian Red Army Choir on stage? This time they are not performing alone on stage. A group of NVA artists have joined their Russian friends. The background is covered with a massive copy of the famous statue of the victor and liberator Red Army soldier - with a child in his arms -  at the Treptow park. The women of Berlin gave the statue a new and less glamorous name "The unknown rapist".

The defence of the achievements of socialism and peace was among the core of NVA and Warsaw Pact. Perhaps this explains why the third main section of the book so devotedly addresses the topic. The page 178 gives us a good starting point by stating out loud: "Der Schultz des Sozialismus und des Friedens liegt  in starken und zuverlässigen Händen". This, of course, is a reference to Warsaw Pact's - and especially Soviet Union's -  might and trustworthiness in a business of the defence of socialism and peace. Quite suitably the next entity of the book presents the armies of socialist brother countries, such as  Bulgaria, Poland, Rumania, Hungary and Czechoslovakia. Just to make it sure, the first army to be presented is, of course, the Soviet army. The brotherhood in arms is in a great value in this book. It is manifested by the highest possible political level: Erich Honecker and other top DDR politicians spend their time visiting the bases of the occupying Soviet forces in the East Germany. Friendship was built, for instance, by donating red banners and flags to soviets. Another practical way to co-operate was joint military exercises.   Just year before printing the book there was a huge Warsaw Pact exercise called Waffenbrüder 1980. In the last picture of the blog soldiers of NVA and Soviet army are celebrating the jointly built pontoon bridge by parading together across the bridge.  I suppose that was something what the book describes as a "Sozialistisches Kampfkollektiv". A socialist fighting collective, what ever it really means I'm not sure.

It is not the only concept in the book which requires some evaluation. The individual NVA soldiers were, according the text, committed themselves to something called "sozialistischer Patriotismus und Proletarischer Internationalismus". Socialist patriotism. How on earth that is supposed to be understood? Socialist movement inside the capitalist world was, quite indisputably, trying to overthrow western societies and their values by subversive activities. Inside DDR, as we have seen here, patriotism was something else! It reminds me about the traditional, nationalistic and even bourgeois patriotism it was supposed to fight against with. In the west, at the same time, it meant the  deliberate corruption of the society by the principles of the Frankfurt School and their "Critical Theory".  Peace and environment movements were raised in the west, where as in DDR they were considered as illegal anti-socialist actions. All this led to a leftist terrorism (RAF, Red Brigades) backed by the Stasi.  Socialist arsenals were in the defence of peace where as the western weaponry only backed up imperialism. Is it here where one can find a reason why, for instance, Western European  countries have lost their national pride and will to have a convincing national defence? Is it here and why all expressions of patriotism and nationalism are so strongly to be resented? It seems the present day European Union (EU) has adopted principles and practices which are so well presented in this book about to picture the socialist DDR.

Proletarian internationalism. That's easier to open up. The DDR took thousands of students and workers from the socialist brother countries, especially from the developing third world countries. That, as controversial as it may sound, has been one major factor why in today's Berlin we may see skinheads and neo-Nazis more often in the eastern suburbs and districts of the city.  Again there is an analogy to see: the EU has adopted an immigration policy which resembles the one implemented by the DDR and unfortunately, in the end,  it will produce same outcome as well.  Despite the mighty Soviet Union or the Warsaw Pact, it took only little over 40 years for DDR to be in the brink of a collapse. Despite the pompous slogan of the Waffenbrüder 1980 exercise "Vereint für Frieden und Sozialismus - dem Fiend keine Chance!" it took only 11 years after the slogan that the DDR had vanished. Maybe the "enemy" did not have a chance against East Germany that we'll never know, but what if the worst enemy of the DDR was, eventually, the DDR itself?

It is obvious that the main purpose of the book was to serve internal propaganda of the DDR. The book fulfils its mission with excellent merits.  On the other hand, if multiple layers of propaganda are deleted, the book opens windows to get an insight how it was to live in the DDR. In that funny little toy country of idealists with unviable system. In the end all the crimes made by the socialist regimes against humanity and environment and the decadent, disastrous idea of socialism have stained the legacy of the DDR.


Willman, Christel (1981) Getreu dem Fahneneid - Bilddokumentation über die Nationale Volksarmee der Deutschen Demokratischen Republik. Berlin: Militärverlag der Deutschen Demokratischen Republik.


Youtube video Waffenbrüderschaft 1980: