lauantai 8. elokuuta 2015

Miksi annamme kaiken tämän tapahtua?

Edellisessä bloggauksessani tarkastelin Sir John Glubbin esseen pohjalta kansakuntien elinkaaria, joista viimeinen, kuudes aikakausi on yhteiskunnan rappio ja romahtaminen. Aikakauteen johtaneita syitä ja sen seurauksia havainnollistaessaan Glubb käytti rappion aikaan siirtyvää Arabien imperiumia esimerkkinään. Hän siteerasi esseessään säilyneitä aikalaishistorioitsijoiden kuvauksia 900-luvun alusta.

Bagdad kauan sitten...


Lähtökohta oli mitä parhain: Arabien imperiumin pääkaupunki Bagdad oli 800-luvun ensimmäisellä puoliskolla maailman rikkain ja hyvinvoivin tieteiden ja taiteiden keskus. Kalifi Mutawakkilin aikana 860-luvulla käynnistyi kuitenkin kehitys, jonka seurauksena imperiumi hajosi, sen vauraus oli mennyttä ja kaduilla vallitsi anarkia ennen lopullista romahdusta. Mitä oli tapahtunut?

Aikalaishistorioitsijat valittivat teoksissaan oman aikansa yhteiskunnallista rappiota. Heidän mukaansa rappio näkyi uskonnon merkityksen hiipumisena, sitä seuranneena materialismina ja löyhtyneenä seksuaalimoraalina. Valtionhallinnon virkailijat olivat korruptoituneita ja poliitikot keskittyivät vallassa ollessaan vain kokoamaan mahdollisimman suuren omaisuuden yhteisistä varoista.

Erityisen kitkerästi historioitsijat kommentoivat suosittujen laulajien ja soittajien suosiota nuorison keskuudessa. Nämä Bagdadin "popparit" käyttivät nykyaikaista kitaraa muistuttavaa luuttua säestämään rakkauslaulujaan. Laulajien vaikutus nuorisoon oli hämmästyttävän voimakas: 950-luvulla nuorison käyttämään kieleen oli tullut rivouksia, joita ei aikaisimpina vuosikymmeninä olisi suvaittu. Itse asiassa useatkin kalifit karkottivat pop-laulajat Bagdadista samalla kieltäen heidän paluunsa. Vuosien kuluessa laulajat kuitenkin palasivat ja konsertit alkoivat uudestaan.

Niin hämmästyttävältä kun se kuulostaakin, 900-luvun Bagdadissa oli voimakas ja taisteleva feministinen liike. Tärkein feministien vaatimuksista oli avata naisille ennen vain miehille varatut ammatit. Feminismin voittaessa yhteiskunnallista vaikutusvaltaa naiset pääsivätkin mm. lakimiehiksi, veronkantajiksi, kirjanpitäjiksi, yliopistojen professoreiksi ja mikä hämmästyttävintä - myös papeiksi. Ehkä on syytä muistuttaa, että yhteiskunnan valtauskontona oli islam. Yhden taistelun feministit kuitenkin hävisivät: tuomarin virkaa ei avattu naisille.

Arabien imperiumissa elettiin 950-lukua. Tasa-arvo oli toteutunut, luuttu, rauha ja rakkaus vallitsi ja villitsi. Oltiin myös saatu rakennettua hyvinvointivaltio. Yhteiskunta tarjosi avoimen ja ilmaisen terveydenhoidon kaikille asukkailleen ja vastikkeettomat opintotuet opiskelijoille. Oppineeseen, rikkaaseen ja kauppaa käyvään Bagdadiin virtasi kauppiaita ja opiskelijoita kaikkialta tunnetusta maailmasta.

Aikalaishistorioitsijoiden mukaan pian tämän jälkeen valtionhallinto ja julkinen järjestys romahtivat maahanmuuttajien vyöryessä tulvan lailla maahan. Mitä sitten tapahtui? Glubb vastaa:

"The resulting increase in confusion and violence made it unsafe for women to move unescorted in the streets, with the result that this feminist movement collapsed." 

Lainausta lukiessa tulee väistämättä mieleen oman aikamme Ruotsi. No, ei anneta sen häiritä käännöstä. Maahanmuuttajien tuloa seurasivat sekasorto ja väkivaltaisuudet, jotka tekivät kaduista turvattomia yksinään ilman saattajaa liikkuvalle naiselle. Sen ajan feministinen liike romahti.

Imperiumin talous oli ollut vaikeuksissa jo pidemmän ajan. Olisi kuvitellut kansalaisten yhdessä ryhtyvän talkoisiin pelastamaan maata vararikolta. Vielä mitä! Keskellä kuihtuvaa ulkomaankauppaa ja rahoituskriisiä Bagdadiin saatettiin voimaan viisipäiväinen työviikko.

Entä Suomi?


Edellä on avattu Glubbin esittelemää teoriaa suurten valtioiden, aikansa imperiumien kautta. Glubb esittää kysymyksen voidaanko samaa teoriaa soveltaa pieniin valtioihin, joilla ei ole imperiumia? Hän vastaa sen olevan mahdollista. Teoria voidaan yleistää koskemaan myös pieniä valtiota, jos ne saavuttavat tarvittavan korkean vaurauden ja hyvinvoinnin tason. Sillä rappio on tulosta liian pitkästä vaurauden ajanjaksosta. Riippumatta yhteiskunnan koosta, uskonnosta, sijainnista tai muista tekijöistä.

Seuraavassa tarkastelen Suomen vaiheita ja pohdin, voisiko niistä löytää Glubbin teorian toteumia. Suomi on ollut valtiollisena, itsenäisenä toimijana olemassa vain vajaat sata vuotta.Voisiko olla, että pienen maan ja kansan historiassa kuusi askelta tuhoon voidaan kulkea hyvinkin nopeasti? Se vaikuttaisi olevan mahdollista.

Syntyvän valtion tai kansakunnan saa aikaiseksi pioneerien aikakausi. Ajatus, idea konkretisoituu teoiksi ja synnyttää uutta. Suomen pioneeriajaksi voisi laskea  vuodet 1860-1917. Huomautan, että määrittämäni aikahaarukat ovat vain likiarvoja ja ne voivat mennä osin päällekkäin ja rinnakkain. Suomi siirtyi valloitusten aikaan 1918-1920 määrittäessään rajojaan suhteessa naapureihinsa. Kehitys saavutti kulminaationsa Tarton rauhassa 1920, kun Suomi sai hyvin edullisen itärajan. Vakiinnutettuaan asemansa nuori valtio alkoi kaupankäynnin. Itse pidän 1990-luvun alun lamaa, tai viimeistään 2008 alkanutta talousromahdusta kaupankäynnin vaiheen hiipumisen merkkinä. Suomalaiset pääsivät nauttimaan vaurauden ajasta 1960-luvun lopusta alkaen. Näen 1980-luvun vaurauden ajan kulminaationa, josta lähdettiin talouskuplan puhkeamisen ja idänkaupan romahtamisen kautta hiljalleen uuden talouden aikaan. Vaurautta maassa oli, mutta se jakautui entistä epätasaisemmin, yhä useampi jäi sitä ilman. Koulutuksen ylikorostaminen 1990-luvulta lähtien johti älyn aikakauteen, mutta myös työttömiin maistereihin ja tusinatohtoreihin työvoimatoimiston kortistossa.

Glubb on useaan kertaan osoittanut rahan olevan rappion pääasiallinen käyttövoima. Niinpä haen ajankohtaa, jolloin suomalaisessa yhteiskunnassa raha vapautui ja siitä tuli itsetarkoitus. 1980-luvun lopulla alkoi Suomessa ennennäkemätön sijoitus- ja pörssibuumi Holkerin hallituksen vapauttaessa rahamarkkinat säätelystä. Raha sai perinteisen talouselämän voiteluaineen roolinsa lisäksi uuden tehtävän: sen piti tuottaa voittoa voitolle lyhyen tähtäimen sijoituskeinottelussa. Tulkitsen rahamarkkinoiden vapauttamisen olleen se pieni, omana aikaan huomaamaton valinta, joka käynnisti kehityksen kohti rappion aikakautta. Feminismi tuli yhteiskunnalliseen keskusteluun 1960-luvun lopulla, mutta se löi itsensä läpi 1990-luvun myötä. Aatteelliseen ja käytännölliseen valtiofeminismiin Suomi siirtyi viimeistään 2000-luvun ensimmäisen kymmenen vuoden aikana. Näin se oli naapuriaan Ruotsia paljon jäljessä mutta suunta oli yhteneväinen.

Huomaamme, että Glubbin esittelemät yhteiskunnan kehityksen aikakausimääritykset sopivat Suomenkin historialliseen kehitykseen. Suomi vuonna 2015 on älyn ja rappion aikakautta elävä feministinen ja taloudeltaan taantuva hyvinvointivaltio. Suomi on hylännyt uskontonsa, maallistunut ja menettänyt visionsa. Kyyninen materialismi on vallalla. Näennäisen humanismin nimessä halutaan auttaa koko maailmaa, mutta oman kansan kärsivät, pahoinpidellyt, raiskatut ja ryöstetyt halutaan unohtaa. Uusin merkkipaalu on ylitetty 2010-luvulla, kun käytännössä rajoittamaton maahanmuuttajien vyöry on alkanut.

Sir John Glubb vetosi lukijoihinsa, että he käyttäisivät historiasta saamiaan opetuksia oman aikansa ongelmien ratkaisuun. On käynyt selväksi, että Suomen päättäjillä ei ollut viisautta, rohkeutta tai malttia tähän. Tehdyt ratkaisut osoittavat, ettei Ruotsin, Ranskan, Englannin, Norjan ja Saksan epäonnistuneista monikulttuurisuuskokeilusta opittu mitään. Ehkä ei haluttukaan. Muodikas termi kotouttaminen, jonka piti onnistua meillä päinvastoin muualta saatuja kokemuksia, osoittautui tyhjäksi sanahelinäksi. SPR ja maahanmuuttobisnes tekee kotouttamisella korruptoituneiden poliitikkojen myötävaikutuksella riskitöntä voittoa. Suomi elää valheellisessa feministisessä monikulttuuriutopiassa. Kaiken huipuksi tämä kustannetaan velkarahalla.

Lopulta jää vain kaksi kysymystä:


Kuinka kauan Suomen kansantalous kestää ulkomaisella velkarahalla ylläpidettyä massamaahanmuuttoa, monikulttuurisuusutopiaa ja maailman sosiaalitoimistona toimimista? 

Mitä tapahtuu yhteiskuntamme, katujemme, puistojemme ja kotiemme  turvallisuudelle ja vakaudelle kehitysmaista tulevien maahanmuuttajien vyöryessä rajoittamattomana virtana maahamme?

Kumpaankin kysymykseen Sir John Glubbin essee The Fate of Empires and Search for Survival antaa perustellun vastauksen. Muitakin esimerkkejä on jo käytössämme.

Talous ei tule kestämään monikulttuurisuuden ja massamaahanmuuton aiheuttamia kustannuksia. Väistämätöntä talouden kantokyvyn romahdusta viivytettäessä kantaväestön sosiaalisia tulonsiirtoja ja etuja leikataan, mutta verorasitetta nostetaan. Enemmän maksamalla kantaväestö saa vähemmän.

900-luvun Bagdadissa feministit kamppailivat vallan itselleen, mutta he onnistuivat vain ajamaan maan kaaokseen ja väkivaltaan. Ruotsissa on toteutettu valtiofeminismiä ehkäpä sen äärimuodossa. Tuloksena on epävakaa, turvaton ja väkivaltainen yhteiskunta, jonka hysteerinen ja epädemokraattinen käytös muistuttaa jo Kiinan kulttuurivallankumouksen vuosia 1960-luvun lopulta. Ruotsi on vaaraksi naapureilleen: mitä tapahtuu kun se on täynnä maahanmuuttajia, mutta tulijoiden virta ei tyrehdy? Entä kun Ruotsin väistämätön yhteiskunnallinen romahdus tapahtuu?

Valitettavasti Suomi on valinnut Ruotsin tien. Yhteiskuntamme muuttuu kiihtyvällä vauhdilla yhä epämiellyttävämmäksi, vieraammaksi ja turvattomammaksi paikaksi suomalaisille - varsinkin naisille. Kantaväestöä syyllistetään olemattomasta rasismista, näin poliitikot yrittävät piilottaa monikulttuuriutopiansa ja maahanmuuttopolitiikkansa todellisuuden: kansalaisista piittaamattoman maahanmuuttobiseksen. Kantaväestön kansalaistuntoja loukataan surutta kun feministien monikulttuurisen helvetin rakentaminen Suomessa etenee.

"Jokaisen yhteiskunnan on ensisijaisesti täytettävä tietty moraalinen ominaisuus ennen kuin mikään mitä yhteiskunnassa tapahtuu koetaan legitiiminä. Juuri siitä on kyse kansalaistunnoissa. Jos ne kadotetaan, kadotetaan yhteiskunnan koko laillisuus ja oikeutus."

Seppo Oikkonen, 2015

Monikulttuurisen yhteiskuntautopian tavoittelun yksi hyvin surullinen seuraus on ollut suomalaisten kääntyminen toisiaan vastaan. Erilaiset tahallisiin väärinymmärtämisiin perustuneet poliittiset ja henkilöihin kohdistuneet ajojahdit ovat osa yhteiskunnan arkea. Itsesuojeluvaisto näyttää osalta kansaa kadonneen. Keskusteluyhteyttä ei ole. Ideologisin perustein annetaan ulkomaisille tiedotusvälineille tarkoituksellisesti harhaanjohtavia tai vääristeltyjä uutisia Suomesta. Glubbin essee osoittaa, että jos jotain kannattaa oppia historiasta, niin se on kansallisen yhtenäisyyden tärkeys.

Sir John Glubbin vetoomus on enemmän kuin ajankohtainen:

"In a wider national sphere, the survival of the nation depends basically on the loyalty and self-sacrifice of the citizens"

Kansakunnan henkiinjääminen perustuu pohjimmiltaan sen kansalaisten uskollisuuteen ja uhrivalmiuteen.



Glubb, Sir John: The Fate of Empires and Search for Survival, Blackwood (Edinburgh), 1978.




13 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä Kumitontun kanssa. Pelkään vain että median ja korruptuneiden poliitikkojen levittämä sumuverho estää kansalaisia näkemästä kuilun reunaa. Kuilun jonne Ruotsi on syöksynyt.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommenteistanne! Voi tosiaan tulla suomalaiselle normikansalaiselle melko yllätyksenä Ruotsin todellinen tilanne. Kaiken maailman mariapettersonit yms. vain osoittavat, kuinka Sir John Glubbin teoria toimii käytännössä.

    Minulla on Tukholmassa, Norrköpingissa ja Gislavedissa sukulaisia, joilta olen saanut suoraa infoa. Eikä se viimeisin vierailu Tukholman Tenstassa juuri tunnelmaa nostattanut. Naapurilähiöinä mm. Husby ja Rinkeby. Mahtaa olla medialla ja poliitikoillamme tekemistä selittää kaikki jotenkin paremmin päin kun Ruotsin kaaos on levinnyt myös meille. Jotenkin on sellainen kutina, että kaiken pahan takana on silloinkin se äärioikeisto...

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista pohdintaa. Kiitos.

    VastaaPoista
  4. Abraham Lincoln:
    "A house divided against itself cannot stand."


    acc

    VastaaPoista
  5. Kuulin arabien imperiumin kohtalosta sisältä päin ensimmäistä kertaa vasta nyt, mutta tuli yksi asia mieleeni, joka oli todennäköisesti vaikuttamassa sen kohtaloon vallan merkittävästi.

    Laajeneminen. Tai pikemminkin sen loppuminen. Arabien imperiumin laajeni voimakkaasti vuoteen 732 asti, jolloin Espanjan läpi rynnänneet muslimijoukot lyötiin Toursissa. Tämän jälkeen muslimit keskittyivät valloittamiensa alueiden vakauttamiseen ja sulauttamiseen. Reconquista pakotti muslimit kiihtyvälle puolustuskannalle Espanjassa.

    Laajentuva imperiumi saa miehiä ja resursseja valloittamiltaan alueilta ja on kiehtova sijoituskohde muille. Imperiumi joka lakkaa laajenemasta joutuu miettimään muita keinoja menestyä kuin valloitettujen kansojen omaisuuden varastaminen. Roomalaiset kokivat tämän ja epäonnistuivat kehittämään mitään tilalle.

    Mitä ilmeisemmin myöskään islam ei pystynyt siihen, vaan alkoi taantua. Kun jaettava loppui, ei ollut mitään keinoa saada lisää jaettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen näkökulma! Jos asetamme sen Sir John Glubbin teoriaan, niin arabien pioneerikausi alkoi 630-luvulla ja valloitukset hiipuivat, niin kuin toteat, 730-luvulla. Siinä on sadan vuoden ajanjakso. Kaupan ja kasvavan vaurauden aikaa riitti 860-luvulle.

      Sitten tulivat alamäen jaksot, jotka kestivät yli sadan vuoden ajan: kuihtuvan vaurauden, älyn ja rappion aikakaudet. Niiden tarkkaa aikahaarukkaa on vaikea määrittää, mutta viimeistään 960-luvulle tultaessa imperiumi oli hävinnyt. Tilanne oli kuin Bysantilla 1200–1400 –luvuilla. Imperiumi koostui vain sen ydinalueesta, laajenemisen aikana saadut alueet oli jo menetetty.

      Arabien imperiumin kasvun tai suuruuden aikaa kesti siten noin 250 vuoden ajan. Tämän Glubb osittaa esseessään olevankin keskimääräinen imperiumin elinikä.

      Poista
  6. Historix on tehnyt loistavaa työtä tuodessaan esille Sir John Glubbin havainnot ja istuttaessaan ne meitä ympäröivään todellisuuteen.

    Historiasta olisi todella mahdollista ottaa oppia, mutta meillä on päinvastoin ollut pyrkimys vähentää menneiden aikojen vaiheiden opettamista kasvaville polville. Pystyäkseen tulkitsemaan oppimaansa ihminen tarvitsee sellaista syvällistä ja pitkäkestoista perehtymistä, jota nykyinen kärsimätön ADHD-aikakausi ei meille suo. Jo uusimpien dokumenttisarjojen tempo on viime vuosituhannella syntyneelle tuskastuttavan hengästyttävää tilkkutäkkiä.

    Vasta jokin aika sitten jotkut älypäät julistivat "historian päättyneen". Tieto oli toki ennenaikainen. Jotain muuta sen sijaan on päättynyt. Mikään humanistinen jalanpolkeminen ei meitä tule pelastamaan.

    VastaaPoista
  7. Tulipa juuri mieleeni jotain. Loistavassa kirjassa nimeltä Future Babble käsiteltiin myös imperiumien vaiheita. Tai pikemminkin sitä miksi jotkin huippuhistorioitsijat kehittivät tuon teorian ja käyttivät sitten laajaa tietämystään hyväkseen perustellakseen itselleen asioita jotka eivät ollenkaan pitäneet paikkaansa.

    Suosittelen erittäin lämpimästi kaikkia lukemaan tämän kirjan. Itse asiassa mielestäni sen tulisi olla pakollista luettavaa kaikille: http://www.amazon.com/Future-Babble-Expert-Predictions-Believe-ebook/dp/B00457X8JO

    Pohjimmiltaan kyse on seuraavasta: asiantuntijoita on kahta lajia, siilejä ja kettuja (lajittelu pohjautuu kreikkalaiseen eläinsatuun).

    Ketut tietävät miten monimutkainen ja vaikeasti ennustettava paikka maailma on. He eivät oleta kykenevänsä löytämään kaaoksesta mitään Suuria Suunnitelmia, joiden pohjalta pystyisivät ennustamaan tulevaisuutta. Kettu tietää monta pientä asiaa.

    Siilit taas tietävät että maailma toimii ennustettavien sääntöjen mukaan, eikä meidän tarvitse kuin löytää ne säännöt, jotta tiedämme mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Ja siilihän löytää sen Yhden Ison Asian, jota se sitten itsevarmasti soveltaa ja jonka pohjalta se ennustaa tulevaisuutta.

    Valitettavasti Siili on harvemmin oikeassa kuin tikkaa heittävä simpanssi. Iso Asia (joka tämän kirjoituksen tapauksessa on siis teoria imperiumien kukoistuksen ja rappion vaiheista) lähinnä saa Siilin jättämään huomiotta teoriansa kanssa ristiriitaiset asiat ja ylikorostamaan sen kanssa yhteensopivia teorioita.

    Lukekaa tuo kirja!

    VastaaPoista
  8. Täytyy häpeäkseni myöntää eksyneeni ihan vastikään blogiisi, mutta huomiosi ovat varsin ajatuksia kutkuttelevia ja harmittaa että blogistanian kukkuloilta tämän laakson löytämiseen meni näin kauan.

    Se että löytää fakstuaalista tietoa siitä että islamistinen maa on kauan ennen "sivistyneita kristnuskoisia maita" on venynyt toteuttamaan sellaisia käsitteitä kuin esim. naisten tasa-arvoisuus on pysäyttävää, kun tiedostaa asian nykytilan.

    Historian pitäisi opettaa, mutta se vaatisi sen että olisimme valmiita oppimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! Sir John Glubb käsittelee esseessään aihetta hyvin monipuolisesti ja laajasti. Bloggaukseni eräs haaste oli saada alkuperäisestä tekstistä oleelliset asiat mukaan, mutta samalla onnistua pitämään tekstin pituus maltillisen rajoissa. Siksi päädyin jakamaan tekstin kahteen osioon ja käsittelemään asioita välillä yleistasolla pureutumatta kaikkiin yksityiskohtiin. Glubbin essee tarjoaa useita esimerkkejä historiasta. Valitsin niistä omaan tekstiini Arabien imperiumin. Siitä oli säilynyt runsaasti aineistoa ja sen yhteneväisyydet omaan aikaamme olivat niin ilmeiset.

      Sir John Glubbin mukaan emme opi historiasta, koska opintomme siitä ovat lyhyet ja ennakkoluuloiset. Lyhyydellä hän tarkoittaa meillä olevan liian lyhyt tarkastelujakso käytössämme, erityisesti tämä näkyy ilmastonmuutostutkimuksessa. Mikä kuvaakaan paremmin ennakkoluuloja tutkimuksessa kuin ns. naistutkimuksen ennalta asetetut tutkimustulokset, joihin sitten väkisin etsitään todisteita.

      Poista
    2. Itse asiassa arabien imperiumista on säilynyt hämmästyttävän vähän arkeologista aineistoa siihen nähden, miten paljon sitä suitsutetaan. Arabialaista Espanjaa hehkutetaan, mutta missä ovat sen suurkaupunkien rauniot? Jos siellä oli suurkaupunkeja, niin kai niistä on jotain säilynyt? Lontoo oli Rooman valtakunnan syrjäisen provinssin kaupunki, mutta paljon on säilynyt silti niiltä ajoilta.

      Poista
  9. Tosiaan kiinnostava kirjoitus. Pitänee tutustua mainittuun teokseen. Tähän pitäisi lisätä, että tuhat luvulta alkoi uskonnollinen herääminen, paluu "oikeaoppiseen islamiin", millä oli tuhoisa vaikutus koko tuohon Bagdadin sivistykseen: filosofeja ja tiedemiehiä alettiin viimeistään 1100-luvulla vainota ja usein heitä myös tapettiin. Tämä alkoi jo kauan ennen mongooli-invaasiota. Ja noista päivistä islamilainen maailma ei ole kehittynyt yhtään mihinkään.

    Islamin "kultakausi" yhtäkaikki osoittaa, että oikeissa olosuhteissa islam voi kehittyä myönteiseen suuntaan, ja että ne tekijät, jotka laukaisivat tuhoisan oikeaoppisuuden aallon, olivat pitkälti yhteiskunnallisia. Valitettavasti länsimaat eivät vain voinen nykyoloissa muslimimaahanmuuttajien massoille sellaisia oloja tarjota, jossa fundamentalismi ei näyttäytyisi aivan liian houkuttelevana vaihtoehtona.

    VastaaPoista