Uskollinen valalle - Getreu dem Fahneneid, The National People's Army of GDR

Ostalgiaa on tarjolla riittämiin, kun perehtyy vuonna 1981 painettuun Getreu dem Fahneneidiin.  Teos on julkaistu Itä-Saksan kansallisen kansanarmeijan (NVA) kunniaksi sen täyttäessä 25 vuotta. Takakannesta löytyy painettuna kirjan myyntihinta 30,- M. Tämä oli ns. itäblokin maissa yleinen käytäntö, hinnat näet pysyivät pitkälti muuttumattomina. Kirjan nimi voitaisiin kääntää suunnilleen muotoon "Uskollinen valalle". Miksi sitten tämänlainen teos on ylipäätään tehty? Kirja vastaa tähän itse heti sen alkulehdillä: "Bilddokumentation über die Nationale Volksarmee der Deutschen Demokratischen Republik". Kyseessä on siis valokuvadokumentaatio ja kirjallinen tietopaketti NVA:sta. Jotta kaikki menisi protokollan mukaan, Erich Honecker on kirjoittanut alkuun saatesanat. Niissä hän mahdollisesti kiteyttää DDR:n idean "Vom Soldaten bis zum General sind die Klasseninteressen gleich." Taisi kuitenkin käydä niin, että tavoitteeseen ei päästy, ei edes lähelle.  Sotilaan ja kenraalin sosioekonomiset luokkaintressit ovat vaikeasti yhteen sovitettavia - myös sosialistisessa yhteiskunnassa. Vaikuttaa siltä, että tämän kirjayksilön ovat "Dübenerin toverit" antaneet lahjaksi johtajalleen tai kouluttajalleen. Käsin kirjoitettu omistuskirjoitus on kerrassaan taidokasta jälkeä.

Omistuskirjoitus

Koska nyt arvioitava kirja on tehty Itä-Saksassa, niin sen rakenteessa näkyy hyvin saksalainen järjestelmällisyys. Preussilainen arvostaa järjestystä, jopa sosialismin oloissa. Kirja on jaettu kolmeen osioon, jotka luovat loogisen ja kronologisen, toimivan kokonaisuuden. Ensin käsitellään NVA:n olemassaolon tarvetta, tehtävää ja asemaa "Työläisten ja talonpoikien valtiossa". Armeijan ja puolueen (SED) sidos toisiinsa tuodaan peittelemättä esiin. Laajempia taustoja valotetaan mainiolla katsauksella edistyksellisen liikkeen merkkipaaluihin Saksan historiassa. Vanhimpiin kuuluvat mm. talonpoikaiskapina 1525, sota Napoleonia vastaan 1813, Euroopan hullu vuosi 1848 ja Pariisin kommuuni 1871. Vuoden 1848 levottomuudet kuvataan sosialistisessa hengessä seuraavasti: "Bürgerlich-demokratische Revolution in Deutschland"  eli Kansalais-demokraattiseksi vallankumoukseksi Saksassa. Uudempaa edistyksellistä toimintaa edustavat vuoden 1918 marraskuun vallankumous, Ruhrin Puna-armeijan taistelu 1920, Internationalistien osallistuminen Espanjan sisällissotaan 1936 ja saksalaisten kommunistien taistelu Neuvostoliiton Puna-armeijan puolella toisessa maailmansodassa. 

Itä-Saksan kansallisen kansanarmeijan syntyvaiheet ovat erittäin mielenkiintoista seurattavaa. Kaikki alkoi 1950 "nuoren tasavallan turvaksi perustetusta" kansanpoliisista "Volkspolizei", josta osa kehittyi vuoteen 1952 mennessä raskaammin aseistetuksi joukoksi. Samalla sen nimeksi tuli "Kasernierten Volkspolizei". Toukokuussa 1955 Länsi-Saksa liittyi NATOn jäseneksi ja alkoi varustaa uutta armeijaa, Bundeswehriä. Neuvostoliiton vastineena perustettiin Varsovan liitto ja vuonna 1956 sai ensimmäinen NVA:n yksikkö (1. Mekainisoitu rykmentti) joukko-osastolippunsa.  Berliinin muurin rakentamista elokuussa 1961 valvoi ja varmisti jo useita NVA:n yhtymiä. Alusta lähtien korostettiin kansan ja sen armeijan läheistä suhdetta heidän rakentaessaan yhdessä sosialismia.

Kansan parissa s.46

Huomiotani kiinnitti armeijan nuorisojärjestö GST (Die Gesellschaft für Sport und Technik), samoin   puolueen pioneerijärjestö ja FDJ (Freien Deutschen Jugend). Kaikesta päätellen näiden järjestöjen toiminnasta löytyy kiusallisia yhtymäkohtia erääseen toiseen Jugendiin, joskin 1930-40 -luvuilla vaikuttaneeseen, ja sittemmin kiellettyyn saksalaiseen puolisotilaalliseen nuorisojärjestöön. Länsi-Saksassa varottiin  sallimasta mitään toimintaa, jossa  olisi kaikuja menneestä natsiajasta. Itäinen Saksa ilmeisesti ajatteli hyvän tarkoituksen pyhittävän käytettävät keinot. Saksassa muuten kerrotaan anekdoottia siitä, kuinka Kolmannen valtakunnan loputtua toukokuussa 1945 Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeellä "yhdessä yössä ruskeat paidat vaihtuivat punaisiin". Sain tästä selkeän käytännön esimerkin vieraillessani Sachsenhausenin keskitysleirissä 2008. Natsien aikaan leiri oli tarkoitettu poliittisille erityisvangeille ja siinä oli oikeastaan vankila keskitysleirin sisällä: kivisessä "Zellenbau"  vankilarakennuksessa keskellä leiriä pidettiin kaikkein tärkeimpiä vankeja.

Gestapon erityisvankila Zellenbau 2008. Foto © Historix

Kun leiri jäi Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle, siihen rakennettiin vielä lisäosa ja vaihdettiin vartijat. Näin Sachsenhausen jatkoi toimintaansa uuden punaisen lipun alla entistä ehompana ja laajempana. Sen seurauksena leirin ulkopuolella on kommunismin aikana leirissä tapettujen joukkohautausmaa ja uhrien muistomerkki. Niin, palataan kirjan pariin. Reserviläistoimintaakaan ei ole unohdettu: kertausharjoituksia ja ampumakoulutusta riitti reserviläisille vielä varsinaisen armeija-ajan päätyttyäkin. Alla kuvassa NVA:n paraati ajaa kohti Unter den Lindeniä ja on ohittamassa hiljattain valmistunutta Tasavallan palatsia (Palast der Republik), joka rakennettiin vanhan Hohenzollerinin palatsin, eli Berliinin  kaupunginlinnan paikalle, parlamentin "Volkskammerin" kokoontumispaikaksi. Kansan keskuudessa rakennus sai kuitenkin humoristisen nimen "Erichin lamppukauppa" rakennuksessa olleiden lukuisten erilaisten lamppujen mukaan.

Erichin lamppukauppa s. 67

Kirjan toinen osio esittelee NVA:n eri aselajihaarat. Maavoimat on tärkein osa armeijaa ja sen pääiskuvoimaksi nostetaan panssarijoukot. Kirjassa tunnutaan arvostavan muutenkin panssarijoukkoja, sillä ne saavat koko kirjan huomiosta suhteellisesti suurimman osan.

NVA:n T-55 rynnäköi s.111

DDR satsasi myös tykistöön, jota esitellään monipuolisesti. Mukana ovat mm. raketinheittimet ja tykistöohjukset. Erichin lamppukauppakuvassa paraatin ohiajavana kalustona on Neuvostoliittolaisia 9K52 Luna-M,  NATO:n kutsumanimeltä Frog-7 lyhyenmatkan tykistöohjuksia. Ilmavoimat ovat mukana suomalaisillekin tutuilla MiG-21F / bis / U -malleilla ja toisaalta vieraammalla MiG-23 kalustolla. Volksmarine, eli Kansanlaivasto on, kuten ilmavoimatkin edellä lyhyemmin esiteltynä.  Volksmarinen tehtävä on kuitenkin määritelty selkeästi: Kansanlaivasto toimii yhteistyössä muiden aselajien, Baltian punalippuisen laivaston (Kaliningradin neuvostolaivaston) ja Puolan sotalaivaston kanssa turvaamassa DDR:n merirajoja. Esimerkit eri sotilasoppilaitosten nimistä ovat maininnan arvoisia: mm. maavoimien upseerikoulu "Ernst Thälmann", sotilaspoliittinen korkeakoulu "Wilhelm Pieck" ja kansanlaivaston "Karl Liebknecht".


Kirjan ansioiksi on luettava se, että siinä ei unohdeta yleensä syrjään jääviä avustavia aselajeja. Huolto erikoisyksiköineen on mukana ja voidaan huomata DDR:ssä käytetyn samanlaista jaottelua sotilas- ja siviiliasentajien välillä kuin Suomen puolustusvoimissakin. Urheilulla, kulttuurilla ja virkistyksellä oli NVA:ssa tärkeä ja tunnustettu asema. Mikäpä oli upseerien viettäessä lomaa Itämeren rantakylpylöissä. Kulttuurista kun puhutaan, niin lienee väistämätöntä nähdä jossain vaiheessa Puna-armeijan kuoro ja soittokunta esiintymässä. Tällä kertaa kirjassa on kuva yhteiskonsertista, jossa lavalla on mukana myös Kansallisen kansanarmeijan laulajia ja musikantteja. Historiaa tuntevalle moinen näky antaa aihetta mietiskelyyn, varsinkin kun lavan suurena taustakoristeena seisoo Puna-armeijan sotilas lapsi sylissään.

Treptowin puiston muistomerkki 2008.
Foto © Historix

Taustalla viitataan Treptowin puistossa, entisessä Itä-Berliinissä olevaan muistomerkkiin ja sen sotilaspatsaaseen lapsi sylissään. Patsas pystytettiin "vapauttajasotilaiden" muistolle, mutta hyvin pian Berliinin naiset antoivat sille uuden, vähemmän mairittelevan nimen "Tuntematon raiskaaja".

Sosialismin saavutusten ja rauhan puolustaminen oli tietysti tärkeätä ja kirjan kolmas, viimeinen osio paneutuu aiheeseen tarmolla. Sivulla 178 kerrotaan olennaiset lähtökohdat: "Der Schultz des Sozialismus und des Friedens liegt  in starken und zuverlässigen Händen". Näin viitataan Varsovan liiton veljesmaihin ja etenkin Neuvostoliiton osuuteen vahvan ja luotettavan puolustuksen takaajana. Tässä yhteydessä kirjassa seuraavat lyhyet veljesmaiden armeijoiden esittelyt. Mukana ovat Bulgaria, Puola, Romania, Unkari ja Tsekkoslovakia, mutta esittelyn aloittaa Neuvostoliiton armeija, kuinkas muuten! 

Aseveljeys on kirjassa arvossaan ja niinpä yhteisistä harjoituksista on paljon materiaalia. Itä-Saksan huippupoliitikot vierailivat Erich Honeckerin johdolla valtionsa alueella olevissa Neuvostoliiton sotilastukikohdissa osoittamassa ystävyyttään ja aseveljeyttään mm. lahjoittamalla neuvostojoukoille punalippuja. Suomessa samaan aikaan poliitikoilla oli tapana vierailla Tehtaankadulla. Vuosi ennen kirjan painoon menoa Varsovan liitto järjesti suuret Waffenbrüder 1980 -sotaharjoitukset. Kirjassa mainittiin jo aikaisemmin käsite "Sozialistisches Kampfkollektiv" eli sosialistinen taistelukollektiivi. Itselleni käsitteen sisältö jäi hieman epäselväksi, mutta olisiko Waffenbrüder -harjoituksen yhteydessä esitetty sillanrakennus eräs sen käytännön sovellus?  Kun NVA:n ja neuvostoarmeijan pioneerien yhteinen silta oli saatu rakennetuksi, niin sitä juhlistettiin ohimarssilla liput liehuen  ponttonisillan yli.

Sillanrakennusparaati s. 215

Toinen itselleni epäselväksi jäänyt käsitepari oli toteamuksessa, joka mukaan NVA:n sotilaat ovat sitoutuneet sellaiseen kuin "sozialistischer Patriotismus und Proletarischer Internationalismus". Ilmeisesti sosialismi oli määrä ymmärtää ja tulkita käytäntöön hieman eri sisällöillä ja merkityksillä sosialististen ja kapitalististen maiden yhteiskunnissa - aina tarpeen mukaan, vai kuinka? Mitä oli "sosialistinen isänmaallisuus" Itä-Saksassa? Ehkä sitä, mitä kirja kuvaa aikaisemmin  puolisotilaallisena nuorisotoimintana, kansanarmeijan palveluksen kunnioittamisena ja reserviläistoimintana täysin militarisoidussa valtiossa - eli kertausharjoituksina, ammuntoina vapaa-ajalla ja lopulta perin konservatiivisena isänmaallisuutena? Läntisissä demokratioissa sosialistinen isänmaallisuus tarkoitti sen toteuttajille edellisen vastakohtaa. Tällöin se piti sisällään "edistyksellistä" ja kumouksellista, yhteiskunnan vastaista toimintaa, jota harjoitettiin Frankfurtin koulukunnan oppien mukaan. Äärimmilleen vietynä se näyttäytyi maolaisina, stalinistisina ja taistolaisina liikkeinä tai jopa vasemmistolaisina  DDR:n  salaisen poliisin Stasin tukemina terroristijärjestöinä kuten RAF Länsi-Saksassa tai Punaiset prikaatit Italiassa. Sosialistiset aseet olivat "rauhaa puolustamassa", kun lännessä ne olivat imperialistista asevarustelua. Vaikuttaa siltä, että sosialistisen isänmaallisuuden läntinen, eurokommunistinen perinne elää edelleen nykyisen Euroopan Unionin politiikassa ja sen eri jäsenmaiden kansallisissa käytännöissä. Vai miten on ymmärrettävä sosialistisen rauhanliikkeen osaltaan aikaansaama tilanne, jossa läntisen Euroopan maissa oma kansallinen puolustus on ajettu alas ja kaikki kansallismielisyyden ilmaukset ovat paheksuttavia?

Proletaarinen kansainvälisyys aukenee käsitteenä helpommin: sen hengessä Itä-Saksaan tuli huomattavia määriä ystävällismielisten sosialististen veljesmaiden kansalaisia - lähinnä kehitysmaista - koulutettaviksi  tai töihin. Olen lukenut ja kuullut itäisessä Saksassa vieraillessani arvioita, joissa kerrotaan kyseisen kansainvälisyysohjelman synnyttäneen, hämmästyttävää kylläkin, itäiseen Berliiniin sen läntistä osaa vahvemman uusnatsi- ja skiniliikkeen. EU näyttää nykyisellään tavoittelevan joiltain osin samoja poliittisia päämääriä joihin jo DDR pyrki. Historian opetus on kuitenkin selkeä: kauniit ja ylevät yhteiskunnalliset utopiat kestävät reaalielämän koetuksen huonosti ja niillä on taipumus romahtaa ennemmin tai myöhemmin. DDR:n tapauksessa siihen meni vain vähän yli 40 vuotta - Neuvostoliitto puolestaan sinnitteli 74 vuotta ennen väistämätöntä kohtaamistaan todellisuuden kanssa.  Kirjassa korkealle arvostetun aseveljeyden merkitys jäi DDR:n selviytymiselle lopulta täysin merkityksettömäksi.  Waffenbrüder 1980 -sotaharjoituksen tunnuslause kuului silti näinkin mahtipontisesti: "Vereint für Frieden und Sozialismus - dem Fiend keine Chance!" Mutta entäpä jos DDR:n järjestelmän pahin vihollinen olikin DDR itse?

On ilmeistä, että tämän kirjan perustarkoitus oli toimia osana DDR:n sisäistä propagandaa. Siinä teos ansiokkaasti onnistuukin. Toisaalta, kun siitä karsii propagandakerroksia, niin tarjolla on mielenkiintoinen näkökulma "Harppi-Saksan" maailmaan. Runsaasti kuvitettuna se antaa rivienvälistä informaatiota DDR:n elintasosta ja arkipäivästä. Ellei sosialismi olisi aatteena aiheuttanut nyt jo laajalti tunnettuja rikoksia ihmiskuntaa vastaan, niin kirja olisi yksi hullunkurinen ja harmiton esitys keinotekoisesta idealistien leikkivaltiosta, joka kaatui omaan mahdottomuuteensa. Hullunkurinen, niin kuin se Nukkumatin (Unser Sandmännchen) maailma YLE:n pikkukakkosessa 1970-luvulla, jossa hän heitti unihiekkaa milloin milläkin sosialismin teknisellä saavutuksella liikkuen - muistatteko?

Supposedly you know what the phrase "Ostalgia" means? In this book there are plenty of it to see and feel. The book commemorates the 25th anniversary of the NVA, the National Peoples Army of the East Germany (the former DDR). As it was a custom in the former eastern bloc countries, the price of the book  30,- M is printed on the back cover. The name of the book translates roughly in English as "Loyal to the Military Oath". The name also notifies the meaning of the work, "Bilddokumentation über die Nationale Volksarmee der Deutschen Demokratischen Republik". So what we have here is a pictorial documentation dealing with the NVA and it's branches and different services. In order to start it properly, the Head of State Erich Honecker addresses the book as follows: "Vom Soldaten bis zum General sind die Klasseninteressen gleich." It may well be that in this sentence comrade Honecker has managed to crystallize what was theoretically the main idea of the DDR as a state and society.  In DDR the class interests were to be the same for an individual soldier as well as  a general of the army. As it turned out to be, the DDR never reached it's highly ambitious goal. The inscription makes this copy unique. It seems that the copy is meant to be a present for a drill instructor or leader of a group of soldiers who regard themselves "The Comrades of Dübener". The  quality of the handwriting used in the inscription is just outstanding.

Getreu dem Fahneneid is a German book and it is systematically build to meet Prussian values of order and logical arrangement.  The book is divided into three main sections, which, when brought together, form a logical and chronological order to follow. The first section of the book has a mission to justify the need and existence of the NVA in the "State of workers and peasants" i.e. German Democratic Republic. In order to meet the previous demand the tight connection between the army and the socialist party (SED) is brought clearly visible.  History is a useful tool when one tries to find vindication for present ventures.  This is also what happens in the book. The progressive movement of DDR has its roots in the German history, the book argues. As a proof of it reader will be guided through the peasant uprising 1525, war against Napoleon's France 1813, the year of European revolutions 1848 and Paris Commune 1871. Interestingly enough, the European uprising in 1848 has a unique socialist significance in its DDR given name "Bürgerlich-demokratische Revolution in Deutschland". This roughly translates to "civic-democratic revolution in Germany".  If the historical proof presented so far is ancient, there are also modern examples in the book to see. November revolution 1918 in Germany is accompanied by the Red Army of the Ruhr in 1920. These two refer to the post WW I attempts by the German socialist and communist movement to create a socialist state after the example of Soviet Russia. The Spanish civil war in the 1930's gathered progressive people also from the Germany to defend Spanish republic against Nationalist army. As a pinnacle and well valued part of progressive struggle is the role of German communists fighting alongside the Soviet Red Army against the so called Fascist Germany and its Werhmacht.

One of the most interesting part of the book is how it all started for the NVA. It was back in 1950 when a young republic needed security and the "Volkspolizei",  the Peoples police, was founded. By the year 1952 a segment of it had developed into a heavily armed force and it had been renamed by adding a certain prefix. Now it was called as the "Kasernierten Volkspolizei", the Peoples police in the Barracks. The 1950's was the height of the cold war era. West Germany was finally approved to join the NATO in 1955 and to start building a new army, the Bundeswehr. As a countermeasure the Soviet Union founded the Warsaw Pact -alliance in 1955 and the first regular combat unit of the NVA, the 1st Mechanized regiment received its flag in 1956. It was essential from the very beginning to emphasize the close bonding between the army and its people! The reality, however, showed up less sublime. It didn't take too long to see NVA troops securing the building of the infamous Berlin wall in august 1961.

The NVA had its pre-military training organisation GST (Die Gesellschaft für Sport und Technik), literally "Sport and Technology Association” to militarize East German youth. This was completed with the help of party youth organs such as FDJ (Freien Deutschen Jugend) German Free Youth -movement and the Pionere children and teens movement. The book makes its best to show these organisations in a positive light. Still it is relatively easy to find links which takes thoughts 70 years back and to see another German political youth movement on the march, namely the notorious Hitler Jugend. Actually it is not the only demonstration of the turning the brown shirts into the red ones. I had an opportunity to visit Sachsenhausen concentration camp in 2008. During the Nazi era there was a high security special prison "Zellenbau"  inside the camp. It was meant for the high value political prisoners and thus the camp was not an ordinary collecting point for the Jews to be deported into the death camps of the east.

After the collapse of the Reich, the Soviet occupation administration repaired and expanded the camp by adding a supplementary wing in the basic camp. After the repairs were finished a new flag was hoisted up, guards and inmates were renewed and the camp started to operate again.  Thus one can visit a large cemetery and memorial, just outside the camp main area, for the inmates killed during the communist era. The last fragment in this section of the book is to portray NVA reservist activities.  In a completely militarized society like DDR reservist had a lot to do: military refresher courses were frequent activities for the reservists. In the picture where there is an NVA parade going on, we can see how artillery missiles are just passing the Palace of the Republic, (Palast der Republik) the meeting place of the "Volkskammerin" Peoples Chamber. The building was quickly renamed by the East German people as "The Erich's Lamp Store" referring to the vast amount of various lamps inside the Palace of the Republic.

The second main section of the book concentrates to show all service branches of the NVA. Naturally land forces are the most prominent service and especially tank core receive extra attention. Tank enthusiasts find this book as a treasure: it is a fine collection of various tank poses. Other services are presented more briefly. Air force shows up with MiG-21 and 23 fighters. The Peoples navy "Volksmarine" makes a firm statement about its mission. It is to secure the maritime borders of the DDR in a close co-operation with the Baltic Red Banner Navy (Soviet navy in Kaliningrad) and the Navy of Poland.  Military schools and academies, supply services and trains are not forgotten. Even recreation, sports and cultural activities have a decent share of attention. What would be a story like this without a Russian Red Army Choir on stage? This time they are not performing alone on stage. A group of NVA artists have joined their Russian friends. The background is covered with a massive copy of the famous statue of the victor and liberator Red Army soldier - with a child in his arms -  at the Treptow park. The women of Berlin gave the statue a new and less glamorous name "The unknown rapist".

The defence of the achievements of socialism and peace was among the core of NVA and Warsaw Pact. Perhaps this explains why the third main section of the book so devotedly addresses the topic. The page 178 gives us a good starting point by stating out loud: "Der Schultz des Sozialismus und des Friedens liegt  in starken und zuverlässigen Händen". This, of course, is a reference to Warsaw Pact's - and especially Soviet Union's -  might and trustworthiness in a business of the defence of socialism and peace. Quite suitably the next entity of the book presents the armies of socialist brother countries, such as  Bulgaria, Poland, Rumania, Hungary and Czechoslovakia. Just to make it sure, the first army to be presented is, of course, the Soviet army. The brotherhood in arms is in a great value in this book. It is manifested by the highest possible political level: Erich Honecker and other top DDR politicians spend their time visiting the bases of the occupying Soviet forces in the East Germany. Friendship was built, for instance, by donating red banners and flags to soviets. Another practical way to co-operate was joint military exercises.   Just year before printing the book there was a huge Warsaw Pact exercise called Waffenbrüder 1980. In the last picture of the blog soldiers of NVA and Soviet army are celebrating the jointly built pontoon bridge by parading together across the bridge.  I suppose that was something what the book describes as a "Sozialistisches Kampfkollektiv". A socialist fighting collective, what ever it really means I'm not sure.

It is not the only concept in the book which requires some evaluation. The individual NVA soldiers were, according the text, committed themselves to something called "sozialistischer Patriotismus und Proletarischer Internationalismus". Socialist patriotism. How on earth that is supposed to be understood? Socialist movement inside the capitalist world was, quite indisputably, trying to overthrow western societies and their values by subversive activities. Inside DDR, as we have seen here, patriotism was something else! It reminds me about the traditional, nationalistic and even bourgeois patriotism it was supposed to fight against with. In the west, at the same time, it meant the  deliberate corruption of the society by the principles of the Frankfurt School and their "Critical Theory".  Peace and environment movements were raised in the west, where as in DDR they were considered as illegal anti-socialist actions. All this led to a leftist terrorism (RAF, Red Brigades) backed by the Stasi.  Socialist arsenals were in the defence of peace where as the western weaponry only backed up imperialism. Is it here where one can find a reason why, for instance, Western European  countries have lost their national pride and will to have a convincing national defence? Is it here and why all expressions of patriotism and nationalism are so strongly to be resented? It seems the present day European Union (EU) has adopted principles and practices which are so well presented in this book about to picture the socialist DDR.

Proletarian internationalism. That's easier to open up. The DDR took thousands of students and workers from the socialist brother countries, especially from the developing third world countries. That, as controversial as it may sound, has been one major factor why in today's Berlin we may see skinheads and neo-Nazis more often in the eastern suburbs and districts of the city.  Again there is an analogy to see: the EU has adopted an immigration policy which resembles the one implemented by the DDR and unfortunately, in the end,  it will produce same outcome as well.  Despite the mighty Soviet Union or the Warsaw Pact, it took only little over 40 years for DDR to be in the brink of a collapse. Despite the pompous slogan of the Waffenbrüder 1980 exercise "Vereint für Frieden und Sozialismus - dem Fiend keine Chance!" it took only 11 years after the slogan that the DDR had vanished. Maybe the "enemy" did not have a chance against East Germany that we'll never know, but what if the worst enemy of the DDR was, eventually, the DDR itself?

It is obvious that the main purpose of the book was to serve internal propaganda of the DDR. The book fulfils its mission with excellent merits.  On the other hand, if multiple layers of propaganda are deleted, the book opens windows to get an insight how it was to live in the DDR. In that funny little toy country of idealists with unviable system. In the end all the crimes made by the socialist regimes against humanity and environment and the decadent, disastrous idea of socialism have stained the legacy of the DDR.


Willman, Christel (1981) Getreu dem Fahneneid - Bilddokumentation über die Nationale Volksarmee der Deutschen Demokratischen Republik. Berlin: Militärverlag der Deutschen Demokratischen Republik.


Youtube video Waffenbrüderschaft 1980:

Drabkim, Artem; Sheremet, Oleg: T-34 in Action

Olen lukenut joitakin venäläisiä sotahistorian teoksia ja yleensä pettynyt niiden tasoon, kuten taannoin Kryzovin muistelmiin (Vasiliy Kryzov: Panzer Destroyer). Kryzovin kirja arvosteltiin Amazon.com - nettisivuilla ja siellä se sai perin samanlaisen arvion, kuin minkä itse kirjoitin. Huomasin sen eräässä arvostelussa suosituksen tutustua nyt lukemaani kirjaan T-34 in Action. Sen kerrottiin olevan taiten ja tasapuolisesti kirjoitetun. Kirjassa veteraanit saavat puheenvuoron kertoa juhlapuheiden takaisesta rintamaelämästä. Päästyäni kirjan puoliväliin, huomasin, että käsissäni on poikkeuksellinen venäläinen sotahistorian teos. Tässä kohtaa en malttanut olla muistelematta toista erittäin ansiokasta ja maininnanarvoista venäläisteosta, nimittäin Viktor Stepakovin "Sodalla on hintansa" talvisotakuvausta.


T-34 in Action tarjoaa lukijalleen hienon mahdollisuuden saada uutta, ennen lännessä julkaisematonta tietoa niin T-34:n tekniikasta kuin taktisesta soveltuvuudesta itärintaman olosuhteisiin (luvut 2 ja 7). Armotonta ja periksi antamatonta taistelukuvausta löytyy luvusta kuusi, jossa panssariluutnantti Fadin on keskellä itärintaman nimekkäitä taistelukenttiä. Fadin osoittaa, että myös Puna-armeijan kaltaisessa massa-armeijassa rohkea ja taitava yksilösuoritus, se että vie tulen ja liikkeen jääräpäisesti loppuun asti, voi olla ratkaiseva!

T-34/76 vm 1941 Parolan panssarimuseossa. Foto © Historix

Eräs veteraani kertoo omassa osuudessaan kuinka he tuhosivat kolme Tiger-vaunua kahdella Valentinella! Ensin mielen valtasi epäilys, mutta eri lähteistä selvisi, että Kanadasta toimitetuissa Valentineissa oli alamallista VII lähtien 2-pdr:n tykin sijasta uusi ja erittäin iskukykyinen 6-pdr vaunukanuuna. Siten ainakin tekniset edellytkset läpäisyyn olivat olemassa. Samoilla 6-pdr:n pst-tykeillä myös Englannin 8. Armeija Pohjois-Afrikassa taisteli menestyksellä Tiikereitä vastaan.

Aivan ilman liioittelua kirja ei selviä. Onneksi vaiva rajoittuu vain yhteen lukuun, eikä siten vaikuta teoksen tarjoamaan kokonaisuuteen. Kirja kuvaa selkeästi Puna-armeijan päällystön täydellistä piittaamattomuutta joukoistaan ja taktista osaamattomuutta. Eräs Puna-armeijan vastemielinen ominaisuus tulee myös hyvin kirjassa esille: kaikkien suunnaton epäily ja valvonta, naurettavat "oikeudenkäynnit", niiden yhtä naurettavat tuomiot ja epäinhimilliset kurikomppaniat. Itäisen ihmisen kovin erilainen käsitys ihmisarvosta ja resurssien tarkoituksenmukaisesta kohdentamisesta on länsimaista lukijaa hämmentävää.

T-34/76 vm 1943 Parolan panssarimuseon rinteessä.
Foto © Historix

Kirjasta voi päätellä NL:n panssarijoukkojen huikeat tappiot, esimerkiksi Kievin taistelussa 1943 eräs yli 30 vaunun pataljoona hupeni vain seitsemään vaunuun. Korsun-Shevchenkon taisteluiden aikana tammikuussa 1944 eräällä vaunuprikaatilla oli jäljellä lopulta vain prikaatin komentovaunu. Vahvaksi vaikutelmaksi jää, että Neuvostoliitto ei voittanut sotaansa Saksaa vastaan taidoillaan, vaan silkalla massalla. Vaikka Wehrmacht ja Waffen-SS tuhosivatkin Puna-armeijan panssarimuodostelmat moneen kertaan, niin Uralin takaisten tehtaiden loppumaton tuotantokapasiteetti korvasi koetut vaunutappiot - ja poikia, niitähän on aina aroilla riittänyt!

Olen aikaisemmin kritisoinut panssarivaunukirjallisuutta sen keskittymisestä kaikkeen muuhun, kuin varsinaiseen panssarivaunun toiminnan ja taistelun kuvaukseen. Vihdoin käsissä on kirja, jossa veteraanien kertomukset vievät lukijan mukanaan vaunun torniin, runkoon tai kannelle keskelle taistelua ja lepoa. Erilaisia tapahtumia, paikkakuntia ja henkilöitä on tarjolla valtavasti, jopa niin, että muisti on jo koetuksella. Yhtä kaikki, kirjan esittelemät elämänmakuiset ja rehelliset, mutta teknisesti ja taktisesti tarkat muistelmat ovat sotakirjallisuuden aatelia.

T-34:n viisiportainen vaihdelaatikko Parolan panssarimuseossa
The 5-speed redesigned gearbox of  the T-34
Foto © Historix

Kirjassa nousi usein esille T-34:n pahamaineinen vaihdelaatikko. Ensimmäisissä vaunumalleissa käytettiin neliportaista vaihdelaatikkoa. Sen vaihteiden vaihtaminen oli erityisen raskasta ja työlästä. Usein radisti / konekivääriampuja joutui auttamaan ajajaa vaihteiden käsittelyssä. Kun käyttöön saatiin uudelleen suunniteltu ja  parannettu viisiportainen vaihdelaatikko, niin vaunun ajettavuus parani, kun ajaja sai vaihdettua vaihteita ilman apua.

T-34/85 vm 1944 Parolan panssarimuseon pihalla.
Foto © Historix

Yllä olevassa kuvassa vaunun moottorikannen päällä on yksi Puna-armeijan panssarimiesten tärkeimmistä varusteista: pressu. Se toimi yksinkertaisen  kamiinan kanssa majapaikkana yövyttäessä (myös talvella) ja sen ääressä syötiin. Sateella sillä suojattiin vaunun tornin sähkölaitteet ja a-tarvikkeet huonoista hitsaussaumoista sisään pääsevältä vedeltä.


After reading quite a few Soviet books about military history I have usually been somewhat disappointed. A fresh example of this phenomenon is a Russian era, not anymore Soviet one, Panzer Destroyer by Vasiliy Kryzov. His book was reviewed on the pages of Amazon.com and it received quite a similar comments than I gave for the book. Anyway, there was a hint in one of the reviews to read another book about Soviet tank core: T-34 in Action. As I had read half of the book, it was obvious to me that here we have an exceptional and excellent study of tank warfare of the Second World War Eastern Front. The book is based on interviews with T-34 crews. Crews recall their training, battles and - very interestingly -  how they coexisted daily life with their roughly built tank.

T-34 in Action provides the reader with a fine chance to have some new, rarely seen in the west, facts about T-34's technical and tactical fitness for the conditions of the eastern front (chapters 2 and 7). Chapter 6 contains tough and relentless narration about the fierce tank battles that took place in the midst of the famous armour battlefields of the east front. Tank lieutenant Fadin personally serves us an example how even in the mass army like the Soviet Red Army a brave and skilful individual performance can indeed make the difference!

One of the veterans memorizes how they knocked out three Tiger I tanks with just two British Lend-Lease  Valentines. First impression for me was obvious distrust. That can't be true. However, it turned out to be a fact, proven by some references I took the trouble to check. Indeed, Canadians supplied Soviets with Valentine Mark VII, which had as its primary weapon the very potent 6-pdr cannon instead of the old and weak 2-pdr. The famous British 8th Army in the North Africa used with success the very same anti-tank gun against Tigers in the last battles of Tunisia 1943.

Exaggeration is an issue in the book. Fortunately the issue is only minor one and limited to one single chapter, which, then reminds me about the Panzer Destroyer by Kryzov. The book records how the officer core of the Red Army somewhat totally neglected their subordinates and did not have much tactical skills to execute various missions. Another annoying thing inside the Red Army was the fact that the army suspected everyone for treason.  That led to ridiculous charges, even more ridiculous trials and insane and unduly punishments. What a waste of resources and human life! However, on the other side of the front, the German Wehrmacht was implementing quite the same and harsh method. A Finnish officer retreating with his troops from Viipuri in the summer of 1944 saw how a group of German soldiers from the 122nd Infantry Division "Greif" were shot on the spot on the basis of digging up some potatoes from the vegetable garden of an abandoned Finnish farmhouse.

Although it is not directly revealed, reader can still conclude how massive the losses of the Red Army tank core actually were. For instance: in the battle of Kiev 1943 a tank battalion of over 30 tanks were left with only seven tanks after the battle. Even worse: in January 1944 during the Korsun-Shevchenko battles a tank brigade lost all its tanks but a brigade commanders one. The impression is composed to see how the Soviet Red Army did not win its war against Germany by its skills, but rather with en masse. The Wehrmact and Waffen-SS destroyed Soviet tank formations time and time again. Only to see how the production lines of Urals could substitute the terrible losses suffered by the Soviets.

Tank genre in literature is a tricky business. I've read more than enough books titled to depict tank warfare, only to see how they concentrate on every other aspect than actual tank activity. In this case we have here, fortunately, a book to meet all the tightest requirements for the tank genre. The book will take the reader inside the hull, turret or on the deck of a T-34 tank in the middle of a battle or rest. One detail which deserves to be mentioned is the notorious four speed gearbox of the T-34. It usually required the help of the bow machine gunner/radio-operator to change gears with the driver.  As the gearbox was redesigned for the later models and the fifth gear was added, it became easier to change gears by the driver only.

The last picture of the blog shows T-34/85 in the Parola tank museum. On the engine deck one can see a tarpaulin. That humble thing was among the core of necessities for tankers' daily survival. With a simple stove it served as the best accommodation tankers could get. Equally important was its role to cover the leaking welding seams of the turret and to preserve radio and ammunitions dry by time of raining.

It is easy to recommend the book for the even most demanding tank literature reader. Here we have eyewitness accounts, vivid recollections and an insight into tank operations and tactics of the T-34 tankers.

* * * * *    

В Финляндий криминальное правидельство делают с иммигрантом геноцит для все простой финны.
Господи, помилуй нас!  

Zaloga, Steven J.: Tanks of Hitler's Eastern Allies 1941 - 45

Zalogan nimi on vanha tuttu jo 1970-luvun lopulta. Kaikki lukemani Zalogan kirjat ovat olleet panssaritekniikan ja -historian erinomaisesti ja taiten toteutettuja tutkielmia.  Tällä kertaa aihe on harvinainen ja vähän käsitelty: saksalaisten rinnalla itärintamalla taistelleiden armeijoiden panssarijoukot. Suurista panssaritaisteluista on kirjoitettu paljon, mutta Saksan itärintaman liittolaisista tiedämme vähemmän. Loppuvuonna 1942 Stalingradin taisteluihin osallistuneet Saksan liittolaismaat käyttivät kaikki vanhentuneita ja panssaritaisteluihin kelpaamattomia malleja - tunnetuin seurauksin. Sodan edetessä liittolaismaiden asema vaihteli suuresti. Kun Romania ja Unkari valmistivat myös omia vaunumallejaan, niin muut olivat joko Saksasta ostettujen tai sotasaalisvaunujen varassa. Vaunumallien kirjo on uskomaton: vanhentuneista Skoda 35(t) vaunuista aina Hetzereihin ja uusiin Tiikereihin.

Pz 38(t) ruotsalaisversiona Arsenalenissa.
Foto © Historix

Teoksessa käydään läpi Saksan liittolaisten Slovakian, Unkarin, Romanian, Bulgarian, Italian ja Kroatian piskuisten panssarijoukkojen kalusto ja historia itärintamalla. Myös Suomen panssarijoukot esitellään osana itärintamaa. Kuriositeettina mukana ovat myös Venäjän vapautusarmeijan ROA:n panssarijoukot. Niiden kalustoksi saksalaiset antoivat Hotchkiss H-39 ranskalaisvaunuja, joilla ei sodan siinä vaiheessa enää ollut taisteluarvoa. Kirjan mukaan ROA:n 1. divisioona sai vahvistuksekseen kymmenen Jagdpanzer 38(t) Hetzer - vaunua.  On karua lukea, kuinka esimerkiksi Romanian panssariyhtymät tulivat tuhotuksi useampaan kertaan. Toisaalta juuri Romanialainen Maresal pst-rynnäkkötykin prototyyppi toimi esikuvana saksalaisille heidän kehittäessään samalle Pz 38(t):n alustalle Hetzeriä.

Hetzer Ruotsin panssarimuseo Arsenalenissa. Foto © Historix

Tsekkien panssarivaunuteollisuudella oli suuri merkitys lähes kaikille kirjan käsittelemille maille. Tästä osoituksena on se, että Unkari kehitti Turan I ja II -panssarivaunut sekä Zrinyi -rynnäkkötykin Skodan suunnitteleman keskiraskaan S-IIc:n, myöhemmin nimellä T-22 kutsutun vaunun pohjalta. Turanit olivat itse asiassa Pz 35(t) -vaunun suurennettuja versioita ja jo valmistuessaan vanhentuneita. Vasta Turan III mallilla olisi ollut todellista taistelukykyä pitkän 75 mm:n kanuunansa ansiosta. 

QF 4,5-inch Howitzer Hml:n tykistömuseossa.
Foto © Historix

Suomea koskevassa luvussa on mainittu kaikki olennainen ja yksityiskohtaistakin tietoa on mukana. Olisiko syynä se, että Suomen osuuden kuvien toimittajana mainitaan Esa Muikku - suomalainen panssaritietäjä.  Myös epäonnisen BT-42 vaunun vaiheet ovat mukana. Eräs Viipurin puolustukseen  20.6.1944 osallistunut BT-42 ampui peräti 18 osumaa Puna-armeijan T-34 -vaunuun saavuttamatta silti läpäisyä. Oikeastaan se ei ollut mikään ihme, sillä vaunun 114 mm:n haupitsi oli englantilainen ensimmäisen maailmansodan aikainen hevosvetoinen tykistöase QF 4,5-inch howitzer. Haupitsi oli tarkoitettu epäsuoriin ammuntoihin jalkaväkimaaleja vastaan, eikä sillä ei ollut panssaritorjuntaan toimivaa a-tarviketta. Lataaminen on varmasti ollut työlästä, koskapa haupitsi käytti kartussilaukausta. Näin varsinainen ammus ja sen ajopanos oli ladattava erikseen ennen laukausta.

Neliväripiirustukset ja runsas kuvitus ovat kirjalle eduksi. Teos on kerrassaan mainio lukukokemus ja tietopaketti panssarihistoriasta ja -tekniikasta. Blogistille se oli myös kimmoke yhdistää eri  matkojen antia yhteen.

BT-42 Parolan panssarimuseossa.
Foto © Historix

Vaunun torni ja ase: 114 mm:n haupitsi.
Foto © Historix

All the books I have read about tank warfare and armor technology written by the author have been very well and skillfully made researches. This time the subject of the book is a rare one and quite little discussed: the tank forces of Germany’s Eastern Front allies 1941 - 1945.  There are innumerable amounts of descriptions of the great and famous armor battles of the Eastern Front. How much do we know about the role of the Germany’s small and poorly equipped eastern allies’ tank forces and their fates?

The German thrust to capture Stalingrad was reaching its height in the late autumn of 1942.  Simultaneously it had become quite obvious how all Germany’s eastern allied forces were fighting in the southern Russia and Ukraine with old and obsolete tank types without any real punching power. They met the new generation Russian tanks riding themselves in ones typical of the European designs of the late 1930s. As the war progressed so did the composition of the Axis tank forces, but interestingly enough, the process was all but equal.  Whereas Romania and Hungary had the industrial capacity to produce their own types, all the others had to import whatever armor they could from Germany or depend on the captured war booty. The scale of imported models is amazing, from the already obsolete PzKpfw 35(t) through the Hetzer, PzKpfw IV and ending up with the mighty Tiger I tank.

The work examines the Axis tank forces of Slovakia, Hungary, Romania, Bulgaria, Italy and Croatia. It gives a nice and detailed overview of the equipment, combat history and fates of these formations. The Finnish armored forces are presented and studied as a co-belligerent of the Eastern Front against the Soviet Red Army.  The approach here is carefully and wisely selected one, as Finns did not have a political alliance with the Axis countries. It was more a question of military necessities and need to get armament where ever supplies were available. This applies also to the Ryti – Ribbentrop pact made in the summer of 1944. Germany tried to use the looming military defeat and the collapse of Finnish army main defensive lines in the Karelian Isthmus as a mean to blackmail Finns politically. Good for Finns, Germans failed in their attempts to fully exploit the dire situation faced by the Finnish army HQ and leading politicians.

As a curiosity, reader is presented by the quick view of the Russian Liberation Army (ROA) and its tiny armored forces. At first Germans gave some obsolete French war booty Hotchkiss H-39 tanks to form the base of the ROA's tank core. Since the H-39s lacked any real combat value, they were pressed out of service and replaced with more potent war machines at the final stages of the war. The 1st division of ROA received a company of ten Jagdpanzer 38 (t) Hetzers. They were, however, used against Germans by the ROA in the Czech uprising of May 1945 in Prague.

It is quite harsh to read how, for example, Romanian tank formations were destroyed several times during their service in the Eastern Front. On the other hand it was namely a Romanian Maresal anti-tank assault gun prototype which served as a model and basis for Germans as they developed the famous Hetzer panzerjäger.

The prewar Czech tank industry had a vast impact on Axis minor tank forces.  For instance, the Hungarians developed Turan I and II tanks as well as Zrinyi assault guns by using Skoda medium S-IIc prototype (later called as T-22) as a basis for a new tank. Turan gun tanks were, in fact, only up scaled Czech LT vz. 35 types or by the German designation PzKfpw 35(t).  Anyway, both Turans were out of date and obsolete even before they were commissioned.  Only the Turan III would have had a chance to fight Russian tanks on an equal basis, since it was to be fitted with a long 75 mm high velocity anti-tank gun. As it turned out to be, the Hungarians didn’t manage to start the mass production of the proposed new medium type.

One of the rarest tanks in the world must be the Finnish BT-42 assault gun! Only eighteen were built and commissioned in 1943.  After a year had passed, all surviving examples had been withdrawn from the service. The BT-42 was intended to be used as an anti-tank weapon, but the lack of effective AT-round made it score miserably. Once in June 1944, defending Viipuri (today's Russian Vyborg) the second largest Finnish city at the time, one BT-42 fired as many as 18 direct hits to the incoming Russian T-34 tank. Not a single shot could penetrate the enemy armor. Behind all this was the unhappy tactical misconception of the planners of the tank forces. They did not employ the BT-42 as it should have been done - to infantry close support role like the German StuH 42. The main weapon of the BT-42 is a British QF 4,5-inch howitzer. Actually, the howitzer is WWI vintage horse drawn artillery piece, intended to shoot indirect HE rounds. Even to load BT-42's weapon was quite slow, as the actual projectile and propelling charge was loaded separately before each shot.

Full color drawings,  numerous illustrations and cutaway artworks are among the obvious advantages of the book. I can easily recommend it to someone who is interested in military history or tank warfare.

* * * *

Zahn, Randy R.: Snake Pilot - Flying the Cobra Attack Helicopter in Vietnam

Randy Zahn “The Snake Pilot” used AH-1G Cobra as a fighting tool in Vietnam War. The Cobra itself was the first of a kind: dedicated and purpose built real attack helicopter. Before Cobras were available, U.S. forces used hastily armed UH-1 Iroquois transport choppers for fire support duties. Whereas armed UH-1C ”Huey” was just a stopgap solution as a gunship, the AH-1 suited the planned role perfectly. Cobra was slim and sleek, agile and fast. It could dive angles of 90 degrees and bank as much as 135 degrees. No wonder contemporaries thought shooting Cobras to be like shooting pencils with air rifles from the distance of 50 meters. AH-1 had some downsides and these owned much to its high fuselage, which meant aerodynamic instability.  Cobra had a two man crew: a gunner and a commander. The latter had quite a limited visibility as he was seated behind the gunner, who in turn had almost an unlimited field of view.

Talking about the armament of Cobra, my first impression was that it looked somewhat light. The view was based on the light caliber of the machine gun used in the arsenal. However, the 7.62 mm M134 machine gun had a little reversing turret just in the nose of the gunship and in it as a support weapon 40 mm grenade launcher M129. This set combined with 70 mm rockets, various mini guns or Vulcan cannons placed under little wings in the middle of the fuselage had the potential to deliver quite a punch. While the caliber 7.62 is relatively light, the machine gun itself was a six-barrel, electric driven Gatling-style rotating weapon. The 40 mm grenade launcher had an astonishing rate of fire: as an electric driven weapon it could shoot 400 grenades per minute. The firepower of Cobra is demonstrated more than once in the book, make no mistake about it.

After the basic training Zahn was sent to Vietnam shortly before the U.S. escalated the war by invading the Cambodia in 1970. Initially he was given a chance to make a wish about the unit he would be commissioned to. He had heard rumors about cavalry units and how these were just a bunch of hotheads trying to win the war by themselves alone. So he applied to any other unit flying Cobras except cavalry. In the end, nevertheless, he got posted to the C-Troop, 1st Squadron, 9th Cavalry Regiment north of Saigon to a base called Phuoc Vinh.

The composition of a helicopter hunter killer team is quite interesting and in the hands of a trained and battle experienced crews it is also highly efficient, deadly team.  The key element is a scout with an OH-6 Cayuse lightweight, but extremely maneuverable light chopper. Its job is to determine targets for the second member of the team: the killer AH-1G Cobra. The scout was only lightly armed, so the most vital job for killer was to keep the scout always in sight and be ready to back it instantly if the scout got in trouble. The third element is UH-1B Huey transport choppers, which could deliver a force of air mobile infantry directly to the landing zone or LZ. That is, naturally, possible only if the LZ is not found to be too “hot” and thus closed. Sometimes a fourth member was added to the team, that being an Air Force OV-10 Bronco high flying observation and fire control airplane. The Bronco could call in and vector a jet fighter-bomber strikes to the desired target.

A typical mission for the hunter killer team would be a fire support strike for the pinned infantry or army scout patrol in trouble. Various ambushes and stalking were also in the core of repertoire. A hot LZ could be secured by the hunter killer team. Missions were all but easy and riskless. That is why Zahn’s roommates changed more than once during his service time.

One controversial assignment was search and destroy flights over Cambodia. NVA had build strong support base network filled with weapons, hospitals, training facilities and rice called “cities” alongside the border in Cambodia. Zahn and his team scored high on these flights, which at the same time revealed the unsymmetrical nature of the conflict. One of these battles changed NVA’s Ph Phum Krang support base into a “village of death” and for a brief time as a U.S. fire support base “Neal”. 

Randy Zahn, radio call Cavalier two-four, had been a successful Cobra gunner and eventually he got promoted to be real Snake pilot as a commander of the Cobra 68-15068 nicknamed “Cindy Ann”. Just before the long waited leave for Zanh, Phuoc Vinh was shelled by the NVA. Zahn was hit by shell splinters and had to be hospitalized. The unit got transferred to a new base called Tay Ninh. For Zahn and his comrades things started to become hot and dangerous. The base was unsafe, uncomfortable and prone to nightly enemy surprise attacks.

Zahn got out of the war alive, earned a DFC, returned home but also had felt in his neck the weaknesses of the chain of command in the U.S. military. After reading the book it has been far easier to understand the chaotic world of the movie Apocalypse Now.  Unsound orders, indifferent attitudes towards subordinates and personal grudges and rivalry become common part of service. Not to mention the indecisiveness of politicians back home which in turn led into a bizarre way of waging the war in Vietnam.

If you are into a highly technical branch of air warfare and action which grips you into a treetop level action – sometimes even below that – here you have it with this book.

 Zahn, Randy R.: Cobra-pilotti Taisteluhelikopterilentäjänä Vietnamissa

 
Zahnin työkaluna Vietnamissa oli AH-1G Cobra taisteluhelikopteri. Se oli ensimmäinen varta vasten tehtäväänsä suunniteltu taistelukopteri. Ennen Cobria tulitukitehtäviin käytettiin UH-1 kuljetuskopterista muokattuja, aseistettuja versioita. Cobra soveltuikin tehtäväänsä erityisen hyvin. Se oli sulavalinjainen, ketterä ja nopea. Kun se pystyi 90 asteen syöksyyn ja 135 asteen kallistukseen, niin ei ollut ihme, että aikaiset totesivat Cobran tulittamisen olevan kuin lyijykynän ampumista ilmakiväärillä 50 metrin etäisyydeltä. Kopterin heikkouksina mainitaan rungon suhteellinen korkeus, joka realisoitui aerodynaamisena epävakautena. Päällikön takapenkiltä oli rajoitettu näkyvyys, mutta tätä kompensoi ampujan etupenkiltä avautuva hyvä näkökenttä.

Cobran aseistus vaikuttaa ensisilmäykseltä kevyeltä, mutta tarkemmin tutkiessa paljastuu sen todellinen potentiaali. Aseet olivat keskitettynä kopterin keulaan ja pieniin siipiin rungon keskiosaan. Keulassa kääntyvässä tornissa oli 7,62 mm M134 konekivääri ja 40 mm M129 kranaattikonekivääri. Siivissä aseistus vaihteli tehtävän mukaan, mutta se saattoi olla erilaisia rakettikasetteja, Minigun-konekiväärejä tai Vulcan-konetykkejä. Keulan M134 konekivääri vaikuttaa tehtäväänsä kevyeltä, mutta se oli kuusipiippuinen ja sähköohjattu automaattinen ns. Gatling-konekivääri, jonka piiput pyörivät ammunnan aikana. Myös sähköohjattu kranaattikonekivääri saattoi ampua jopa 400 kranaattia minuutissa! Yleensä torniaseita käytti ampuja ja siipiripustimissa olevia lentäjä, joka oli siis myös kopterin päällikkö.

Peruskoulutuskauden jälkeen Zahn sai komennuksen Vietnamiin. Siellä hän sai hakea haluamaansa asemapaikkaan. Tämä ei kuitenkaan taannut pääsyä haluttuun yksikköön. Saamansa vinkin mukaisesti Zahn haki kaikkiin yksiköihin, joissa oli Cobria - paitsi ratsuväkeen. Heidän oli mainittu olevan erityisen sekopäisiä, jotka halusivat vieläpä voittaa sodan yksinään. Niin vain kävi, että Zahn määrättiin palvelukseen 9. ratsuväkirykmentin 1. laivueeseen ja sen C-komppaniaan.

Taistelukopteriosaston kokoonpano on mielenkiintoinen ja tehokas yhdistelmä. Siihen kuuluivat metsästäjä, eli tiedustelija OH-6A Cayuse kopterillaan, tappaja AH-1G Cobralla ja tarpeen vaatiessa maahanlaskuosasto UH-1B Huey kuljetuskoptereilla. Tiedustelukopterissa oli yleensä vain kevyitä käsiaseita, niinpä Cobran tärkein tehtävä oli pitää Cayuse koko ajan näkyvissään ja olla valmiina tukemaan sitä. Tarvittäessa ryhmää tuki ilmavoimien OV-10 Bronco tulenjohtokone. Se lensi korkealla ja ohjasi hävittäjä-pommittajien rynnäköitä ilmoitettuihin maaleihin.

Osaston tehtävät olivat yleensä maavoimien partioiden havaitsemien maalien tiedustelua, rynnäkköjä, tai väijytyksiä niitä vastaan. Saattoipa jokin maavoimien yksikkö olla pulassa ja pyytää ilmatukea ja maahanlaskuosastoa paikalle. Tehtävät eivät suinkaan olleet vaarattomia, vaikka käytössä oli oman aikansa huipputekniikkaa. Tästä oli osoituksena silloin tällöin Zahnille vaihtuvat kämppäkaverit edellisen kaaduttua tehtävällä.

Zahn, radiokutsultaan Cavalier two-four, haavoittui tykistökeskityksessä Phuoc Vinhissä, selvisi sotaretkestään, sai DFC-kunniamerkin ja palasi kotiin. Kirjasta jäi mietityttämään kuvaukset esimiesten alaisistaan täysin piittaamattomat asenteet ja määräykset. Mielettömät tehtävänannot osoittavat, että Ilmestyskirja Nyt -elokuvan everstiluutnantti Kilgoren kaltaisilla johtajalla taisi sittenkin olla esikuvansa todellisuudessa.

Sodan sekasortoiset olosuhteet, komentoketjun katkeamiset ja poliitikkojen neuvottomuus käyvät selkeästi ilmi kirjan edetessä. Niin myös yksilösotilaiden huikeat saavutukset - joskin Vietnamin tapauksessa kaikki uhraukset valuivat hukkaan. Tekniikasta  ja ilmasodasta kiinnostuneelle teos on hieno lukukokemus, joka imaisee mukaansa vauhdikkaaseen toimintaan puidenlatvojen tasalle ja välillä niiden allekin.


* * * * *