Zahn, Randy R.: Snake Pilot - Flying the Cobra Attack Helicopter in Vietnam

Randy Zahn “The Snake Pilot” used AH-1G Cobra as a fighting tool in Vietnam War. The Cobra itself was the first of a kind: dedicated and purpose built real attack helicopter. Before Cobras were available, U.S. forces used hastily armed UH-1 Iroquois transport choppers for fire support duties. Whereas armed UH-1C ”Huey” was just a stopgap solution as a gunship, the AH-1 suited the planned role perfectly. Cobra was slim and sleek, agile and fast. It could dive angles of 90 degrees and bank as much as 135 degrees. No wonder contemporaries thought shooting Cobras to be like shooting pencils with air rifles from the distance of 50 meters. AH-1 had some downsides and these owned much to its high fuselage, which meant aerodynamic instability.  Cobra had a two man crew: a gunner and a commander. The latter had quite a limited visibility as he was seated behind the gunner, who in turn had almost an unlimited field of view.

Talking about the armament of Cobra, my first impression was that it looked somewhat light. The view was based on the light caliber of the machine gun used in the arsenal. However, the 7.62 mm M134 machine gun had a little reversing turret just in the nose of the gunship and in it as a support weapon 40 mm grenade launcher M129. This set combined with 70 mm rockets, various mini guns or Vulcan cannons placed under little wings in the middle of the fuselage had the potential to deliver quite a punch. While the caliber 7.62 is relatively light, the machine gun itself was a six-barrel, electric driven Gatling-style rotating weapon. The 40 mm grenade launcher had an astonishing rate of fire: as an electric driven weapon it could shoot 400 grenades per minute. The firepower of Cobra is demonstrated more than once in the book, make no mistake about it.

After the basic training Zahn was sent to Vietnam shortly before the U.S. escalated the war by invading the Cambodia in 1970. Initially he was given a chance to make a wish about the unit he would be commissioned to. He had heard rumors about cavalry units and how these were just a bunch of hotheads trying to win the war by themselves alone. So he applied to any other unit flying Cobras except cavalry. In the end, nevertheless, he got posted to the C-Troop, 1st Squadron, 9th Cavalry Regiment north of Saigon to a base called Phuoc Vinh.

The composition of a helicopter hunter killer team is quite interesting and in the hands of a trained and battle experienced crews it is also highly efficient, deadly team.  The key element is a scout with an OH-6 Cayuse lightweight, but extremely maneuverable light chopper. Its job is to determine targets for the second member of the team: the killer AH-1G Cobra. The scout was only lightly armed, so the most vital job for killer was to keep the scout always in sight and be ready to back it instantly if the scout got in trouble. The third element is UH-1B Huey transport choppers, which could deliver a force of air mobile infantry directly to the landing zone or LZ. That is, naturally, possible only if the LZ is not found to be too “hot” and thus closed. Sometimes a fourth member was added to the team, that being an Air Force OV-10 Bronco high flying observation and fire control airplane. The Bronco could call in and vector a jet fighter-bomber strikes to the desired target.

A typical mission for the hunter killer team would be a fire support strike for the pinned infantry or army scout patrol in trouble. Various ambushes and stalking were also in the core of repertoire. A hot LZ could be secured by the hunter killer team. Missions were all but easy and riskless. That is why Zahn’s roommates changed more than once during his service time.

One controversial assignment was search and destroy flights over Cambodia. NVA had build strong support base network filled with weapons, hospitals, training facilities and rice called “cities” alongside the border in Cambodia. Zahn and his team scored high on these flights, which at the same time revealed the unsymmetrical nature of the conflict. One of these battles changed NVA’s Ph Phum Krang support base into a “village of death” and for a brief time as a U.S. fire support base “Neal”. 

Randy Zahn, radio call Cavalier two-four, had been a successful Cobra gunner and eventually he got promoted to be real Snake pilot as a commander of the Cobra 68-15068 nicknamed “Cindy Ann”. Just before the long waited leave for Zanh, Phuoc Vinh was shelled by the NVA. Zahn was hit by shell splinters and had to be hospitalized. The unit got transferred to a new base called Tay Ninh. For Zahn and his comrades things started to become hot and dangerous. The base was unsafe, uncomfortable and prone to nightly enemy surprise attacks.

Zahn got out of the war alive, earned a DFC, returned home but also had felt in his neck the weaknesses of the chain of command in the U.S. military. After reading the book it has been far easier to understand the chaotic world of the movie Apocalypse Now.  Unsound orders, indifferent attitudes towards subordinates and personal grudges and rivalry become common part of service. Not to mention the indecisiveness of politicians back home which in turn led into a bizarre way of waging the war in Vietnam.

If you are into a highly technical branch of air warfare and action which grips you into a treetop level action – sometimes even below that – here you have it with this book.

 Zahn, Randy R.: Cobra-pilotti Taisteluhelikopterilentäjänä Vietnamissa

 
Zahnin työkaluna Vietnamissa oli AH-1G Cobra taisteluhelikopteri. Se oli ensimmäinen varta vasten tehtäväänsä suunniteltu taistelukopteri. Ennen Cobria tulitukitehtäviin käytettiin UH-1 kuljetuskopterista muokattuja, aseistettuja versioita. Cobra soveltuikin tehtäväänsä erityisen hyvin. Se oli sulavalinjainen, ketterä ja nopea. Kun se pystyi 90 asteen syöksyyn ja 135 asteen kallistukseen, niin ei ollut ihme, että aikaiset totesivat Cobran tulittamisen olevan kuin lyijykynän ampumista ilmakiväärillä 50 metrin etäisyydeltä. Kopterin heikkouksina mainitaan rungon suhteellinen korkeus, joka realisoitui aerodynaamisena epävakautena. Päällikön takapenkiltä oli rajoitettu näkyvyys, mutta tätä kompensoi ampujan etupenkiltä avautuva hyvä näkökenttä.

Cobran aseistus vaikuttaa ensisilmäykseltä kevyeltä, mutta tarkemmin tutkiessa paljastuu sen todellinen potentiaali. Aseet olivat keskitettynä kopterin keulaan ja pieniin siipiin rungon keskiosaan. Keulassa kääntyvässä tornissa oli 7,62 mm M134 konekivääri ja 40 mm M129 kranaattikonekivääri. Siivissä aseistus vaihteli tehtävän mukaan, mutta se saattoi olla erilaisia rakettikasetteja, Minigun-konekiväärejä tai Vulcan-konetykkejä. Keulan M134 konekivääri vaikuttaa tehtäväänsä kevyeltä, mutta se oli kuusipiippuinen ja sähköohjattu automaattinen ns. Gatling-konekivääri, jonka piiput pyörivät ammunnan aikana. Myös sähköohjattu kranaattikonekivääri saattoi ampua jopa 400 kranaattia minuutissa! Yleensä torniaseita käytti ampuja ja siipiripustimissa olevia lentäjä, joka oli siis myös kopterin päällikkö.

Peruskoulutuskauden jälkeen Zahn sai komennuksen Vietnamiin. Siellä hän sai hakea haluamaansa asemapaikkaan. Tämä ei kuitenkaan taannut pääsyä haluttuun yksikköön. Saamansa vinkin mukaisesti Zahn haki kaikkiin yksiköihin, joissa oli Cobria - paitsi ratsuväkeen. Heidän oli mainittu olevan erityisen sekopäisiä, jotka halusivat vieläpä voittaa sodan yksinään. Niin vain kävi, että Zahn määrättiin palvelukseen 9. ratsuväkirykmentin 1. laivueeseen ja sen C-komppaniaan.

Taistelukopteriosaston kokoonpano on mielenkiintoinen ja tehokas yhdistelmä. Siihen kuuluivat metsästäjä, eli tiedustelija OH-6A Cayuse kopterillaan, tappaja AH-1G Cobralla ja tarpeen vaatiessa maahanlaskuosasto UH-1B Huey kuljetuskoptereilla. Tiedustelukopterissa oli yleensä vain kevyitä käsiaseita, niinpä Cobran tärkein tehtävä oli pitää Cayuse koko ajan näkyvissään ja olla valmiina tukemaan sitä. Tarvittäessa ryhmää tuki ilmavoimien OV-10 Bronco tulenjohtokone. Se lensi korkealla ja ohjasi hävittäjä-pommittajien rynnäköitä ilmoitettuihin maaleihin.

Osaston tehtävät olivat yleensä maavoimien partioiden havaitsemien maalien tiedustelua, rynnäkköjä, tai väijytyksiä niitä vastaan. Saattoipa jokin maavoimien yksikkö olla pulassa ja pyytää ilmatukea ja maahanlaskuosastoa paikalle. Tehtävät eivät suinkaan olleet vaarattomia, vaikka käytössä oli oman aikansa huipputekniikkaa. Tästä oli osoituksena silloin tällöin Zahnille vaihtuvat kämppäkaverit edellisen kaaduttua tehtävällä.

Zahn, radiokutsultaan Cavalier two-four, haavoittui tykistökeskityksessä Phuoc Vinhissä, selvisi sotaretkestään, sai DFC-kunniamerkin ja palasi kotiin. Kirjasta jäi mietityttämään kuvaukset esimiesten alaisistaan täysin piittaamattomat asenteet ja määräykset. Mielettömät tehtävänannot osoittavat, että Ilmestyskirja Nyt -elokuvan everstiluutnantti Kilgoren kaltaisilla johtajalla taisi sittenkin olla esikuvansa todellisuudessa.

Sodan sekasortoiset olosuhteet, komentoketjun katkeamiset ja poliitikkojen neuvottomuus käyvät selkeästi ilmi kirjan edetessä. Niin myös yksilösotilaiden huikeat saavutukset - joskin Vietnamin tapauksessa kaikki uhraukset valuivat hukkaan. Tekniikasta  ja ilmasodasta kiinnostuneelle teos on hieno lukukokemus, joka imaisee mukaansa vauhdikkaaseen toimintaan puidenlatvojen tasalle ja välillä niiden allekin.


* * * * *