Voihan Venäjä!

Venäjän sotatoimet Ukrainassa ovat jatkuneet nyt jo toista kuukautta. Ne ovat muuttaneet nopeasti mm. suomalaisten suhtautumista itäiseen naapuriimme ja saanut aikaan Suomen Natoon liittymisen kannatuksen huomattavan nousun. Mikä sitten on tuo Venäjä, joka muokkaa suomalaisten asenteita noinkin voimakkaasti? Blokkauksessani katson Venäjää, sen paikkaa maailmassa, sen yhteiskunnallista hallintoa ja Venäjän perintöä eri näkökulmista.

Meille lännessä saattoi helposti olla, ainakin ennen Krimin ja Ukrainan tapahtumia, muodostunut kuva venäläisistä länsimaalaisten kaltaisina. Ovathan he päällisin puolin länsimaalaisen oloisia ja heidän kulttuurinsa näyttää pinnallisesti samanlaiselta. Venäjän läntiset osat luetaan kuuluviksi Eurooppaan, mutta ovatko venäläiset ja heidän johtajansa eurooppalaisia? Venäläisten tavat ja käytös osoittavat, että he kuuluvat henkisesti ja maailmankatsomuksellisesti Aasiaan, eivät Eurooppaan tai ylipäätään läntiseen maailmaan. Jyväskylän yliopiston filosofian tohtorin Martti J. Karin taannoinen ja varsin erinomainen luento Venäjästä toi esille 1200-luvun julman mongolivalloituksen pitkän ja perusteellisen vaikutuksen venäläiseen sieluun. Kärsitty väkivalta, epäoikeudenmukaisuus, valehtelu ja pettäminen henkiinjäämiskeinoina sekä konkreettinen ero keskiajan Euroopasta ja sen kehityksestä muovasi venäläisistä muista kansoista erilaisia. Mongoliaika ja varsinkin se, ettei sen aikana kärsittyjä kauheuksia käsitelty, kohdattu ja saatu poistettua kansallisesta sielusta, jarruttivat ja kierouttivat venäläisten henkistä kehitystä – näin erottaen heidät muista kansoista. Jotkut venäläiset myöntävät kansallisen erityispiirteensä kirjoittaessaan maansa maanis-depressiivisestä psykoosista, jatkuvasta suuruudenhulluudesta ja siihen liittyvästä vainokompleksista, eikä vähiten massiivisesta kleptomaniasta.

Venäjää ei voi pitää yhtenä väestöllisenä kokonaisuutena. Tutkijat puhuvatkin neljästä Venäjästä: on urbaani, koulutettu ja verrattain varakas, on urbaani teollinen ja toimeentuleva, on agraari, köyhä ja apoliittinen ja on etnisesti ei-venäläinen, pääosin Kaukasuksen alueella asuva. Näitä venäläisyyksiä yhdistää enemmän tai vähemmän käsitys Venäjästä suurvaltana ja imperiumina, muita moraalisempana ja parempana kansana. Kuten Yhdysvalloissa, myös Venäjällä on sitkeässä käsitys omasta poikkeuksellisuudesta muihin nähden. Venäjä näkee itsenä kolmantena ja viimeisenä Roomana, mallina ja johtajana maailman kaikille kristityille. On todettava, että myös juutalaiset ja muslimit kokevat olevansa muita parempia ja muiden yläpuolella – ainoan totuuden haltijoita. Ainahan näitä itseään yli-ihmisinä pitäneitä on ollut ja tulee olemaan. Mutta Venäjän yhteiskunnallinen korruptio, kleptomania ja heikko taloudellis-tieteellinen tilanne, sen pieni bruttokansantuote, pitää maan kaukana maailman johtoasemista. Pelaamalla pelinsä huonosti Venäjästä voi tulla pelkkä Kiinan raaka-aine reservaatti vähäisellä, jos millään korkean jalostusarvon tuotannolla.

Realiteeteista huolimatta Venäjällä ajatus imperiumista on edelleen politiikan keskiössä. Siksi Venäjä hakee rajanaapureistaan sen vallassa olevia ”alusmaita”, puskurivyöhykettä erottamaan Venäjä sen vastustajista (Keisarillinen Saksa, Natsi-Saksa ja nykyisin Nato). Kannattaa huomata, ettei USA:n, EU:n tai Naton yhteistyö Venäjän naapureiden kanssa ole Venäjän vastaista, mutta se on vahingollista Venäjän vaatiman etupiirin kannalta. Venäjä haluaa saada nykyistä enemmän globaalisti kantavaa ääntä eli vaikutusvaltaa. Georgian ja Ukrainan esimerkkien mukaisesti se haluaa myös erivapautta valtioiden käyttäytymistä säätelevistä säännöistä. Kaikkein eniten venäläiset haluavat länneltä kunnioitusta. He eivät näytä ymmärtävän, ettei kunnioitusta välttämättä saa uhkailemalla ja väkivallan käytöllä. Venäjä ei ole normalisoitunut (eli hyväksynyt imperiuminsa menetystä) imperialismin jälkeisellä ajalla kuten muut 1800–1900 -l. imperialistiset valtiot. Se haikailee edelleen imperiumiaan takaisin. Venäjän johto luonnehtii naapurialueita perinnökseen ("votshina", "historialliset venäläisalueet" eli Iso-, Vähä- ja Valko-Venäjä), jotka se haluaa ottaa jälleen haltuunsa.

Tämän logiikan mukaisesti Venäjän tulisi palauttaa ”historiallisille” omistajilleen esim. Kaliningradin alue, Puolan entiset itäosat, Suomen-Karjala, Siperian entiset kiinalaisalueet ja Kuriilien saaret. Tätä tuskin tulemme näkemään. Sen sijaan Venäjä ensin käyttäytyy huonosti ja sitten vaatii muilta myönnytyksiä ennen kuin suostuu palauttamaan suhteet ennalleen (esimerkkeinä ilmatilan loukkaukset, lentokoneiden transponderien käyttö, laivojen liikehdintä, erilaiset rajasopimukset ja muut mielenosoitukselliset provokaatiot). Valitettavasti Venäjän epäluulot ja huono käytös länttä kohtaan eivät johdu Putinin hallinnosta, vaan jo tsaarien ja Neuvostoliiton aikaisesta imperialismista, siten ei ole näköpiirissä muutosta Venäjän politiikkaan. Kiteyttäen: Putin ei luonut Venäjää sellaiseksi kuin se on, vaan Venäjä loi Putinista sen mikä hän on.

Jos haluaa ymmärtää, miten venäläiset kohtelevat muita maita ja miksi niin tapahtuu, niin vastausta voi hakea katsomalla kuinka he kohtelevat toisiaan. Ranskalainen aristokraatti ja matkakirjailija Marquis De Custine vieraili Venäjällä 1800-luvulla ja kirjasi ylös havaintojaan tsaarien maasta:

”Mies, joka on noussut pikkuisenkin rahvasta ylemmäksi, saa heti oikeuden - enemmänkin, hän saa velvoitteen - kohdella kaltoin muita miehiä, joille hänen tehtävänään on antaa niitä iskuja, joita hän itse ottaa vastaan ylempää; hän on vapaa etsimään tekemästään pahasta hyvitystä sille pahalle, johon vuorostaan alistuu. Näin vääryyden henki laskeutuu hierarkiassa taso tasolta alemmaksi tämän onnettoman yhteiskunnan pohjalle.”

Entä miten tästä eteenpäin? Venäjältä, niin sen kansalta kuin johtajiltakin, on jäänyt tekemättä kansallinen tilinteko, historian tunnustaminen ja siihen sopeutuminen, varsinkin omista virheistä oppien. Niin kauan kun Venäjä ei halua tai kykene puhdistamaan historiansa ja kansallisen psyykensä luurankoja kaapeistaan, se tulee jäämään erilleen yksinäiseksi häirikkövaltioksi kaltaistensa seuraan. Näin se ei myöskään pysty liittymään kansainväliseen yhteisöön. Voihan Venäjä, onko se maa tuomittu ikuisesti pitämään kiinni totalitaristisesta ja imperialistisesta, mutta vain sen omiin harhoihin perustuvasta suurvallan aseman tavoittelusta?

Lähde: https://www.dw.com/en/
memes-and-cartoons-thrive-in-times-of-war/a-61082221