Kohti uutta Suomea!

Tulipa luettua vaihteeksi filosofiaa: Jari Ehrnroothin kirja Kymmenen vaatimusta vapaalle ihmiselle. Kirjailija on tämän tästä oleellisen äärellä ja tarjoaa lukijalleen ajattelemisen aihetta - jopa ratkaisuja elämän filosofisiin ja käytännöllisiin kysymyksiin.

Erityisen kiintoisia ovat kohdat, joiden avulla lukija voi ymmärtää paremmin aikamme yhteiskunnallisia olosuhteita, tapahtumia ja muutoksia. Kirja avaa syitä miksi yhteiskuntamme ja valtiomme on jo pitkään turmeltunut ja sen seurauksena kääntynyt syntyperäisiä, valkoisia kansalaisiaan vastaan.

Kirjan parasta antia ovat sen johdantoluvun sisältö ja pohdinnat länsimaisen ihmisen kehityksestä valistuksesta 1900-luvun katastrofien kautta nykyiseksi itseään ja kulttuuriaan vihaavaksi surkimukseksi. Sivulla 180 todetaan varsin tyhjentävästi mikä on perimmäinen ongelmamme, miksi olemme menettäneet hyvän yhteiskuntamme: 

”..minä torjun kaikki sellaiset yhteiskunnalliset uudistukset ja maailmanparannusyritykset, jotka nojaavat luonnolliseen alkulähteeseen, ikään kuin ihmisessä olisi jokin myötäsyntyinen järkevyys, joka alkaa ohjata häntä, kun annetaan ruoka, suojaa, työvälineitä ja rakkautta.

Tämä unelma on kerta toisensa jälkeen johtanut vain pettymyksiin. Ikoninen esimerkki epäonnistumisesta on hyvää tarkoittava kehitysapu, joka ei ole onnistunut kehittämään afrikkalaisia, aasialaisia tai eteläamerikkalaisia yhteiskuntia, vaan on ruokkinut käyttöön saatujen varojen väärinkäyttöä hallinnon kaikilla tasoilla.

Hyvä yhteiskunta voi syntyä vain, jos maata asuttavasta kansasta syntyy järkevyyden ohjaama päämäärätietoinen kansakunta, joka luo itselleen hyvän hallinnon. Tästä läheisin esimerkki on Suomi, joka kehittyi sadassa vuodessa yritteliäisyyden, ahkeruuden, koulutuksen ja valistuksen avulla alkukantaisesta ja köyhästä alusmaasta sivistyneeksi ja vauraaksi länsimaaksi. Ilman lujaa yhteiskuntamoraalia ja luotettavaa hallintoa se ei olisi onnistunut. Näiden kovien kulttuuristen elementtien puuttuessa kehitysyhteistyö on toiveajattelua ja voimavarojen hukkaamista.” 

Olemme menettäneet järkevyyden ohjaaman ja päämäärätietoisen kansakunnan. Samoin on menetetty luja yhteiskuntamoraali ja luotettava hallinto. Viiltävä analyysi jatkuu sivulla 194. Se vastaa kysymykseen milloin ja miten Suomessa – ja ylipäätään länsimaissa – alkoi yhteiskunnallinen alamäki johtaen mainittuihin menetyksiin. Annetaan teoksen jatkaa:

”Niin kauan kuin omatunto ei soimaa, tuskin mikään on niin ihanaa kuin irtiotto kaikista velvollisuuksista. Iso osa länsimaissa 1960-luvulla pintaan putkahtaneiden uusien kulttuuriarvojen karismasta selittyy tällä henkilökohtaisen vapauden tunteella. Annetaan mennä koska ei enää uskota mihinkään ihanteelliseen ihmisyyteen jonka vuoksi pitäisi pysyä kaidalla polulla. 

Kyseessä ei ole harkinnan vaan harkitsemattomuuden vapaus. Ei vapaus tehdä niin kuin hyväksi katsoo vaan vapaus antautua impulssiensa vietäväksi.”

Uuden Testamentin vuorisaarnakaan ei välty kritiikiltä. Vuorisaarnan yhteiskunnallinen merkitys tulee sen vaikutuksesta kristilliseen etiikkaan ja sitä kautta nykyisen harhaisen, humanistisen ihmiskuvan syntymiseen. Sivulla 199 aivan oikeutetusti avataan vuorisaarnan looginen mielettömyys:

”Vuorisaarnan eettinen ylenpalttisuus on järjetöntä ja ristiriitaista ylimaallisen rakkauden toitotusta eikä sitä kukaan voi käytännössä seurata. Puhdasmielinen vihollisen rakastaminen ei sovi ihanteeksi kenellekään joka haluaa säilyä elossa ja vapaana.”

Edellä luettu on hyvin ajankohtainen argumentti näin hybridihyökkäysten ollessa käynnissä. Silti niin kirkko kuin muukin valtiokoneisto toisintaa kaikille suomalaisille tuhoisaa ääriliberaalia humanismin propagandaa.

Ehrnrooth ei anna tällaiselle ajattelulle armoa. Hän toteaakin: 

”Nämä kirkolliset reaktiot ja lausumat äärimmäisen pahuuden edessä kertovat syvästä eettisestä kriisistä. Jos piispat voivat vääntää ajatuksensa näin mutkalle, ei ole ihme, että niin tekevät myös monet (sinänsä) hyvää tarkoittavat kansalaiset.”

Samaan ajatusten mutkalle vääntöön ovat syyllistyneet ja syyllistyvät lähes kaikki suomalaiset puolueet, kansalaisjärjestöt, eliitti ja oppineet. Yhteiskunnallinen ja poliittinen valehtelu, kaksinaismoralismi ja moraaliposeeraus ovat aikanamme nousseet uusiin ennätyksiin. 

Ehrnroothin kirja on varoitushuuto nykyisen yhteiskunnallisen eetoksen kestämättömyydestä. Kirkko, yliopistot, poliisi, rajavartiolaitos, puolustusvoimat, media ja puolueet ovat kyllästetyt vihervasemmistolaisella, eskatologisella näennäisen liberaalilla humanismilla. Yhteiskunnan vakaus ja turvallisuus, jopa sen olemassaolo on vaarantunut. Merkkinä siitä on poliitikkojen, valtion ja sen viranomaisten suhtautuminen vuoden 2015 kaltaisen laajan maahantulon mahdolliseen uusiutumiseen, ehkä vielä edellistä laajempana.

Uutisten valossa näyttää siltä, että Suomen rajat on määrä edelleen pitää auki. Suurtakaan maahantuloa ei ole ilmeisesti tarkoitus estää!

Tästä kertoo mm. se, että valtio varautuu uuteen pakolaisvyöryyn: Migrillä on avautunut kymmeniä (43 kpl) työpaikkoja, esim. 13 apulaistarkastajan paikkaa. Onko siis niin, että poliitikkomme ja valtio virkakoneistoineen haluavat auttaa idän diktaattoreita onnistumaan hybridihyökkäyksessään?

Suomi on rikki ja sen kansa puolustuskyvytön! 

Poliitikkojen moraali on rappeutunut sarjaksi onttoja valheita (joita Yle ansiokkaasti levittää). Suomi ajelehtii feminististen impulssien harhoissa. Kaiken kukkuraksi sisäministerinä on suomalaisille pahaa tahtova fanaattinen mielipuoli. Naishallituksemme totaalinen kyvyttömyys ymmärtää vallitsevat realiteetit ja toimia maan ja sen kansan edun mukaisesti on jo tullut esille. 

Suomi on rikki niin valtiona, järjestelmänä ja yhteiskuntana kuin syvästi kahtia jakautuneena ihmisyhteisönä, jossa muukalaiset vaihtavat kansan koostumusta ja sen kieltä silmiemme edessä. Jos väitteeni tuntuu lukijasta liian kärjistetyltä tai jopa salaliittoteorialta, niin on syytä palauttaa mieleen valtiotieteilijä Timo Aron huomiot:

”Siitä ei käydä julkista keskustelua, että vuodesta 2015 koko väestönlisäys on perustunut vain ja ainoastaan maahanmuuttoon ja vieraskielisiin.”

Aro toimii aluekehityksen asiantuntijana aluekehitykseen erikoistuneessa MDI-konsulttiyrityksessä.

Kehityksemme kansana ja yhteiskuntana on pysähtynyt. Sen sijaan taannumme valtiona viherliberaaliin fasismiin menettäen kansalaisoikeutemme vääristeltyä pandemiaa hyväksikäyttäen. Omaisuutemme ryöstetään ”vihreän siirtymän” varjolla. 

Onko Suomi niminen valtio enää suomalaisia varten? 

Jos ei ole, niin mitä varten Suomen valtio on olemassa?

Miten enään perustella nykyisen kaltaisen Suomen valtioaparaatin olemassaolo? 

Olisiko aika ajattelun muutokselle?

Olisiko jo aika uudelle Suomelle?