Tiedotusvälineet ovat kertoneet EU:n uusista suunnitelmista. Niistä merkittävämpiä lienevät EU:n kaavailut omasta armeijasta, Turkille myönnettävä viisumivapaus, uudistukset taakanjakomekanismiin ja maksuvälineuudistus. Taustalla vaikuttaa EU:n pyrkimys vahvistaa ylivaltaansa syventämällä liittovaltiokehitystä.
EU-armeija on looginen tavoite liittovaltiokehityksen varmistamiseksi: ylikansalliset joukot voivat ilman tunnesiteitä palauttaa kapinoivan kansan tai valtion ruotuun. Liittovaltion rakentaminen johtaa muistelemaan toista, jo jonkin aikaa sitten omaan mahdottomuuteensa sortunutta liittovaltiota eli Neuvostoliittoa. Periaatteellinen rakenteellinen yhtäläisyys EU:n ja Neuvostoliiton kesken on ilmeinen: keskusjohtoinen liittovaltio yrittää tukahduttaa kansallisia virtauksia ja korostaa omaa valtaansa. Tätä tavoitellessaan se pyrkii häivyttämään varsinkin pienten kansojen erityispiirteitä ja tasapäistämään väestörakenteen. Neuvostoliitto karkotti ja pakkosiirrätti useita pieniä kansoja Kaukasuksella ja Baltiassa. Volgan saksalaisten, marien tai Tverin karjalaisten kohtalo kertoo sorrosta ja kansallisten piirteiden tukahduttamisyrityksistä. Neuvostoliitto alisti ukrainalaiset toteuttamalla 1930-luvun alussa kansanmurhan tahallisella nälänhädällä (Holodomor). Näin huomaamme, että suurikin kansa on vain pelinappula keskusjohtoisessa ylikansallisessa valtakoneistossa.
EU maahanmuuttopolitiikkansa ja taakanjakojensa kanssa jatkaa Neuvostoliiton linjalla kansojen hävittämispyrkimyksiä. Ensimmäisenä vaarassa ovat pienet kansat kuten baltit, suomalaiset ja ruotsalaiset, joiden väestörakenne ja yhteiskunta eivät kestä kummoistakaan etnistä muutosta. Toisaalta myös suuret kansat kuten saksalaiset ja britit ovat tuhoutumassa silmiemme edessä EU:n aiheuttaman etnisen pudistuksen seurauksena. Tiivistäen voi sanoa, että niin kuin Neuvostoliitto aikoinaan, samoin Euroopan Unioni omana aikanamme merkitsee varsinkin pienille kansoille ja kulttuureille kuolemanvaaraa ja isotkin kansat saavat siitä osansa. Liittovaltiossa kansallinen ja ylikansallinen etu ovat aina ristiriidassa.
Historia on armotonta ja kun ihmiskunta ei pysty oppimaan menneistä, se on tuomittu toistamaan samat virheet aikakaudesta toiseen. Ei tämä Euroopan ja eurooppalaisten ahdinko mitään uutta ole. Kaksisataa vuotta sitten maanosassamme oli myös meneillään ylikansallisen Euroopan rakennusprojekti. Ranskan itsevaltias Napoleon alisti ja sorti Euroopan kansoja. Ensin kaikki oli vaikuttanut lupaavalta: Napoleonin monet yhteiskunnalliset uudistukset modernisoivat Ranskan valtiota ja hyödyttivät sen kansalaisia. Lopulta Napoleonin alati lisääntyvä vallanhalu ajoi hänet alistamaan naapureitaan, painostamaan Englantia, Ruotsia ja Venäjää. Itä on näemmä aina kiehtonut ylikansallisen Euroopan rakentajia. Niin Napoleonkin yritti Venäjän nujertamista, tunnetuin seurauksin. Euroopan Unionin alkuvaiheiden onnistumiset ovat vaihtuneet hirmuhallinnon rakentamiseen ja Unionin kansojen alistamiseen. Venäjä on saanut tuntea nahoissaan EU:n mielenkiinnon alueitaan ja luonnonvarojaan kohtaan ja EU:n itälaajentumisen seuraukset naapureissaan, ehkä konkreettisimmin juuri Ukrainassa.
Napoleonin Eurooppa sai pienet kansat nousemaan sortajaansa vastaan, onnettomin seurauksin tosin. Voimakas keskusvalta kukisti kansojen kapinat, mutta samalla kylvi tulevan romahduksensa siemenet. Tarvittiin Euroopan ulkopuolinen voima vapauttamaan mantereen kansat. Venäjää johtanut valistunut tsaari Aleksanteri I lopetti Napoleonin vallan Euroopassa valloittamalla Pariisin ja ajamalla itsevaltiaan maanpakoon. Mistä nyt löydettäisiin valistunut vapauttaja, joka valloittaisi Brysselin ja ajaisi EU:n virkamiehineen ja komissioineen maanpakoon? Mikäli EU:n oma armeija toteutuu, niin kansallisten vapauspyrkimysten käy kuten Napoleonin aikana, ne murskataan. Jää nähtäväksi, onko EU:n suurissa jäsenmaissa kykyä tai tahtoa vastustaa sortovaltaa ja erota Unionista tai peräti kaataa se. Itse en siihen usko, sillä läntisen Euroopan kansat ovat henkisesti jo liian turmeltuneita edes ymmärtääkseen mitä heille parhaillaan tapahtuu. Itäisen Euroopan valtiojohtajat ovat tähän asti osoittaneet kiitettävää realismia ja pyrkineet huolehtimaan kansojensa turvallisuudesta. Osana ylikansallista Unionia niille kuitenkin käy kuten puolalaisille tai Preussille Napoleonin aikana. EU pakottaa ne alistumaan joko taloudellisilla sanktioilla tai voimakeinoilla.
Euroopan Unioni on muuttunut Murhaunioniksi, jossa ylikansallinen EU-rahaeliitti näyttää vähät välittävän Euroopan alkuperäisväestöstä. Erityisessä vaarassa ovat pienet valtiot ja kansat, jotka eivät väestörakenteensa vuoksi kestä maahanmuuton ja monikultturismin etnistä painetta kauaakaan. Kuka vapauttaa meidät näistä EU-maanpettureista ja kansanmurhaajista? Alkavat olla viimeiset hetket. Missä olet Aleksanteri I?
